Turvallinen ilmapiiri työyhteisössä antaa tilaa olla luova

”Olipa mukava jutella” 

oli erään opiskelijatoverin kommentti, joka jäi mieleeni tämän lukuvuoden viimeisen opintopäivämme pienryhmäkeskustelujen jälkeen. Keskusteluissa painittiin opinnäytetyösuunnitelmien kimpussa ja omassa ryhmässäni jaomme avoimesti ajatuksia siitä miten työ kullakin etenee. Monella se sisälsi sisäistä kamppailua siitä mikä on riittävästi, miten johtaa itseään ja miten tulla toimeen työn tuoman ahdistuksen ja muiden tunteiden kanssa. Se, että ryhmäläisillä oli uskallusta ottaa myös negatiiviset, epävarmat ja hankalat asiat keskusteluun mahdollisti ryhmän tuen ja avoimen keskustelun. Ilmapiiri oli turvallinen ja kannustava.

Tämä ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys nykypäivän työelämässä. Työpaikkojen psykologinen turvallisuus on huomionarvoista, koska turvallisessa ympäristössä ihmiset ovat parhaimmillaan - työnantajan näkökulmasta siis tuottavimpia.

Kulttuurialalla selvitäkseen on oltava luova, kehittämistaitoinen, innovatiivinen ja sisukas. Työn epävarmuus, hanke- ja apurahahakemusten ja -päätösten loputon virta ja muut työn vaatimukset uuvuttavat monen työntekijän. Jotta tässä upottavassa suossa pysyy pinnalla ja pystyy antamaan parastaan, on työn oltava vaativuuden lisäksi mielekästä. Mielekästäkään työtä ei kuitenkaan moni jaksa tehdä, jos ilmapiiri on turvaton.

Kuva: Pixabay.

On suhteellisen helppoa määritellä, millainen työyhteisö ei ole turvallinen. Turvattomuutta voivat aiheuttaa mm. sanallisen, fyysisen tai seksuaalisen häirinnän tai väkivallan uhka työyhteisössä, yhteisöstä poissulkeminen ja työtehtävien epämääräisyys. 

Mikä meille sitten luo turvallisuuden tunnetta? Siihen ei välttämättä riitä väkivallattomuus tai työtehtävien selkeä määrittely, vaan lisäksi tarvitaan myös hienovaraisia ja kohtaamiseen liittyviä vuorovaikutuksen tapoja. 

Turvallisuuden rakentaminen vaatii kuuntelua, keskittymistä keskusteluun, toisen kunnioittamista, läsnäoloa ja vastuullista, työntekijää kunnioittavaa johtamista. Ennen kaikkea turvallisuuteen liittyy psykologista riskinottoa, kuten omien haavoittuvuuksien avaamista muille, ja sitä kautta luottamuksen rakentamista. 

Turvallisuus voi tarkoittaa myös sallivuutta epämukaville keskusteluille ja konflikteille, koska myös konflikteja välttelevä ilmapiiri voi olla turvaton. Johtamisen näkökulmasta turvallisen ilmapiirin rakentaminen vaatii aikaa ja panostusta työntekijöiden kohtaamiseen, eikä sitä tulisi vähätellä. Turvattomassa ilmapiirissä ei viihdytä ja osaava työntekijä vie työpaikasta poistuessaan myös potentiaalin ja osaamisensa mukanaan.

Kohtaamisten ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen merkitys on varmasti kirkastunut monelle meistä erityisesti koronan varjostamana vuonna. Ja jos on ihmisiä, on mahdollista myös löytää itselleen turvaa. 

