BKT ja luontoarvo

 

Kuulin radiouutisista tänään (1.9.2020), että Suomessa matkailuala on bkt:n kannalta kannattavampi kuin metsäteollisuus tai elintarviketeollisuus (TEM / business Finland). Tilasto, johon viittaan on vuodelta 2018 ja siinä kerrotaan, että matkailutoimialat muodostavat 2,7 % Suomen bkt:sta, joka on saman verran kuin maa-, metsä- ja kalatalous ja puolitoista kertaa enemmän kuin elinkeinoteollisuus.

Oli miten oli, tilanne näyttää siltä, että elämme monelta osin maailmassa, joka nykyisellään pyörii kuluttamisen, turismin ja sen BKT:n sanottelemana. Miten me tähän päädyttiin?

Korona teki sen, että maailman muuttui. Ehkä hetkellisesti, ehkä saaden aikaiseksi joitakin pysyvämpiäkin ratkaisuja. Saaden aikaiseksi myös sellaisia ratkaisuja, jotka tekivät elämästämme hieman kestävämpää. Nykyelämämme ei ole kestävää ja on löydettävä pikaisesti keinoja, joilla saisimme itsemme pelastettua itseltämme. Jo Pentti Malaska vuonna 1979 totesi, että luonto selviää kyllä tästä tuottamastamme tuhosta, mutta me ihmiset emme välttämättä selviä ellemme tee asialle jotain ja pian.

”1930-luvulla, jolloin ihmiskunta oli vaikutuksiltaan luontoon kuin hyttynen norsuun nähden, oli samantekevää, mihin se luontoa ”pisteli”. Ongelmat olivat kaikki paikallisia ja luonto korjasi ne äkkiä. Mutta kun ihmiskunnan voimasuhde luontoon tulee samaksi kuin norsun suhde toiseen norsuun, silloin alkaa olla merkitystä, miten toinen toista tönii. Ja jos me kasvamme kymmenpäiseksi norsulaumaksi siihen yhteen nähden, me alamme olla sille vaaraksi, jos käyttäydymme aggressiivisesti sitä kohtaan. (Teollisuus 1979, Pentin haastattelu.)” Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska.

Miksi ihmeessä puuhaamme sitten kaikkea muuta kuin sitä kaikista tärkeintä? Maailman pelastamista. Miksemme laita kaikkia voimavarojamme siihen, että luonto säästyy ja me säästymme. Miksemme tiedota tietämättömiä, tee tekoja ja poista elämästäsi vääriä tekoja.

Koronan tuomat rajoitukset toivat sen, osa kulutuksesta tyssäsi, liikkumisrajoitteet maan sisällä ja ulkomaille vähensivät myös totuttua kestämätöntä elämäntapaa. Tavaratalot, vaatekaupat ja baarit sulkivat ovensa, lentokoneet eivät lentäneet ja jokseenkin niin sanotut elämälle-ei-niin-välttämättömien asioiden kulutus väheni tai loppui hetkellisesti kokonaan. Maailman pysähdyttyä hetkeksi totutusta arjenpyörityksestä, katseet kääntyivät perinteisempiin arvoihin ja henkiseen hyvinvointiin. Syntyi mm. trendit tehdä leipää itse omalla juurella, käydä luonnossa ja soittaa isovanhemmille. Korona pakotti pysähtymään ja antoi mahdollisuuden tutkia sitä, mitä sinulla on nyt ja tässä, ja miksi. Kiinnostus itsensä kehittämiseen, oman elinympäristön tutkimiseen ja kiinnostus omiin läheisimpiin kasvoivat. Havainnot perustuvat pelkästään omiin näkemyksiini, kokemuksiini ja kevään 2020 aikana kuulemiini uutisiin. Havainto siitä, ettemme ehkä tarvitsekaan kaikkea tätä mitä elämäämme sisältyy, vaan että vähempikin riittää, on mielestäni hyvä herätys kestävämpään tulevaisuuteen.

Kun osa vanhemmista tekivät etätöitä samalla kuin lapset opiskelivat etänä kotona, syntyi uusia jännittäviä tilanteita perheen sisällä, ehkä jopa uusia kohtaamisia perheenjäsenten välillä. Kuten eräs tuntemani kolmen lapsen äiti toivoi hartaasti koulujen aukeavan, koska ei jaksanut enää lapsiaan. Kotikaranteenin aikana tunteet olivat hiiltyneet mm. siihen pisteeseen, että hän kiroili ensimäistä kertaa esikoiselleen. Koska korona sai aikaiseksi paljon uusia tilanteita myös ihmissuhteet joutuvat koetukselle. Mitä tämä kertookaan todellisuudestamme? Ehkä sen, että kaikki ovat arjessaan niin paljon omassa maailmassaan etteivät kohtaa toisiaan ja sitten, kun maailmat kohtaavat, kaikki yllättyvät, etteivät osaa synkronisoida itsenäisesti kehittynyttä omaa elämäänsä yhteiselämään muiden yhteisön jäsenien kanssa. Moni saattoi joutua opettelemaan kohtaamaan perheenjäsenensä tai rakentamaan ihmissuhdettaan tai kohtaamaan itsensä uudelleen.

Jos mittaisimmekin menestystämme maailmalla, ei BKT:n perusteella, vaan henkisen hyvinvoinnin määrällä, jota muun muassa taide ja kulttuuri tuo meille, aineettomasti.

Noh, maailmankäsityksemme muuttuu mentaalisella tasolla hitaasti. Seuraavassa Lastenkulttuurikeskusten liiton järjestämästä ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuudesta 9.4.2020 ote Otto Tähkäpään esityksestä :

”ihmiskunnan historiaa suuressa kehyksessä; pysyvyys ja muuttumattomuus, muuttumattomuuden kehä alkoi murtumaan 1700-1800-luvuilla, kun ensimmäisen teollisen vallankumouksen seurauksena. - muuttui kun siirryimme Nopean ja kiihtyvän muutoksen aikakaudelle, jota tällä hetkellä elämme.

Kaikki hyvä mikä ollaan saatu viimeisen 150 viimevuoden aikana on tullut ympäristön kustannuksella. Hyvinvointi ja vauraus ja väestö on kasvanut niin samaan aikaan meidän vaikutus ympäröivään luontoon on kasvanut.

Nyt se muutos mikä ollaan koettu viimeisen 150 vuoden aikana, se kaikki hyvä kehitys on ikään kuin pyyhkiytymässä pois.

Meidän vaikutus ympäristöön ja luonnon varojen käyttö on kasvanut siihen samaan tahtiin. Ei voi ajatella että meillä on kaikki hyvin, paitsi meillä on tämä ekologinen kriisi. Ekologinen kriisi ei ole irrallinen tästä kaikesta muusta kehityksestä.

Sen seurauksena ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että meidän pitää tehdä täysin päinvastainen liike, meidän pitää ikään kuin päästä pyramidin huipulta, ei sentään 150 vuodessa vaan parissa vuodessa.

Kokonaisvaltainen muutos, joka meidän täytyy tehdä, jos haluamme saada rajattua ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen.

Voidaanko jatkaa tätä nykyistä kehitystä, uusliberalistista talousajattelua; ollaan ajateltu, että samaan aikaan voi kasvattaa taloutta ja vähentää päästöjä.”

