BKT ja luontoarvo

 

Kuulin radiouutisista tänään (1.9.2020), että Suomessa matkailuala on bkt:n kannalta kannattavampi kuin metsäteollisuus tai elintarviketeollisuus (TEM / business Finland). Tilasto, johon viittaan on vuodelta 2018 ja siinä kerrotaan, että matkailutoimialat muodostavat 2,7 % Suomen bkt:sta, joka on saman verran kuin maa-, metsä- ja kalatalous ja puolitoista kertaa enemmän kuin elinkeinoteollisuus.

Oli miten oli, tilanne näyttää siltä, että elämme monelta osin maailmassa, joka nykyisellään pyörii kuluttamisen, turismin ja sen BKT:n sanottelemana. Miten me tähän päädyttiin?

Korona teki sen, että maailman muuttui. Ehkä hetkellisesti, ehkä saaden aikaiseksi joitakin pysyvämpiäkin ratkaisuja. Saaden aikaiseksi myös sellaisia ratkaisuja, jotka tekivät elämästämme hieman kestävämpää. Nykyelämämme ei ole kestävää ja on löydettävä pikaisesti keinoja, joilla saisimme itsemme pelastettua itseltämme. Jo Pentti Malaska vuonna 1979 totesi, että luonto selviää kyllä tästä tuottamastamme tuhosta, mutta me ihmiset emme välttämättä selviä ellemme tee asialle jotain ja pian.

”1930-luvulla, jolloin ihmiskunta oli vaikutuksiltaan luontoon kuin hyttynen norsuun nähden, oli samantekevää, mihin se luontoa ”pisteli”. Ongelmat olivat kaikki paikallisia ja luonto korjasi ne äkkiä. Mutta kun ihmiskunnan voimasuhde luontoon tulee samaksi kuin norsun suhde toiseen norsuun, silloin alkaa olla merkitystä, miten toinen toista tönii. Ja jos me kasvamme kymmenpäiseksi norsulaumaksi siihen yhteen nähden, me alamme olla sille vaaraksi, jos käyttäydymme aggressiivisesti sitä kohtaan. (Teollisuus 1979, Pentin haastattelu.)” Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska.

Miksi ihmeessä puuhaamme sitten kaikkea muuta kuin sitä kaikista tärkeintä? Maailman pelastamista. Miksemme laita kaikkia voimavarojamme siihen, että luonto säästyy ja me säästymme. Miksemme tiedota tietämättömiä, tee tekoja ja poista elämästäsi vääriä tekoja.

Koronan tuomat rajoitukset toivat sen, osa kulutuksesta tyssäsi, liikkumisrajoitteet maan sisällä ja ulkomaille vähensivät myös totuttua kestämätöntä elämäntapaa. Tavaratalot, vaatekaupat ja baarit sulkivat ovensa, lentokoneet eivät lentäneet ja jokseenkin niin sanotut elämälle-ei-niin-välttämättömien asioiden kulutus väheni tai loppui hetkellisesti kokonaan. Maailman pysähdyttyä hetkeksi totutusta arjenpyörityksestä, katseet kääntyivät perinteisempiin arvoihin ja henkiseen hyvinvointiin. Syntyi mm. trendit tehdä leipää itse omalla juurella, käydä luonnossa ja soittaa isovanhemmille. Korona pakotti pysähtymään ja antoi mahdollisuuden tutkia sitä, mitä sinulla on nyt ja tässä, ja miksi. Kiinnostus itsensä kehittämiseen, oman elinympäristön tutkimiseen ja kiinnostus omiin läheisimpiin kasvoivat. Havainnot perustuvat pelkästään omiin näkemyksiini, kokemuksiini ja kevään 2020 aikana kuulemiini uutisiin. Havainto siitä, ettemme ehkä tarvitsekaan kaikkea tätä mitä elämäämme sisältyy, vaan että vähempikin riittää, on mielestäni hyvä herätys kestävämpään tulevaisuuteen.

