24.2.2020

Kovalevy täynnä


Muistanko oikein?

Maanantai aamu. Työpöytä on täynnä erinäisiä paperipinoja, tulosteita kokouksista, ohjeita, nuotteja, asiakirjoja ja muistiinpanoja, kasapäin ”limalappuja” täynnä puhelinnumeroita, osoitteita ja muita tärkeitä huomioita. Työpiste näyttää räjähtäneeltä. Pään sisällä tuntuu olevan samanlainen kaaos.
Aamu alkaa sähköpostien läpikäymisellä. Paljon asioita odottaa kommentointia ja vastauksia. Onneksi muutaman voi poistaa sen kummemmin reakoimatta.
Sitten alkaa työlistan läpikäyminen. Muistinko varata virittäjän? Onko kaikille keikkalaisille hotelli? Entä muistinko lähettää seuraavan viikon keikkalaisille kaiken tarvittavan infon sekä nuotit? Oliko loppukaudella vielä tarvetta lisäsoittajille? Ja sitten se harpun huolto. Olenko jo sopinut kuljetukset?  Miljoona asiaa pyörii päässä.  Uusi konserttipaikka pitäisi jossakin välissä käydä tarkistamassa tilojen sopivuuden puolesta. Ja mikä olikaan tämän viikon kattaus…sainko kapellimestarilta kattauskartta toivetta? Koitan muistella ja etsiä. Kattaus pitää olla tehtynä ennen harjoituksia. Ja kuinka paljon tuleekaan olemaan roudauksia kappaleiden välissä. Ai niin, ja tänään saamme toimistoon uuden harjoittelijan. Muistanko edes nimeä…
 Priorisoi, priorisoi……. kyllä kyllä, näin teen. Kokoan tehtävälistoja ja koitan saada aivot ojennukseen. Siitä huolimatta huomaan että asioita unohtuu, ne katoaa hiljaa kaikkeen taustahälyyn, sumuun, kunnes tulevat perä edeltä vastaan. Ai niin, tämäkin asia jäi hoitamatta. huoh.

Oma työni on täynnä pieniä käytännön asioita. Ja suurin huoleni tässä asioiden sekamelskassa on oman muistin riittävyys, ovatko aivoni mahdollisesti ylikuormittuneet? Muistinko hoitaa kaikki tärkeät asiat määräajassa? Kauden ollessa täydessä käynnissä on melkein mahdotonta koittaa enää visioida tulevaa, vaikka sekin kuuluisi olennaisena osana työkenttääni. Usein hyppään seuraavan kauden suunnitteluun vasta siinä vaiheessa kun kausi on jo rakennettu, mikä ei tietenkään ole ideaali tilanne. Vasta siinä vaiheessa saatan huomata että toisten suunnittelema ohjelma ei toimi halutulla tavalla tai halutussa paikassa.

Monien yhtäaikaisten toimintojen muistaminen on varmaankin itse kullekin haastavaa. Siksi tämä aihe kiinnostaa. Työhyvinvointi ja aivojen toiminta.

Miten siis saisin asiat paremmin järjestykseen ja muistin toimimaan sakkaamatta?
Etsin tähän vastausta mm. Pidä aivosi kunnossa- kirjasta, jonka asiantuntija ja kirjoittajakaartiin kuuluvat Timo Erkinjuntti neurologian professori, Marja Hietanen kliinisen neuropsykologian dosentti, Miia Kivipelto neuroepidemiologian dosentti, Timo Strandberg geriatrian professori sekä Maarit Huovinen lääketieteen toimittaja. Sekä Eino Nykäsen kirjasta Eroon työstressistä.
Tammikuussa työnantajamme tarjosi meidän koko toimistotiimille Firstbeat mittauksen. Myös tämä hyvinvointianalyysi tarjosi oivan työkalun oman työhyvinvoinnin tarkasteluun.
Mitä hyvinvointianalyysi kertoo?

Eino Nykänen avaa kirjassaan stressin lyhyen oppimäärän seuraavasti; Stressi on ylihälytystila. Se on kiihtymystila, joka alkaa usein psyykkisenä ja johtaa myös elimistön kiihtymiseen. Sekä hyvät että ikävät asiat stressaavat ihmistä.

Miten pitkittynyt stressi sitten vaikuttaa muistiin? Tutkimuksia kroonisen stressin vaikutuksesta on vähän. Tulosten perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että stressi heikentää oppimista ja mieleen painamista. Viitteitä on myös mieleen palauttamisen heikentymisestä. (Pidä aivosi kunnossa s.112)
Kiti Müller, tutkimusprofessori, (Aivot ja työ- tutkimuskeskus, Työterveyslaitos) kirjoittaa seuraavasti:
Nykypäivänä kännykkä ja tietokone mahtuvat samaan laitteeseen kämmenelle ja taskuun. Työtä tehdään paikasta ja ajasta riippumattomasti. Aivotyön on sujuttava kaikkina vuorokauden aikoina. Joka viides alle 35-vuotias kokee muistivaikeuksien haittaavan työntekoa. Tässä iässä työmuistin toimintavarmuuden pitäisi olla parhaimmillaan. Oireilun taustalla saattaa olla informaation liian suuresta määrästä johtuva kognitiivinen kuormittuminen (engl. information fatigue syndrome). (Pidä aivosi kunnossa s. 110)

Aivojen venymiskyky ei ole ääretön. On koitettava varoa ylikuormittamista liiallisella informaatiolla. Kirjassa Pidä aivosi kunnossa todetaankin että aivoja täytyy hoitaa, huoltaa ja suojella (s.103)

Samansuuntaista informaatiota sain myös tammikuussa tehdystä Firstbeat mittauksesta.
 Laite oli kehossa kiinni kolme vuorokautta. Olin suunnitellut mittausjaksoksi kauden ensimmäisen konsertti periodimme. Alkuviikon maanantaista keskiviikkoon. Tuona aikana laite mittasi sykevaihtelusta mitä moninaisempia arvoja; kalorinkulutuksesta, askelista, stressireaktioiden määrään, aina sinne palautumiseen saakka.  Mittaus antoi arvokasta tietoa kehon reagoinnista stressiin ja siitä palautumiseen.


