MATALALLA KYNNYKSELLÄ

 

Mitä tehdä, kun puhti on loppu, ilma tuntuu tukalalta, väsyttää ja silti olisi ”sata” asiaa, jota pitäisi vielä tehdä. - > Silloin on tehtävä asioita matalalla kynnyksellä. Ruuaksi se, mikä on helpointa. Työtehtävistä ne, jotka ovat välttämättömiä ja nekin ”kunhan saa tehdyksi”- ajatuksella. Silloin tulee sallia itselleen olla väsynyt ja välinpitämätön. Aina ei onnistu, joskus ei onnistu viikkoon, joskus ei vuoteen. On kuitenkin tärkeä luottaa siihen, että kyllä se hetki myös tulee, kun jälleen taas jaksaa.

Tänä aamuna heräsin jälleen koronakaranteenissa. Tänäänkään ei tarvinnut herätä herätyskelloon, pestä pikeisesti hampaat, pakata eväät ynnä muut tarpeelliset tavarat päivää varten. Tänään ei myöskään tarvinnut laittaa ylleen farkkuja ja kauluspaitaa vaan sen sijaan sai pukea ylleen pitkät kalsarit ja sen ruman, mutta mukavan tuntuiset hupparin. Viikot toisensa jälkeen on voinut pitää yllään niitä mukavimpia vaatteita vailla vaatehuolia. Vaatevalintojen vaikeudesta on saanut todella olla lomalla, kuten muustakin oman perinteisen julkisivun ylläpidosta. Ihohuokoset ovat hetkeksi päässeet hengähtämään peitevoidekerroksesta ja silmät saaneet rauhan eri maskeeraustuotteista. Aamunsa voi aloittaa epäorganisoidusti, koska kaikki tarvitsemasi löytyvät läheltäsi eikä asioiden pakkaamiseen tai mukaan ottamisen muistamiseen tarvitse käyttää resursseja. Hitaat aamut eivät enää ole vain viikonloppujen luksusta vaan voit aamuisin heräillä rauhassa, koska työpaikalle siirtymiseen ei nyt tarvitse varata aikaa. Heräämisen ja kahvin keittämisen jälkeen voi hitaasti hiipua työpöytänsä äärelle vailla kiirettä. Siitä ne huolet sitten alkavatkin. Netti pätkii, videopalaveri yhteydet eivät toimi, lapset riitelevät taustalla, alituisia keskeytyksiä, tietokonekin vaatii päivitystä, joka tapahtuu automaattisesti vain toimiston verkossa ja se työergonomia on ihan p****stä.

Hmm. Ajankohta on kieltämättä erityisen otollinen itsensä tutkiskelulle, omien elämänarvojen uudelleen asettelulle ja totuttujen tapojen kyseenalaistamiselle. Mitäs jos tänään aloittaisinkin aamuni joogalla, kuuntelisin kehoani ja omia tarpeitani sekä antaisin itselleni aikaa ja rauhaa. Enää ei kiinnosta hötkyily vaan hyggeily. Koronan alkushokista muutokseen tottumisen jälkeen on alkanut rauhallinen vaihe. Arkeensa on oppinut ehkä uuden rytmin ja rutiinin, joka sisältää enemmissä tai vähemmissä määrin armollisuutta itseään kohtaan. On ehkä oppinut antamaan itselleen luvan olla ja elää hetkessä, antanut toiveilleen enemmän tilaa arjessa sekä oppinut kuuntelemaan itseään ja ympäristöään eri tavalla. Näin ainakin minun kohdallani on käynyt. Ympäristömuutos arjessani on suorastaan pakottanut esiin uudenlaisia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen / -asenteeseen.

Hep!

