Piip, piip, piip – herätyskellotoiminto herättää aamulla. ”Ding”
ja viesti saapui. Näille äänille altistuu alati, joskus ne keskeyttävät, joskus
ei, mutta aina on oltava saavutettavissa, edes jossain vaiheessa. Se on
nykyaikaa.
Olin viime viikolla reissussa. Retkeni aikana työskentelin lähinnä Samsung Galaxy A8 (2018) älypuhelimellani. Kaikki tarpeelliset sivut aukesivat ja tarvittavat ohjelmat löytyivät ladattavaksi puhelimelle. Päivien aikana kuitenkin hermostuin sähköpostien näppäilyyn, milloin ohjelma jumittui tai biometrinen tunnistus ei toiminut ja milloin mikään sana ei muistuttanut suomen kieltä, kun sormi ei osunut oikeaan kirjaimeen. Ärsyttävää, mutta jatkettava oli - vietävä kursori oikeaan kohtaan, osuttava, korjattava sana, vaihdettava sanaa, osuttava, korjattava...jne.
Tunsin, kuinka niskoja alkoi kolottamaan ja koin myös turhautumista älylaitenäppäimistön kanssa. Monista hyödyllisistä ominaisuuksistaan huolimatta älypuhelimilla on myös kääntöpuolensa ja tässä blogissa keskityn lähinnä niihin.
Aikuisena digiajalla
Nykyiset aikuiset ovat kokeneet lapsuuden, joka ei ollut
täynnä virtuaalinäyttöjen kyllästämää pohjatonta sisällöntuottoa. Väitän, että
lapsuudessa, jossa todellisuus on saanut enemmän roolia, on kasvatettu jalat
tiukemmin maahan kiinni. Väite toki perustuu vain omaan näkemykseen, eikä tosin
tulevista lapsista voi tietää, minkälaista aikuisuutta ja minkälaisina
aikuisina he elävät. Aina voimme arvailla, esim. että nykyinen nuoriso tulee
aikuistuessaan hallitsemaan useamman asian yhdenaikaisen hoitamisen ja ehkä tulevaisuuden
aikuinen on sopeutunut jatkuvalle ärsyketulvalle meitä paremmin, ehkä levottomuus
on tulevaisuuden normi.
Lasten ja nuorten maailma onkin siltä osin muuttunut itselleni tunnistamattomaksi. Elämme vaiheessa, jossa nykylasten ja -nuorten arki on digimaailman takia erilaista kuin näiden lasten vanhempien arki aikoinaan. Seuraan mielenkiinnolla minkälaiseksi nykyinen älylaitesukupolvi kasvaa. Olen törmännyt aiheesta kertoviin kuvaelmiin tulevaisuuden ihmisestä, nämä kuvaelmat tosin kartoittavat tilannetta paljon pitemmälle kuin yhden sukupolven päähän.
Yhden skenaarion mukaan (fyysisiä ominaisuua tarkasteltaessa) ihmisille kasvaisivat pitkät sormet, isommat aivot, olematon keho/runko ja isot silmät. Valitettavasti tätä kuvaa en enää uudelleen löytänyt (internetistä!). Isot silmät ja nykyihmistä isommat aivot olivat myös toisessa skenaariossa, jonka on luonut taiteilija tutkija Nickolay Lamm jo seitsemän vuotta sitten. Lamin skenaariossa yksi ihmiskehon merkittävimmistä muutoksista on kookkaampi otsa, sillä ihmisaivot ovat tulevaisuudessa nykyistä isommat.
Muita muutoksia ovat, että silmämme ovat suurempia, jotta kykenemme elämään hämärämmissä oloissa kauempana maan aurinkokunnasta. Ihomme pigmentoituu, jotta se pystyy puolustautumaan paremmin vahingollisia ultraviolettisäteitä vastaan myös maan suojaavan otsonikerroksen ulottumattomissa. Meillä on myös laajemmat sieraimet, jotta kykenemme hengittämään helpommin mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Hiuksemmekin ovat paksummat, jotta pystymme kompensoimaan hiustenmenetystä nykyistä kookkaammasta päästä.