Palautumisjaksoja ei tämän tuottajan arjessa juurikaan ollut päiväsaikaan. Vasta yöllä tapahtui palautumista, mutta mittausjaksoni aikana palautuminen laski lähtötasosta huomattavasti.
Syynä lienee mittausjakso eli maanantaina alkava harjoitusperiodi joka huipentui konserttiin keskiviikko iltana. Torstai onkin usein työviikkoni raskaimmalta tuntuva päivä, koska palautumista ei tapahdu riittävästi työntäyteisen alkuviikon ja konsertti illan jälkeen.

Tässä mittauksessa kuten myös lukemissani kirjoissa annetaan ymmärtää että riittävä yöuni, terveellinen ruokavalio, sekä liikunta auttavat pitämään aivot vireänä, vähentämään stressiä sekä auttavat palautumaan arjen haasteista.

Pidä aivosi kunnossa kirjassa suositellaan työpäiviin lepohetkiä. Aivotyö vaatii taukoja 2-4 tunnin välein. Ja koska aivot tarvitsevat runsaasti energiaa, ei lounasta saisi koskaan jättää väliin. Välillä on hyvä sulkea matkapuhelin ja sähköposti, lähteä vaikka ulos ja kiertää kortteli.

Koska hyvinvointianalyysin mukaan minulla ei ollut riittävästi palautumista työpäivän aikana, otin työkoneelle taukojumppa ohjelman. Se keskeyttää työt kerran tunnissa ja liikunnan ohella saan myös ajatukset pois työnteosta muutamaksi minuutiksi. Jo muutaman minuutin palautuminen päivällä auttaa kehoa palautumaan nopeammin myös yön aikana. Lisäksi minulle suositeltiin iltapalan syömistä noin tunti ennen nukkumaan menoa, niin että keholla on riittävästi energiaa myös lepoon ja yön aikaiseen palautumiseen.

Kaikki Pidä aivosi kunnossa - kirjan asiantuntijat painottivat samoja asioita kysyttäessä miten aivot pidetään kunnossa:
*Syö terveellisesti, kasvispainotteista/ välimerellistä ruokaa
*Liiku säännöllisesti ja pidä paino kurissa
*Seuraa verenpainettasi sekä veren kolesteroli- ja sokeriarvoja
*Ole aktiivinen ja avoin uusille asioille, vaali sosiaalisia kontakteja
*Nuku riittävästi   

Vaikka digiaika on tuonut työpaikoillemme informaatioähkyn ja vaaran aivojen ylikuormittumiselle, löytyy apukin onneksi läheltä muutaman näppäimen päästä. Siitä alla muutama esimerkkilinkki.

Eija Keräsen  Operotus Oyn sivuilla mainitaan mm. että ajattelu, pohdinta, ideointi, uuden opettelu ja turhien riskien välttäminen pitävät aivot kunnossa.

Ei siis ihme että muuten työssä niin ryytynyt tuottaja tuntee suurta innostusta opiskelua kohtaan. Mahtavaa päästä hetkeksi irti työympyröistä ja oppia uutta!

Lähteet:

Kannattaa lukea myös Totta vai tarua aivoista työssä. Ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 3/2018.

Eino Nykänen, Eroon työstressistä, WSOYpro Oy, 2009, Jyväskylä
Timo Erkinjuntti, Marja Hietanen, Miia Kivipelto, Timo Strandberg, Maarit Huovinen; Pidä aivosi kunnossa, WS Bookwell Oy 2009, Juva


Petra Lujala, Nuotistonhoitaja-Tuottaja



21.2.2020

Digitaalinen aika 00:01

Digiaika

Piip, piip, piip – herätyskellotoiminto herättää aamulla. ”Ding” ja viesti saapui. Näille äänille altistuu alati, joskus ne keskeyttävät, joskus ei, mutta aina on oltava saavutettavissa, edes jossain vaiheessa. Se on nykyaikaa.

Olin viime viikolla reissussa. Retkeni aikana työskentelin lähinnä Samsung Galaxy A8 (2018) älypuhelimellani. Kaikki tarpeelliset sivut aukesivat ja tarvittavat ohjelmat löytyivät ladattavaksi puhelimelle. Päivien aikana kuitenkin hermostuin sähköpostien näppäilyyn, milloin ohjelma jumittui tai biometrinen tunnistus ei toiminut ja milloin mikään sana ei muistuttanut suomen kieltä, kun sormi ei osunut oikeaan kirjaimeen. Ärsyttävää, mutta jatkettava oli - vietävä kursori oikeaan kohtaan, osuttava, korjattava sana, vaihdettava sanaa, osuttava, korjattava...jne.

Tunsin, kuinka niskoja alkoi kolottamaan ja koin myös turhautumista älylaitenäppäimistön kanssa. Monista hyödyllisistä ominaisuuksistaan huolimatta älypuhelimilla on myös kääntöpuolensa ja tässä blogissa keskityn lähinnä niihin. 

Aikuisena digiajalla

Nykyiset aikuiset ovat kokeneet lapsuuden, joka ei ollut täynnä virtuaalinäyttöjen kyllästämää pohjatonta sisällöntuottoa. Väitän, että lapsuudessa, jossa todellisuus on saanut enemmän roolia, on kasvatettu jalat tiukemmin maahan kiinni. Väite toki perustuu vain omaan näkemykseen, eikä tosin tulevista lapsista voi tietää, minkälaista aikuisuutta ja minkälaisina aikuisina he elävät. Aina voimme arvailla, esim. että nykyinen nuoriso tulee aikuistuessaan hallitsemaan useamman asian yhdenaikaisen hoitamisen ja ehkä tulevaisuuden aikuinen on sopeutunut jatkuvalle ärsyketulvalle meitä paremmin, ehkä levottomuus on tulevaisuuden normi.