Tästä seuraa se johtopäätös, että tämä käsillä oleva ekologinen kriisi on täysin historiallisesti ainulaatuinen ympäristö ongelma. Koska sen ratkaisua ei voi rajata tiettyyn yhteen päästölähteeseen tai tekijään kuten aiempien ympäristöongelmien suhteen. ”

” Eli se että tässä hetkessä tätä meidän ajattelua ja myöskin tulevaisuuskuvittelua ja uudistuskykyämme rahoittaa nimenomaan tää modernistinen maailmankuva joka me ollaan omaksuttu tän viimesen noin 150 vuoden aikana ja nimenomaan meidän kyvyttömyys ikään kuin kyseenalaistaa siihen maailmankuvaan liittyviä perusolettamuksia, minkä seurauksena me ollaan tietyllä tavalla jumahdettu tälläseen niin sanottuun umpikujaan että me yritetään etsiä ratkaisuja niistä samoista ajatuksista jotka on tän ongelman alun perin aiheuttanutkin ja sen seurauksena tälläisten toisenlaisten kestävämpien tulevaisuuksien kuvitteleminen on käynyt lähes mahdottomaksi vaikka se ois just oleellista tässä hetkessä, jotta pystyttäis saamaan aikaan se kokonaisvaltainen kulttuurinen ajattelutapojen muutos, josta mä alussa puhuin ni se edellyttäis myös sitä että me pystyttäis uudistamaan myöskin tätä meidän maailmankuvaa. ”

Otto puhuu asiaa. (Yllä oleva valitsemani Fingerporin sarjakuva on lähinnä kantaanotto juurikin tähän uusien ajatusten nykyisenkaltaiseen juurtuneiden mielien vaikeasti uuden asian omaksuvaan käsittelyyn)

Päätän kirjoitukseni ajatukseen:

Miksi elämämme valintoja ohjaa bruttokansantuote eikä maapallomme pelastaminen?

Lähteet:

Yle Radio Suomi 1.9.2020 klo 16 Uutiset kohta 08:28 https://areena.yle.fi/audio/1-50596443

Business Finland https://www.businessfinland.fi/494339/globalassets/julkaisut/visit-finland/tutkimukset/2020/2019-matkailu-vientialana-infograafi.pdf

Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2017/03/Tulevaisuussarja8_Pentti-Malaska.pdf

Lastenkulttuurikeskusten liiton ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuus 9.4.2020 https://www.lastenkulttuuri.fi/blog/2020/04/09/kestava-tulevaisuus-ja-lastenkulttuuri-tilaisuus-9-4-2020/

Tapahtumateollisuus ry - uutta edunvalvontaa tapahtuma-alalle

Koronakausi rajoitteineen sekoitti kulttuurialan työnteon ja herätti toimijoita puuttumaan ripeästi tapahtumatuotantojen uudelleenjärjestelyyn ja samalla pohtimaan koko toimintakentän puutteita ja kehitystarpeita. Kaikkien eri tapahtumatuottajien asioita ajamaan on kesäkuussa perustettu uusi edunvalvontayhdistys Tapahtumateollisuus ry, jonka jäseniksi pääsevät tapahtumia järjestävät yhteisöt. Tapahtumateollisuus ry toimii koko tapahtumatoimialan yhteisenä edunvalvojana, vaikuttajana ja puolestapuhujana.

Yhdistys on ensitöinään tilannut Turun yliopiston kauppakorkeakoululta kaksiosaisen raportin, jonka ensimmäiseksi julkaistussa osassa selvitetään laajan toimialan kuvaa ja syyskuussa luvatussa toisessa osassa tuodaan esiin näihin liittyviä talouden tunnuslukuja. Tavoitteena on nostaa tapahtumateollisuus esille omana toimialanaan, jotta tapahtuma-alan talousluvut ja vaikutukset saadaan kootusti esille ja sitä kautta päästään kehittämään koko toimikenttää. Nyt eri tapahtumat ovat eri toimialaluokitusten alla, eikä tapahtumatuotannon kokonaisvaikutusta päästä vertailemaan muihin teollisuuden toimialoihin. Tapahtumateollisuus ry on itse koonnut tapahtuma-alan liiketoimintamuotoihin perustuvan toimialalistauksen, mikä antaa hyvän kuvan laajasta alasta, järjestäjistä aina erilaisiin alihankintaverkostoihin.

Koronapandemia vauhditti Tapahtumateollisuus ry:n perustamista. Yhdistys tuo raportissaan esille myös selvityksensä pandemian vaikutuksista kevätkauden tapahtumatoimintaan. Epidemian mukana seuranneita aluehallintoviraston rajoituksia noudattaessa tapahtumia on pyritty siirtämään, jouduttu perumaan ja sulkemaan kokonaisia tapahtumatiloja kävijöiltä. Hankala tilanne on erityisesti pienillä mikroyrityksillä, alihankintaketjun jonkin erityiaslan ammattilaisilla. Vaarana on niiden toiminnan loppuminen ja tietyn alan ammattitaidon menetys. Yhdistystyö on käynnistynyt vauhdikkaasti ja sillä pyritään vaikuttamaan myös valtion budjettineuvotteluihin toimialan pinnalla pitämiseksi.

Tapahtuma-alan ongelmien ja tapahtumien vaikutusten sekä koko laajan tuotantojoukon esille tuomiseksi Tapahtumateollisuus ry järjestää mielenilmauksen. Ilman tapahtumia ei tapahdu mitään - mielenilmaus tapahtumien puolesta on tiistaina 8. syyskuuta 2020 klo 12.00 – 15.00 Helsingissä ja kutsuu mukaan kaikki tapahtuma-alan toimijat istumaan hiljaa Kansalaistorille – turvavälit muistaen ja koronakauden ohjeistuksia muutenkin noudattaen. Saman aikaisesti rajoitetumpi joukko kokoontuu Eduskuntatalon portailla, jossa koko toimialan puolesta pitävät puheenvuoronsa edustajat messu-, urheilu-, viihde-, taide- ja hengellisistä tapahtumista sekä artistien ja työntekijöiden omat edustajat. Samalla yhdistys toimittaa valmistelemansa Tapahtuma-alan tukiesityksen elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Tilaisuutta voi seurata verkossa FaceBook-tapahtumana ja mahdollisesti muutenkin striimattuna.

Jos joku blogin seuraajista pääsee mielenilmaukseen paikanpäälle, pyydän laittamaan kommentteihin kuvia ja tunnelmia tapautumasta! Katson itse striimistä ketä tuttuja paikanpäällä näkyy.

Syksyn käynnistyessä on käynnisteltävänä myös oma tapahtuma-aktiivisuus. Omat kesätapahtumani ovat olleet todella rajalliset. Suoritin verkkokursseja, tapasin pientä joukkoa ihmisiä ja pysyttelin erossa joukkotapahtumista. Huomaan tarvitsevani totuttelua palautuessa ihmisten ilmoille. Kun kesänäyttelyn viimeisenä päivänä kiersin tuntemattomassa joukossa katsomassa taideteoksia, huomasin välillä kammonneeni likelle tulevia kanssakatsojia. En ole ihan varma johtuiko kammo koronasta vai tottumattomuudesta ihmisjoukkoihin. Haluan luottaa, että kanssaihmiset kantavat vastuussa ja seuraavat annettuja suojaohjeita. Jotta näin, on vain patisteltava itsensä taas väkijoukkoihin ja siedättäytyä siihen.

