Covid-19 ja instituutiokehitys

Euroopan kulttuuripääkaupunki valitaan Suomesta seuraavan kerran vuodeksi 2026. Hakijakaupunkeja ovat Oulu, Tampere ja Savonlinna (Saimaa), Valintaprosessi on tällä hetkellä menossa toisessa ns. valintavaiheessa - ensimmäinen hakuvaihe (esivalintavaihe) päättyi kesäkuussa 2020 ja hakijakaupungit jatkavat hakemustensa valmistelua kevääseen 2021 saakka. Hakemusten perusteella 12-henkinen eurooppalainen asiantuntijaraati tekee lopullisen valinnan kesäkuussa 2021, mikä suomalainen kaupunki valitaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026. 

Euroopan kulttuuripääkaupungit ovat kymmenien vuosien ajan olleet näkyvintä Euroopan unionin kulttuuriin liittyvää toimintaa. Kulttuuripääkaupungit korostavat kulttuurin ja luovuuden merkitystä kaupunkien ja alueiden elinvoiman kehittäjänä. Instituutio on muuttunut ja kehittynyt vuosikymmenten varrella - alkutaipaleella tittelin sai mm. Ateena, itseoikeutetusti, kun taas sittemmin instituution uudistuessa kehitysnäkökulma on saanut painotusta.

Valittu kulttuuripääkaupunki keskustelee ohjelmallaan Euroopan (ja maailman) kanssa, ottaa osaa historiaan, ajankohtaisiin aiheisiin sekä mielellään tarjoaa myös jotain uutta yhteiseen keskusteluun.

Tällä hetkellä tulevien hotelliöiden laskeminen ei liene päällimmäisenä laskurina kellään, vaan kulttuuripääkaupunkinimikkeestä toivotaan elvyttäjää koronan pahasti kurittamalle alalle. Ehkä tässä on potentiaalisia uusia näkökulmia myös tälle ajassa muuttuvaiselle kulttuuripääkaupunki-instituutiolle ja myös eurooppalaisuuteen - voi olla niinkin että ainakaan lähivuosien kulttuuripääkaupungeissa ei nähdä kulttuuripääkaupunkituristeja, vaan yhteisöllisyyttä ja keskustelua pidetään esillä virtuaalisesti, ehkä sitä kautta vielä entistäkin laajemmilla yleisöillä.

BKT ja luontoarvo

 

Kuulin radiouutisista tänään (1.9.2020), että Suomessa matkailuala on bkt:n kannalta kannattavampi kuin metsäteollisuus tai elintarviketeollisuus (TEM / business Finland). Tilasto, johon viittaan on vuodelta 2018 ja siinä kerrotaan, että matkailutoimialat muodostavat 2,7 % Suomen bkt:sta, joka on saman verran kuin maa-, metsä- ja kalatalous ja puolitoista kertaa enemmän kuin elinkeinoteollisuus.

Oli miten oli, tilanne näyttää siltä, että elämme monelta osin maailmassa, joka nykyisellään pyörii kuluttamisen, turismin ja sen BKT:n sanottelemana. Miten me tähän päädyttiin?

Korona teki sen, että maailman muuttui. Ehkä hetkellisesti, ehkä saaden aikaiseksi joitakin pysyvämpiäkin ratkaisuja. Saaden aikaiseksi myös sellaisia ratkaisuja, jotka tekivät elämästämme hieman kestävämpää. Nykyelämämme ei ole kestävää ja on löydettävä pikaisesti keinoja, joilla saisimme itsemme pelastettua itseltämme. Jo Pentti Malaska vuonna 1979 totesi, että luonto selviää kyllä tästä tuottamastamme tuhosta, mutta me ihmiset emme välttämättä selviä ellemme tee asialle jotain ja pian.