Aivan kuin luonto olisi sanonut, että nyt riittää ja jokin ”ylempi voima” olisi alkanut vauhdittamaan muutosta kohti jo voimassaolevia nykytrendejä. Trendit, joihin viittaan ovat mm. itseensä, omaan hyvinvointiin ja omiin voimavaroihinsa panostaminen, itsensä kehittäminen (niin työssä kuin yksityiselämässä), omien vahvuuksiensa ja heikkouksien tiedostaminen, itsensä johtamisen taidot sekä vaihtoehtoiset, uudet toimintatavat. Korona siis pakottaa ihmiset kääntymään itseensä, tutkimaan omia arvojaan ja havahtumaan ympäristöönsä. Jollei sitä ole jo aiemmin tehnyt, niin nyt viimeistään edes jollain tasolla on pakko havahtua omiin elämänarvoihinsa ja uudelleen asettaa maailmankuvaansa.

Viime kesäkuussa julkaistussa blogissa kerrotaan työelämän muutoksesta, jota mielestäni Korona on vauhdittanut / vahvistanut. Ohessa pari nostoa blogista.

2.   TYÖN ROOLI OMASSA ELÄMÄSSÄ MUUTTUU Ihmiset haluavat (työ)elämäänsä entistä enemmän vapautta ja omaehtoisuutta suhteessa siihen, milloin töitä tehdään. Jokainen on oman työnsä ja uransa toimitusjohtaja. Työelämässä oman asiantuntijuuden rakentaminen ja brändäys verkostoissa ja some-kanavissa näkyy, yhteisölliset työtavat kehittyvä ja ilmiölähtöiset työn sisällöt työkaluineen ja tarpeineen nostavat päätään.  5.   OMA ORGANISAATIO ON HAJALLAAN MONESSA PAIKASSA Työ pirstaloituu ja digitalisoituu, oma organisaatio on hajallaan eri paikoissa ja organisaatiokohtaisesta tekemisestä mennään kohti verkostoja. Erikoistuminen tiettyyn tehtäväalueeseen lisääntyy ja toisaalta asiakkaiden tarpeet edellyttävät monialaista yhteistyötä. Ajasta ja paikasta riippumattomat työn tekemisen tavat ja yhteisen ajan muodot ratkaisevat monet murheet. (Humap.com, blogi: ”suomalaisen työelämän kuusi vahvinta kehityssuuntaa” 11.06.2019)

 

Itse työskentelen lapsuudenkodissani, joka on entinen maatila. Helpotuin päästessäni vetäytymään maaseudun rauhaan, pois maailman myllerryksestä, koronashokista ja ihmispaljoudesta. Maatilan rauha asettaa minulle elämän peruselementit kohdilleen, poistaa ympäröivästä elämästä turhan ”hömpötyksen” luoden arjesta hyvin askeettisen. Eriytyminen ihmiskontakteista, elinympäristön kaventuminen yhteen asuntoon ja yhden huoneen sisälle muuttaa ajatustapaani ympäröivästä maailmasta ja minun paikastani siinä. Huomaan olevani rohkeammin minä. En mielistele tai selittele, en välitä turhista vaan fokusoin resurssini tehokkaammin ja uskon omiin kykyihini. Kohtaan oman Huijarisyndroomani. (linkki wikipediaan ja MeNaiset-artikkeliin).( Tiina Ekman (psykologi, psykoterapeutti ja kouluttaja) on kirjoittanut aiheesta kirjan.)

Tänään (sekä tulevaisuudessa) etenen matalalla kynnyksellä, en vaadi itseltäni enempää kuin pystyn antamaan. Annan työlleni, opiskelulleni ja ympäröiville ihmisille vain sen, mikä sen hetkisiltä resursseiltani irtoaa ilman riistoa hyvinvoinnistani. Kun voin hyvin, jaksan paremmin. Aion myös nauttia pienistä asioista, kuten ruuanlaitosta ja raittiista ilmasta. Hyväksyn, etten ole hyvä joissain asioissa ja hyväksyn, että jotkut asiat tulee tehtyä huonosti.

Otan lopuksi pari pointtia esille Sitran 2014 Julkaisusta nimeltä ”Lupa tehdä toisin”

henkilöstölähtöinen tuottavuuden kehittämishanke, jonka toinen perusoletus on: ”henkilöstö on organisaation tärkein tuottavuustekijä”.