Johanna Pihlajamaa

Viitteet:

Tapahtumateollisuus ry:n toimialaraportti 1/2
https://www.tapahtumateollisuus.fi/wp-content/uploads/2020/07/Tapahtumateollisuuden-toimialaraportti-2020-osa-1.pdf

Mielenilmaus:
https://www.facebook.com/events/321751162274509/

Helpotuksesta kiukun kautta tasapainoon – ihana, kamala lomautus

Maanantai. Kello vähän yli kahdeksan. Olen juuri istunut kahvikuppi kädessä työpöydän ääreen. Uusi työviikko alkamassa. Olen jo mennyt jo laskuissa sekaisin monesko viikko etätöitä. Eikä minua edes oikeastaan kiinnosta. Alan olla tympääntynyt etätöihin. Ennen ne olivat mukavaa vaihtelua ja antoivat liikkumavaraa ja toivat helpotusta lapsiperheen arkeen. Mutta nyt. Jatkuvasti ja pakotettuna. En tykkää. Varsinkin kun lapsi pyörii jaloissa koko ajan ja ruokaa pitää laittaa about 10 kertaa päivässä (siltä se ainakin tuntuu). Ahdistaa.

Puhelin soi. Esimieheni soittaa. Mitähän sillä? Meillähän alkaa kohta toimiston etäpalaveri. ”Hyvää, huomenta, oletko jo työn touhussa… no kuule, nyt olis sitten se tilanne, mistä aiemmin kysyitkin, että onko sellanen mahdollista..” Ei tarvitse sanoa enempää. Tiedän jo. Lomautus. En kovinkaan tarkasti kuuntele,  mitä hän sitten sanoo. Puhelun toisessa päässä vilahtelevat sanat menettely, ennakkoselvitys, kuuleminen. Joo, joo, okei, selvä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin niin ensimmäinen tunne oli helpotus.

Kuva: Unsplash

Miten mä näin reagoin?

Helpotus siitä, että etätyö loppuu. Helpotus siitä, että enää ei tarvitse samaan aikaa yrittää keskittyä töihin ja lapsen hoitamiseen. Helpotus siitä, että ei tarvitse keksimällä yrittää keksiä peruuntuneiden tapahtumien tilalle verkossa toteutettavia tilaisuuksia, joista pitäisi saada vielä tuottoakin. Helpotusta siitä, että mun ei tarvitse enää osallistua yhteenkään ”näin järjestät hyvän webinaarin”-webinaariin.

Helpotusta siitä, että tämä ns. löysässä hirressä roikkuminen loppuu. Jotenkin tiesin, että lomautus tulee. Yhtiön liiketoiminta koostuu pääasiassa tapahtumista ja minä olen tapahtumatuottaja eikä tapahtumia saa järjestää, joten mitä muuta lopputulos voisi olla. Toivoin kyllä, että ei tulisi. Että olisi muita vaihtoehtoja. Ehdotin toimitusjohtajalle koronatuen hakemista, mutta hän ei reagoinut asiaan mitenkään. Se tuntui oudolta. Minusta se asia olisi ollut hyvä selvittää ennen lomauttamista. Puhelun loppupuolella muistutin asiasta ja kommentti oli ”aivan niin joo, se..”

Tunnetila muuttuu

Parin päivää puhelun jälkeen käytiin läpi lain vaatima ennakkoselvitys.  Etänä toki sekin. Jotenkin siinä tunnetila alkoi muuttua. Varmaankin todellisuus alkoi iskeä tajuntaan. Parin viikon päästä mulla alkais siis kesäloma, joka jatkuu suoraan 90 päivän lomautuksena. Mitä hittoo? Oon 16 viikkoa pois töistä ja palaan syyskuussa, kun tapahtumakausi pitäisi olla kuumimmillaan. Mutta eihän sitä tiedä onko edes.

Sain tiedoksi keskustelussa, että työnantajan mielestä on annettu riittävästi aikaa kehittää korvaavaa toimintaa, jolla saadaan tuottoa ja katetaan kevään taloudelliset menetykset. Koronasta johtuvan poikkeustilan alkaessa suurin osa työajastani meni eri tapahtumien peruutuksiin ja siirtoihin liittyviin toimenpiteisiin. Se ei ihan niin helposti käy, kun monta 2-päiväistä seminaaria peruu ja yrittää löytää niille korvaavan ajan. Hoidat jo ilmoittautuneet, puhujat, muut esiintyjät juontajat, tapahtumapaikat, kuljetukset, tarjoilut, somisteet ja monet muut alihankkijat.  Samalla aloin oma-aloitteisesti perehtyä ja opetella, miten järjestetään laadukkaita ja kiinnostavia verkkotapahtumia, koska näistä ei valitettavasti ollut kokemusta oikeastaan ollenkaan eikä niitä oltu aiemmin järjestetty.

Kuva: Pexels

Kiukkua pukkaa

Että kyllä mua sitten alkoi jurppia. Sekin otti päähän, että olin ollut viikon kipeenä, joten käytännössä omasta mielestäni mulla ei ollut juurikaan ollut aikaa miettiä ja luoda uutta liiketoimintaa. Sairaslomani aikana työni eivät edisty  (joitakin asioita hoidin myös sairaana), koska ei ole sijaisia ja palatessani takaisin oli monta kiireellistä käytännön asiaa odottamassa ja ne oli hoidettava heti. Ensimmäiset maksulliset verkkotapahtumat olivat tulossa toukokuun ensimmäisellä viikolla, ja tarkoituksena oli järjestää kevätkaudella vielä 2-3 muutakin, mutta nehän nyt sitten eivät toteutuisi.

Olin jo aiemmin ilmaissut toimitusjohtajalle, että tarvitsisin tukea tässä muutostilanteessa ja uuden liike-toiminnan luomisessa, mutta sitä en mielestäni ollut riittävästi saanut. Koin koko tilanteen ja vastuun kaatuvan pelkästään minun niskaani. Työnantajani ei ollut valmis tilanteen vaatimaan nopeaan muutokseen käytettävissä olevilla pienillä resursseilla. Ja minusta tuntui, että se kaikki oli minun syytäni ja minut jätettiin yksin selviytymään.

Ymmärrän ja tiedostan varsin hyvin, että henkilöstökulut ovat isoin kuluerä ja melkeinpä ainoa säästökohde. Olisin kuitenkin toivonut inhimillisempää henkilöstöpolitiikkaa ja asioiden selvittämistä ja vaihtoehtojen pohtimista ennen lomautuspäätöksen tekemisistä. Ja kyllä niin mua kiukutti. Oikeastaan kaikki. Tuntui, ettei esimies ymmärrä ollenkaan asioita minun tai minun työni näkökulmasta. Pitäkää tunkkinne. Mä etin uuden paikan. (Toim. huom. vaan mistäpä etsit, kun kaikki muutkin tapahtuma-alalla on lomautettu..)

Nyt tää tilanne on tämä – no can do

Joku jo ehkä arvaa, mitä sitten kävi. Pikkuhiljaa aloin hyväksyä tilanteen. Ei se tulisi muuttumaan, vaikka minä kuinka hannaisin vastaan ja loukkaantuisin lähes joka asiasta, mitä mun pomo sanoo tai tekee. Kiukku laantui, mutta tilalle tuli huolestuminen. Olin omassa työajan suunnittelussa hahmotellut, että teen touko- ja kesäkuussa syksyn tapahtumien suunnittelua ja voin tehdä ne niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista. Lomautuksen kestäessä elokuun loppuun saakka onkin varauduttava siihen, ettei kaikkia syksylle suunniteltuja tapahtumia voida toteuttaa. Joka taas aiheuttaa lisää painetta talouden tasapainottamiseen.