Lasten ja nuorten maailma onkin siltä osin muuttunut itselleni tunnistamattomaksi. Elämme vaiheessa, jossa nykylasten ja -nuorten arki on digimaailman takia erilaista kuin näiden lasten vanhempien arki aikoinaan. Seuraan mielenkiinnolla minkälaiseksi nykyinen älylaitesukupolvi kasvaa. Olen törmännyt aiheesta kertoviin kuvaelmiin tulevaisuuden ihmisestä, nämä kuvaelmat tosin kartoittavat tilannetta paljon pitemmälle kuin yhden sukupolven päähän.

Yhden skenaarion mukaan (fyysisiä ominaisuua tarkasteltaessa) ihmisille kasvaisivat pitkät sormet, isommat aivot, olematon keho/runko ja isot silmät. Valitettavasti tätä kuvaa en enää uudelleen löytänyt (internetistä!). Isot silmät ja nykyihmistä isommat aivot olivat myös toisessa skenaariossa, jonka on luonut taiteilija tutkija Nickolay Lamm jo seitsemän vuotta sitten. Lamin skenaariossa yksi ihmiskehon merkittävimmistä muutoksista on kookkaampi otsa, sillä ihmisaivot ovat tulevaisuudessa nykyistä isommat.

Muita muutoksia ovat, että silmämme ovat suurempia, jotta kykenemme elämään hämärämmissä oloissa kauempana maan aurinkokunnasta. Ihomme pigmentoituu, jotta se pystyy puolustautumaan paremmin vahingollisia ultraviolettisäteitä vastaan myös maan suojaavan otsonikerroksen ulottumattomissa. Meillä on myös laajemmat sieraimet, jotta kykenemme hengittämään helpommin mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Hiuksemmekin ovat paksummat, jotta pystymme kompensoimaan hiustenmenetystä nykyistä kookkaammasta päästä.

Lammin mukaan tulevaisuuden minämme kykenevät kaiken kaikkiaan kontrolloimaan biologiaa ja evoluutiota samaan tapaan kuin kun hallinnoimme tekniikkaa tänä päivänä. Lamm uskoo, että pystymme muokkaamaan ihmisen biologiaa mieluisaksemme - säätelemme perimäämme mieltymysten mukaan.

Tulevaisuuden vanhempien päänvaivana ei siis ole ainoastaan jälkeläiselleen sopivan nimen miettiminen, vaan heidän täytyy myös päättää, haluavatko he lapsensa kantavan luontaista perimäänsä, joka määrittelee silmien värin, hampaat ja muita piirteitä, vai haluavatko he sorvata niitä mielensä mukaan.

Tietokonekuvannokset (alla) saivat inspiraatiota Lammin keskusteluista tohtori Alan Kwanin kanssa. Kwan tutkii perintötiedettä Washingtonin yliopistossa. (is.fi/tiede 10.6.2013).



Today: A typical-looking man and woman. 


100 000 vuoden jälkeen



Mitäs nyt sit? 

Sivusta seuratessa ajattelen, mitä meidän aikuisten tulisi tehdä, jotta maailmamme kehittyy oman älylaiterajallisuuden puitteissa hyvään suuntaan. Tulin sellaiseen yksinkertaiseen tulokseen, että meidän aikuisten tulisi turvata nuorten ja lasten perustarpeet. Perustarpeiden täyttyessä lasten ja nuorten valmius kohdata tulevaisuus olisi näin mahdollisimman mutkatonta, turvallista ja toivottavasti jopa tuottavaa.

Esimerkkinä Maslow’n tarvehiearkia, jonka mukaan ihmisen tulisi täyttää ensin alimman tason perustarpeet, jotka ovat hengissä säilymisen fyysiset edellytykset (ruoka, juoma, hengitysilma). Sitten, kun nämä ovat tarpeet ovat tyydytetyt, niin voidaan siirtyä seuraavalle tasolle, joka on turvallisuuden tarve eli nuoren suojaaminen erilaisilta vaaroilta. Tämän jälkeen tulisi taata yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, ryhmään kuuluminen). Seuraavana järjestyksessä olisi arvonannon tarpeen täyttyminen, kokemus itsearvostuksesta ja kunnioituksesta. Viimeisenä tarpeena Maslow’n tarvehierarkiassa on itsensä toteuttamisen tarve. Maslow kuitenkin totesi, että tarpeiden tyydyttäminen ei välttämättä etene hierarkkisesti.

Ajatuksenani on, että meidän aikuisten tulisi huolehtia lasten ja nuorten perustarpeiden täyttymisestä, jotta heillä olisi mahdollisuuksia kehittää itseään ja mahdollisesti yhteistä ympäristöämme tulevaisuudessa, silloin kun he ovat aikuisia. Tässä ympärillämme elävään testijoukkoon syntyy lapsia nyt vähemmän kuin aikoihin ja ehkä juuri siksi meidän tulisi entistä painokkaammin yhdessä ottaa koppi kaikista lapsista ja nuorista, jotta heidän perustarpeensa täyttyisivät.

Olemme selvästi haasteen edessä: Kuinka suojella lasta itselleen tuntemattomalta?

Pohjaamme kaiken käsillä olevan tiedon jo elettyyn elämään, menneisyyteen. Menneisyydestämme emme kuitenkaan saa tietoa siitä, että onko kahden tunnin ruutuaika ollut lopulta sopiva aikarajoite vai olisiko sitä pitänyt mahdollisesti lyhentää tai ehkäpä jopa pidentää. Ympärillämme kasvaa testiryhmä, josta saamme vasta tulevaisuudessa (toivottavasti) validia dataa siitä, kuinka tulisi älylaitelapsia ohjata kasvussaan. Joten joudumme turvautumaan melko lyhyellä ajalla tuotettuun tutkimukselliseen tietoon ja omaan maalaisjärkeen.