Kun osa vanhemmista tekivät etätöitä samalla kuin lapset opiskelivat etänä kotona, syntyi uusia jännittäviä tilanteita perheen sisällä, ehkä jopa uusia kohtaamisia perheenjäsenten välillä. Kuten eräs tuntemani kolmen lapsen äiti toivoi hartaasti koulujen aukeavan, koska ei jaksanut enää lapsiaan. Kotikaranteenin aikana tunteet olivat hiiltyneet mm. siihen pisteeseen, että hän kiroili ensimäistä kertaa esikoiselleen. Koska korona sai aikaiseksi paljon uusia tilanteita myös ihmissuhteet joutuvat koetukselle. Mitä tämä kertookaan todellisuudestamme? Ehkä sen, että kaikki ovat arjessaan niin paljon omassa maailmassaan etteivät kohtaa toisiaan ja sitten, kun maailmat kohtaavat, kaikki yllättyvät, etteivät osaa synkronisoida itsenäisesti kehittynyttä omaa elämäänsä yhteiselämään muiden yhteisön jäsenien kanssa. Moni saattoi joutua opettelemaan kohtaamaan perheenjäsenensä tai rakentamaan ihmissuhdettaan tai kohtaamaan itsensä uudelleen.

Jos mittaisimmekin menestystämme maailmalla, ei BKT:n perusteella, vaan henkisen hyvinvoinnin määrällä, jota muun muassa taide ja kulttuuri tuo meille, aineettomasti.

Noh, maailmankäsityksemme muuttuu mentaalisella tasolla hitaasti. Seuraavassa Lastenkulttuurikeskusten liiton järjestämästä ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuudesta 9.4.2020 ote Otto Tähkäpään esityksestä :

”ihmiskunnan historiaa suuressa kehyksessä; pysyvyys ja muuttumattomuus, muuttumattomuuden kehä alkoi murtumaan 1700-1800-luvuilla, kun ensimmäisen teollisen vallankumouksen seurauksena. - muuttui kun siirryimme Nopean ja kiihtyvän muutoksen aikakaudelle, jota tällä hetkellä elämme.

Kaikki hyvä mikä ollaan saatu viimeisen 150 viimevuoden aikana on tullut ympäristön kustannuksella. Hyvinvointi ja vauraus ja väestö on kasvanut niin samaan aikaan meidän vaikutus ympäröivään luontoon on kasvanut.

Nyt se muutos mikä ollaan koettu viimeisen 150 vuoden aikana, se kaikki hyvä kehitys on ikään kuin pyyhkiytymässä pois.

Meidän vaikutus ympäristöön ja luonnon varojen käyttö on kasvanut siihen samaan tahtiin. Ei voi ajatella että meillä on kaikki hyvin, paitsi meillä on tämä ekologinen kriisi. Ekologinen kriisi ei ole irrallinen tästä kaikesta muusta kehityksestä.

Sen seurauksena ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että meidän pitää tehdä täysin päinvastainen liike, meidän pitää ikään kuin päästä pyramidin huipulta, ei sentään 150 vuodessa vaan parissa vuodessa.

Kokonaisvaltainen muutos, joka meidän täytyy tehdä, jos haluamme saada rajattua ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen.

Voidaanko jatkaa tätä nykyistä kehitystä, uusliberalistista talousajattelua; ollaan ajateltu, että samaan aikaan voi kasvattaa taloutta ja vähentää päästöjä.”

Tästä seuraa se johtopäätös, että tämä käsillä oleva ekologinen kriisi on täysin historiallisesti ainulaatuinen ympäristö ongelma. Koska sen ratkaisua ei voi rajata tiettyyn yhteen päästölähteeseen tai tekijään kuten aiempien ympäristöongelmien suhteen. ”