Minulla myös oli oli vähän sellainen tunne, että minun keskeneräisiä työtehtäviäni tullaan siirtämään muille. Näinhän ei voisi toimia, kun lomautukseni perusteena oli se, että työt ovat koronasta johtuen tilapäisesti vähentyneet eikä työnantajalla ole tarjota töitä minulle. Käytännössä kuitenkin kaikenlaista hommaa olisi. Ei ehkä niin paljon kuin normaalisti, mutta olisi kuitenkin. Tein listan kaikista tapahtumista, mitä on tulossa ja mitä toimenpiteitä on niihin liittyen, jotka kuuluvat minun työtehtäviini. Pystyin ihan aistimaan esimieheni hämmennyksen, vaikka etäpalaverissa olimmekin, kun hän tutkaili tekemääni muistiota. Siinä hetkessä hänelle kirkastui, miten paljon vaatii tapahtuman tuottaminen. Että ei se minun homma niin helppoa ja yksinkertaista olekaan ja aika iso lovi tulee, kun minä jään pois. Se oli myös minulle käänteentekevä hetki, kun ymmärsin, mistä kiukkuni johtui. Minulla oli ollut sellainen olo, että olen vain turha kuluerä ja minut on helppo pistää pihalle, kun ei se juurikaan vaikuta mihinkään.

Kuva: Pirve Harakka

Ei aivan zen, mutta ihan jees!

Tuon palaverin jälkeen sekä oma että pomon asenne muuttui ja sitten olinkin jo tiellä kohti sopeutumista. Siiinä kyllä auttoi tosi paljon samassa tilanteessa olevan ystävän tuki. Olemme jo muutenkin kuin sielunsiskoja, joten oli mahtavaa, kun sai jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan sellaisen kanssa, joka ymmärtää minua ja ymmärsi tilanteen. Toinen tärkeä kanava käsitellä asiaa oli tapahtuma-alan ammattilaisille tarkoitetun järjestön MPI Finlandin järjestämät lomautettujen vertaistukikeskustelut, jotka toteutettiin Zoomissa. Huomasi, että muilla on ollut samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Helpotti kuulla, että en se olekaan vain minä. Ja minun pomo. Parasta oli, että opin uuden termin kuvaamaan tilannettani: kesälomaus. Sehän kuulostaa mukavalta! Eräässä tapahtumia järjestävässä organisaatiosas yksi työntekijöistä oli vahingossa kesälomasta ja lomautuksesta puhuessaan sanonut kesälomaus. Termi oli nopeasti vakiintunut työyhteisössä käyttöön tilanteesta, jossa olet määrätty pitämään kertyneet vuosilomat ja se jatkuu sitten suoraan lomautuksena.

Suhtautumiseni tähän lomautukseen noudatti aika tarkkaan sitä, miten on tutkittu ihmisten reagoivan menetykseen tai muutokseen. Heltin työterveyspsykologi Mari Laari kirjoittaa aiheesta blogissaan.  Ensin iskee lamaannus ja itsensä suojaaminen asialta, sen jälkeen kritiikki ja kiukku, jota seuraa todellisuuteen herääminen. Tämän jälkeen alkaa luopuminen ja vähitellen asian hyväksyminen. Sitten alkavat ajatukset siirtyä uusiin asioihin ja pyrkiä löytämään hyviä puolia. Lopulta löytyy tasapaino.

Lähde: https://heltti.fi/lomautus-tuli-kuinka-tasta-selvitaan/

Onhan tässä valtavasti hyviäkin puolia. Varmasti isoimpana se, että olen vihdoin saanut roikkumaan jääneet opintosuoritukset tehtyä ja aion valmistua nyt! Wuhuu! Minulla meni yamkin suorittamiseen kauemman kuin aikoinaan tradenomin tutkintoon. Myös lapsen kanssa tulee touhuttua yhdessä  enemmän, kun hän on nyt koko kesän pois päiväkodista. Normaalisti kun on useasti huono omatunto siitä, ettei ehdi tarpeeksi leikkiä ja viettää aikaa lapsen kanssa. Lisäksi olen päättänyt keskittyä enemmän itseeni ja löytää aikaa liikkumiselle ja kiinnittää huomiota hyvinvointiini.  Näin myös Mari Laari neuvoo tekemään eli käytä vapautunut aika itsellesi tärkeisiin asioihin, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa! Ja hei, mikä ihana aika olla vapaalla – onneksi ei ole marraskuu :D

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? Onko lomautus tai sen uhka iskenyt sinuun? Miltä se tuntuu?

Pirve Harakka

kesälomauksella 8.5 lähtien ollut tapahtumatuottaja

MATALALLA KYNNYKSELLÄ

 

Mitä tehdä, kun puhti on loppu, ilma tuntuu tukalalta, väsyttää ja silti olisi ”sata” asiaa, jota pitäisi vielä tehdä. - > Silloin on tehtävä asioita matalalla kynnyksellä. Ruuaksi se, mikä on helpointa. Työtehtävistä ne, jotka ovat välttämättömiä ja nekin ”kunhan saa tehdyksi”- ajatuksella. Silloin tulee sallia itselleen olla väsynyt ja välinpitämätön. Aina ei onnistu, joskus ei onnistu viikkoon, joskus ei vuoteen. On kuitenkin tärkeä luottaa siihen, että kyllä se hetki myös tulee, kun jälleen taas jaksaa.

Tänä aamuna heräsin jälleen koronakaranteenissa. Tänäänkään ei tarvinnut herätä herätyskelloon, pestä pikeisesti hampaat, pakata eväät ynnä muut tarpeelliset tavarat päivää varten. Tänään ei myöskään tarvinnut laittaa ylleen farkkuja ja kauluspaitaa vaan sen sijaan sai pukea ylleen pitkät kalsarit ja sen ruman, mutta mukavan tuntuiset hupparin. Viikot toisensa jälkeen on voinut pitää yllään niitä mukavimpia vaatteita vailla vaatehuolia. Vaatevalintojen vaikeudesta on saanut todella olla lomalla, kuten muustakin oman perinteisen julkisivun ylläpidosta. Ihohuokoset ovat hetkeksi päässeet hengähtämään peitevoidekerroksesta ja silmät saaneet rauhan eri maskeeraustuotteista. Aamunsa voi aloittaa epäorganisoidusti, koska kaikki tarvitsemasi löytyvät läheltäsi eikä asioiden pakkaamiseen tai mukaan ottamisen muistamiseen tarvitse käyttää resursseja. Hitaat aamut eivät enää ole vain viikonloppujen luksusta vaan voit aamuisin heräillä rauhassa, koska työpaikalle siirtymiseen ei nyt tarvitse varata aikaa. Heräämisen ja kahvin keittämisen jälkeen voi hitaasti hiipua työpöytänsä äärelle vailla kiirettä. Siitä ne huolet sitten alkavatkin. Netti pätkii, videopalaveri yhteydet eivät toimi, lapset riitelevät taustalla, alituisia keskeytyksiä, tietokonekin vaatii päivitystä, joka tapahtuu automaattisesti vain toimiston verkossa ja se työergonomia on ihan p****stä.

