Kovalevy täynnä

Muistanko oikein?

Maanantai aamu. Työpöytä on täynnä erinäisiä paperipinoja, tulosteita kokouksista, ohjeita, nuotteja, asiakirjoja ja muistiinpanoja, kasapäin ”limalappuja” täynnä puhelinnumeroita, osoitteita ja muita tärkeitä huomioita. Työpiste näyttää räjähtäneeltä. Pään sisällä tuntuu olevan samanlainen kaaos.

Aamu alkaa sähköpostien läpikäymisellä. Paljon asioita odottaa kommentointia ja vastauksia. Onneksi muutaman voi poistaa sen kummemmin reakoimatta.

Sitten alkaa työlistan läpikäyminen. Muistinko varata virittäjän? Onko kaikille keikkalaisille hotelli? Entä muistinko lähettää seuraavan viikon keikkalaisille kaiken tarvittavan infon sekä nuotit? Oliko loppukaudella vielä tarvetta lisäsoittajille? Ja sitten se harpun huolto. Olenko jo sopinut kuljetukset?  Miljoona asiaa pyörii päässä.  Uusi konserttipaikka pitäisi jossakin välissä käydä tarkistamassa tilojen sopivuuden puolesta. Ja mikä olikaan tämän viikon kattaus…sainko kapellimestarilta kattauskartta toivetta? Koitan muistella ja etsiä. Kattaus pitää olla tehtynä ennen harjoituksia. Ja kuinka paljon tuleekaan olemaan roudauksia kappaleiden välissä. Ai niin, ja tänään saamme toimistoon uuden harjoittelijan. Muistanko edes nimeä…

 Priorisoi, priorisoi……. kyllä kyllä, näin teen. Kokoan tehtävälistoja ja koitan saada aivot ojennukseen. Siitä huolimatta huomaan että asioita unohtuu, ne katoaa hiljaa kaikkeen taustahälyyn, sumuun, kunnes tulevat perä edeltä vastaan. Ai niin, tämäkin asia jäi hoitamatta. huoh.

Oma työni on täynnä pieniä käytännön asioita. Ja suurin huoleni tässä asioiden sekamelskassa on oman muistin riittävyys, ovatko aivoni mahdollisesti ylikuormittuneet? Muistinko hoitaa kaikki tärkeät asiat määräajassa? Kauden ollessa täydessä käynnissä on melkein mahdotonta koittaa enää visioida tulevaa, vaikka sekin kuuluisi olennaisena osana työkenttääni. Usein hyppään seuraavan kauden suunnitteluun vasta siinä vaiheessa kun kausi on jo rakennettu, mikä ei tietenkään ole ideaali tilanne. Vasta siinä vaiheessa saatan huomata että toisten suunnittelema ohjelma ei toimi halutulla tavalla tai halutussa paikassa.

Monien yhtäaikaisten toimintojen muistaminen on varmaankin itse kullekin haastavaa. Siksi tämä aihe kiinnostaa. Työhyvinvointi ja aivojen toiminta.

Miten siis saisin asiat paremmin järjestykseen ja muistin toimimaan sakkaamatta?

Etsin tähän vastausta mm. Pidä aivosi kunnossa- kirjasta, jonka asiantuntija ja kirjoittajakaartiin kuuluvat Timo Erkinjuntti neurologian professori, Marja Hietanen kliinisen neuropsykologian dosentti, Miia Kivipelto neuroepidemiologian dosentti, Timo Strandberg geriatrian professori sekä Maarit Huovinen lääketieteen toimittaja. Sekä Eino Nykäsen kirjasta Eroon työstressistä.

Tammikuussa työnantajamme tarjosi meidän koko toimistotiimille Firstbeat mittauksen. Myös tämä hyvinvointianalyysi tarjosi oivan työkalun oman työhyvinvoinnin tarkasteluun.

Mitä hyvinvointianalyysi kertoo?