Lammin mukaan tulevaisuuden minämme kykenevät kaiken kaikkiaan kontrolloimaan biologiaa ja evoluutiota samaan tapaan kuin kun hallinnoimme tekniikkaa tänä päivänä. Lamm uskoo, että pystymme muokkaamaan ihmisen biologiaa mieluisaksemme - säätelemme perimäämme mieltymysten mukaan.
Tulevaisuuden vanhempien päänvaivana ei siis ole ainoastaan jälkeläiselleen sopivan nimen miettiminen, vaan heidän täytyy myös päättää, haluavatko he lapsensa kantavan luontaista perimäänsä, joka määrittelee silmien värin, hampaat ja muita piirteitä, vai haluavatko he sorvata niitä mielensä mukaan.
Tietokonekuvannokset (alla) saivat inspiraatiota Lammin keskusteluista tohtori Alan Kwanin kanssa. Kwan tutkii perintötiedettä Washingtonin yliopistossa. (is.fi/tiede 10.6.2013).
Lasten ja nuorten maailma onkin siltä osin muuttunut itselleni tunnistamattomaksi. Elämme vaiheessa, jossa nykylasten ja -nuorten arki on digimaailman takia erilaista kuin näiden lasten vanhempien arki aikoinaan. Seuraan mielenkiinnolla minkälaiseksi nykyinen älylaitesukupolvi kasvaa. Olen törmännyt aiheesta kertoviin kuvaelmiin tulevaisuuden ihmisestä, nämä kuvaelmat tosin kartoittavat tilannetta paljon pitemmälle kuin yhden sukupolven päähän.
Yhden skenaarion mukaan (fyysisiä ominaisuua tarkasteltaessa) ihmisille kasvaisivat pitkät sormet, isommat aivot, olematon keho/runko ja isot silmät. Valitettavasti tätä kuvaa en enää uudelleen löytänyt (internetistä!). Isot silmät ja nykyihmistä isommat aivot olivat myös toisessa skenaariossa, jonka on luonut taiteilija tutkija Nickolay Lamm jo seitsemän vuotta sitten. Lamin skenaariossa yksi ihmiskehon merkittävimmistä muutoksista on kookkaampi otsa, sillä ihmisaivot ovat tulevaisuudessa nykyistä isommat.
Muita muutoksia ovat, että silmämme ovat suurempia, jotta kykenemme elämään hämärämmissä oloissa kauempana maan aurinkokunnasta. Ihomme pigmentoituu, jotta se pystyy puolustautumaan paremmin vahingollisia ultraviolettisäteitä vastaan myös maan suojaavan otsonikerroksen ulottumattomissa. Meillä on myös laajemmat sieraimet, jotta kykenemme hengittämään helpommin mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Hiuksemmekin ovat paksummat, jotta pystymme kompensoimaan hiustenmenetystä nykyistä kookkaammasta päästä.
Lammin mukaan tulevaisuuden minämme kykenevät kaiken kaikkiaan kontrolloimaan biologiaa ja evoluutiota samaan tapaan kuin kun hallinnoimme tekniikkaa tänä päivänä. Lamm uskoo, että pystymme muokkaamaan ihmisen biologiaa mieluisaksemme - säätelemme perimäämme mieltymysten mukaan.
Tulevaisuuden vanhempien päänvaivana ei siis ole ainoastaan jälkeläiselleen sopivan nimen miettiminen, vaan heidän täytyy myös päättää, haluavatko he lapsensa kantavan luontaista perimäänsä, joka määrittelee silmien värin, hampaat ja muita piirteitä, vai haluavatko he sorvata niitä mielensä mukaan.
Tietokonekuvannokset (alla) saivat inspiraatiota Lammin keskusteluista tohtori Alan Kwanin kanssa. Kwan tutkii perintötiedettä Washingtonin yliopistossa. (is.fi/tiede 10.6.2013).
 |
| Today: A typical-looking man and woman. |
 |
| 100 000 vuoden jälkeen |
Mitäs nyt sit?