Hmm. Ajankohta on kieltämättä erityisen otollinen itsensä tutkiskelulle, omien elämänarvojen uudelleen asettelulle ja totuttujen tapojen kyseenalaistamiselle. Mitäs jos tänään aloittaisinkin aamuni joogalla, kuuntelisin kehoani ja omia tarpeitani sekä antaisin itselleni aikaa ja rauhaa. Enää ei kiinnosta hötkyily vaan hyggeily. Koronan alkushokista muutokseen tottumisen jälkeen on alkanut rauhallinen vaihe. Arkeensa on oppinut ehkä uuden rytmin ja rutiinin, joka sisältää enemmissä tai vähemmissä määrin armollisuutta itseään kohtaan. On ehkä oppinut antamaan itselleen luvan olla ja elää hetkessä, antanut toiveilleen enemmän tilaa arjessa sekä oppinut kuuntelemaan itseään ja ympäristöään eri tavalla. Näin ainakin minun kohdallani on käynyt. Ympäristömuutos arjessani on suorastaan pakottanut esiin uudenlaisia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen / -asenteeseen.

Hep!

Aivan kuin luonto olisi sanonut, että nyt riittää ja jokin ”ylempi voima” olisi alkanut vauhdittamaan muutosta kohti jo voimassaolevia nykytrendejä. Trendit, joihin viittaan ovat mm. itseensä, omaan hyvinvointiin ja omiin voimavaroihinsa panostaminen, itsensä kehittäminen (niin työssä kuin yksityiselämässä), omien vahvuuksiensa ja heikkouksien tiedostaminen, itsensä johtamisen taidot sekä vaihtoehtoiset, uudet toimintatavat. Korona siis pakottaa ihmiset kääntymään itseensä, tutkimaan omia arvojaan ja havahtumaan ympäristöönsä. Jollei sitä ole jo aiemmin tehnyt, niin nyt viimeistään edes jollain tasolla on pakko havahtua omiin elämänarvoihinsa ja uudelleen asettaa maailmankuvaansa.

Viime kesäkuussa julkaistussa blogissa kerrotaan työelämän muutoksesta, jota mielestäni Korona on vauhdittanut / vahvistanut. Ohessa pari nostoa blogista.

2.   TYÖN ROOLI OMASSA ELÄMÄSSÄ MUUTTUU Ihmiset haluavat (työ)elämäänsä entistä enemmän vapautta ja omaehtoisuutta suhteessa siihen, milloin töitä tehdään. Jokainen on oman työnsä ja uransa toimitusjohtaja. Työelämässä oman asiantuntijuuden rakentaminen ja brändäys verkostoissa ja some-kanavissa näkyy, yhteisölliset työtavat kehittyvä ja ilmiölähtöiset työn sisällöt työkaluineen ja tarpeineen nostavat päätään.  5.   OMA ORGANISAATIO ON HAJALLAAN MONESSA PAIKASSA Työ pirstaloituu ja digitalisoituu, oma organisaatio on hajallaan eri paikoissa ja organisaatiokohtaisesta tekemisestä mennään kohti verkostoja. Erikoistuminen tiettyyn tehtäväalueeseen lisääntyy ja toisaalta asiakkaiden tarpeet edellyttävät monialaista yhteistyötä. Ajasta ja paikasta riippumattomat työn tekemisen tavat ja yhteisen ajan muodot ratkaisevat monet murheet. (Humap.com, blogi: ”suomalaisen työelämän kuusi vahvinta kehityssuuntaa” 11.06.2019)

 

Itse työskentelen lapsuudenkodissani, joka on entinen maatila. Helpotuin päästessäni vetäytymään maaseudun rauhaan, pois maailman myllerryksestä, koronashokista ja ihmispaljoudesta. Maatilan rauha asettaa minulle elämän peruselementit kohdilleen, poistaa ympäröivästä elämästä turhan ”hömpötyksen” luoden arjesta hyvin askeettisen. Eriytyminen ihmiskontakteista, elinympäristön kaventuminen yhteen asuntoon ja yhden huoneen sisälle muuttaa ajatustapaani ympäröivästä maailmasta ja minun paikastani siinä. Huomaan olevani rohkeammin minä. En mielistele tai selittele, en välitä turhista vaan fokusoin resurssini tehokkaammin ja uskon omiin kykyihini. Kohtaan oman Huijarisyndroomani. (linkki wikipediaan ja MeNaiset-artikkeliin).( Tiina Ekman (psykologi, psykoterapeutti ja kouluttaja) on kirjoittanut aiheesta kirjan.)

Tänään (sekä tulevaisuudessa) etenen matalalla kynnyksellä, en vaadi itseltäni enempää kuin pystyn antamaan. Annan työlleni, opiskelulleni ja ympäröiville ihmisille vain sen, mikä sen hetkisiltä resursseiltani irtoaa ilman riistoa hyvinvoinnistani. Kun voin hyvin, jaksan paremmin. Aion myös nauttia pienistä asioista, kuten ruuanlaitosta ja raittiista ilmasta. Hyväksyn, etten ole hyvä joissain asioissa ja hyväksyn, että jotkut asiat tulee tehtyä huonosti.

Otan lopuksi pari pointtia esille Sitran 2014 Julkaisusta nimeltä ”Lupa tehdä toisin”

henkilöstölähtöinen tuottavuuden kehittämishanke, jonka toinen perusoletus on: ”henkilöstö on organisaation tärkein tuottavuustekijä”.

Henkilöstölähtöisen tuottavuuden kehittämisen kantavana toiminta-ajatuksena on ”lupa tehdä toisin”.

On lupa vaikuttaa

lupa innostua

lupa kokeilla

lupa olla yhteydessä

lupa kysyä miksi

lupa tehdä virheitä ja oppia niistä

lupa nauraa

lupa olla oma-aloitteinen

lupa vakiinnuttaa hyvät kokeilut jokapäiväiseksi toiminnaksi

 

Olen samaa mieltä. Käännän ajatuksen omaan hyvinvointiin panostamiseen. Aion soveltaa omaan toimintaani tämän Sitran julkaisun kantavaa toiminta-ajatusta antamalla itselleni luvan tehdä toisin.

 

Ihana, paha karanteeni kotioloissa. Yritän lähettää tätä blogia vihdoinkin ”ajoissa”. Aikeeni tyssää siihen, että netti ei toimi.

 

Lähteet:

https://www.humap.com/blogi/2019/06/suomalaisen-tyoelaman-kuusi-vahvinta-kehityssuuntaa/

https://www.sitra.fi/julkaisut/lupa-tehda-toisin/

Yksi laiva-metafora lisää

Kevät 2020 on maailmanlaajuisesti muuttanut miten elämme ja työskentelemme. Covid-19 viruksen aiheuttama poikkeustila, jossa ihmiset ovat pääasiallisesti omissa kodeissaan työssä ja vapaa-ajallaan, on omassa kokemuksessa korostanut työyhteisöni parhaita ja vaikeita puolia. Tämä on näkynyt työ tarvikkeissa (työkalut ja digitaaliset taidot), työntekijöiden resursseissa (mielentila, stressin- ja muutoksensietokyky) ja eniten organisaation johtajuudessa. On ollut merkityksellistä huomata miten erilaiset persoonat toimivat kriisissä ja erityisesti miten erilaiset johtajat ovat reagoineet ja lähteneet toimimaan poikkeustilassa. Valaisevaa on ollut nähdä käytännössä miten organisaation strategia kestää ja vie organisaatiota eteenpäin myös vaikeissa olosuhteissa.

Kriisin keskellä on helppo huomata mitkä asiat ovat työyhteisössä todellakin kuralla ja mitkä asiat toimivat. Tällaisessa tilanteessa nouseekin heti “unohdettu” johto keskiöön. Työntekijät seuraavat tarkkaan (usein kriittisin silmin) johdon ideointia, tehtävien antoa ja suuntaa. Johtajuus on keskiöissä ja, jos johtajan omat resurssit, taidot ja kyky muovautua eivät ole kunnossa on tilanne lähes mahdoton.