Henkilöstölähtöisen tuottavuuden kehittämisen kantavana toiminta-ajatuksena on ”lupa tehdä toisin”.

On lupa vaikuttaa

lupa innostua

lupa kokeilla

lupa olla yhteydessä

lupa kysyä miksi

lupa tehdä virheitä ja oppia niistä

lupa nauraa

lupa olla oma-aloitteinen

lupa vakiinnuttaa hyvät kokeilut jokapäiväiseksi toiminnaksi

 

Olen samaa mieltä. Käännän ajatuksen omaan hyvinvointiin panostamiseen. Aion soveltaa omaan toimintaani tämän Sitran julkaisun kantavaa toiminta-ajatusta antamalla itselleni luvan tehdä toisin.

 

Ihana, paha karanteeni kotioloissa. Yritän lähettää tätä blogia vihdoinkin ”ajoissa”. Aikeeni tyssää siihen, että netti ei toimi.

 

Lähteet:

https://www.humap.com/blogi/2019/06/suomalaisen-tyoelaman-kuusi-vahvinta-kehityssuuntaa/

https://www.sitra.fi/julkaisut/lupa-tehda-toisin/

Yksi laiva-metafora lisää

Kevät 2020 on maailmanlaajuisesti muuttanut miten elämme ja työskentelemme. Covid-19 viruksen aiheuttama poikkeustila, jossa ihmiset ovat pääasiallisesti omissa kodeissaan työssä ja vapaa-ajallaan, on omassa kokemuksessa korostanut työyhteisöni parhaita ja vaikeita puolia. Tämä on näkynyt työ tarvikkeissa (työkalut ja digitaaliset taidot), työntekijöiden resursseissa (mielentila, stressin- ja muutoksensietokyky) ja eniten organisaation johtajuudessa. On ollut merkityksellistä huomata miten erilaiset persoonat toimivat kriisissä ja erityisesti miten erilaiset johtajat ovat reagoineet ja lähteneet toimimaan poikkeustilassa. Valaisevaa on ollut nähdä käytännössä miten organisaation strategia kestää ja vie organisaatiota eteenpäin myös vaikeissa olosuhteissa.

Kriisin keskellä on helppo huomata mitkä asiat ovat työyhteisössä todellakin kuralla ja mitkä asiat toimivat. Tällaisessa tilanteessa nouseekin heti “unohdettu” johto keskiöön. Työntekijät seuraavat tarkkaan (usein kriittisin silmin) johdon ideointia, tehtävien antoa ja suuntaa. Johtajuus on keskiöissä ja, jos johtajan omat resurssit, taidot ja kyky muovautua eivät ole kunnossa on tilanne lähes mahdoton.

Poikkeustilanne nostaa myös työntekijöissä esiin erilaisia piirteitä. Persoonallisuusteoria esimerkkejä kuten ”the big five" , "The six hats" tai Idiootit Ympärilläni kirjan hahmot ovat helppo erottaa tässä tilassa.  En kuitenkaan usko, että kukaan on yksiselitteisesti vain yhden persoonallisuus ominaisuuden yhtälö, mutta kriisitilanteessa on ihmisen käyttäytyminen helpompi luonnehtia selkeiden linjojen kautta - ainakin ulkopuolisin silmin.

Omassa työelämässäni erilaiset tyylit ja tavat johtaa ovat nousseet esiin organisaation eri johtoportaissa. Suurin osa on ottanut tilanteen haltuun nopeasti: henkilöstön tärkeys ja usko heihin on jokapäiväisillä teoilla osoitettua, viestintä läpinäkyvää, tsemppaava asenne kohdillaan ja johto on organisaation arvon ja straegian kanssa linjassa. Toisaalta on myös löytynyt niitä johtajia, jotka johtavat mikromanageeraaviin ottein, jossa alaisen jokaista etätyö varttia seurataan ja kyseenalaistetaan.