Seuraavassa esittelen muutamia otteita Helena Hasselin vuonna 2018 Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa tehdyn kanditutkimuksen aiheesta ”Älypuhelinten haitat: ongelmallinen käyttö ja älypuhelinriippuvuus”. Keskityn Hasselin tutkimuksessa hänen esiin tuomiin haittoihin, jotka koskettavat kasvavaa nuorta väestöämme.

Lanajin ym. (2014) mukaan ihmisiin on sisäänrakennettuna mekanismi, joka pitää huolta vuorokausirytmistä ja säätelee ihmisen fysiologisia toimintoja unen aikana. Melatoniini, aivojen erittämä hormoni, on tähän prosessiin tiiviisti yhteydessä auttamalla aktivoimaan aivojen uneen liittyviä rakenteita. Kirkas valo kuitenkin estää melatoniinin erittymisen, mikä häiritsee ihmisen luontaista vuorokausirytmin toimintaa.

Helsingin Sanomien tiedeosiossa todettiin sama asia 25.11.2019: ”Kännykkä suoltaa sinistä valoa, ja se voi jopa vaarantaa verkkokalvot – Suurin vaara koskee alle 20-vuotiaita” Älylaitteiden sininen valo haittaa unta ja silmien terveyttä. (Helsingin Sanomat, tiede, 25.11.2019).

Lapset kärsivät muita todennäköisemmin vahvoista riippuvuusoireista, sillä heidän itsekontrollinsa ei ole vielä kehittynyt aikuisen tasolle. Lasten älypuhelinriippuvuus voi johtaa ongelmakäyttäytymiseen ja jopa estää tunneälyn kehittymistä, kun lapsi viettää aikaa älypuhelimella muiden lasten kanssa leikkimisen sijasta. (Cho & Lee, 2017). Csíkszentmihályin flow- eli virtausteorian mukaan yksilö uppoutuu flowtilassa täysin keskittyneesti käsillä olevaan tehtävään unohtaen ajankulun ja työskennellen tehokkaasti (Csíkszentmihályi, 2008). Tilaan pääseminen vaatii useiden minuuttien yhtäjaksoisen keskittymien, ja jopa niinkin lyhyt kuin 2,8 s keskeytys katkaisee tämän keskittyneisyyden (Duke & Montag, 2017, s. 91). Älypuhelin, joka vaatii käyttäjän huomiota erilaisin äänin ja ilmoituksin jokaisen viestin tai tapahtuman perusteella, voi tuhota yksilön flow-tilan ja syvän keskittymisen.

Yhteys puhelimen käytön ja heikentyneen koulumenestyksen sekä akateemisen suoriutumisen välillä on löydetty useissa tutkimuksissa (Samaha & Hawi, 2016). Esimerkiksi Seon ym. (2016) mukaan älypuhelinriippuvuuden myötä lisääntyneet oppilaiden tarkkaavaisuus- ja masennusongelmat puolestaan heikentävät oppilaiden koulumenestystä sekä vaikuttavat kielteisesti oppilaiden sosiaalisiin suhteisiin opettajiin ja ystäviin.

Jatkotutkimusta kaipaa myös pienten, 1-2-vuotiaiden lasten älypuhelimen käyttö ja sen vaikutukset lasten psyykkiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Tutkimusten mukaan kaikkein alttein ikäryhmä riippuvuudelle olivat lapset, joiden psyykkinen kehitys ja itsesäätely on vielä kesken. Laadukasta tutkimusta varhain lapsuudessa aloitetun älypuhelimen käytön seurauksista lasten kognitiiviseen suoriutumiseen, sosiaaliseen kyvykkyyteen, koulumenestykseen sekä älypuhelinriippuvuuteen on toistaiseksi vähän.

Seuraukset älypuhelimen ongelmallisesta käytöstä ja riippuvuudesta ovat niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisiakin. Seuraukset käyttäytymiseen perustuvasta riippuvuudesta ovat Zhitomirsky-Geffetin ja Blaun (2016) mukaan: ahdistus, toimettomuus, väsymys, heikentynyt keskittymiskyky, fyysiset, psykologiset, taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat sekä haitat työelämälle. (Helena Hassel s. 26-31)

Kuten Hasselkin toteaa kanditutkimuksessaan, tutkimusta aiheesta on tehty verrattain vähän, aihe on melko uusi, silti älypuhelimien ilmestyttyä (vuonna 2007) on älypuhelimista ehtinyt kymmenessä vuodessa kehkeytyä varsin laajalle levinnyt ongelma tai riippuvuus.

Hasselin tutkimuksessa ei käynyt ilmi kehollisia haittavaikutuksia. Kuten sitä miten nuoret ja vähän vanhemmat ovat pitkiä aikoja huonoissa asennoissa älylaitteidensa (tietokoneidensa) kanssa ja siitä seuraa kipuja ellei välittömästi niin myöhemmällä iällä. Kuinka älypuhelin voi viedä lasten rakentumiselle tärkeän puissa kiipeilyn yms. fyysisen puuhailun, mikä auttaa siihen, että keho ja luut vahvistuvat tarpeeksi tulevaa elämää varten. 

Digitaalinen vallankumous vanhemmuudessa

Vanhemmuudessa on havaittavissa muutosta täysin ymmärrettävistä syistä, informaatiotulva tuottaa ohjeita joka lähtöön, joista itse saa valita sitten ne sopivimmat. ”Vanhemmuuden asiantuntijoiden joukko laajenee”, kirjoittaa Ella Sihvonen perheyhteiskunta.fi-sivustolla ”Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin” -artikkelissaan 8.6.2016.