Poikkeustilanne nostaa myös työntekijöissä esiin erilaisia piirteitä. Persoonallisuusteoria esimerkkejä kuten ”the big five" , "The six hats" tai Idiootit Ympärilläni kirjan hahmot ovat helppo erottaa tässä tilassa.  En kuitenkaan usko, että kukaan on yksiselitteisesti vain yhden persoonallisuus ominaisuuden yhtälö, mutta kriisitilanteessa on ihmisen käyttäytyminen helpompi luonnehtia selkeiden linjojen kautta - ainakin ulkopuolisin silmin.

Omassa työelämässäni erilaiset tyylit ja tavat johtaa ovat nousseet esiin organisaation eri johtoportaissa. Suurin osa on ottanut tilanteen haltuun nopeasti: henkilöstön tärkeys ja usko heihin on jokapäiväisillä teoilla osoitettua, viestintä läpinäkyvää, tsemppaava asenne kohdillaan ja johto on organisaation arvon ja straegian kanssa linjassa. Toisaalta on myös löytynyt niitä johtajia, jotka johtavat mikromanageeraaviin ottein, jossa alaisen jokaista etätyö varttia seurataan ja kyseenalaistetaan.

Nämä mikromanageerajan alaiset myös selkeästi kipuilevat kuin äkäinen teini, joka pyrkii itsenäistymään. Monella tapaa mikromanageeraus on mielestäni varmin tapa tappaa työyhteisökulttuuri, luottamus ja työnilo. Aika näyttää pystyykö kaupungin kokoinen organisaatio puuttumaan tällaiseen johtamistyyliin ja suoraan sanoen uskalletaanko. Huolestuttavaa on miten mahdollisesti seuraavat 20-30 vuotta vielä tällä toimintamallilla työskentelevä ihminen voi kehittää ja vaalia turvallista, innovatiivista ja ennen kaikkea tervettä työyhteisöä. Mikä on myös ylemmän johdon vastuu tällaisessa tilanteessa? Onko oikein olla kriisin keskellä puuttumatta vai olisiko tämä ehkä juurikin se tärkein aika ottaa asia esille? Henkilökohtaisesti ajattelen, että kriisi lienee juurikin se paras aika puuttua moiseen epäkohtaan, sillä jos ei nyt niin koska?

Poikkeustilassa näkyy myös organisaation strategian tärkeys. Johdolle, joka saattaa olla epävarma kriisin keskellä, on strategia se työkalu, jolla on mahdollista lähteä purkamaan tilannetta ja johtaa sitä. Jos strategia on jo alkujaan tehty osallistavasti on henkilökunnan myös helpompi sitoutua sen arvoihin. Olemattoman strategian edessä on organisaation vaikea asettaa tavoitteita, joita voidaan ripeästi ottaa käyttöön. Tällöin strategia on luotava ennen kuin koko organisaation kokoinen laiva voi liikkua samaan suuntaan. Strategia on siis mielestäni ehdoton työkalu, jonka avulla yritys tai organisaatio voi ennakoida tulevaa sekä samalla vahvistaa ja mahdollistaa selviämisen kriisitilan keskiössä. Strategia on laiva-metaforassa kartta, tuuli, tähdet ja merivirtaukset, joita kapteeni sekä miehistö lukee löytääkseen suuntansa kohti turvallisia satamia ja, jotka tuntemalla he uskaltavat seilata kohti tuntematonta.

Anna Puhakka - Kulttuurituottaja, taiteilija, kuraattori, YAMK opiskelija

Linkit:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kriisi-mittaa-johtajan-resilienssin-nain-poikkeustilasta-selviaa/79254198-60eb-47e4-b5bd-d122096b8449

https://www.turbinehq.com/blog/personalities-in-the-workplace

http://www.debonothinkingsystems.com/tools/6hats.htm

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Tätä kirjoittaessani maailman pysäyttänyt Covid-19 viruspandemia leviää edelleen maailmalla. Ajattelin ensiksi kirjoittaa tsemppaavan kirjoituksen, mutta liika ajatuksenjuoksuni aiheutti aivoilleni ylikuumentuneen tilan ja lopputuloksena on vain epätoivoista pohdintaa, valitusvirttä ja sekavia, jäsentymättömiä lauseita. Liekkö tämän kotieristyksen syytä, kun pälli meinaa levitä. Tiedä häntä, seuraavat kuukaudet sen näyttäköön.

Virusepidemia täällä Suomessa on laittanut koko yhteiskunnan lukitustilaan: teatterit, baarit, museot, galleriat, putiikit, urheilustadionit, yhteisöjen kokoontumistilat, kerhot, liikehuoneistot, konserttisalit, tanssistudiot, kuntosalit, ravintolat ja muut yleisötilat ovat pääsääntöisesti suljettu ja kokoontumisia on rajoitettu. Kaik’ on seis. Ihmiset ovat järjestelleet arkensa uudelleen: töitä tehdään kotoa käsin ja liikkumista yleisillä paikoilla pyritään välttämään parhaan mukaan. Somesta saa lukea, kuinka jokaisella on nyt tiukkaa ja kaikkia kannustetaan pysymään kotona ja parhaansa mukaan käyttämään paikallisten yritysten etäpalveluita. Ravintolat myyvät ruokaa ulos ”dogibägeissä”, muusikot streamaavat konserttejaan musiikinhimoisille faneilleen ja galleriat tarjoavat virtuaaliopastuksia näyttelyistään sohvasurffareille. Myös nettikapakka löytyy janoisille www-sivujen viidakosta. Verkkomateriaaleja ahmitaan nyt enemmän kuin koskaan. Pohdittavaksi jää se, kuinka erottua massojen joukosta? Itse en tähän pohdintaan ole keksinyt järkevää vastausta.

Kaiken muun työnteon ohella myös kulttuurituottajien ja muiden kulttuurintekijöiden arki on pysähtynyt. Noh, ei aivan.

Nautin suunnattomasti opiskelijatoverini taannoisesta blogikirjoituksesta, jossa kerrottiin kulttuurituottajan moninaisista tehtävistä ja työnkuvan hämmästelystä. Varsinkin nyt sulkutilan aikaan olen huomannut tehtävien loputtoman suon jatkumisen, vaikka kaikki toiminta ja tapahtumat pysähtyivät kuin seinään maaliskuun puolivälissä. Eri organisaatioiden taustatoiminnat jatkuvat kuitenkin edelleen ja kriisiajan hoitaminen vaatii omat kommervenkkinsä. Jonkun on pidettävä langat käsissä ja mietittävä, kuinka selviytyä näiden poikkeusolojen ylitse, kuinka suunnitella sumuista tulevaisuutta? On vain pakotettava siirtämään katse kohti tulevaa. Ensimmäisenä kriisiajan toimenpiteenä menin itsekin virran mukana ja aloin tuottamaan materiaalia verkkoon: gallerioiden virtuaalikierrokset, valtava somepäivitysten tulva, verkkokaupan perustaminen yms. toimenpiteet, että saisi pienen äänensä kuuluvaksi edes jollain tavalla. Toimenpiteet eivät vielä ole tuottaneet jättiläismäisen onnistunutta lopputulosta.