Nämä mikromanageerajan alaiset myös selkeästi kipuilevat kuin äkäinen teini, joka pyrkii itsenäistymään. Monella tapaa mikromanageeraus on mielestäni varmin tapa tappaa työyhteisökulttuuri, luottamus ja työnilo. Aika näyttää pystyykö kaupungin kokoinen organisaatio puuttumaan tällaiseen johtamistyyliin ja suoraan sanoen uskalletaanko. Huolestuttavaa on miten mahdollisesti seuraavat 20-30 vuotta vielä tällä toimintamallilla työskentelevä ihminen voi kehittää ja vaalia turvallista, innovatiivista ja ennen kaikkea tervettä työyhteisöä. Mikä on myös ylemmän johdon vastuu tällaisessa tilanteessa? Onko oikein olla kriisin keskellä puuttumatta vai olisiko tämä ehkä juurikin se tärkein aika ottaa asia esille? Henkilökohtaisesti ajattelen, että kriisi lienee juurikin se paras aika puuttua moiseen epäkohtaan, sillä jos ei nyt niin koska?

Poikkeustilassa näkyy myös organisaation strategian tärkeys. Johdolle, joka saattaa olla epävarma kriisin keskellä, on strategia se työkalu, jolla on mahdollista lähteä purkamaan tilannetta ja johtaa sitä. Jos strategia on jo alkujaan tehty osallistavasti on henkilökunnan myös helpompi sitoutua sen arvoihin. Olemattoman strategian edessä on organisaation vaikea asettaa tavoitteita, joita voidaan ripeästi ottaa käyttöön. Tällöin strategia on luotava ennen kuin koko organisaation kokoinen laiva voi liikkua samaan suuntaan. Strategia on siis mielestäni ehdoton työkalu, jonka avulla yritys tai organisaatio voi ennakoida tulevaa sekä samalla vahvistaa ja mahdollistaa selviämisen kriisitilan keskiössä. Strategia on laiva-metaforassa kartta, tuuli, tähdet ja merivirtaukset, joita kapteeni sekä miehistö lukee löytääkseen suuntansa kohti turvallisia satamia ja, jotka tuntemalla he uskaltavat seilata kohti tuntematonta.

Anna Puhakka - Kulttuurituottaja, taiteilija, kuraattori, YAMK opiskelija

Linkit:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kriisi-mittaa-johtajan-resilienssin-nain-poikkeustilasta-selviaa/79254198-60eb-47e4-b5bd-d122096b8449

https://www.turbinehq.com/blog/personalities-in-the-workplace

http://www.debonothinkingsystems.com/tools/6hats.htm

Soo soo ja someen mars!

"Halloota halloo! Virus sotki Sikalan kirjajulkkarisuunnitelmat. Kaikki on peruttu! Suomi on säpissä. Kirjailijat on nössöjä. Nyt pitää täräyttää somessa!"

 

"Mennään sinne someen"

Näistä tunnelmista, ja puhelun ensimmäisistä lauseista lähti liikkeelle tietokirjailija Viljami Puustisen Veljekset Gallén-Instagramlivekirjanjulkistamistilaisuustilaisuuden (huh mikä sanahirviö!) suunnittelu. En voinut muuta kuin nyökytellä ja todeta, että puhelimen toisessa päässä linjoilla roikkuva Kingston Wall — Petri Wallin saaga-kirjastaan tunnettuutta saanut tietokirjailija Viljami Puustinen oli oikeassa. Suomi oli juuri pistetty virallisesti karanteeniajaksi kiinni, tarkoittaen sitä että myös Sea Horseen, eli kansankielellä Sikalaan kaavaillut kirjanjulkkarit olivat vaarassa peruuntua. Vasta julkaistun Veljekset Gallén kirjamyynnin turvaamiseksi oli keksittävä nerokas out of the box-somemarkkinointisuunnitelma. 