Sivusta seuratessa ajattelen, mitä meidän aikuisten tulisi tehdä,
jotta maailmamme kehittyy oman älylaiterajallisuuden puitteissa hyvään
suuntaan. Tulin sellaiseen yksinkertaiseen tulokseen, että meidän aikuisten tulisi
turvata nuorten ja lasten perustarpeet. Perustarpeiden täyttyessä lasten ja
nuorten valmius kohdata tulevaisuus olisi näin mahdollisimman mutkatonta,
turvallista ja toivottavasti jopa tuottavaa.
Esimerkkinä Maslow’n tarvehiearkia, jonka mukaan ihmisen tulisi täyttää ensin alimman tason perustarpeet, jotka ovat hengissä säilymisen fyysiset edellytykset (ruoka, juoma, hengitysilma). Sitten, kun nämä ovat tarpeet ovat tyydytetyt, niin voidaan siirtyä seuraavalle tasolle, joka on turvallisuuden tarve eli nuoren suojaaminen erilaisilta vaaroilta. Tämän jälkeen tulisi taata yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, ryhmään kuuluminen). Seuraavana järjestyksessä olisi arvonannon tarpeen täyttyminen, kokemus itsearvostuksesta ja kunnioituksesta. Viimeisenä tarpeena Maslow’n tarvehierarkiassa on itsensä toteuttamisen tarve. Maslow kuitenkin totesi, että tarpeiden tyydyttäminen ei välttämättä etene hierarkkisesti.
Ajatuksenani on, että meidän aikuisten tulisi huolehtia lasten ja nuorten perustarpeiden täyttymisestä, jotta heillä olisi mahdollisuuksia kehittää itseään ja mahdollisesti yhteistä ympäristöämme tulevaisuudessa, silloin kun he ovat aikuisia. Tässä ympärillämme elävään testijoukkoon syntyy lapsia nyt vähemmän kuin aikoihin ja ehkä juuri siksi meidän tulisi entistä painokkaammin yhdessä ottaa koppi kaikista lapsista ja nuorista, jotta heidän perustarpeensa täyttyisivät.
Esimerkkinä Maslow’n tarvehiearkia, jonka mukaan ihmisen tulisi täyttää ensin alimman tason perustarpeet, jotka ovat hengissä säilymisen fyysiset edellytykset (ruoka, juoma, hengitysilma). Sitten, kun nämä ovat tarpeet ovat tyydytetyt, niin voidaan siirtyä seuraavalle tasolle, joka on turvallisuuden tarve eli nuoren suojaaminen erilaisilta vaaroilta. Tämän jälkeen tulisi taata yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, ryhmään kuuluminen). Seuraavana järjestyksessä olisi arvonannon tarpeen täyttyminen, kokemus itsearvostuksesta ja kunnioituksesta. Viimeisenä tarpeena Maslow’n tarvehierarkiassa on itsensä toteuttamisen tarve. Maslow kuitenkin totesi, että tarpeiden tyydyttäminen ei välttämättä etene hierarkkisesti.
Ajatuksenani on, että meidän aikuisten tulisi huolehtia lasten ja nuorten perustarpeiden täyttymisestä, jotta heillä olisi mahdollisuuksia kehittää itseään ja mahdollisesti yhteistä ympäristöämme tulevaisuudessa, silloin kun he ovat aikuisia. Tässä ympärillämme elävään testijoukkoon syntyy lapsia nyt vähemmän kuin aikoihin ja ehkä juuri siksi meidän tulisi entistä painokkaammin yhdessä ottaa koppi kaikista lapsista ja nuorista, jotta heidän perustarpeensa täyttyisivät.
Olemme selvästi haasteen edessä: Kuinka suojella lasta
itselleen tuntemattomalta?
Pohjaamme kaiken käsillä olevan tiedon jo elettyyn elämään,
menneisyyteen. Menneisyydestämme emme kuitenkaan saa tietoa siitä, että onko
kahden tunnin ruutuaika ollut lopulta sopiva aikarajoite vai olisiko sitä pitänyt
mahdollisesti lyhentää tai ehkäpä jopa pidentää. Ympärillämme kasvaa testiryhmä,
josta saamme vasta tulevaisuudessa (toivottavasti) validia dataa siitä, kuinka
tulisi älylaitelapsia ohjata kasvussaan. Joten joudumme turvautumaan melko lyhyellä
ajalla tuotettuun tutkimukselliseen tietoon ja omaan maalaisjärkeen.