Eino Nykänen avaa kirjassaan stressin lyhyen oppimäärän seuraavasti; Stressi on ylihälytystila. Se on kiihtymystila, joka alkaa usein psyykkisenä ja johtaa myös elimistön kiihtymiseen. Sekä hyvät että ikävät asiat stressaavat ihmistä.

Miten pitkittynyt stressi sitten vaikuttaa muistiin? Tutkimuksia kroonisen stressin vaikutuksesta on vähän. Tulosten perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että stressi heikentää oppimista ja mieleen painamista. Viitteitä on myös mieleen palauttamisen heikentymisestä. (Pidä aivosi kunnossa s.112)

Kiti Müller, tutkimusprofessori, (Aivot ja työ- tutkimuskeskus, Työterveyslaitos) kirjoittaa seuraavasti:

Nykypäivänä kännykkä ja tietokone mahtuvat samaan laitteeseen kämmenelle ja taskuun. Työtä tehdään paikasta ja ajasta riippumattomasti. Aivotyön on sujuttava kaikkina vuorokauden aikoina. Joka viides alle 35-vuotias kokee muistivaikeuksien haittaavan työntekoa. Tässä iässä työmuistin toimintavarmuuden pitäisi olla parhaimmillaan. Oireilun taustalla saattaa olla informaation liian suuresta määrästä johtuva kognitiivinen kuormittuminen (engl. information fatigue syndrome). (Pidä aivosi kunnossa s. 110)

Aivojen venymiskyky ei ole ääretön. On koitettava varoa ylikuormittamista liiallisella informaatiolla. Kirjassa Pidä aivosi kunnossa todetaankin että aivoja täytyy hoitaa, huoltaa ja suojella (s.103)

Samansuuntaista informaatiota sain myös tammikuussa tehdystä Firstbeat mittauksesta.

 Laite oli kehossa kiinni kolme vuorokautta. Olin suunnitellut mittausjaksoksi kauden ensimmäisen konsertti periodimme. Alkuviikon maanantaista keskiviikkoon. Tuona aikana laite mittasi sykevaihtelusta mitä moninaisempia arvoja; kalorinkulutuksesta, askelista, stressireaktioiden määrään, aina sinne palautumiseen saakka.  Mittaus antoi arvokasta tietoa kehon reagoinnista stressiin ja siitä palautumiseen.

Palautumisjaksoja ei tämän tuottajan arjessa juurikaan ollut päiväsaikaan. Vasta yöllä tapahtui palautumista, mutta mittausjaksoni aikana palautuminen laski lähtötasosta huomattavasti.

Syynä lienee mittausjakso eli maanantaina alkava harjoitusperiodi joka huipentui konserttiin keskiviikko iltana. Torstai onkin usein työviikkoni raskaimmalta tuntuva päivä, koska palautumista ei tapahdu riittävästi työntäyteisen alkuviikon ja konsertti illan jälkeen.

Tässä mittauksessa kuten myös lukemissani kirjoissa annetaan ymmärtää että riittävä yöuni, terveellinen ruokavalio, sekä liikunta auttavat pitämään aivot vireänä, vähentämään stressiä sekä auttavat palautumaan arjen haasteista.

Pidä aivosi kunnossa kirjassa suositellaan työpäiviin lepohetkiä. Aivotyö vaatii taukoja 2-4 tunnin välein. Ja koska aivot tarvitsevat runsaasti energiaa, ei lounasta saisi koskaan jättää väliin. Välillä on hyvä sulkea matkapuhelin ja sähköposti, lähteä vaikka ulos ja kiertää kortteli.

Koska hyvinvointianalyysin mukaan minulla ei ollut riittävästi palautumista työpäivän aikana, otin työkoneelle taukojumppa ohjelman. Se keskeyttää työt kerran tunnissa ja liikunnan ohella saan myös ajatukset pois työnteosta muutamaksi minuutiksi. Jo muutaman minuutin palautuminen päivällä auttaa kehoa palautumaan nopeammin myös yön aikana. Lisäksi minulle suositeltiin iltapalan syömistä noin tunti ennen nukkumaan menoa, niin että keholla on riittävästi energiaa myös lepoon ja yön aikaiseen palautumiseen.