Eräs taiteilijatuttavani tokaisi, että ”matalalla lentävät eivät putoa korkealta”, tarkoittaen kulttuurialan sudenkuopassa eläviä kuvataiteilijoita. Tekijöitä, joiden tulotasoon ei maailmanlaajuinen pandemia ole tuonut juurikaan suuria muutoksia. Vaikka luovat alat tuottavat noin 3,6 % Suomen bkt:stä, niin tukitoimet ovat kuitenkin minimaaliset. Onnekseni olen saanut kuulla, että ympäri valtakuntaa eri kulttuuritoimijat ovat saaneet huomattavia vuokranalennuksia vuokranantajiltaan. Apuraha- ja hankekausia on saanut jatkettua epidemian jälkeiseen aikaan. Myös tuleviin tapahtumiin myydään lippuja ja yleisö hankkii erilaisia kannatus- ja lahjakortteja suosimiinsa kulttuurimestoihin.

Toisaalta minua myös keljuttaa jatkuva itsestäänselvyyksien lateleminen.

Kulttuurituottajaopiskelijana ja kulttuurialalla työskentelevänä minun tulisi pitää kulttuurialan puolia ja toitottaa, kuinka kulttuurialalla menee nyt vallitsevan tilanteen takia poikkeuksellisen huonosti ja kulttuurialan rahoitusta, sekä kulutusta on lisättävä. Tähän olen toki itsekin sortunut. Mutta jokainen vähänkään tolkuissaan oleva kansalainen ymmärtää, että yhtä lailla samaa polkua tässä tallaa yksi jos toinen toimija, alasta riippumatta. Aikana jolloin jokainen meistä on pienoisessa kusessa, tulisi ymmärtää, että nyt jos koskaan on kornisti sanottuna ”puhallettava yhteen hiileen”.

Nyt jos koskaan kulttuuriala tarvitsee tukea ja tukijoita, niin kuin lukuiset muut toimijat Suomessa ja maailmalla. Nyt jos koskaan tarvitsemme toinen toisiamme. Ymmärrettävä on myös, etteivät valtion tukitoimet voi pelastaa koko kansakuntaa. Käsi ojossa ruikuttavia löytyy joka tuubista: ”Minä, minä, minä, minulle menee huonosti, meillä menee huonosti. Anna rahhaa”. Kyllä, kaikilla menee nyt huonosti.

Kuukauden kestäneen kotieristyksen uumenista hajatelmia ladellen,

Heikki Pieviläinen,
YAMK kulttuurituottaja ikiopiskelija

Kuulumisia karanteenista

Sarjakuva: Kenjie/Arjen Sankarit, Oikotie.fi, julkaistu 14.9.2016

On arkipäivä. Poikkeusolojen sanelemana nautin aamukahvini rauhassa oman keittiön pöydän ääressä, koira jaloissa lepäillen, aloitellen työpäivää ilman avokonttorin hässäkkää. Ah etätyön auvoa - vaiko sittenkään? Tänä keväänä etätyön käsite ja käytännöt ovat nousseet aivan uudenlaiseen polttopisteeseen.

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö AKAVA määrittelee etätyön seuraavasti:

Etätyöllä tarkoitetaan joustavaa, vapaaehtoisuuteen perustuvaa työn organisointitapaa. Työ tehdään siellä, missä se on työntekijän, työnantajan ja tehtävän työn kannalta tehokkainta ja tarkoituksenmukaisinta. Etäyötä tehdään työpaikan ulkopuolella esimerkiksi kotona, vapaa-ajan asunnolla tai liikkuvana työnä matkoilla.

Iso osa meistä on koronaviruksen vuoksi joutunut syventymään sekä etätöihin, itsensä johtamiseen että ehkä myös uusiin digityökaluihin aivan uudella tavalla - eikä suinkaan vapaaehtoisesti tai välttämättä työn tehokuuteen perustuen, vaan pakkotilanteen sanelemana. Itse olen aiemmin työskennellyt kotikonttorista käsin yleensä silloin, kun tekeillä on joko jokin hiukan tavallista enemmän ajatustyötä vaativa urakka tai toisaalta hyvin rutiininomainen “perustyö”, jota avokonttorin jatkuvat keskeytykset ehkä häiritsevät. Kumpi parempi - saako kotioloissa paremmin aikaan kuin konttorilla? Miten huolehtia omasta jaksamisesta, kun asioita on haastavampi peilata kollegoiden kanssa? Miten tilanne muuttuu, kun yksittäisten etätyöpäivien sijaan puhutaan täysin poikkeuksellisista työviikoista ilman lähikontaktia työkavereihin?

Modernin etätyön kehittäjä Ulla Vilkman piti vuonna 2019 Unelmien työpäivä -tapahtuman yhteydessä webinaarin, jossa hän puhui etäjohtamisen ja etätyön haasteista ja vaikutuksista työn tekemisen arkeen. Hän mainitsi, että työntekijöistä 70% ei suunnittele työpäiväänsä etukäteen. En siis ole ainoa, joka useinkin aloittaa työpäivän avaamalla kalenterin, puhelimen ja sähköpostin ja etenee siitä puolituntinen kerrallaan - tulipalosta toiseen, palaverista seuraavaan sen mukaan, minkälaisia kutsuja kalenteriin on tipahdellut. Etätyöpäivinä suunnitelmallisuus kuitenkin ainakin omalla kohdallani heittää häränpyllyä: usein, kun päätän pitää etäpäivän, mietin normaalia tarkemmin etukäteen, mitä aion päivän aikana tehdä - ehkä jopa sovin ainakin itseni kanssa, mihin saakka toivon tehtävissä pääseväni. Tämä on sellaista luksusta, johon avokonttorissa ja usein erilaisten kokousten pätkittämissä päivissä ei aina ole mahdollisuuksia. Tai siis, suunnitellahan aina voi. Totuus kuitenkin on, että usein päivän päätteeksi havahtuu siihen että se, mitä aamulla ajatteli tekevänsä, ei iltapäivällä tarkasteltuna enää näytä lainkaan samalta.

Oman työn johtamisen taito

Ihannetilanteessa siis etätyöpäivänä kahvikuppi höyryää, keittiön pöydällä palaa kynttilä, tohvelit lämmittävät jalkoja, flow vain virtaa ja hyvin suunnitellut asiat tulevat tehdyksi ennätystehokkaasti. Tässä idyllissä paljastuvat kuitenkin armotta oman työn johtamisen puutteet. Yhä useammin  konttorin häiriöt myös tunkevat teknologian mukana kotitoimistolle; sähköposti, Slack ja Teams vilkkuvat uusien yhteydenottojen merkiksi. Joskus tunne on melkein sama kuin viiden hengen avokonttorissa, ja keskeytykset ja työn tekemisen “häiriöt” ovat itse asiassa hyvin samantyyppisiä. Ylen uutisissa haastateltu Työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaara tuo esille, että ne edut, joita etätyöllä on aiemmin ollut esimerkiksi työkuormituksen vähentämisessä, eivät enää uudessa työkulttuurissa välttämättä toteudu. Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan reilu kolmannes työntekijöistä kokikin, että digitaalisten laitteiden käyttö on lisännyt myös työn kuormittavuutta (Digitalisaatio on läpäissyt suomalaisen työelämän, Tilastokeskus, 2018). Ja digitaalisuus tietenkin korostuu entisestään etätöissä, kun muuta kontaktia työyhteisöön ei ole.