Hannele Lampela kirjoittaa MTV.fi ”Hieman erilaista kuin ennen!”- artikkelissa nykyvanhemmuudesta vuodelta 2015 viihteellisellä tavalla vanhemmuuden eroista ennen ja nyt;

Teini-iässä:
Äitisi:Haistaa hengitystäsi kun tulet kotiin ja on äkäinen, koska olet selvästi juonut alkoholia. Olet viikon kotiarestissa.
Isäsi: On vihainen kaikesta mitä teet, paitsi siitä jos juot alkoholia. Pitäähän sitä maistaa.
Te: Paikannatte puhelimen gps-järjestelmän avulla jälkikasvunne sijainnin viiden minuutin välein ja 17-vuotiaalle sopiva kotiintuloaika on mielestänne yhdeksältä. Jos lapsenne tuoksuu alkoholilta, keskustelette hänen koko seuraavan päivän alkoholin vaaroista. Muuta rangaistusta ette halua antaa, sillä ette usko sanaan ”ei”, ettekä halua traumatisoida lastanne.
Lisäksi lähettelette lapsellenne Facebook-kaveripyyntöjä ja seuraatte häntä Instagramissa, mutta jostain syystä hänen älypuhelimensa on hyvin erikoisella tavalla epäkunnossa: hän ei koskaan saa pyyntöjänne, eikä siksi voi vastata niihin. Muiden kanssa hän sitten tekstaakin sitten tauotta kaikesta mahdollisesta ihan koko ajan.

Kun kaikki tieto on kaikkien saatavilla ja käytettävissä omissa taskukokoisissa tietokoneissamme, muuttuko vanhemmuus opettavasta ohjaavaan rooliin, jossa lasta pyritään ohjaamaan mediakriittisyyteen ja tunnistamaan oikea väärästä kohtaamastaan informaatiotulvasta? Lapsella on lapsen aivot (ainakin 20 -ikävuoteen asti ja vähän yli) – he eivät pysty käsittelemään monimutkaisia sisältöjä ja ymmärtämään kaikkea kohtaamaansa tietoa ja tunnetta. Tähän tarvitaan aikuista, aikuisen ohjausta, tukea ja turvaa.

Ystäväni, joka työskenteli hoitajana päiväkodissa huomautti, että nykyvanhemmuus ja lastenkasvatus on joissain tapauksissa osittain ulkoistettu päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi itse ei opeta lasta kotona vaan siirtää kasvatusvastuun hoitopaikalle tai kouluun. Aiheesta löytyi useita artikkelaita ja muutama tutkimuskin esim. Helsingin yliopisto, Sosiologian laitoksen tutkimuksia 261 Helsinki 2009; KUKA KASVATTAA, KUKA OPETTAA ?Genealoginen tutkimus perheen ja koulun välisenkasvatusvastuun politiikasta.

Juha Mäki-Ketelän tekstistä "Kasvatusvastuusta ja koulun tehtävistä" nostan ajatuksen, josta olen samaa mieltä:

"Valitettavan monessa perheessä käsitys näyttää kuitenkin olevan se, että kasvatusvastuu ihan arkisistakin asioista kuuluu koululle ja opettajille. Tällaisilla arkisilla asioilla tarkoitan esimerkiksi hyviä käytöstapoja (tervehditään pyytämättä, ei pidetä lippalakkia tai pipoa ruokailussa, käyttäydytään muutenkin asiallisesti), yleistä siisteyttä (käydään päivittäin suihkussa, pestään ja muutenkin hoidetaan hampaat, vaihdetaan ja pestään vaatteet säännöllisesti), yleiseen elämänhallintaan liittyviä seikkoja (vältetään päihteitä, syödään terveellisesti, nukutaan riittävästi) jne. Kasvatusvastuu on poikkeuksetta aikuisella. Aikuisen ei pitäisi koskaan kuvitella, että alaikäiset lapset ikään kuin jotenkin itsestään kykenevät kasvamaan itsenäisiksi, vastuuntuntoisiksi ja toimeliaiksi yhteiskunnan jäseniksi."

Juha Mäki-Ketelän kirjoitus taitaa olla yli 20 vuotta vanha. Niin taitavat olla myös omat kasvatuskäsitykseni.

Nykyään lapsien annetaan pitkälti oppia itse - kuten 80-luvulla alkaneen vapaakasvatuksen ajatus on ollut (?) ja joka jatkuu kaiketi jollain tasolla edelleen, sekä näin myös tapahtuu koulujen OPS2016 ilmiöpohjainen oppimisessa, jossa opettaja on ohjaavassa roolissa ei opettavassa. 

Lopuksi vielä netistä (riemurasia.net) löytämäni versio Maslow'in tarvehierarkiasta:

Anni-Stiina Hujala

Lähteet:

”The Forbes maalaa verkkosivuillaan kuvan uudesta, uljaasta ihmisestä.” is.fi/ tiede 10.6.2013 https://www.is.fi/tiede/art-2000000620256.html

”How The Human Face Might Look In 100,000 Years”, Parmy Olson, Former Staff, AI, robotics and the digital transformation of European business. https://www.forbes.com/sites/parmyolson/2013/06/07/how-the-human-face-might-look-in-100000-years/#1a9c6fe5a960

Maslow, Abraham H.: A Theory of Human Motivation. Psychological Review, 1943, nro 50(4), s. 370–396. Artikkelin verkkoversio. 

Kännykkä suoltaa sinistä valoa, ja se voi jopa vaarantaa verkkokalvot – ”Suurin vaara koskee alle 20-vuotiaita” 25.11.2019  https://www.hs.fi/tiede/art-2000006317903.html

Helena Hassel ÄLYPUHELINTEN HAITAT: ONGELMALLINEN KÄYTTÖ JA ÄLYPUHELINRIIPPUVUUS, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2018 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/59704/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201809274257.pdf?sequence=1&isAllowed=y ;

Duke, É. & Montag, C. (2017). Smartphone addiction, daily interruptions and self-reported productivity. Addictive Behaviors Reports, 6, 90-95.