Kaikki Pidä aivosi kunnossa - kirjan asiantuntijat painottivat samoja asioita kysyttäessä miten aivot pidetään kunnossa:

*Syö terveellisesti, kasvispainotteista/ välimerellistä ruokaa

*Liiku säännöllisesti ja pidä paino kurissa

*Seuraa verenpainettasi sekä veren kolesteroli- ja sokeriarvoja

*Ole aktiivinen ja avoin uusille asioille, vaali sosiaalisia kontakteja

*Nuku riittävästi   

Vaikka digiaika on tuonut työpaikoillemme informaatioähkyn ja vaaran aivojen ylikuormittumiselle, löytyy apukin onneksi läheltä muutaman näppäimen päästä. Siitä alla muutama esimerkkilinkki.

Eija Keräsen  Operotus Oyn sivuilla mainitaan mm. että ajattelu, pohdinta, ideointi, uuden opettelu ja turhien riskien välttäminen pitävät aivot kunnossa.

Ei siis ihme että muuten työssä niin ryytynyt tuottaja tuntee suurta innostusta opiskelua kohtaan. Mahtavaa päästä hetkeksi irti työympyröistä ja oppia uutta!

Lähteet:

https://www.operosus.fi/?page_id=117

https://www.firstbeat.com/fi/

Kannattaa lukea myös Totta vai tarua aivoista työssä. Ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 3/2018.

 https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/ottako-aivoon

Eino Nykänen, Eroon työstressistä, WSOYpro Oy, 2009, Jyväskylä

Timo Erkinjuntti, Marja Hietanen, Miia Kivipelto, Timo Strandberg, Maarit Huovinen; Pidä aivosi kunnossa, WS Bookwell Oy 2009, Juva

Petra Lujala, Nuotistonhoitaja-Tuottaja

Digitaalinen aika 00:01

Digiaika

Piip, piip, piip – herätyskellotoiminto herättää aamulla. ”Ding” ja viesti saapui. Näille äänille altistuu alati, joskus ne keskeyttävät, joskus ei, mutta aina on oltava saavutettavissa, edes jossain vaiheessa. Se on nykyaikaa.

Olin viime viikolla reissussa. Retkeni aikana työskentelin lähinnä Samsung Galaxy A8 (2018) älypuhelimellani. Kaikki tarpeelliset sivut aukesivat ja tarvittavat ohjelmat löytyivät ladattavaksi puhelimelle. Päivien aikana kuitenkin hermostuin sähköpostien näppäilyyn, milloin ohjelma jumittui tai biometrinen tunnistus ei toiminut ja milloin mikään sana ei muistuttanut suomen kieltä, kun sormi ei osunut oikeaan kirjaimeen. Ärsyttävää, mutta jatkettava oli - vietävä kursori oikeaan kohtaan, osuttava, korjattava sana, vaihdettava sanaa, osuttava, korjattava...jne.

Tunsin, kuinka niskoja alkoi kolottamaan ja koin myös turhautumista älylaitenäppäimistön kanssa. Monista hyödyllisistä ominaisuuksistaan huolimatta älypuhelimilla on myös kääntöpuolensa ja tässä blogissa keskityn lähinnä niihin. 

Aikuisena digiajalla

Nykyiset aikuiset ovat kokeneet lapsuuden, joka ei ollut täynnä virtuaalinäyttöjen kyllästämää pohjatonta sisällöntuottoa. Väitän, että lapsuudessa, jossa todellisuus on saanut enemmän roolia, on kasvatettu jalat tiukemmin maahan kiinni. Väite toki perustuu vain omaan näkemykseen, eikä tosin tulevista lapsista voi tietää, minkälaista aikuisuutta ja minkälaisina aikuisina he elävät. Aina voimme arvailla, esim. että nykyinen nuoriso tulee aikuistuessaan hallitsemaan useamman asian yhdenaikaisen hoitamisen ja ehkä tulevaisuuden aikuinen on sopeutunut jatkuvalle ärsyketulvalle meitä paremmin, ehkä levottomuus on tulevaisuuden normi.