Seuraavassa esittelen muutamia otteita Helena Hasselin vuonna 2018 Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa tehdyn kanditutkimuksen aiheesta ”Älypuhelinten haitat: ongelmallinen käyttö ja älypuhelinriippuvuus”. Keskityn Hasselin tutkimuksessa hänen esiin tuomiin haittoihin, jotka koskettavat kasvavaa nuorta väestöämme.
Lanajin ym. (2014) mukaan ihmisiin on sisäänrakennettuna
mekanismi, joka pitää huolta vuorokausirytmistä ja säätelee ihmisen
fysiologisia toimintoja unen aikana. Melatoniini, aivojen erittämä hormoni, on
tähän prosessiin tiiviisti yhteydessä auttamalla aktivoimaan aivojen uneen liittyviä
rakenteita. Kirkas valo kuitenkin estää melatoniinin erittymisen, mikä
häiritsee ihmisen luontaista vuorokausirytmin toimintaa.
Helsingin Sanomien tiedeosiossa todettiin sama asia
25.11.2019: ”Kännykkä suoltaa sinistä valoa, ja se voi jopa vaarantaa
verkkokalvot – Suurin vaara koskee alle 20-vuotiaita” Älylaitteiden sininen
valo haittaa unta ja silmien terveyttä. (Helsingin Sanomat, tiede, 25.11.2019).
Lapset kärsivät muita todennäköisemmin vahvoista
riippuvuusoireista, sillä heidän itsekontrollinsa ei ole vielä kehittynyt
aikuisen tasolle. Lasten älypuhelinriippuvuus voi johtaa ongelmakäyttäytymiseen
ja jopa estää tunneälyn kehittymistä, kun lapsi viettää aikaa älypuhelimella
muiden lasten kanssa leikkimisen sijasta. (Cho & Lee, 2017).
Csíkszentmihályin flow- eli virtausteorian mukaan yksilö uppoutuu flowtilassa
täysin keskittyneesti käsillä olevaan tehtävään unohtaen ajankulun ja
työskennellen tehokkaasti (Csíkszentmihályi, 2008). Tilaan pääseminen vaatii
useiden minuuttien yhtäjaksoisen keskittymien, ja jopa niinkin lyhyt kuin 2,8 s
keskeytys katkaisee tämän keskittyneisyyden (Duke & Montag, 2017, s. 91).
Älypuhelin, joka vaatii käyttäjän huomiota erilaisin äänin ja ilmoituksin
jokaisen viestin tai tapahtuman perusteella, voi tuhota yksilön flow-tilan ja
syvän keskittymisen.
Yhteys puhelimen käytön ja heikentyneen koulumenestyksen
sekä akateemisen suoriutumisen välillä on löydetty useissa tutkimuksissa
(Samaha & Hawi, 2016). Esimerkiksi Seon ym. (2016) mukaan
älypuhelinriippuvuuden myötä lisääntyneet oppilaiden tarkkaavaisuus- ja
masennusongelmat puolestaan heikentävät oppilaiden koulumenestystä sekä
vaikuttavat kielteisesti oppilaiden sosiaalisiin suhteisiin opettajiin ja
ystäviin.
Jatkotutkimusta kaipaa myös pienten, 1-2-vuotiaiden
lasten älypuhelimen käyttö ja sen vaikutukset lasten psyykkiseen ja
kognitiiviseen kehitykseen. Tutkimusten mukaan kaikkein alttein ikäryhmä
riippuvuudelle olivat lapset, joiden psyykkinen kehitys ja itsesäätely on vielä
kesken. Laadukasta tutkimusta varhain lapsuudessa aloitetun älypuhelimen käytön
seurauksista lasten kognitiiviseen suoriutumiseen, sosiaaliseen kyvykkyyteen,
koulumenestykseen sekä älypuhelinriippuvuuteen on toistaiseksi vähän.