Lanaj, K., Johnson, R. & Barnes, C. (2014). Beginning the workday yet already depleted? Consequences of late-night smartphone use and sleep. Organizational Behavior & Human Decision Processes, 124(1), 11-23.

Csikszentmihalyi, M. (2008). Flow: The Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial Modern Classics: Harper Collins.

Cho, K. & Lee, J. (2017). Influence of smartphone addiction proneness of young children on problematic behaviors and emotional intelligence: Mediating 33 self-assessment effects of parents using smartphones. Computers in Human Behavior, 66, 303-311.

Samaha, M. & Hawi, N. (2016). Relationships among smartphone addiction, stress, academic performance, and satisfaction with life. Computers in Human Behavior, 57, 321-325.

Seo, D., Park, Y., Kim, M. & Park, J. (2016). Mobile phone dependency and its impacts on adolescents’ social and academic behaviors. Computers in Human Behavior, 63, 282-292.

”Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin” https://www.perheyhteiskunta.fi/2016/06/08/intensiivisyyden-vaatimus-tekee-vanhemmuudesta-hektisen-projektin/

”hieman erilaistakuin ennen! Näistä nyyvanhemmuuden iloista vanhempasi eivät koskaan päässeet nauttimaan” Mtv.fi 10.102015  https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hieman-erilaista-kuin-ennen-naista-nykyvanhemmuuden-iloista-vanhempasi-eivat-koskaan-paasseet-nauttimaan/5506820#gs.wum12m

Juha Mäki-Ketola:"Kasvatusvastuusta ja koulun tehtävistä" http://juhamakiketela.info/mielipidetta/kasvatusvastuusta.html?sivu=kasvatusvastuusta


4.2.2020

Oppia ikä kaikki


Miten koulutus kehittää Kulttuurituottajan ammattitaitoa ja onko sillä työllistävä vaikutus? Nouseeko jatkokoulutuksella palkka tai edistääkö se etenemismahdollisuuksia työelämässä? Onko avain onneen työnteossa, kun välillä tuntuu, ettei riitä edes se, että maistereita olisi tuplasti takataskussa.

Kuten tätä blogia kirjoittavat opiskelijakollegani, aloitin tammikuussa Kulttuurituottajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hain kouluun kehittääkseni ammattitaitoani, mutta yksi vahva motivaattori opiskeluihin löytyi myös valmistumisen kautta saavutettavasta tutkintonimikkeestä, maisterin tutkinnosta. Olen haaveillut tästä tutkinnosta jo vuodesta 2012 alkaen, aina siitä asti, kun ensimmäistä kertaa istuin Humanistisen ammattikorkeakoulun pulpettiin Kauniaisten kampuksella. Mutta miksi tällä tutkintonimikkeellä on minulle niin paljon merkitystä? Mitä konkreettista hyötyä opinnot antavat jo alalla työskentelevälle ammattilaiselle, etenkin kun kyseessä on ala, jonka voi ilman koulutusta oppia myös tekemisen kautta.
Minulle maisterintutkinto on päämäärä, jonka jälkeen koen kulttuurituottajan opintoni valmiiksi. Opinnot tai jatko-opiskelu eivät kuitenkaan takaa valmista työpaikkaa, eivät välttämättä edes etenemismahdollisuuksia, ja parempi palkkakin taitaa olla enemmän työllä saavutetusta arvostuksesta ja ammattitaidosta, kuin koulutuksesta kiinni. Sama tietenkin päätee kaikkiin aloihin, mutta minusta tuntuu, että esimerkiksi kauppatieteiden, oikeustieteen tai filosofian maisterin on helpompi perustella osaamistaan, palkkaansa sekä etenemismahdollisuuksiaan tutkinnolla kuin kulttuurituottajan. Ehkä osittain siksi että koko ammattinimike kulttuurituottaja, jolla tarkoitetaan juuri ammattikorkeakoulusta valmistuneita alan ammattilaisia, on muutenkin vielä verrattain tuntematon ammattinimike ja vastaavissa tuotannollisissa tehtävissä työskentelevistä ihmisistä voidaan käyttää ainakin noin kymmentä erilaista vakiintunutta nimikettä (Saksala 2015, 17).
Mutta jos ajattelen näin, niin näenkö tutkinnon vain välineenä, jolla automaattisesti saavutetaan tiettyjä etuuksia, ja missä arvossa silloin pidän opintojen omaa osaamistani kehittävää sekä tulevaisuuden työssä jaksamista edesauttavaa vaikutusta? Ainakin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon jo suorittaneiden keskuudesta kerätyissä uratarinoissa arvokkaimpana antina koulutukselle pidettiin elinikäistä oppimista, mahdollisuutta kehittää omaa osaamista sekä työtä, ja sitä kautta laajemmin koko työyhteisöä. Uuden oppimisen aikaan saamaa innostusta pidettiin niin innostavana, että maisterin tasoisia lisätutkintoja oli voitu tehdä jopa useilla eri aloilla. Tutkintonimikkeen hyödyt tunnustettiin, mutta tässä tapauksessa ne jäivät saavutetun henkisen pääoman varjoon (Komonen, Kopeli, Karlsson & Tuomiokorpi 2012, 78).

Miten tapahtuma-alalla työskentelevät ammattilaiset kokevat koulutuksen tärkeyden?


