Blogi, Anna Luttinen / Nuoret vaikuttajina

Filosofi Sokrates (k.399 eKr.) tuomittiin juomaan myrkkymalja. Yksi syy karuun kohtaloon oli se, että hänen katsottiin ”villitsevän nuoria filosofoimaan, kääntämään mustan valkoiseksi ja vastustamaan isiensä ajatuksia”. Jo antiikin aikaan Kreikassa, huoli nuorista oli ajankohtainen ongelma.Ja vaikka nuoret olivat aktiivisia (yhteiskunnassa vaikuttavia jäseniä), tuon aktiivisuuden muoto oli väärä (aikalaistensa aikuisten mielestä).

Nyt, 2020-luvulla, nuorten osallistuminen koetaan arvokkaaksi ja sen perään kuulutetaan: nuoria toivotaan ilmaisemaan mielipiteensä ja olemaan mukana yhteiskunnassa. Ollaan huolissaan siitä, että nuoret ovat passiivisia eivätkä koe olevansa osana yhteiskuntaa. Onko tällaiseen huoleen aihetta? Jos mittarina nuorten passiivisuuteen tai syrjäytymiseen pidetään aikuisten luomaa toimintakulttuuria, kuten politiikkaan ja erilaisiin harrastuksiin osallistumista, mittarilukema ei voi olla kovin suuri. ”Tunne kuulumisesta yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä on perustavanlaatuinen oikeus ja keskeinen hyvinvoinnin ulottuvuus ”, sanotaan myös Hesarin artikkelissa. Kyllä. Nuorten osallistuminen yhteiskunnan toimijoina ja vaikuttajina on hieno ajatus, mutta ehkä se toimii vain silloin, jos ”annamme siimaa” heille. Toisin sanoen, hyväksymme nuorten omat tavat vaikuttaa.

Ja kun näin tapahtuu, nuoret kyllä vaikuttavat. He vaikuttavat mm. elämäntapavalinnoillaan: Se, millainen ostopäätös on, vaikuttaa. Suveneeri sosiaalisen median käyttö, maailmanlaajuisesti, vaikuttaa. He vaikuttavat myös olemalla mukana järjestöissä, kampanjoissa ja mielenilmauksissa.

 Tämä puoli nuorista kuitenkin usein unohdetaan ja esille pääsevät varsinkin ongelmalliset ilmiöt nuorten elämässä. Viimeaikoina on uutisoitu pääkaupunkiseudun nuorten ongelmakäyttäytymisestä:

mm. Helsingin Sanomissa haastateltiin nuoria, jotka kertoivat, että kalliita kenkiä ei varasteta toisilta ainoastaan rahan takia, vaan oman porukan aseman nostattamiseksi. ”Tunnen monta tällaiseen jengiin kuuluvaa ja olen kysynyt heiltä, että mikä pointti siinä touhussa on. Koskaan en ole saanut järkevää vastausta, vaikka yksittäin ne tyypit ovat ihan normaaleja ja kivoja tyyppejä,” kertoo yksi haastatelluista nuorista.

On ilmaantunut myös vakavampia tapauksia, joissa nuorten väkivalta on johtanut jopa kuolemaan.

Nämä ovat marginaalisia tapauksia, mutta ne on otettava vakavasti. Nuoret tarvitsevat meidän aikuisten tukea, mutta miten se käytännössä voisi onnistua?

                                  

Näyttäisi nimittäin siltä, että me aikuiset olemme unohtaneet sen ajan kun olimme itsekin nuoria ja puhumme helposti nuoruudesta sitä joko romantisoiden tai sitä problematisoiden.

”Nuorten kaikenlainen erilaisuus tai keskeneräinen kiinnittyneisyys yhteiskuntaan näyttäytyy varsinkin viranomaisjärjestelmässä uhkaavana ja samalla vastatoimenpiteitä vaativana. Yliherkästä moraalisesta huolesta syntyy nuorten syrjäytymiseen liittyvä yleistävä myytti. Nuoret tulevat helposti ymmärretyiksi yleiskategoriana, jota lähes kaikille yhteiset määreet luonnehtivat. Samalla heistä rakentuu ryhmätasoinen yleistävä kuva, joka lisäksi usein sävyttyy epäluottamusta tuottavan ongelmakielen kautta. Yleistyksen kautta he määrittyvät erilaisten aktivoivien ja uudelleen sosiaalistavien toimintapolitiikkojen kohteiksi. (Anneli Pohjola, Vallattomat marginaalit, Nuorten myyttinen ongelmallisuus)

Me aikuiset yritämme pakottaa nuoret tiettyyn muottiin. Onneksi kuitenkin asiaan on alettu reagoimaan myös yhteiskunnan taholta: on syntynyt mm. valtion rahoittamia nuorisokulttuurihankkeita, joissa nuorten omista lähtökodista kumpuaviin toimintoihin panostetaan. Yhdessä tällaisessa hankkeessa olen itsekin mukana. Hanke on nimeltään Sata salaisuutta(https://www.eskus.fi/103-salaisuutta/), jossa nuoret voivat ilmaista itseään esitystaiteen avulla. Hankkeessa pyritään saamaan mukaan nimenomaan kasvukeskusten ulkopuolella olevien pienien kaupunkien 16-25- vuotiaat nuoret. Jokaisen työpajan teoksista olen aina ollut positiivisesti yllättynyt: nuorten luovuus on ainutlaatuisen tuoretta ja uusia suuntia havannoivaa, silloin kun heidän itsensä annetaan olla äänessä. He näkevät asiat todellakin innovatiivisten vaaleanvihreiden lasien läpi!( ja tämän sanon suurella kunnioituksella)

                                    

Tutkimuksen mukaan aikuisista vanhempi väestönosa eli ikäihmiset, suhtautuu positiivisimmin nuoriin. 

Palaan Sokratekseen vielä: Sokrateksen filosofian lähtökohta oli ajatus siitä, että ihmisen todellisen viisauden alku oli se, että ihminen tunnusti oman tietämättömyytensä. Hänen mukaansa vain oman tietämättömyyden huomaaminen voisi johtaa todelliseen tietoon. Sokrates käytti menetelmänään tähän kyselyä, joka johdatti siten ihmiset huomaamaan oman tietämyksen rajoitettuneisuuden. Ja ehkä sitä kautta myös suhtautumaan kanssaihmisiin ymmärtäväisemmin?

Tuossa tietämättömyyden/viisauden teemassa on jotain yhtäläisyyttä nuoruuden kanssa, vai mitä?

Voisiko olla niin, että epävarmuuden ja tietämättömyyden tunteista ei pääse pois muuten kuin kyselemällä itseltään ja muilta, vertailemalla ja kokeilemalla omia rajojaan, peilaamalla itseään muihin - ja löytämään siten ehkä ne sopivimmat tavat elää, itseään ja muita kunnioittaen?

 

 Lähteet:

Kurssi- ja oppimateriaaliplone Koppa, Itä- Suomen yliopisto

Helsingin Sanomat, Minja Rantavaara, ”Nuorilla on toisinaan turvatonta Helsingissä”, A 26, 14.11.2020)

Helsingin Sanomat 30.10 2020, Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus jää usein piiloon,Päivi Honkatukia ja Leena Suurpää (Honkatukia on nuorisotutkimuksen professori Tampereen yliopistossa ja Suurpää Punaisen Ristin nuorten turvatalotoiminnan johtaja.)

Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura: Julkaisuja 20, 2001, Vallattomat marginaalit: Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnanreunoilla, Minna Suutari (toim.)