Rumban päätoimittajasta kirjailijaksi

Tunnen Viljamin Rumba-ajoiltani ja jo silloin hänen kova työmoraalinsa ja kyltymätön tiedonjanonsa tekivät vaikutuksen. Työskentelin Rumballa päätoimittaja tittelin alla tituleeratun Viljami Puustisen, ja senaikaisen toimituspäällikkö Janne Flinkkilän hellässä, mutta tiukassa nuhteessa vuosina 2007-2009. Näiden sekavien, mutta mieleenpainuvien vuosien pohjalle rakensimme ystävyytemme. Viljamin siirtyessä täysipäiväiseksi kirjailijaksi Kingston Wall — Petri Wallin Saaga-kirjaa työstäessään tiemme erkanivat hetkeksi, yhdistyäkseen taas vuosia myöhemmin alkuun kivikkoiselta näyttäväksi kinttupoluksi.

Viljami Puustisen toisessa tietokirjajulkaisussa Veljekset Gallén esitellään lupaavan viulistin, mutta veljensä Akseli Gallen-Kallelan varjoon jääneen Uno Gallénin myrskyistä elämää. Unon tapahtumarikas elämä päättyi New Yorkissa, ja tänäkään päivänä viimeistä leposijaa ei ole merkitty edes hautakivellä. 

"Tämä virtuaalinen kirjajulkkariprojekti lähtee liikkeelle yhteydenotolla Tarvaspäähän."  

Takaisin työpöydän ääreen palattuani sanoin Viljamille että "Tämä virtuaalinen kirjajulkkariprojekti lähtee liikkeelle yhteydenotolla Tarvaspäähän." Jo alusta alkaen halusimme, että kirjajulkkarit toteutetaan elämyksellisellä tavalla. Gallen-Kallelan museon pihapiirin sijaitessa hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoossa, pihapiiri tuntui luonnolliselta valinnalta. Samaan hengen vetoon päätimme myös että koronatartuntariskin huomioiden työryhmän koko olisi pidettävä maltillisena. Lisäsimme työryhmään vielä yhden jäsenen, Veljekset Gallénin ja Liken kustannuspäällikön Mari Hyrkkäisen. Tuotanto saattoi alkaa.

Siirrettyämme keskustelun WhatsAppiin, ja lisättyäni ryhmään myös Liken kustannuspäällikkö Mari Hyrkkäisen sain pian ongittua käsiini tapahtumabudjetin. 300 euroa. Just. 

Budjetin ollessa selvillä, lähdin rakentamaan tapahtumaa sen raameissa. 

Viljamille annoin lyhyehkön to do-listan, josta hän selvisi kiitettävästi deadlineja noudattaen. Hänelle jätin lähinnä vähemmän kuormittavia tehtäviä kuten yhteydenoton Gallen-Kallelan museeon Tarvaspään pihapiirissä ja pakkauslistasta huolehtimisen. Marin tehtäväksi jäi suunnitella kirjajulkkarihaastattelun rakenne.

Itse lähdin suunnittelemaan tapahtuman teknistätoteutusta, perustin Facebookiin tapahtuman ympärille event-ryhmän markkinointitarkoituksiin, loin suomalainen.com:iin myyntikampanjan kirjamyynnin tueksi ja laadin somesuunnitelman tapahtuman jälkeiselle ajalle. Tietoisena valintana avasin esimerkiksi Viljamin somekanavat vasta kirjajulkkareiden jälkeen.

Tapahtumapäivä käsillä    

Perjantai 27.3. Odotettavissa aurinkoa, mutta navakkaa mereltä puhaltavaa tuulta. Ei paha. Voitaisiin siis pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnata auton nokka kohti Tarvaspäätä. Tapiolan ABC:ltä pullakahvit rekvisiitaksi, jännittyneen kirjailijan pakkosyöttö ja Marille ajo-ohjeet check! Kohta tärähtäisi Gallen-Kallelan museon pihasta! 