Lasten ja nuorten maailma onkin siltä osin muuttunut itselleni tunnistamattomaksi. Elämme vaiheessa, jossa nykylasten ja -nuorten arki on digimaailman takia erilaista kuin näiden lasten vanhempien arki aikoinaan. Seuraan mielenkiinnolla minkälaiseksi nykyinen älylaitesukupolvi kasvaa. Olen törmännyt aiheesta kertoviin kuvaelmiin tulevaisuuden ihmisestä, nämä kuvaelmat tosin kartoittavat tilannetta paljon pitemmälle kuin yhden sukupolven päähän.

Yhden skenaarion mukaan (fyysisiä ominaisuua tarkasteltaessa) ihmisille kasvaisivat pitkät sormet, isommat aivot, olematon keho/runko ja isot silmät. Valitettavasti tätä kuvaa en enää uudelleen löytänyt (internetistä!). Isot silmät ja nykyihmistä isommat aivot olivat myös toisessa skenaariossa, jonka on luonut taiteilija tutkija Nickolay Lamm jo seitsemän vuotta sitten. Lamin skenaariossa yksi ihmiskehon merkittävimmistä muutoksista on kookkaampi otsa, sillä ihmisaivot ovat tulevaisuudessa nykyistä isommat.

Muita muutoksia ovat, että silmämme ovat suurempia, jotta kykenemme elämään hämärämmissä oloissa kauempana maan aurinkokunnasta. Ihomme pigmentoituu, jotta se pystyy puolustautumaan paremmin vahingollisia ultraviolettisäteitä vastaan myös maan suojaavan otsonikerroksen ulottumattomissa. Meillä on myös laajemmat sieraimet, jotta kykenemme hengittämään helpommin mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Hiuksemmekin ovat paksummat, jotta pystymme kompensoimaan hiustenmenetystä nykyistä kookkaammasta päästä.

Lammin mukaan tulevaisuuden minämme kykenevät kaiken kaikkiaan kontrolloimaan biologiaa ja evoluutiota samaan tapaan kuin kun hallinnoimme tekniikkaa tänä päivänä. Lamm uskoo, että pystymme muokkaamaan ihmisen biologiaa mieluisaksemme - säätelemme perimäämme mieltymysten mukaan.

Tulevaisuuden vanhempien päänvaivana ei siis ole ainoastaan jälkeläiselleen sopivan nimen miettiminen, vaan heidän täytyy myös päättää, haluavatko he lapsensa kantavan luontaista perimäänsä, joka määrittelee silmien värin, hampaat ja muita piirteitä, vai haluavatko he sorvata niitä mielensä mukaan.

Tietokonekuvannokset (alla) saivat inspiraatiota Lammin keskusteluista tohtori Alan Kwanin kanssa. Kwan tutkii perintötiedettä Washingtonin yliopistossa. (is.fi/tiede 10.6.2013).

Today: A typical-looking man and woman. 

100 000 vuoden jälkeen

Mitäs nyt sit? 

Sivusta seuratessa ajattelen, mitä meidän aikuisten tulisi tehdä, jotta maailmamme kehittyy oman älylaiterajallisuuden puitteissa hyvään suuntaan. Tulin sellaiseen yksinkertaiseen tulokseen, että meidän aikuisten tulisi turvata nuorten ja lasten perustarpeet. Perustarpeiden täyttyessä lasten ja nuorten valmius kohdata tulevaisuus olisi näin mahdollisimman mutkatonta, turvallista ja toivottavasti jopa tuottavaa.