”1930-luvulla, jolloin ihmiskunta oli vaikutuksiltaan luontoon kuin hyttynen norsuun nähden, oli samantekevää, mihin se luontoa ”pisteli”. Ongelmat olivat kaikki paikallisia ja luonto korjasi ne äkkiä. Mutta kun ihmiskunnan voimasuhde luontoon tulee samaksi kuin norsun suhde toiseen norsuun, silloin alkaa olla merkitystä, miten toinen toista tönii. Ja jos me kasvamme kymmenpäiseksi norsulaumaksi siihen yhteen nähden, me alamme olla sille vaaraksi, jos käyttäydymme aggressiivisesti sitä kohtaan. (Teollisuus 1979, Pentin haastattelu.)” Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska.

Miksi ihmeessä puuhaamme sitten kaikkea muuta kuin sitä kaikista tärkeintä? Maailman pelastamista. Miksemme laita kaikkia voimavarojamme siihen, että luonto säästyy ja me säästymme. Miksemme tiedota tietämättömiä, tee tekoja ja poista elämästäsi vääriä tekoja.

Koronan tuomat rajoitukset toivat sen, osa kulutuksesta tyssäsi, liikkumisrajoitteet maan sisällä ja ulkomaille vähensivät myös totuttua kestämätöntä elämäntapaa. Tavaratalot, vaatekaupat ja baarit sulkivat ovensa, lentokoneet eivät lentäneet ja jokseenkin niin sanotut elämälle-ei-niin-välttämättömien asioiden kulutus väheni tai loppui hetkellisesti kokonaan. Maailman pysähdyttyä hetkeksi totutusta arjenpyörityksestä, katseet kääntyivät perinteisempiin arvoihin ja henkiseen hyvinvointiin. Syntyi mm. trendit tehdä leipää itse omalla juurella, käydä luonnossa ja soittaa isovanhemmille. Korona pakotti pysähtymään ja antoi mahdollisuuden tutkia sitä, mitä sinulla on nyt ja tässä, ja miksi. Kiinnostus itsensä kehittämiseen, oman elinympäristön tutkimiseen ja kiinnostus omiin läheisimpiin kasvoivat. Havainnot perustuvat pelkästään omiin näkemyksiini, kokemuksiini ja kevään 2020 aikana kuulemiini uutisiin. Havainto siitä, ettemme ehkä tarvitsekaan kaikkea tätä mitä elämäämme sisältyy, vaan että vähempikin riittää, on mielestäni hyvä herätys kestävämpään tulevaisuuteen.

Kun osa vanhemmista tekivät etätöitä samalla kuin lapset opiskelivat etänä kotona, syntyi uusia jännittäviä tilanteita perheen sisällä, ehkä jopa uusia kohtaamisia perheenjäsenten välillä. Kuten eräs tuntemani kolmen lapsen äiti toivoi hartaasti koulujen aukeavan, koska ei jaksanut enää lapsiaan. Kotikaranteenin aikana tunteet olivat hiiltyneet mm. siihen pisteeseen, että hän kiroili ensimäistä kertaa esikoiselleen. Koska korona sai aikaiseksi paljon uusia tilanteita myös ihmissuhteet joutuvat koetukselle. Mitä tämä kertookaan todellisuudestamme? Ehkä sen, että kaikki ovat arjessaan niin paljon omassa maailmassaan etteivät kohtaa toisiaan ja sitten, kun maailmat kohtaavat, kaikki yllättyvät, etteivät osaa synkronisoida itsenäisesti kehittynyttä omaa elämäänsä yhteiselämään muiden yhteisön jäsenien kanssa. Moni saattoi joutua opettelemaan kohtaamaan perheenjäsenensä tai rakentamaan ihmissuhdettaan tai kohtaamaan itsensä uudelleen.

Jos mittaisimmekin menestystämme maailmalla, ei BKT:n perusteella, vaan henkisen hyvinvoinnin määrällä, jota muun muassa taide ja kulttuuri tuo meille, aineettomasti.