” Eli se että tässä hetkessä tätä meidän ajattelua ja myöskin tulevaisuuskuvittelua ja uudistuskykyämme rahoittaa nimenomaan tää modernistinen maailmankuva joka me ollaan omaksuttu tän viimesen noin 150 vuoden aikana ja nimenomaan meidän kyvyttömyys ikään kuin kyseenalaistaa siihen maailmankuvaan liittyviä perusolettamuksia, minkä seurauksena me ollaan tietyllä tavalla jumahdettu tälläseen niin sanottuun umpikujaan että me yritetään etsiä ratkaisuja niistä samoista ajatuksista jotka on tän ongelman alun perin aiheuttanutkin ja sen seurauksena tälläisten toisenlaisten kestävämpien tulevaisuuksien kuvitteleminen on käynyt lähes mahdottomaksi vaikka se ois just oleellista tässä hetkessä, jotta pystyttäis saamaan aikaan se kokonaisvaltainen kulttuurinen ajattelutapojen muutos, josta mä alussa puhuin ni se edellyttäis myös sitä että me pystyttäis uudistamaan myöskin tätä meidän maailmankuvaa. ”

Otto puhuu asiaa. (Yllä oleva valitsemani Fingerporin sarjakuva on lähinnä kantaanotto juurikin tähän uusien ajatusten nykyisenkaltaiseen juurtuneiden mielien vaikeasti uuden asian omaksuvaan käsittelyyn)

Päätän kirjoitukseni ajatukseen:

Miksi elämämme valintoja ohjaa bruttokansantuote eikä maapallomme pelastaminen?

Lähteet:

Yle Radio Suomi 1.9.2020 klo 16 Uutiset kohta 08:28 https://areena.yle.fi/audio/1-50596443

Business Finland https://www.businessfinland.fi/494339/globalassets/julkaisut/visit-finland/tutkimukset/2020/2019-matkailu-vientialana-infograafi.pdf

Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2017/03/Tulevaisuussarja8_Pentti-Malaska.pdf

Lastenkulttuurikeskusten liiton ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuus 9.4.2020 https://www.lastenkulttuuri.fi/blog/2020/04/09/kestava-tulevaisuus-ja-lastenkulttuuri-tilaisuus-9-4-2020/

Onko kökkötaiteelle oma paikkansa?

Tarvitsemme korkeatasoista, kyseenalaistavaa, ihmisiä haastavaa sekä opettavaa taidetta ja  kulttuuria. Mutta onko kökkötaiteelle oma paikkansa? 

Onko ihmisten tärkeää välillä kokea myös tunne “olisin tehnyt tuon paremmin” tai nauraa vaan sille että missään ei ole mitään järkeä? Mahdollistaako tälläinen taide aivan erillaisen vapautuneen kokemisen ilman suurempia analyysejä ? JA voiko olla, että se on joissakin tapauksissa ohjaajan/ kurssin vetäjän tarkoitus? JA jos se on tarkoitus, voiko se olla hyvä idea? 

Muistan omista teatteriopinnoista päivän jolloin olimme uiskennelleet todella syvissä vesissä, käyneet läpi ryhmämme kaikki henkilökohtaiset sattumukset omaisten kuolemasta koulukiusaamiseen. Tunti painosti kaikkia ja lopuksi esitimme aikaisempana päivänä tekemämme sketsit. 

Meidän ryhmän sketsit perustui sarjakuvataiteilija hugleikur daksonin töihin (töiden kuvia ohessa).

Aloitimme hiukan hillitysti, koska paikka oli hankala. Huumoria kaiken aikaisemmin puhutun jälkeen. Saammeko nyt näyttää nämä sketsit? Saako nyt vitsailla ? 

Otimme riskimme ja tämä tunteisiin väsytetty yleisömme alkoi pikkuhiljaa hihitellä yleisössä. Jatkoimme ja jatkoimme, kunnes lopuksi tulimme sketsiin, jossa oli todella mustaa huumoria, siis niin mustaa että teki pahaa esittää sitä. Koko huone oli  hysteerisen naurun vallassa. 

Mikä naurun aiheutti? Oliko se Defenssin tuotos? 

Oliko ihanaa kun sai vain nauraa? Tarvitseeko minun tietää mikä sen aiheutti?

Haluan ajatella, että sen aiheutti kökkötaide. Ihana hiomaton ja rehellinen ilmaisu.