Seuraukset älypuhelimen ongelmallisesta käytöstä ja
riippuvuudesta ovat niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisiakin. Seuraukset
käyttäytymiseen perustuvasta riippuvuudesta ovat Zhitomirsky-Geffetin ja Blaun
(2016) mukaan: ahdistus, toimettomuus, väsymys, heikentynyt keskittymiskyky,
fyysiset, psykologiset, taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat sekä haitat
työelämälle. (Helena Hassel s. 26-31)
Kuten Hasselkin toteaa kanditutkimuksessaan, tutkimusta aiheesta on tehty verrattain vähän, aihe on melko uusi, silti älypuhelimien ilmestyttyä (vuonna 2007) on älypuhelimista ehtinyt kymmenessä vuodessa kehkeytyä varsin laajalle levinnyt ongelma tai riippuvuus.
Hasselin tutkimuksessa ei käynyt ilmi kehollisia haittavaikutuksia. Kuten sitä miten nuoret ja vähän vanhemmat ovat pitkiä aikoja huonoissa asennoissa älylaitteidensa (tietokoneidensa) kanssa ja siitä seuraa kipuja ellei välittömästi niin myöhemmällä iällä. Kuinka älypuhelin voi viedä lasten rakentumiselle tärkeän puissa kiipeilyn yms. fyysisen puuhailun, mikä auttaa siihen, että keho ja luut vahvistuvat tarpeeksi tulevaa elämää varten.
Digitaalinen vallankumous vanhemmuudessa
Vanhemmuudessa on havaittavissa muutosta täysin
ymmärrettävistä syistä, informaatiotulva tuottaa ohjeita joka lähtöön,
joista itse saa valita sitten ne sopivimmat. ”Vanhemmuuden asiantuntijoiden
joukko laajenee”, kirjoittaa Ella Sihvonen perheyhteiskunta.fi-sivustolla ”Intensiivisyyden
vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin” -artikkelissaan 8.6.2016.
Hannele Lampela kirjoittaa MTV.fi ”Hieman erilaista kuin ennen!”- artikkelissa nykyvanhemmuudesta vuodelta 2015 viihteellisellä tavalla vanhemmuuden eroista ennen ja nyt;
Teini-iässä:
Äitisi:Haistaa
hengitystäsi kun tulet kotiin ja on äkäinen, koska olet selvästi juonut
alkoholia. Olet viikon kotiarestissa.
Isäsi: On
vihainen kaikesta mitä teet, paitsi siitä jos juot alkoholia. Pitäähän sitä
maistaa.
Te: Paikannatte
puhelimen gps-järjestelmän avulla jälkikasvunne sijainnin viiden minuutin välein
ja 17-vuotiaalle sopiva kotiintuloaika on mielestänne yhdeksältä. Jos lapsenne
tuoksuu alkoholilta, keskustelette hänen koko seuraavan päivän alkoholin
vaaroista. Muuta rangaistusta ette halua antaa, sillä ette usko sanaan ”ei”,
ettekä halua traumatisoida lastanne.
Lisäksi
lähettelette lapsellenne Facebook-kaveripyyntöjä ja seuraatte häntä
Instagramissa, mutta jostain syystä hänen älypuhelimensa on hyvin erikoisella
tavalla epäkunnossa: hän ei koskaan saa pyyntöjänne, eikä siksi voi vastata
niihin. Muiden kanssa hän sitten tekstaakin sitten tauotta kaikesta
mahdollisesta ihan koko ajan.
Kun kaikki tieto on kaikkien saatavilla ja käytettävissä omissa taskukokoisissa tietokoneissamme, muuttuko vanhemmuus opettavasta ohjaavaan rooliin, jossa lasta pyritään ohjaamaan mediakriittisyyteen ja tunnistamaan oikea väärästä kohtaamastaan informaatiotulvasta? Lapsella on lapsen aivot (ainakin 20 -ikävuoteen asti ja vähän yli) – he eivät pysty käsittelemään monimutkaisia sisältöjä ja ymmärtämään kaikkea kohtaamaansa tietoa ja tunnetta. Tähän tarvitaan aikuista, aikuisen ohjausta, tukea ja turvaa.