Esimerkkinä Maslow’n tarvehiearkia, jonka mukaan ihmisen tulisi täyttää ensin alimman tason perustarpeet, jotka ovat hengissä säilymisen fyysiset edellytykset (ruoka, juoma, hengitysilma). Sitten, kun nämä ovat tarpeet ovat tyydytetyt, niin voidaan siirtyä seuraavalle tasolle, joka on turvallisuuden tarve eli nuoren suojaaminen erilaisilta vaaroilta. Tämän jälkeen tulisi taata yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, ryhmään kuuluminen). Seuraavana järjestyksessä olisi arvonannon tarpeen täyttyminen, kokemus itsearvostuksesta ja kunnioituksesta. Viimeisenä tarpeena Maslow’n tarvehierarkiassa on itsensä toteuttamisen tarve. Maslow kuitenkin totesi, että tarpeiden tyydyttäminen ei välttämättä etene hierarkkisesti.

Ajatuksenani on, että meidän aikuisten tulisi huolehtia lasten ja nuorten perustarpeiden täyttymisestä, jotta heillä olisi mahdollisuuksia kehittää itseään ja mahdollisesti yhteistä ympäristöämme tulevaisuudessa, silloin kun he ovat aikuisia. Tässä ympärillämme elävään testijoukkoon syntyy lapsia nyt vähemmän kuin aikoihin ja ehkä juuri siksi meidän tulisi entistä painokkaammin yhdessä ottaa koppi kaikista lapsista ja nuorista, jotta heidän perustarpeensa täyttyisivät.

Olemme selvästi haasteen edessä: Kuinka suojella lasta itselleen tuntemattomalta?

Pohjaamme kaiken käsillä olevan tiedon jo elettyyn elämään, menneisyyteen. Menneisyydestämme emme kuitenkaan saa tietoa siitä, että onko kahden tunnin ruutuaika ollut lopulta sopiva aikarajoite vai olisiko sitä pitänyt mahdollisesti lyhentää tai ehkäpä jopa pidentää. Ympärillämme kasvaa testiryhmä, josta saamme vasta tulevaisuudessa (toivottavasti) validia dataa siitä, kuinka tulisi älylaitelapsia ohjata kasvussaan. Joten joudumme turvautumaan melko lyhyellä ajalla tuotettuun tutkimukselliseen tietoon ja omaan maalaisjärkeen.

Seuraavassa esittelen muutamia otteita Helena Hasselin vuonna 2018 Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa tehdyn kanditutkimuksen aiheesta ”Älypuhelinten haitat: ongelmallinen käyttö ja älypuhelinriippuvuus”. Keskityn Hasselin tutkimuksessa hänen esiin tuomiin haittoihin, jotka koskettavat kasvavaa nuorta väestöämme.

Lanajin ym. (2014) mukaan ihmisiin on sisäänrakennettuna mekanismi, joka pitää huolta vuorokausirytmistä ja säätelee ihmisen fysiologisia toimintoja unen aikana. Melatoniini, aivojen erittämä hormoni, on tähän prosessiin tiiviisti yhteydessä auttamalla aktivoimaan aivojen uneen liittyviä rakenteita. Kirkas valo kuitenkin estää melatoniinin erittymisen, mikä häiritsee ihmisen luontaista vuorokausirytmin toimintaa.

Helsingin Sanomien tiedeosiossa todettiin sama asia 25.11.2019: ”Kännykkä suoltaa sinistä valoa, ja se voi jopa vaarantaa verkkokalvot – Suurin vaara koskee alle 20-vuotiaita” Älylaitteiden sininen valo haittaa unta ja silmien terveyttä. (Helsingin Sanomat, tiede, 25.11.2019).