Noh, maailmankäsityksemme muuttuu mentaalisella tasolla hitaasti. Seuraavassa Lastenkulttuurikeskusten liiton järjestämästä ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuudesta 9.4.2020 ote Otto Tähkäpään esityksestä :

”ihmiskunnan historiaa suuressa kehyksessä; pysyvyys ja muuttumattomuus, muuttumattomuuden kehä alkoi murtumaan 1700-1800-luvuilla, kun ensimmäisen teollisen vallankumouksen seurauksena. - muuttui kun siirryimme Nopean ja kiihtyvän muutoksen aikakaudelle, jota tällä hetkellä elämme.

Kaikki hyvä mikä ollaan saatu viimeisen 150 viimevuoden aikana on tullut ympäristön kustannuksella. Hyvinvointi ja vauraus ja väestö on kasvanut niin samaan aikaan meidän vaikutus ympäröivään luontoon on kasvanut.

Nyt se muutos mikä ollaan koettu viimeisen 150 vuoden aikana, se kaikki hyvä kehitys on ikään kuin pyyhkiytymässä pois.

Meidän vaikutus ympäristöön ja luonnon varojen käyttö on kasvanut siihen samaan tahtiin. Ei voi ajatella että meillä on kaikki hyvin, paitsi meillä on tämä ekologinen kriisi. Ekologinen kriisi ei ole irrallinen tästä kaikesta muusta kehityksestä.

Sen seurauksena ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että meidän pitää tehdä täysin päinvastainen liike, meidän pitää ikään kuin päästä pyramidin huipulta, ei sentään 150 vuodessa vaan parissa vuodessa.

Kokonaisvaltainen muutos, joka meidän täytyy tehdä, jos haluamme saada rajattua ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen.

Voidaanko jatkaa tätä nykyistä kehitystä, uusliberalistista talousajattelua; ollaan ajateltu, että samaan aikaan voi kasvattaa taloutta ja vähentää päästöjä.”

Tästä seuraa se johtopäätös, että tämä käsillä oleva ekologinen kriisi on täysin historiallisesti ainulaatuinen ympäristö ongelma. Koska sen ratkaisua ei voi rajata tiettyyn yhteen päästölähteeseen tai tekijään kuten aiempien ympäristöongelmien suhteen. ”

” Eli se että tässä hetkessä tätä meidän ajattelua ja myöskin tulevaisuuskuvittelua ja uudistuskykyämme rahoittaa nimenomaan tää modernistinen maailmankuva joka me ollaan omaksuttu tän viimesen noin 150 vuoden aikana ja nimenomaan meidän kyvyttömyys ikään kuin kyseenalaistaa siihen maailmankuvaan liittyviä perusolettamuksia, minkä seurauksena me ollaan tietyllä tavalla jumahdettu tälläseen niin sanottuun umpikujaan että me yritetään etsiä ratkaisuja niistä samoista ajatuksista jotka on tän ongelman alun perin aiheuttanutkin ja sen seurauksena tälläisten toisenlaisten kestävämpien tulevaisuuksien kuvitteleminen on käynyt lähes mahdottomaksi vaikka se ois just oleellista tässä hetkessä, jotta pystyttäis saamaan aikaan se kokonaisvaltainen kulttuurinen ajattelutapojen muutos, josta mä alussa puhuin ni se edellyttäis myös sitä että me pystyttäis uudistamaan myöskin tätä meidän maailmankuvaa. ”

Otto puhuu asiaa. (Yllä oleva valitsemani Fingerporin sarjakuva on lähinnä kantaanotto juurikin tähän uusien ajatusten nykyisenkaltaiseen juurtuneiden mielien vaikeasti uuden asian omaksuvaan käsittelyyn)

Päätän kirjoitukseni ajatukseen:

Miksi elämämme valintoja ohjaa bruttokansantuote eikä maapallomme pelastaminen?