Ystäväni, joka työskenteli hoitajana päiväkodissa huomautti, että nykyvanhemmuus ja lastenkasvatus on joissain tapauksissa osittain ulkoistettu päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi itse ei opeta lasta kotona vaan siirtää kasvatusvastuun hoitopaikalle tai kouluun. Aiheesta löytyi useita artikkelaita ja muutama tutkimuskin esim. Helsingin yliopisto, Sosiologian laitoksen tutkimuksia 261 Helsinki 2009; KUKA KASVATTAA, KUKA OPETTAA ?Genealoginen tutkimus perheen ja koulun välisenkasvatusvastuun politiikasta.
Juha Mäki-Ketelän tekstistä "Kasvatusvastuusta ja koulun tehtävistä" nostan ajatuksen, josta olen samaa mieltä:
"Valitettavan monessa perheessä käsitys näyttää kuitenkin olevan se, että kasvatusvastuu ihan arkisistakin asioista kuuluu koululle ja opettajille. Tällaisilla arkisilla asioilla tarkoitan esimerkiksi hyviä käytöstapoja (tervehditään pyytämättä, ei pidetä lippalakkia tai pipoa ruokailussa, käyttäydytään muutenkin asiallisesti), yleistä siisteyttä (käydään päivittäin suihkussa, pestään ja muutenkin hoidetaan hampaat, vaihdetaan ja pestään vaatteet säännöllisesti), yleiseen elämänhallintaan liittyviä seikkoja (vältetään päihteitä, syödään terveellisesti, nukutaan riittävästi) jne. Kasvatusvastuu on poikkeuksetta aikuisella. Aikuisen ei pitäisi koskaan kuvitella, että alaikäiset lapset ikään kuin jotenkin itsestään kykenevät kasvamaan itsenäisiksi, vastuuntuntoisiksi ja toimeliaiksi yhteiskunnan jäseniksi."
Juha Mäki-Ketelän kirjoitus taitaa olla yli 20 vuotta vanha. Niin taitavat olla myös omat kasvatuskäsitykseni.
Nykyään lapsien annetaan pitkälti oppia itse - kuten 80-luvulla alkaneen vapaakasvatuksen ajatus on ollut (?) ja joka jatkuu kaiketi jollain tasolla edelleen, sekä näin myös tapahtuu koulujen OPS2016 ilmiöpohjainen oppimisessa, jossa opettaja on ohjaavassa roolissa ei opettavassa.
Lopuksi vielä netistä (riemurasia.net) löytämäni versio Maslow'in tarvehierarkiasta:
Anni-Stiina Hujala
Lähteet:
”The Forbes maalaa verkkosivuillaan kuvan uudesta, uljaasta
ihmisestä.” is.fi/ tiede 10.6.2013 https://www.is.fi/tiede/art-2000000620256.html
”How The Human Face Might Look In 100,000 Years”, Parmy
Olson, Former Staff, AI, robotics and the digital transformation of European
business. https://www.forbes.com/sites/parmyolson/2013/06/07/how-the-human-face-might-look-in-100000-years/#1a9c6fe5a960
Maslow,
Abraham H.: A Theory of Human Motivation. Psychological Review, 1943, nro 50(4), s. 370–396. Artikkelin
verkkoversio.
Kännykkä suoltaa sinistä valoa, ja se voi jopa vaarantaa
verkkokalvot – ”Suurin vaara koskee alle 20-vuotiaita” 25.11.2019 https://www.hs.fi/tiede/art-2000006317903.html
Helena Hassel ÄLYPUHELINTEN HAITAT: ONGELMALLINEN KÄYTTÖ JA
ÄLYPUHELINRIIPPUVUUS, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA
2018 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/59704/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201809274257.pdf?sequence=1&isAllowed=y
;
Duke, É. & Montag, C. (2017). Smartphone addiction, daily interruptions and self-reported productivity. Addictive Behaviors Reports, 6, 90-95.
Lanaj, K., Johnson, R. & Barnes, C. (2014). Beginning the workday yet already depleted? Consequences of late-night smartphone use and sleep. Organizational Behavior & Human Decision Processes, 124(1), 11-23.
Csikszentmihalyi, M. (2008). Flow: The Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial Modern Classics: Harper Collins.