Lapset kärsivät muita todennäköisemmin vahvoista riippuvuusoireista, sillä heidän itsekontrollinsa ei ole vielä kehittynyt aikuisen tasolle. Lasten älypuhelinriippuvuus voi johtaa ongelmakäyttäytymiseen ja jopa estää tunneälyn kehittymistä, kun lapsi viettää aikaa älypuhelimella muiden lasten kanssa leikkimisen sijasta. (Cho & Lee, 2017). Csíkszentmihályin flow- eli virtausteorian mukaan yksilö uppoutuu flowtilassa täysin keskittyneesti käsillä olevaan tehtävään unohtaen ajankulun ja työskennellen tehokkaasti (Csíkszentmihályi, 2008). Tilaan pääseminen vaatii useiden minuuttien yhtäjaksoisen keskittymien, ja jopa niinkin lyhyt kuin 2,8 s keskeytys katkaisee tämän keskittyneisyyden (Duke & Montag, 2017, s. 91). Älypuhelin, joka vaatii käyttäjän huomiota erilaisin äänin ja ilmoituksin jokaisen viestin tai tapahtuman perusteella, voi tuhota yksilön flow-tilan ja syvän keskittymisen.

Yhteys puhelimen käytön ja heikentyneen koulumenestyksen sekä akateemisen suoriutumisen välillä on löydetty useissa tutkimuksissa (Samaha & Hawi, 2016). Esimerkiksi Seon ym. (2016) mukaan älypuhelinriippuvuuden myötä lisääntyneet oppilaiden tarkkaavaisuus- ja masennusongelmat puolestaan heikentävät oppilaiden koulumenestystä sekä vaikuttavat kielteisesti oppilaiden sosiaalisiin suhteisiin opettajiin ja ystäviin.

Jatkotutkimusta kaipaa myös pienten, 1-2-vuotiaiden lasten älypuhelimen käyttö ja sen vaikutukset lasten psyykkiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Tutkimusten mukaan kaikkein alttein ikäryhmä riippuvuudelle olivat lapset, joiden psyykkinen kehitys ja itsesäätely on vielä kesken. Laadukasta tutkimusta varhain lapsuudessa aloitetun älypuhelimen käytön seurauksista lasten kognitiiviseen suoriutumiseen, sosiaaliseen kyvykkyyteen, koulumenestykseen sekä älypuhelinriippuvuuteen on toistaiseksi vähän.

Seuraukset älypuhelimen ongelmallisesta käytöstä ja riippuvuudesta ovat niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisiakin. Seuraukset käyttäytymiseen perustuvasta riippuvuudesta ovat Zhitomirsky-Geffetin ja Blaun (2016) mukaan: ahdistus, toimettomuus, väsymys, heikentynyt keskittymiskyky, fyysiset, psykologiset, taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat sekä haitat työelämälle. (Helena Hassel s. 26-31)

Kuten Hasselkin toteaa kanditutkimuksessaan, tutkimusta aiheesta on tehty verrattain vähän, aihe on melko uusi, silti älypuhelimien ilmestyttyä (vuonna 2007) on älypuhelimista ehtinyt kymmenessä vuodessa kehkeytyä varsin laajalle levinnyt ongelma tai riippuvuus.

Hasselin tutkimuksessa ei käynyt ilmi kehollisia haittavaikutuksia. Kuten sitä miten nuoret ja vähän vanhemmat ovat pitkiä aikoja huonoissa asennoissa älylaitteidensa (tietokoneidensa) kanssa ja siitä seuraa kipuja ellei välittömästi niin myöhemmällä iällä. Kuinka älypuhelin voi viedä lasten rakentumiselle tärkeän puissa kiipeilyn yms. fyysisen puuhailun, mikä auttaa siihen, että keho ja luut vahvistuvat tarpeeksi tulevaa elämää varten. 

Digitaalinen vallankumous vanhemmuudessa

Vanhemmuudessa on havaittavissa muutosta täysin ymmärrettävistä syistä, informaatiotulva tuottaa ohjeita joka lähtöön, joista itse saa valita sitten ne sopivimmat. ”Vanhemmuuden asiantuntijoiden joukko laajenee”, kirjoittaa Ella Sihvonen perheyhteiskunta.fi-sivustolla ”Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin” -artikkelissaan 8.6.2016.