Digitaalisten “häiriöiden” lisäksi etätyön haasteita seuraavalle tasolle nostavat monet arkiset kodin seikat, ehkä lapset, lemmikit, pesemättömät tiskit ja pyykit, väliaikaiset “makeshift” -työpisteet ja monet muut. Korona-aikoina erilaisia kikkakolmosia näistä tilanteista selviytymiseen on netti pullollaan meemejä myöten, ja jokaiselle työpaikalle löytyy tietenkin myös omat variaationsa. Itse olen huomannut, että muun muassa työergonomian tarpeellisuus on kivuliaasti osoittanut merkityksensä ja muun muassa alaselkä on ollut kovilla...

Kuva: Asmo Raimoaho/Yleisradio 

Etätyö voi siis lisätä työn suunnitelmallisuutta ja itsenäisyyttä ja siten se sopii asiantuntijatehtäviin. Se toimii, kun työlle on on olemassa selkeät tavoitteet ja keskipiste. Kuitenkin - etenkin tilanteessa, jossa se on tullut monelle uutena - sitäkin tulee osata johtaa. Etäjohtaminen on suhteellisen tuore käsite, ja koronamaailmassa moni johtaja on varmasti tullut yllätetyksi niin sanotusti “rysän päältä” ja joutunut etsimään itsestään aivan uusia vaihteita uudessa tilanteessa.  Työterveyslaitoksen toteuttaman AikaJärjestys asiantuntijatyössä -tutkimuksen mukaan esimiehen tuki lisää asiantuntijan oman työajan ajan hallinnan tunnetta. Tutkimuksessa työskennellyt Minna Janhonen kirjoittaa TTL:n blogissaan, että esimiestä tarvitaan tueksi etenkin töiden rajaamisessa ja priorisoinnissa. Asiantuntijatyön ennakoinnissa ja suunnittelussa tärkeiksi osoittautui myös yhteinen aika esimiehen kanssa. Kuunteleva, osallistava ja vaikutusmahdollisuuksia salliva johtajuus edistää myös asiantuntijatyössä jaksamista. Itsensä johtamista toki tukevat samat esimiehen tarjoamat tukitoimet kuin etätyöhönkin - esimerkiksi se, että työn aikataulut ja tavoitteet on selkeästi määritelty. TTL:n tutkimuksessa itse asiassa listataan asiantuntijatyölle tyypillisiksi haasteiksi ne samat, jotka kohtaavat etätyöläistä: töiden digitaalisuus, pirstaleisuus, kiire, keskeytykset, työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen ja monen asian samanaikainen tekeminen. Tietysti näillä on myös vaikutusta hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. 

Kun kahviseura puuttuu

Vilkman huomioi, että oman etätyön johtamiseen kuuluu myös sen suunnittelu, miten työkavereihin ollaan yhteydessä etätoimistolta.

- Tutkimusten mukaan etätyön myötä vuorovaikutus työyhteisössä vähenee ja esimerkiksi tervehtiminen, normaalit kuulumisen vaihdot kopiokoneen äärellä tai vaihdot jäävät pois. Tämä nakertaa yhteisöllisyyttä ja työ muuttuu tehtäväkeskeisemmäksi, Vilkman kuvaili webinaarissaan.

Työympäristön sosiaalista aspektia tietenkään väheksymättä en oikeastaan pidä tehtäväkeskeisyyttä pelkästään huonona asiana. Etätöissä kommunikointiin tulisi kuitenkin sopia selkeät yhteiset säännöt; etenkin videopalaverit voivat helposti muuttua kaaokseksi, jos osallistujat eivät huomioi vaikkapa teknisiä viiveitä linjoilla. Digimaailmassa kommunikointi - ja etenkin siellä johtaminen - vaatiikin uudenlaista otetta. Mercurin Pekka Paloheimo toteaa blogikirjoituksessaan, että etäjohtajan keskeisiä ominaisuuksia on luottamus, ja että etäältä johtaminen vaatii jopa vielä parempia vuorovaikutustaitoja kuin lähijohtaminen. Varmasti näin onkin; jos äänenpainot, pienet kehonkielen finessit tai kasvojen mikroilmeet jäävät vuorovaikutuksesta pois, voi sanoma joutua matkalla rikkinäisen puhelimen piuhojen kierteisiin. Myös yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunne omassa kotitoimistossa on jotakin uutta ja ainakin minut tämä on päässyt yllättämään etätyöjakson pitkittyessä. Olen joutunut pohtimaan ihan uusiksi sen, missä määrin kaipaan kasvokkaisia tapahtumia ja miten niitä tarvittaessa järjestetään myös epävirallisesti. 

 

Miten tästä kaikesta sitten oikein selviää?

Palataan vielä Ulla Vilkmanin oppeihin. Jo vuosi sitten keväällä hän esitti Work goes happy -verkoston blogissa viisi keskeistä teemaa, joiden avulla voi vähentää etätyöpäivien kuormitusta. Nämä ovat minusta ihan päteviä konsteja ja niitä samoja, joita nostetaan nyt monelta muultakin taholta tueksemme. Vilkmanin mukaan tulisi pitää kiinni rutiineista, rytmittää työtään ehkä vielä selkeämmin kuin ns. “normaalioloissa”, oppia omat tavat keskittymiseen, pitää huolta energiatasoista - eli muistaa syödä ja levätä - ja huolehtia sovitulla tavalla myös niistä paljon puhutuista kontakteista kollegoihin.

On(ko)han siis ihan OK, jos silloin tällöin etätöihin keskittyessäni tuijottelen kynttilänliekkiin mieluummin kuin hukutan avotoimiston hälinän kuulokkeista kuuluvan musiikin taakse ja joudun keskittymään siihen että keskityn? Kaipaatko sinä joka-aamuista (työ)aamukahviseuraa vai tuletko silloin tällöin toimeen ilmankin? Minkälaisia uudenlaisia työelämän innovaatioita omalla työpaikallasi on ehkä syntynyt karanteenitilanteen innostamana? Meillä on jo kokeiltu esimerkiksi virtuaalisia afterwork-tapaamisia.

Karoliina Pirkkanen, viestintäsuunnittelija, kulttuurituotannon YAMK-opiskelija

Lähteet

• Pekka Paloheimo: Etäjohtaminen on etäisen johtajan sudenkuoppa
  Näkemyksiä-palsta Mercuri Urvalin nettisivuilla
• Seurantalomake oman työn johtamiseksi (Ceriffi.fi)
• Etätyön määritelmä (AKAVA)
• Erikoistutkija: "Chattailu on alkanut rapauttaa alkuperäistä etätyön ideaa
  Yleisradio, julkaisut verkossa 5.11.2019, päivitetty 6.11.2019
• Ulla Vilkman: Vähennä etätyön kuormitustekijöitä
  Work goes happy-verkoston blogi 15.3.2019
• Etätyö käy raskaaksi, jos ergonomia on pielessä – Tulosta nämä kuvalliset ohjeet työpisteesi seinälle!
  Yle uutiset 31.10.2019, luettu 28.2.2020
• Kuinka tehdä sujuvasti etätöitä?
  Taitonetti-blogi, 12.3.2020, luettu 28.3.2020
• Johtajuus tukee asiantuntijan ajanhallintaa
  Työterveyslaitoksen blogi, luettu 22.3.2020
• AikaJärjestys asiantuntijatyössä
  Työterveyslaitos, 2016

Work goes happy on verkosto, joka järjestää työelämän kehittämiseen ja työhyvinvointiin keskittyviä tapahtumakokonaisuuksia. Unelmien työpäivä on valtakunnallinen työhyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä tapahtumapäivä, jonka taustalla ovat Yksi elämä -terveystalkoot ja Work Goes Happy. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa 2017. https://www.unelmientyopaiva.fi/info