Se kökkötaiteesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen.. suunnittelematon ja hiomaton taide, joka voi kaikessa keskeneräisyydessään olla myös hulvattoman hyvä. Esimerkiksi Teak piti "Virhe"-produktion 2010, missä koko tarkoitus oli keskeneräisyys ja sen tutkiminen. Ja toki esimerkkejä on monia muitakin.

Minusta tällaiselle on selkeä paikka. (Ja en tarkoita, että alkuperäinen tekijä ei suunnittelisi töitään, meidänkin sketsit oli tarkoituksella treenattu vain kerran.)

Mitä kökkötaide on sinulle?  Onko sille mielestäsi paikka? Jos on mikä se on?

Maiju Nousiainen
Tuotantopäällikkö, 2.apulaisohjaaja Yellow Film & TV.
Teatteri näyttelijä/ohjaaja (Teatteri-ilmaisun ohjaaja, Centria AMK.)
Lähihoitaja (Savon Ammatti-ja Aikuisopisto.) Ylioppilas

Lähteet:

https://dagsson.com

https://old.uniarts.fi/taiteellis-pedagoginen-tapahtuma

TAITEEN JA KULTTUURIN MERKITYS YKSILÖLLE

Tuottajana koen ja elän tapahtumia usein työsilmälasien kautta, mutta silti kulttuurikokemukset, varsinkin musiikki ja konsertit, ovat minulle valtavan tärkeitä. Hyvällä live-keikalla muistan miksi rakastan työtäni. Se on myös syy sille miksi en koskaan muuttaisi mihinkään, missä ei olisi mahdollisuutta kuunnella elävää musiikkia tai käydä taidemuseoissa. Arki on elämisen arvoista, kun siihen mahtuu riittävästi kulttuuria.

Taiteen vaikutuksesta

Musiikin positiivisesta vaikutuksesta on olemassa tietenkin tutkimuksiin perustuvaa näyttöä ja esimerkiksi ylilääkäri Seppo Soinila kertoo musiikin positiivisista vaikutuksista aivoliiton verkkojulkaisussa (2018). Hänen mukaansa musiikki parantaa kognitiivisia toimintoja ja tuottaa mielihyvää ja sen avulla voidaan vähentää stressiä ja lievittää ahdistuneisuutta, jopa kipua. Ja paljon muutakin. Soinila kertoo musiikin aktivoivan aivoja erityisesti lapsena, mutta tutkimuksen mukaan vaikutus jatkuu koko ihmisiän ja se aktivoi aivoissa useita tunteisiin, kognitioon ja motoriikkaan liittyviä alueita. (Aivoliitto 2018). Artikkelin tiedot eivät yhtään yllätä.

Työni puolesta musiikki ja tapahtumat ovat iso ja merkittävä osa elämääni ja nautin kulttuurista tottakai myös vapaa-ajalla. Silti en ole juurikaan ajatellut taiteen sisältöä ja merkitystä ihmiselle sen syvällisemmässä mittakaavassa. Tietenkään taiteen positiivinen vaikutus ei ole jäänyt huomaamatta, mutta aiheen varsinainen pohtiminen on jäänyt vähemmälle.

Sitran tutkimuskooste (Honkala & Laitinen 2017) taiteen ja kulttuurin vaikutuksista tiivistää niiden suurimman arvon kiteytyvän kokemuksiin. En voisi olla enemmän samaa mieltä. Tutkimus toteaa vaikutuksen ulottuvan elämään myös laajemmin ihan yksilötasolla, aina yhteisöihin ja yhteiskunnan tasolle asti ja nostaa esiin kuusi aluetta, joihin taide ja kulttuuri erityisesti vaikuttavat.

Kuva: Sitra, Honkala & Laitinen 2017

Taulukon perusteellakin taiteen ja kulttuurin merkitys on kiistaton. Niiden hyötyarvoa ei varmasti vieläkään osata täysin arvostaa, mutta oikeus niistä nauttimiseen pitäisi olla Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ihan jokaisella.