Hannele Lampela kirjoittaa MTV.fi ”Hieman erilaista kuin ennen!”- artikkelissa nykyvanhemmuudesta vuodelta 2015 viihteellisellä tavalla vanhemmuuden eroista ennen ja nyt;

Teini-iässä:

Äitisi:Haistaa hengitystäsi kun tulet kotiin ja on äkäinen, koska olet selvästi juonut alkoholia. Olet viikon kotiarestissa.

Isäsi: On vihainen kaikesta mitä teet, paitsi siitä jos juot alkoholia. Pitäähän sitä maistaa.

Te: Paikannatte puhelimen gps-järjestelmän avulla jälkikasvunne sijainnin viiden minuutin välein ja 17-vuotiaalle sopiva kotiintuloaika on mielestänne yhdeksältä. Jos lapsenne tuoksuu alkoholilta, keskustelette hänen koko seuraavan päivän alkoholin vaaroista. Muuta rangaistusta ette halua antaa, sillä ette usko sanaan ”ei”, ettekä halua traumatisoida lastanne.

Lisäksi lähettelette lapsellenne Facebook-kaveripyyntöjä ja seuraatte häntä Instagramissa, mutta jostain syystä hänen älypuhelimensa on hyvin erikoisella tavalla epäkunnossa: hän ei koskaan saa pyyntöjänne, eikä siksi voi vastata niihin. Muiden kanssa hän sitten tekstaakin sitten tauotta kaikesta mahdollisesta ihan koko ajan.

Kun kaikki tieto on kaikkien saatavilla ja käytettävissä omissa taskukokoisissa tietokoneissamme, muuttuko vanhemmuus opettavasta ohjaavaan rooliin, jossa lasta pyritään ohjaamaan mediakriittisyyteen ja tunnistamaan oikea väärästä kohtaamastaan informaatiotulvasta? Lapsella on lapsen aivot (ainakin 20 -ikävuoteen asti ja vähän yli) – he eivät pysty käsittelemään monimutkaisia sisältöjä ja ymmärtämään kaikkea kohtaamaansa tietoa ja tunnetta. Tähän tarvitaan aikuista, aikuisen ohjausta, tukea ja turvaa.

Ystäväni, joka työskenteli hoitajana päiväkodissa huomautti, että nykyvanhemmuus ja lastenkasvatus on joissain tapauksissa osittain ulkoistettu päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi itse ei opeta lasta kotona vaan siirtää kasvatusvastuun hoitopaikalle tai kouluun. Aiheesta löytyi useita artikkelaita ja muutama tutkimuskin esim. Helsingin yliopisto, Sosiologian laitoksen tutkimuksia 261 Helsinki 2009; KUKA KASVATTAA, KUKA OPETTAA ?Genealoginen tutkimus perheen ja koulun välisenkasvatusvastuun politiikasta.

Juha Mäki-Ketelän tekstistä "Kasvatusvastuusta ja koulun tehtävistä" nostan ajatuksen, josta olen samaa mieltä:

"Valitettavan monessa perheessä käsitys näyttää kuitenkin olevan se, että kasvatusvastuu ihan arkisistakin asioista kuuluu koululle ja opettajille. Tällaisilla arkisilla asioilla tarkoitan esimerkiksi hyviä käytöstapoja (tervehditään pyytämättä, ei pidetä lippalakkia tai pipoa ruokailussa, käyttäydytään muutenkin asiallisesti), yleistä siisteyttä (käydään päivittäin suihkussa, pestään ja muutenkin hoidetaan hampaat, vaihdetaan ja pestään vaatteet säännöllisesti), yleiseen elämänhallintaan liittyviä seikkoja (vältetään päihteitä, syödään terveellisesti, nukutaan riittävästi) jne. Kasvatusvastuu on poikkeuksetta aikuisella. Aikuisen ei pitäisi koskaan kuvitella, että alaikäiset lapset ikään kuin jotenkin itsestään kykenevät kasvamaan itsenäisiksi, vastuuntuntoisiksi ja toimeliaiksi yhteiskunnan jäseniksi."