Lähteet:

Nina Lyytinen. Psykologinen turvallisuus työyhteisössä, podcast 2019. https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/psykologinen-turvallisuus-tyoyhteisossa

Re:work: Foster Psychological Safety. https://rework.withgoogle.com/guides/understanding-team-effectiveness/steps/foster-psychological-safety/

Työterveyslaitos: Psykologinen turvallisuus työyhteisössä -webinaari 24.11.2020. https://www.dreambroker.com/channel/hg7cq37r/021qk6cz?fbclid=IwAR0hmq7gexcLDVzfdk9Wd5M7uxd0sly813bADlyqD8G17TfUnEg5IYg09cg

Kohti MESHiä ja uusia urapolkuja

 

Uusien saappaiden jäljillä

Tapahtuman lähestyessä, on ollut mukava huomata kuinka toisilleen lähes tuntemattomat ihmiset ovat aktivoituneet, ja poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta hoitaneet esimerkillisesti oman tonttinsa. Itselleni omia haasteita tapahtumaan keskittymisessä ovat luoneet jatkuva työnhaun aiheuttama stressi, epätietoisuus tulevaisuudesta ja sairastelu. Jo tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia jatkuvista tsempeistänne, muikkareista, kehitysehdotuksista ja tuestanne. 

Tämä vuosi on monille haastava, ja tiedän että korona on kurittanut osaa kollegoistani vielä isommalla ruoskalla kuin itseäni. Somekanavissa vilisee konkurssiuutisia, syvää ahdinkoa ja surua pursuavia postauksia. Pahimmissa uhkakuvissa tilanne normalisoituu vasta v. 2025 liepeillä. 

Taitaa olla aika tottua uuteen normaaliin. Sopeutua ja etsiä uudet saappaat jalkaan. Itselläni ei ole vielä hajuakaan, minne tie vie ja minkälaisessa maastossa saappaissa kuljetaan. Varmaa on kuitenkin se, että vanha CV lentää roskikseen, se jossa painotin erinomaista ja vuorovaikutustaitoista kohtaamisosaamistani. Kevään jälkeen katosivat kaikki yritystapahtumien juontokeikat, kauppakeskuspromootiokiertueet, isot tuotannot ja messukeikat. Tuottajat jäivät kertaheitolla tyhjänpäälle ja työttömiksi.

Huomaan että kilpajuoksu on jo alkanut. Kuka ehtii ensin kehittyä parhaaksi ja itseään parhaiten markkinoivaksi some- ja virtuaalitapahtumaosaajaksi. Maaliviivalla nähdään, mutta hoidetaan tämä MESH nyt ensin kunnialla kotiin.

Kun “mikään” ei kiinnosta

Tehtävänanto: Kirjoita 3 blogikirjoitusta.
Minä: Helppo homma, on tässä ennenkin blogia kirjoiteltu.
Minä seuraavat viikot: ……. 

Päässä pyörii pätkä sieltä, toinen täältä. Maailma on täynnä kiinnostavia asioita, varsinkin kulttuuri, se se vasta kiinnostavaa onkin! Ainakin yleensä. Käyn uudestaan tsekkaamassa mistä muut ovat kirjoittaneet, mietin että toikin aihe oli tossa, toi käsittelee tota aihetta paljon fiksummin kuin itse ikinä olisin älynnyt kirjoittaa, upea mielipide - ei lisättävää, no en tästäkään viitsi kirjoittaa... Kaikki mitä ajattelen, on selvästikin jo sanottu. Miksi mikään aihe ei innosta kirjoittamaan? Voinko kirjoittaa siitä?

Se on varmastikin ähky. Ähky kaikesta tiedon tulvasta, virikkeistä verkkokalvoilla, äänistä, hajuista ja mauista. Ähky joka tukkii mielen ja lamauttaa oman ajattelun. Olen päästäni turta, mikään ei paljoa hetkauta. Tunnen paljon, mutta mihinkään ajatukseen ei ole lisättävää. 

“En oikein jaksa tätä alaa”, totesi opiskelijakollegani tapahtumatuotannosta puhuessaan. Keskustelu kulki vähän eri kontekstissa kuin tässä, mutta lauseena tuo jäi kaikumaan päähäni. Sain alkuvuodesta totaalisen stopin työuupumuksen muodossa ja se vaikuttaa ajatuksiini ja erityisesti intohimooni kulttuurialaa kohtaan vähän valitettasti edelleen. Se on ehkä ähkyäkin suurempi syy siihen, kun “mikään” ei kiinnosta. 