Ammatillisissa kysymyksissä käännyn usein alalla työskentelevien ystävieni puoleen ja niin tein nytkin. Halusin selvittää yleistä mielipidettä sille, miten kollegani tapahtuma-alalla kokivat koulutuksen hyödyllisyyden kysymällä, kokivatko he, että pidemmällä koulutuksella olisi merkitystä henkilön osaamiselle, menestykselle tai palkkaukseen kulttuurialalla. Koska oman kokemukseni perusteella alalla toimivat naiset ovat yleensä miehiä koulutetumpia, kysyin vielä, oliko heidän mielestään kouluttautuneisuus alalla sukupuolisidonnaista ja jos kyllä niin miten he sen käytännössä kokivat.
Aluksi yleinen mielipide tuntui olevan, että koulutuksella ei nähty olevan suurta merkitystä alalla työllistymiselle tai henkilön osaamiselle, eikä sen koettu oikeuttavan parempaan palkkatasoon. Näin vastanneet henkilöt näkivät koulutusta tärkeämmäksi aiemman työuran, siellä kartutetun osaamisen ja henkilökohtaisen soveltuvuuden alalle. Harva myöskään osasi nimetä syitä sille miksi lisäkoulutus alalla kannattaisi.  Ajatus tuntui olevan, että jos koulun penkille vielä pitäisi suunnata, niin kyllä sitten lähdettäisiin opiskelemaan jotakin “oikeaa alaa”, kuten vaikka liiketaloutta, mutta ei ainakaan kulttuurialan opintoja. 
Kyselemällä lisää, vastaukset kuitenkin muuttivat muotoaan ja pinttyneimmätkin kyllä työelämä opettaa mielipiteen kannattajat alkoivat nähdä opiskeluissa hyötyä. Karkeasti voi sanoa, että mitä enemmän tutkintoja henkilöllä oli takana, sen enemmän hyötyjä hän koki opinnoista olevan. Yllättävänä seikkana olin myös tulkitsevinani tietynlaista vastakkainasettelua. Mikäli henkilöllä itsellään ei ollut pitkää koulutustaustaa mutta hyvä asema työelämässä, koulutukseen saatettiin suhtautua jopa jokseenkin negatiivisesti.
Oman tietoisuuden kasvattaminen koettiin ystävieni keskuudessa yhdeksi tärkeäksi syyksi opiskella. Tieto lisää tuskaa sanoo suomalainen pessimistinen sananlasku, mutta onneksi se myös auttaa hahmottamaan maailmaan monipuolisemmin, tulkitsemaan omaa osaamista ja näkemään syyseurauksia asioiden välillä. Opiskelu auttaa meitä kehittämään ajatteluamme ja syventämään osaamistamme eri osa-alueilla. Ei ole siis ihme, että mitä enemmän henkilö on kouluttautunut sitä vahvemmin, hän näkee koulutuksessa hyötyjä, myös aiheesta tehdyt kyselytutkimukset tukevat tätä. Tradenomiliiton vuosina 2010 ja 2012 tekemän, Yamk-tutkinnon suorittaneiden kokemuksia seuranneen tutkimuksen mukaan, jatkokoulutus antaa erityisesti ennestään motivoituneille ja työelämässä menestyneille ihmisille väylän kehittää itseään entisestään. Tutkimuksessa seurattiin myös työantajien suhtautumista ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin ja myös he kokivat jatkotutkintojen kehittäneen työntekijöiden osaamista ja samalla kokonaisia työyhteisöjä (Tuovinen 2012, 323-324).
Opiskelut avaimena pidemmälle työuralle
Ystävieni parissa koulutuksen nähtiin myös selkeyttävän ja kirkastavan omaa paikkaa työelämässä. Sen koettiin helpottavan työelämän tulkintaa ja sen tulevaisuuden ennustettavuutta. Lisäksi ei liene yllättävää, että verkostot ja niiden merkitys korostuivat paitsi syynä hakeutua opintoihin, niiden myös koettiin opettavan ja kehittävän omaa osaamista monilla eri tasoilla. Verkostojen koettiin kasvattavan tietoa ja osaamista alasta ja näyttävän sen monet eri puolet, lisäksi niiden kautta kulkevat työpaikat, uutiset, juorut ja tiedot, ja saapa niiden kautta myös monipuolisen aineiston alaa käsittelevään blogikirjoitukseen. Henkisen pääoman lisäksi yksi keskeinen syy kouluttautumiselle oli tietenkin myös tutkintonimike. Erityisesti maisterin tutkinnon koettiin antavan lisää uskottavuutta ja helpottavan mahdollisuuksia tietynlaisessa asemassa toimimiseen. 
Mielenkiintoista on, että kukaan kysymyksiini vastanneista kontakteistani ei ollut ajatellut, että koulutuksella olisi suoraan merkitystä heidän palkkaukseensa, vaikka kyselytutkimukset aiheen tiimoilta osoittavat, että erityisesti ylemmän tutkinnon suorittaneilla palkat yleisesti nousevat ja vastuualueet työssä kasvavat tutkinnon suorittamisen jälkeen (Tuovinen 2012, 325-327). Nykyiset työurat ovat sirpaleisia ja lähes kaikki tulevat jossakin kohtaa työuraansa kohtaamaan tilanteen, jossa oma osaaminen ei enää riitä. Silti harva alalla työskentelevä kollegani piti opiskelua tältä kannalta merkityksellisenä. Ehkä tässä ystävieni iällä oli kuitenkin merkitystä, tai sitten sillä että pääosin milleniaaleista koostuva verkostoni on jo niin tottunut työelämän sirpaleisuuteen ja määrä-aikaisuuteen.
Kuitenkin myös haastattelemieni ystävieni mielestä elinikäinen oppiminen kehittää osaamista ja ajattelua tavalla, joka yhdistettynä työelämän kokemukseen tarjoaa loistavat eväät toimia rautaisina työelämän ammattilaisina. Mielestäni tästä hyvä käytännönesimerkki on johtaminen! Työpaikat ovat pullollaan huonoja tai keskinkertaisia esimiehiä, eikö siis johtamisen opiskelun pitäisi kuulua elinikäisinä opintoina osaksi työelämään? Vaikka henkilö ei toimisikaan esimiestehtävissä, voi johtamista opiskelemalla ymmärtää paremmin organisaation toimintaa ja sitä kautta vaikuttaa oman työpaikkansa rakenteisiin, käytäntöihin ja työssä menestymiseen. Näkisin että henkilö, joka osoittautuu hyväksi johtajaksi (paremmaksi johtajaksi voi myös opiskella) on toimijalle kuin toimijalle arvokas työntekijä. Siis palkkansa arvoinen tekijä.