Lähteet:

Yle Radio Suomi 1.9.2020 klo 16 Uutiset kohta 08:28 https://areena.yle.fi/audio/1-50596443

Business Finland https://www.businessfinland.fi/494339/globalassets/julkaisut/visit-finland/tutkimukset/2020/2019-matkailu-vientialana-infograafi.pdf

Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2017/03/Tulevaisuussarja8_Pentti-Malaska.pdf

Lastenkulttuurikeskusten liiton ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuus 9.4.2020 https://www.lastenkulttuuri.fi/blog/2020/04/09/kestava-tulevaisuus-ja-lastenkulttuuri-tilaisuus-9-4-2020/

Korona kurittaa kuntataloutta - miten käy kuntien kulttuuritoiminnalle?

Yle uutisoi jo varhain keväällä koronan tyrmäävistä vaikutuksista kuntatalouteen. Epidemia on rokottanut kuntien taloutta rankasti verotulojen laskiessa ja terveydenhuollon menojen kasvaessa. Monet kunnat ovat painiskelleet tiukassa talouskurimuksessa jo ennen epidemiaa.

Korona ja tiukentunut taloustilanne näkyvät myös kuntien kulttuuritoiminnassa. Opetus- ja kulttuuriministeriön toukokuussa kunnille toteuttaman verkkokyselyn tulosten mukaan kuntien kulttuuritoiminta on heikentynyt koronan aikana monin tavoin vaikuttaen kuntalaisten hyvinvointiin, kuntien elinvoimaan ja matkailuun sekä yrittäjien toimeentuloon. Osassa kuntia kulttuuripalveluiden keskeytyminen vaikutti erityisesti riskiryhmiin, jotka käyttävät paljon yleisiä kulttuuripalveluita.
Samaan aikaan korona vahvisti digitaalisten kulttuuripalveluiden tarjontaa kunnissa. Kaikki kunnat eivät kuitenkaan pystyneet tarjoamaan korvaavia palveluita esimerkiksi yksiköiden sulkemisen ja työn keskeytymisen vuoksi.
Kuntien kulttuuritoiminnan muutokset vaikuttavat suoraan myös taiteen ja kulttuurin tekijöihin. OPM:n kyselyn tulosten mukaan kunnista 29 % oli kyselyhetkellä antanut vuokrahelpotuksia kulttuuri- ja taidetoimijoille ja 32 % oli antanut avustuksia tilanteen helpottamiseksi. Vain kuusi prosenttia kunnista ilmoitti perineensä avustuksia takaisin. Henkilöstön kohdalla tilanteeseen oli reagoitu eri tavoin: kunnista 21 % oli lomauttanut tai keskeyttänyt palkanmaksun kulttuuritoiminnan henkilöstön osalta. Muihin tehtäviin oli kulttuuritoiminnan henkilöstöä siirtänyt 29 %.

Photo by Micheile Henderson on Unsplash

Uusi normaali?