Cho, K. & Lee, J. (2017). Influence of smartphone addiction proneness of young children on problematic behaviors and emotional intelligence: Mediating 33 self-assessment effects of parents using smartphones. Computers in Human Behavior, 66, 303-311.
Samaha, M. & Hawi, N. (2016). Relationships among smartphone addiction, stress, academic performance, and satisfaction with life. Computers in Human Behavior, 57, 321-325.
Seo, D., Park, Y., Kim, M. & Park, J. (2016). Mobile phone dependency and its impacts on adolescents’ social and academic behaviors. Computers in Human Behavior, 63, 282-292.
Duke, É. & Montag, C. (2017). Smartphone addiction, daily interruptions and self-reported productivity. Addictive Behaviors Reports, 6, 90-95.
Lanaj, K., Johnson, R. & Barnes, C. (2014). Beginning the workday yet already depleted? Consequences of late-night smartphone use and sleep. Organizational Behavior & Human Decision Processes, 124(1), 11-23.
Csikszentmihalyi, M. (2008). Flow: The Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial Modern Classics: Harper Collins.
Cho, K. & Lee, J. (2017). Influence of smartphone addiction proneness of young children on problematic behaviors and emotional intelligence: Mediating 33 self-assessment effects of parents using smartphones. Computers in Human Behavior, 66, 303-311.
Samaha, M. & Hawi, N. (2016). Relationships among smartphone addiction, stress, academic performance, and satisfaction with life. Computers in Human Behavior, 57, 321-325.
Seo, D., Park, Y., Kim, M. & Park, J. (2016). Mobile phone dependency and its impacts on adolescents’ social and academic behaviors. Computers in Human Behavior, 63, 282-292.
”Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen
projektin” https://www.perheyhteiskunta.fi/2016/06/08/intensiivisyyden-vaatimus-tekee-vanhemmuudesta-hektisen-projektin/
”hieman erilaistakuin ennen! Näistä nyyvanhemmuuden iloista vanhempasi
eivät koskaan päässeet nauttimaan” Mtv.fi 10.102015 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hieman-erilaista-kuin-ennen-naista-nykyvanhemmuuden-iloista-vanhempasi-eivat-koskaan-paasseet-nauttimaan/5506820#gs.wum12m
Onpas mielenkiintoinen aihe!
VastaaPoistaTeknologian kehitys on todellakin viime vuosina tuonut meille rajattomia mahdollisuuksia lähes kaikille elämän osa-alueille. Se on oman aikansa suuri menestystarina, mutta niinpä vain olivat sellaisetkin keksinnöt kuin esimerkiski muovi, hiili- ja ydinvoima, sekä viimeisimpänä musiikiin kuuntelu verkon kautta. Ja kas touché niinpä vain vuosia myöhemmin onkin käynyt ilmi miten hyviä ja samalla tuhoisia nuo aikansa suuret innovaatiot ovat olleet.
Meillä ei ole kristallipalloa johon kurkistamalla voisi nähdä miten tämä teknologialle vauvasta asti altistunut ihmiskunta tätä maailmaa kehittää, mutta toivottavasti ainakin niin että kulttuurinen ja henkinen pääoma ja toisista ihmisistä välittäminen eivät kokonaan kuole nykyisessä muodossaan.
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! Ja voi miten kiinnostava aihe myös näin pienehköjen lasten äidin näkökulmasta. En ole ennen nähnyt tuota wifi-boxia Maslowin tarvehierarkiassa, mutta osui ja upposi. Esimerkiksi juuri viimeksi tänään aamupäivällä mietin palaveriin myöhässä kiiruhtaessani mutta samalla auringosta pitkästä aikaa nauttiessani viestiä kirjoittaessa, että miten aikaisemmin oikeasti pärjättiin opiskelu-/työelämässä, kun ei ollut kännyköitä. Nyt se hoitui helposti ”anteeksi, olen muutaman minuutin myöhässä, mutta tulossa aivan pian”. Eri asia sitten on, miten se vaikka vuoden aikana esim. vaikuttaa projektiryhmän toiminnan tehokkuudessa, kun aina voi joku olla helposti myöhässä (myönnän oman vajavaisuuteni tänään maanantaiaamuna).