Lukuisten keskustelujen myötä olen saanut huomata kuinka väsyneitä monet muutkin, varsinkin vapaan kentän kulttuurialan tekijät voivat olla. (Varmasti muidenkin alojen, mutta nyt pysyttelen omallani.) Työmäärä voi olla järjetön monellakin mittarilla, apuja ei ole saatavilla ja palkka on jokseenkin kohtuuton työmäärään ja -panokseen nähden. 

Tähän kohtaan oli tarkoitus lisätä kuva
työaikaseurannastani joltain kiivaimmalta viikolta,
mutta tämä olikin kivempi.

Toinen opiskelijakollegani kirjoitti kulttuurituottajan laajasta tehtäväkentästä erittäin osuvan tekstin, ja pystyn allekirjoittamaan siinä kaiken. Erityisesti ajatus “... monessa kulttuurialan paikassa ei ole ketään kelle delegoida, joten tuottaja päätyy tekemään asiat itse tai ne jäävät tekemättä.” Tuo voi olla palkanmaksajatahon joskus vaikea ymmärtää, mutta tunnolliselle tuottajalle uupumuksen edistäjä. Pakkohan ne työt jonkun on tehtävä!

Työuupumustani seurasi korona, koronaa seurasi lomautus, lomautusta seurasi irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä (korona) ja irtisanomisesta seurasi pysähdys. Tai ehkä se tuli jo siinä lomautuksen kohdalla, mutta nyt, kuukausia myöhemmin näen paljon selvemmin mihin jamaan olin ajatutunut. Niin minulle, kuin erään ryhmäkeskustelumme mukaan monille muillekin kulttuurialan tekijöille ja siinä kuplassa eläville korona tuli, kaikesta käänteisyydestään huolimatta, tarpeeseen. Siis noin niin kuin elämän kannalta tarpeeseen, ylipäätään. Kukaan ei sitä olisi tietenkään halunnut, mutta se pakotti monet meistä pysähtymän ja miettimään asioita uusiksi, eikä se ole useinkaan huono asia. 

“Pakkolevon” ansiosta itselläni happi kulkee taas paremmin ja muistanut sellaisia pikkuseikkoja, kuten sen miten ihana luonto meillä on ja miten hauskoja tyyppejä omat lapset esimerkiksi ovat. Ja kun itse en pystynyt ravitsemaan uupumustani ihanilla kulttuurielämyksillä, löysin hikoilusta upean tavan päästellä höyryjä. Yksi suosikki jutuistani on nostella rautaa ja sitä ei olisi kukaan uskonut, vähiten kai minä itse. Voisi siis sanoa, että yksi maailmanlaajuinen pandemia voi muuttaa identiteetin, tai ainakin osan siitä.

Saatoin tässä puhua itseäni pussiin, nimittäin kyllä minua asiat edelleen kiinnostavat. Olen edelleen kulttuurituottaja henkeen ja vereen, mutta en vain sitä. Olen myös äiti, puoliso, ystävä, jumppapirkko ja monta muutakin juttua, mitkä unohtuivat upotessani työhön. Hiljalleen olen alkanut myös muistaa entisestä työstäni hauskoja ja hyviä asioita niiden pelkkien kipeiden sijaan. Oli meillä siellä töissä kivaakin ja kaiken oppimani jälkeen olen valmis uusiin kuvioihin parempana versiona itsestäni. Olen valmis kiinnostumaan. 

Tässä yksi niistä hauskoista ja hyvistä asioista: KEIKAT!

Pysykää pinnalla ja halatkaa puita!

Riikka Hjelt-Taponen

x

BKT ja luontoarvo

 

Kuulin radiouutisista tänään (1.9.2020), että Suomessa matkailuala on bkt:n kannalta kannattavampi kuin metsäteollisuus tai elintarviketeollisuus (TEM / business Finland). Tilasto, johon viittaan on vuodelta 2018 ja siinä kerrotaan, että matkailutoimialat muodostavat 2,7 % Suomen bkt:sta, joka on saman verran kuin maa-, metsä- ja kalatalous ja puolitoista kertaa enemmän kuin elinkeinoteollisuus.

Oli miten oli, tilanne näyttää siltä, että elämme monelta osin maailmassa, joka nykyisellään pyörii kuluttamisen, turismin ja sen BKT:n sanottelemana. Miten me tähän päädyttiin?