Kuntien tuki taidelaitoksille ja paikallisille kulttuuritoimijoille on erityisen tärkeää poikkeusaikana, jotta palvelut ja toimintaedellytykset voidaan turvata myös jatkossa. OPM:n kyselyyn vastanneet esittivät huolta kuntien taloustilanteen vaikutuksista kuntien kulttuuritoimintaan. Vaikutuksia oli jo osin nähtävissä henkilöstön palkkaukseen sekä kulttuuri- ja taidetoimijoiden avustuksiin, mikä voi heijastua erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden toimintaedellytyksiin.
Kulttuuripalvelujen järjestäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Paikallisesti ja alueellisesti tehtävää toteutetaan kuitenkin hyvin erilaisin resurssein. Kun jaettavana on vain niukkuutta ja vaakakupissa painavat samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluiden, perusopetuksen ja kaupunki-infran kustannukset tai kouluinvestoinnit, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut voivat näyttäytyä helppoina säästökohteina. Kuntavaalien alla on hyvä haastaa oman kunnan luottamushenkilöitä keskustelemaan kulttuurin merkityksestä.
Joissakin kunnissa on jo tehty kulttuuriin pitkälle eteenpäin kohdentuvia säästösuunnitelmia, esimerkkinä Kouvola, jossa on kaavailtu mittavia leikkauksia orkesterien, musiikkioppilaitoksen ja teatterien avustuksiin.
Ilahduttavaa on, että valtio tukee koronan runtelemaa kulttuurikenttää. Valtionosuuksilla rahoitetaan myös kuntien kulttuuritoimintaa. Yle kertoo, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa varattavaksi taiteen ja kulttuurin määrärahoihin 594 miljoonaa euroa, joka on peräti 109 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa. Summa sisältää mm. 5,5 miljoonan euron lisämäärärahan kuntien ja alueiden kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Uutisen mukaan on tosin vielä avoinna, miten kurotaan umpeen veikkaustulojen romahtamisesta aiheutunut 60 miljoonan lovi kulttuurin rahoituksessa.
Miten koronan vaikutukset näkyvät sinun kotikuntasi kaikille avoimessa kulttuuritoiminnassa ja tulevan vuoden talousarviosuunnittelussa?
Erika Honkanen, kulttuurikoordinaattori ja kulttuurituotannon YAMK-opiskelija.
Lue lisää:
Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla: Raportti kyselyn vastauksista
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta

Pakko on paras muusa 

Siinä vasta ikävä otsikko. Mutta tottahan se on. Pakko ajaa meitä arkielämässä paremmin kuin mitkään muut bonukset ja porkkanat, ja se saa meidät suoriutumaan vaikeistakin asioista. Eikä pakko ole pelkästään huono asia, sillä usein kun se ajaa meidät työn pariin, niin loppu sujuukin kuin itsestään. Kaupassa on käytävä, koska muuten ei saa ruokaa, blogikirjoitus on kirjoitettava koska deadline on nyt, tapahtumat on vietävä verkkoon, koska muuten minulla ei ehkä enää ole työpaikkaa, eikä rahaa käydä siellä kaupassa.

  

Pakon edessä meillä on kuitenkin myös mahdollisuus uudistua ja kehittyä. Mietitäänpä vaikka tapahtuma-alaa. Kuinka pitkään meillä onkaan ollut käsissämme kaikki mahdollisuudet virtuaalisten tapahtumien ja elämysten kehittämiseen? Vastaus on vuosia. Tapahtuma-alalla on mennyt pitkään hyvin, eikä siten ole ollut pakkoa miettiä miten alasta voisi tehdä vielä monimuotoisempaa liiketoimintaa. Alkoholinmyynti on jo pitkään ollut tapahtumien parasta tulovirtaa. Kaikesta huolimatta koko ajan on tiedetty, että niin hyvin kuin sillä tienaa, niin yhtä epävarmaa sen jatkuvuus on.

  

Nyt pakko on iskenyt tapahtuma-alalle ja tapahtumat siirtyneet verkkoon. Se ei ollut vaikeaa, sillä sen mahdollistama teknologia ja välineet olivat jo kaikkien ulottuvilla. Nyt kuitenkin on löytynyt uusi ongelma. Osallistavia, virtuaalisia tapahtumia osataan kyllä järjestää, mutta miten niillä tehtäisiin rahaa? Luovat alat, luovat ratkaisut. Nyt kun pakko on ajanut meidät toimimaan ei auta kuin kokeilla. Kokeilukulttuuri kukoistaa, kun uusia ratkaisuja ja tapoja keksitään pää märkänä, ja samalla mietitään mistä ja mitä ihmiset ovat verkossa valmiita maksamaan. Jokohan on keksitty tapahtumien Netflix? Suoratoistopalvelu, jossa virtuaalisiin tapahtumiin voi osallistua kuukausimaksun hinnalla?  