Tasa-arvoisesti kouluttautunut kulttuuriala (?) 
Omien verkostojeni perusteella sukupuolten välisen tasa-arvon koettiin toteutuvan, eikä juuri kukaan kokenut, että alalla menestyvät henkilöt olivat menestyneet tai jättäneet menestymättä sukupuolensa vuoksi. Koin tämän kiinnostavaksi sillä kulttuurialalla ja erityisesti tapahtumatuotannon parissa työskennelleenä olen huomannut, että alalla toimivat naiset ovat yleisesti erittäin hyvin koulutettuja. Perustutkinto on usein vähintään ammattikorkeakoulusta, eikä tuplamaisterikaan ole suinkaan mikään harvinainen näky. Sen sijaan miesten kohdalta löytyy paljon heitä, joilla koulutuksen kohdalta löytyy tieto ammattikoulu, elämänkoulu tai työssä oppinut. Eikä pidä ymmärtää väärin. En suinkaan pidä tätä huonompana vaihtoehtona tai väheksy näin saavutettua osaamista. En kuitenkaan voi olla miettimättä, miksi juuri tapahtuma-alalla toimivat miehet tuntuvat kouluttautuvan naisia vähemmän. Enkä varsinkaan sitä onko koulutuksella näin ollen merkitystä henkilön palkkatasoon tai asemaan tapahtuma-alalla.
Halusin saada aiheesta tarkempaa faktaa, joten lähestyin Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestöä TAKU Ry: tä kysymällä onko Takussa tehty tutkimusta, joka käsittelisi naisten ja miesten välisiä palkka- ja koulutuseroja, tai löytyisikö heiltä muuta kautta tietoa siitä, onko koulutustaustalla vaikutusta henkilöiden työllistymiseen tai palkkaukseen alalla. Valitettavasti järjestöltä ei löytynyt tarkempaa tutkimustietoa aiheesta. Kuitenkin jäsenistön perusteella tehtävät olettamat tukivat vahvasti minulle jo ennestään alasta syntynyttä mututuntumaa siitä, että naiset todella olivat alalla koulutetumpia kuin miespuoliset kollegansa. Sen sijaan tapahtuma-alan organisaatioita selaamalla johtoasemissa toimivat henkilöt tuntuivat jakautuvan tasapuolisesti molempien sukupuolten välille. Sisäinen tasa-arvovaltuutettuni jäi kuitenkin kaipaamaan tietoa palkoista ja toivonkin, että Taku Ry kuten moni muukin alan ammattijärjestö tekisi tulevaisuudessa asiasta tutkimusta. Vain tekemällä asioista läpinäkyviä voidaan mahdollisiin epäkohtiin puuttua.

Lopuksi
Koska olen aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta, jouduin odottamaan kolme vuotta päästäkseni vihdoin suorittamaan maisteriopintoja. Minun piti osoittaa olleeni aktiivisesti alalla työelämässä viimeiset kolme kulunutta vuotta, minkä takia olin välissä turhautunut ja harmissani. Aloitin ammattikorkeakouluopintoni iässä, jossa minulla oli jo täysipäiväistä työkokemusta, ja olin toiminut ammattituottajana jo pitkään. Siksi koin, että työkokemukseni kyllä olisi riittänyt ilman “tätä täysin turhaa” karenssiakin. Ovet auki ja nyt sitä maisterin paperia tänne! Koulutus itsessään oli siis mielestäni toisarvoinen, mutta lopputuloksena saavutettava tutkinto houkutti. 
Jo ensimmäisen lähiopetusjakson jälkeen huomasin kuitenkin, että olin ollut väärässä. Olin uponnut omaan työkuplaani ja unohtanut, miten merkityksellisestä on itsensä jatkuva kehittäminen. Työelämässä ammattitaitoa entisestään syventäneenä saan koulutuksesta vielä paljon enemmän irti kuin kuvittelin. Vaikka teen näitä asioita työkseni päivittäin, en kylliksi pysähdy miettimään niiden syvempää merkitystä työelämässä. Kun joku pakottaa minut ajattelemaan näitä asioita teorian kautta ja hankkimaan lisää tietoa aiheesta, se avaa silmäni ja antaa minulle täysin uusia näkökulmia työn entistä parempaan suorittamiseen. Päämääräni ei siis enää olekaan vain tutkintotodistus, vaan se on tässä ja nyt. Itseni ja sitä kautta oman työni kehittäminen. Aion opintojeni kautta kehittää myös omaa jaksamistani ja viihtymistäni työssä. Kun koen itseni itsevarmaksi työssä, olen motivoitunut sen kehittämiseen ja näen sen monipuolisesti eri kulmien kautta, näin olen varmasti myös arvokkaampi ja halutumpi työntekijä tulevaisuuden työmarkkinoilla. 
Loppupeleissä näyttää siis siltä, että täytän vielä opinnoillani niin henkiset kuin materiaaliset tavoitteeni. Niitä ja maisterin papereita kohti!




 Isabella Rossi
Tuotantopäällikkö, Kulttuurituottaja ja Kulttuurituottaja YAMK-tutkinnon opiskelija

Lähteet:
Saksala, Elina. Tuottajan Käsikirja 2015, Like Kustannus Oy, Helsinki. 
Komonen, Katja & Kopeli, Marja & Karlsson, Aliisa & Tuomikorpi, Sinikka 2012. YAMK-tutkinnon suorittaneiden menestystarinat. Teoksessa Aija Tötäri (toim.) Kehittyvä YAMK – työelämää uudistavaa osaamista. Tampere: Tammerprint Oy, 77–89.

Tuovinen, Johanna 2012.Ylempi ammattikorkeakoulututkinto edistää urakehitystä. Teoksessa Aija Tötäri (toim.) Kehittyvä YAMK – työelämää uudistavaa osaamista. Tampere: Tammerprint Oy, 325–328.