Sisältö puhuttaa

Taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia ja saavat aikaan erilaista vuorovaikutusta, mutta taide on myös keino käsitellä vaikeita ja kipeitäkin asioita. Taiteen avulla voidaan nostaa esiin aiheita, joista keskusteleminen muuten ei olisi mahdollista. Saadaan ääni myös niille asioille, joista ehkä muuten vaiettaisiin. Kuitenkin taide ja sen sisältö lajista riippumatta herättää monenlaisia tunteita ja eripuraa, myös kiukkua. 

Ateneumin museonjohtaja Susanna Petterson kertoo (Ateneum 2018) museoiden tekevän harvoin päätöksiä poistaa teoksia negatiivisen palautteen pohjalta, vaikka arvostelua voi yleisön puolelta tulla rankastikin. Asian monimutkaisuus korostuu #MeToo-aikakaudella,  kun vallitseva mediaympäristö asettaa haasteita yllyttämällä ylilyönteihin ja voimakkaisiin reaktioihin. Petterson muistuttaakin, että on tärkeä säilyttää suhteellisuudentaju ja historiantietoisuus samaan aikaan kun tarkastelemme taidetta vain yhden sukupolven näkökulmasta kaikkien tulevien ja menneiden aikakausien joukossa. Ei tämän hetken arvokysymyksiä voida soveltaa takautuvasti teoksiin, jotka ovat oman aikansa ilmentymiä, hän toteaa. Ei, vaikka eri liikkeiden esiin nostamat kysymykset olisivatkin tärkeitä. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan 1800-luvulla maalaama Aino-taru koetaan kyseenalaiseksi, sillä nykyaikakauden valossa Väinämöinen voidaan nähdä törkeänä ahdistelijana ja lisäksi maalauksessa on alastomuutta. Pyynnöistä huolimatta teosta ei ole poistettu Ateneumin seinältä. ”Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta”, toteaa Petterson ja osuu naulan kantaan jatkaessaan ” Ei ole oikeaa tai vääränlaista taidetta. On vain taidetta.”

Omassa työssäni en ole koskaan ollut siinä roolissa, että minun olisi tarvinnut vastata ohjelman sisällöstä. Olen ollut vastuussa siitä, että kokonaisuus toimii ja artisti voi keskittyä tekemään oman työnsä. Kuinka mielenkiintoista, ja toisaalta raskasta, onkaan ajatella taiteen sisältöä tekijän tai valitsijan näkökulmasta. Mitä ajattelee artisti tehdessään kappaleeseensa sanoituksia tai mitä miettii museonjohtaja suunnitellessaan näyttelyiden sisältöä. Painaako vastuu? Kuinka paljon sisältöä mietitään tavallisen kuluttajan näkökulmasta ja jääkö jotain hienoa esittämättä, jos pitää olla liian varovainen? Vai pitäisikö kuitenkin olla varovaisempi, jotta voisi olla korrekti kaikkia kohtaan? Kuinka suuri osa taiteesta sensuroidaan varmuuden vuoksi? Kenellä on vastuu siitä, että monipuolista sisältöä tarjotaan monenlaisessa paikassa monenlaisille ihmisille ja kaikki pääsevät sen ääreen? Näitä asioita pohdin erityisesti tänään.

Katriina Lappalainen, tapahtumatuottaja ja kulttuurituotannon YAMK-opiskelija

Lähteet

Aivoliitto 2018. Seppo Soinilan artikkeli ”Musiikki antaa aivoille siivet”. Aivoliiton verkkojulkaisu 24.9.2018.

https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/musiikki-antaa-aivoille-siivet /. Viitattu 8.3.2020

Ateneum 2018. Susanna Petterson: Aino-taru pysyy seinällä. Museonjohtajan blogi 5.2.2018.

https://ateneum.fi/susanna-pettersson-aino-taru-pysyy-seinalla/. Viitattu 8.3.2020.

Sitra 2017. Nina Honkalan ja Liisa Laitisen artikkeli ”Näkökulmia taiteen ja kulttuurin tutkituista vaikutuksista”. Sitran verkkojulkaisu 21.11.2017.

https://www.sitra.fi/artikkelit/nakokulmia-taiteen-ja-kulttuurin-vaikutuksiin/. Viitattu 6.3.2020.