Katse kohti tulevaa 

Millaisia muutoksia korona sitten tuo tulessaan vaikkapa tapahtuma-alalle? Voisiko se auttaa vaikkapa kulujen karsimisessa? Kun vuokrat ja tekniikka ovat suurimmalle osalle toimijoista yksi kalleimpia kustannuksia, voisiko tulevaisuudessa tapahtumia toteuttaa sekä fyysisesti että verkossa yhteisille alustoilla muiden toimijoiden kanssa? Jos esim. Fyysiset esitykset pidettäisiin useamman muun toimijan kanssa yhteisessä tilassa vuorotellen ja sitten välipäivät myytäisiin verkkoesityksiä? Olisipa kiinnostavaa katsoa mitä lipunmyynnille kävisi, jos voisi valita live-esityksen lipun 23€, tai seuraavana päivänä virtuaaliesityksen 10€ lippujen välillä. En tiedä kumman itse valitsisin, en ole koskaan kokenut tätä mahdollisuutta, mutta näen kyllä monta tilannetta missä myös virtuaalilippu voisi kiinnostaa. 

Näitä asioita on pysähdytty aikaisemmin ajattelemaan, mutta pakko ei ole ajanut muutokseen, eikä ole uskallettu tai viitsitty kokeilla. Siksi meiltä menee tällä hetkellä paljon aikaa ja energiaa perustoimintojen pyörittämiseen, silti samanaikaisesti pitäisi jaksaa ajatella jo tulevaa. Kun korona vihdoin laantuu ja kulttuurielämä alkaa uudelleen, miten tämä ala elää ajassa? Saisimmeko otettua tästä virtuaalipakosta jotakin hyvää ja pysyvää osaksi toimintaa myös jatkossa? Jos nyt keksimme hyviä tapoja toimia ja mahdollisesti myös tienata, niin emmehän hautaa niitä pöytälaatikkoon, vain siksi että meidän ei ole enää pakko hyödyntää niitä. Emmehän, opimmehan tästä jotakin, jonka muistamme myös jatkossa. 

Historia on niin moneen kertaan todistanut, että ihmismuisti on lyhyt, joten siihen ei kannatta luottaa. Sen sijaan siihen kannattaa, että tämä myös kehittää meitä ihmisiä. Me kokeilemme, kehitämme ja opimme uutta. Ammatillista kehitystä tapahtuu varmasti monella saralla. Esimerkiksi kaikki se puhe siitä, että jotkut ovat huonoja tekniikan kanssa. Ne jotkut ovat nyt pakostakin kehittyneet aiheen parissa. Itsensä johtaminen ja priorisointi voi olla joillekin vaikeaa, nyt siinäkin on ollut pakko kehittyä. Ja luovuus, sen on nyt pakko kukkia, jotta tämä ala olisi jatkossakin hengissä. 

Enkä tällä kirjoituksella tahdo nyt viisastella vierestä. Olen itse samassa veneessä, ja saman ammatillisen ongelman edessä. Ystäväni pakko se ajaa minuakin, ja deadlinen hoputtamana istun viimeinkin aurinkoisena sunnuntai päivänä koneella naputtelemassa blogikirjoitusta, joka kyllä vain syntyi pakon aikaan saamasta ideasta.  

Lopuksi on vielä pakko myöntää, että vain pakon edessä aloin ajatella näin, ja että vielä hetki sitten olin sokea. Niin sokea, että en nähnyt tällaista muutosta tulevan vain muutamassa viikossa. Elämässä kaikesta pitää kuitenkin oppia ja kehittyä, ja mitä tästä nyt taskuun jää, niin aikakin verkkokalvoille tatuoitu, hehkuvin neonkirjaimin välkkyvä teksti.  

MUISTA! MIKÄÄN EI OLE VARMAA! 

Isabella Rossi,

Kulttuuri- ja tapahtumatuottaja, jonka mielestä pakko on ajoittain enemmän kuin jees!