VastaaPoistaLevottomuus on todellakin tullut tähän päivään, kun joka puolella piippaa ja pixelit heijastuvat verkkokalvoille. Niin nuoremmilla kuin aikuisilla. On hyvä olla asioista tietoinen, niin sitten voi rajata tätä tietotulvaa ja -piippailujen ähkyä. Esimerkiksi kiinnittää huomiota siihen, mitkä ovat aamulla ensimmäiset someuutiset, mitkä lukee ja millä ajatuksin päivä käynnistyy. Jotkut hyvinvointivalmentajat pitävät kännykkää kiinni aamupäivän pari ensimmäistä tuntia, en usko, että tämä on kulttuurituottajan työssä tosin mahdollista, mutta ehkä hyvä sääntö vaikka viikonloppuna.
Omille lapsilleni olen ottanut ehkä hieman valtavirrasta poikkeavan lähestymistavan, jossa meillä ei ole puhelimia ja tabletteja vielä, eli pelejä ei pelailla (paitsi joskus kaverin kännykällä tms.). Ikää heillä on 5,5 ja 6,5. Olen käytännössä huomannut ”tylsyyden” merkittävyyden ja positiivisuuden, useimmiten leikkejä syntyy helposti muutenkin, mutta joskus todellakin se, että mikään laite ei piippaa, ja ”on tylsää eikä mitään tekemistä” luokin sitten upeat piirrokset tai vaikka itsekeksityn pokemonkortti uno-pelin.
Toisaalta on hyvä olla kiitollinen siitä suunnattomasta hyödystä, mitä digiaika tuo. (Tässä blogissa keskityttiinkin tosin juuri näihin haasteisiin.) Mutta onneksi asioista puhutaan ja kirjoitetaan, niin voi itse koittaa löytää kultaisen keskitien digiajan hyötyjen hyödyntämisessä mutta toisaalta itsen ja esim. lasten suojelemisessa painajaisilta ja peliaddiktioilta. Tunnistan hyvin myös tuon Anni-Stiinan kirjoituksen ensimmäisen kappaleen turhautumisen, jos jokin ei toimi (kuten esim. tämä blogialusta ei aluksi toiminut 😉) mutta onneksi sen kautta tulee sitten myös onnistumisen kokemuksia, kun homma lähteekin käyntiin ja näin keski-ikäisenä opiskelijana voi vaikka kertoa kirjoittaneensa ensimmäiset kommenttinsa blogialustaan. 😉
No kyllä vain, tuo on kiinnostava ja tärkeä aihe! Se on aika pelottavaa, kun ei tiedetä mitkä ne lopulliset vaikutukset älylaitteista lapsille tulee olemaan ja missä menee raja hyödyn ja liiallisen käytön välillä. Eli ollaanko ja kuinka "pilattu" lapsemme?
VastaaPoistaMeillä on 9- ja 11-vuotiailla lapsilla käytössään älypuhelimet ja esikoinenkin sen sai silloin melko pian niiden tultua. Nyt myös jokaisella on pääsy tietokoneille melko helposti. Tuossa iässä on jo vaikeaa olla ilman, kun koulustakin tulee tehtäviä ja whatsapp -viestejä, mutta myönnän, että liikaa on annettu pelailla oman kiireen (ja omien älylaitteiden käytön!) aikana..
Haluan uskoa, että siihenkin kehitettäisiin jonkinlaisia rajoituksia jopa palveluiden tarjoajien puolesta joskus tulevaisuudessa, kun ymmärretään tarpeeksi haittavaikutuksista ja nähdään mihin kaikkeen liiallinen käyttö vaikuttaa.
Vastapainoksi ollaan lanseerattu tylsyyspäivä, mikä vietetään yleensä sunnuntaisin ilman minkäänlaisia laitteita. Se tekee hyvää koko perheelle, vaikka tuo jälkikasvu ei kovin sitä osaa arvostaakaan. Kuten Marjo-Siskokin mainitsi, tylsyys on hyvästä ja uskon että vielä voidaan pelastaa meidänkin lapset! :)