Juha Mäki-Ketelän kirjoitus taitaa olla yli 20 vuotta vanha. Niin taitavat olla myös omat kasvatuskäsitykseni.

Nykyään lapsien annetaan pitkälti oppia itse - kuten 80-luvulla alkaneen vapaakasvatuksen ajatus on ollut (?) ja joka jatkuu kaiketi jollain tasolla edelleen, sekä näin myös tapahtuu koulujen OPS2016 ilmiöpohjainen oppimisessa, jossa opettaja on ohjaavassa roolissa ei opettavassa. 

Lopuksi vielä netistä (riemurasia.net) löytämäni versio Maslow'in tarvehierarkiasta:

Anni-Stiina Hujala

Lähteet:

”The Forbes maalaa verkkosivuillaan kuvan uudesta, uljaasta ihmisestä.” is.fi/ tiede 10.6.2013 https://www.is.fi/tiede/art-2000000620256.html

”How The Human Face Might Look In 100,000 Years”, Parmy Olson, Former Staff, AI, robotics and the digital transformation of European business. https://www.forbes.com/sites/parmyolson/2013/06/07/how-the-human-face-might-look-in-100000-years/#1a9c6fe5a960

Maslow, Abraham H.: A Theory of Human Motivation. Psychological Review, 1943, nro 50(4), s. 370–396. Artikkelin verkkoversio. 

Kännykkä suoltaa sinistä valoa, ja se voi jopa vaarantaa verkkokalvot – ”Suurin vaara koskee alle 20-vuotiaita” 25.11.2019  https://www.hs.fi/tiede/art-2000006317903.html

Helena Hassel ÄLYPUHELINTEN HAITAT: ONGELMALLINEN KÄYTTÖ JA ÄLYPUHELINRIIPPUVUUS, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2018 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/59704/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201809274257.pdf?sequence=1&isAllowed=y ;

Duke, É. & Montag, C. (2017). Smartphone addiction, daily interruptions and self-reported productivity. Addictive Behaviors Reports, 6, 90-95.

Lanaj, K., Johnson, R. & Barnes, C. (2014). Beginning the workday yet already depleted? Consequences of late-night smartphone use and sleep. Organizational Behavior & Human Decision Processes, 124(1), 11-23.

Csikszentmihalyi, M. (2008). Flow: The Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial Modern Classics: Harper Collins.

Cho, K. & Lee, J. (2017). Influence of smartphone addiction proneness of young children on problematic behaviors and emotional intelligence: Mediating 33 self-assessment effects of parents using smartphones. Computers in Human Behavior, 66, 303-311.

Samaha, M. & Hawi, N. (2016). Relationships among smartphone addiction, stress, academic performance, and satisfaction with life. Computers in Human Behavior, 57, 321-325.

Seo, D., Park, Y., Kim, M. & Park, J. (2016). Mobile phone dependency and its impacts on adolescents’ social and academic behaviors. Computers in Human Behavior, 63, 282-292.

”Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin” https://www.perheyhteiskunta.fi/2016/06/08/intensiivisyyden-vaatimus-tekee-vanhemmuudesta-hektisen-projektin/

”hieman erilaistakuin ennen! Näistä nyyvanhemmuuden iloista vanhempasi eivät koskaan päässeet nauttimaan” Mtv.fi 10.102015  https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hieman-erilaista-kuin-ennen-naista-nykyvanhemmuuden-iloista-vanhempasi-eivat-koskaan-paasseet-nauttimaan/5506820#gs.wum12m

Juha Mäki-Ketola:"Kasvatusvastuusta ja koulun tehtävistä" http://juhamakiketela.info/mielipidetta/kasvatusvastuusta.html?sivu=kasvatusvastuusta