Kuvaus-set-upin pystytettyäni, ja Viljamilta vihreää valoa saatuani kokosin vielä kuvauskalustoni huojuvan rottinkituolin päälle, ja laitoin viimeisen yleisön lämmittelypostauksen Facebook-eventsivulle. Marikin oli sillä välin saapunut paikalle, ja kyseli viimeisiä vinkkejä haastattelun kulkuun liittyen, samalla hermostuneena kahvikupistaan juhlamokkaa hörppien. Sillä hetkellä ymmärsin olevani kuvaajan, tuottajan ja somemoderoijan lisäksi myös ohjaaja. Nyt pääsisi tv-tuotannoista kuvaussihteerinä ja tuotantoassistenttina hankittu työkokemukseni koetukselle. 

Sitten menoksi. Kertasin vielä: "Mari ja Viltsu. Kuulolla. Kohta mennään. Muistattehan istua lähekkäin kuten sovittiin, ja suuntaat Mari sen mikin aina sen eteen joka puhuu. Ok? Viidestä lähetykseen. 1-2-3-4-5 ja ollaan livenä Like Kustannuksen IG:ssä. Tunti lähtee pyörimään nyt kellon ollessa 14:00. Go."

Tapahtuman mitattavat tulokset selvillä

"Kiitos vielä Pihla. Katsoin koko lähetyksen. Hieno juttu se lopun kirja-arvonta-aktivointi ja Suomalaisen kirjakaupan myyntikampanjasta, eli siitä alennuskoodista mainitseminen. Todella onnistunut konsepti! Terveisin Päivi Paappanen, Kustannusjohtaja, Like Kustannus." Tämän tekstiviestin lähetyksen jälkeen luettuani, tiesin onnistuneeni. Välitin terveiset työryhmälle ja pyysin vielä Viljamilta omistuskirjoituksen omaan uniikkiin Veljekset Gallén-kirjailijapainokseeni. 

Viimeinen ryhmäkuva ja sitten kotiin tulosten analysoinnin kimppuun. Tuotannon hinnoittelussa olin ottanut huomioon lisälaskutusmahdollisuuden, ja kuka hullu kieltäytyisi mitattavista tuloksista? Lähetystä oli seurannut Like Kustannuksen Instagramissa yhteensä 251 henkilöä. Keskimäärin lähetystä seurasi 70 henkilöä kerrallaan. Osa oli viipynyt kanavalla koko tunnin ajan. Kysymyksiä ja kommentteja reilut 60. Kirja-arvontapalkinto osui hupaisasti Viljamin hyvälle ystävälle Stefi Greijerille. Se nauratti niin onnekasta voittajaa, kirjailijaa itseään kuin kustannusjohtajaakin. Nämä kirjankannet oli nyt suljettu ja virtuaaliset kirjajulkkarit tältä osin taputeltu, mutta sanokaa minun sanoneen — soo soo tylsyydelle ja luovuudenblokkaajille, kohta kajahtaa taas somessa!

  

Kuka Viljami Puustinen?  

Viljami Puustinen (s. 1969) on tietokirjailija ja toimittaja. Hänen teoksensa Kingston Wall – Petri Vallin saaga (2014) on noussut kulttimaineeseen, ja teosta 22-Pistepirkko (2004) on ylistetty yhdeksi parhaista suomalaisista bändikirjoista. Akseli Gallen-Kallelasta ja hänen veljestään Uno Gallénista kertovan kaksoiselämäkerran Veljekset Gallén (2020) syntyyn vaikutti ratkaisevalla tavalla se, että käytettävissä oli vaikuttava joukko ennen julkaisemattomia kirjeitä Puustisen perheen kotiarkistosta. Viljami Puustisen isoäiti on Akseli Gallen-Kallelan veljen Unon tytär May Gallén (myöh. Puustinen).

Seuraa Viljamia somessa IG @authorpuustinen ja Facebook Author Puustinen.

Linkit:

Kirjailijaesittely https://like.fi/kirjailijat/viljami-puustinen/

Veljekset Gallén kirjaesittely https://like.fi/kirjat/veljekset-gallen/

Osta kirja https://www.suomalainen.com/products/veljekset-gallen

Pihla Miettinen

Kirjoittaja on sosiaalisen median markkinoinnin ja tapahtumatuotannon ammattilainen sekä yrittäjä Helsingistä.