Korona teki sen, että maailman muuttui. Ehkä hetkellisesti, ehkä saaden aikaiseksi joitakin pysyvämpiäkin ratkaisuja. Saaden aikaiseksi myös sellaisia ratkaisuja, jotka tekivät elämästämme hieman kestävämpää. Nykyelämämme ei ole kestävää ja on löydettävä pikaisesti keinoja, joilla saisimme itsemme pelastettua itseltämme. Jo Pentti Malaska vuonna 1979 totesi, että luonto selviää kyllä tästä tuottamastamme tuhosta, mutta me ihmiset emme välttämättä selviä ellemme tee asialle jotain ja pian.

”1930-luvulla, jolloin ihmiskunta oli vaikutuksiltaan luontoon kuin hyttynen norsuun nähden, oli samantekevää, mihin se luontoa ”pisteli”. Ongelmat olivat kaikki paikallisia ja luonto korjasi ne äkkiä. Mutta kun ihmiskunnan voimasuhde luontoon tulee samaksi kuin norsun suhde toiseen norsuun, silloin alkaa olla merkitystä, miten toinen toista tönii. Ja jos me kasvamme kymmenpäiseksi norsulaumaksi siihen yhteen nähden, me alamme olla sille vaaraksi, jos käyttäydymme aggressiivisesti sitä kohtaan. (Teollisuus 1979, Pentin haastattelu.)” Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska.

Miksi ihmeessä puuhaamme sitten kaikkea muuta kuin sitä kaikista tärkeintä? Maailman pelastamista. Miksemme laita kaikkia voimavarojamme siihen, että luonto säästyy ja me säästymme. Miksemme tiedota tietämättömiä, tee tekoja ja poista elämästäsi vääriä tekoja.

Koronan tuomat rajoitukset toivat sen, osa kulutuksesta tyssäsi, liikkumisrajoitteet maan sisällä ja ulkomaille vähensivät myös totuttua kestämätöntä elämäntapaa. Tavaratalot, vaatekaupat ja baarit sulkivat ovensa, lentokoneet eivät lentäneet ja jokseenkin niin sanotut elämälle-ei-niin-välttämättömien asioiden kulutus väheni tai loppui hetkellisesti kokonaan. Maailman pysähdyttyä hetkeksi totutusta arjenpyörityksestä, katseet kääntyivät perinteisempiin arvoihin ja henkiseen hyvinvointiin. Syntyi mm. trendit tehdä leipää itse omalla juurella, käydä luonnossa ja soittaa isovanhemmille. Korona pakotti pysähtymään ja antoi mahdollisuuden tutkia sitä, mitä sinulla on nyt ja tässä, ja miksi. Kiinnostus itsensä kehittämiseen, oman elinympäristön tutkimiseen ja kiinnostus omiin läheisimpiin kasvoivat. Havainnot perustuvat pelkästään omiin näkemyksiini, kokemuksiini ja kevään 2020 aikana kuulemiini uutisiin. Havainto siitä, ettemme ehkä tarvitsekaan kaikkea tätä mitä elämäämme sisältyy, vaan että vähempikin riittää, on mielestäni hyvä herätys kestävämpään tulevaisuuteen.

Kun osa vanhemmista tekivät etätöitä samalla kuin lapset opiskelivat etänä kotona, syntyi uusia jännittäviä tilanteita perheen sisällä, ehkä jopa uusia kohtaamisia perheenjäsenten välillä. Kuten eräs tuntemani kolmen lapsen äiti toivoi hartaasti koulujen aukeavan, koska ei jaksanut enää lapsiaan. Kotikaranteenin aikana tunteet olivat hiiltyneet mm. siihen pisteeseen, että hän kiroili ensimäistä kertaa esikoiselleen. Koska korona sai aikaiseksi paljon uusia tilanteita myös ihmissuhteet joutuvat koetukselle. Mitä tämä kertookaan todellisuudestamme? Ehkä sen, että kaikki ovat arjessaan niin paljon omassa maailmassaan etteivät kohtaa toisiaan ja sitten, kun maailmat kohtaavat, kaikki yllättyvät, etteivät osaa synkronisoida itsenäisesti kehittynyttä omaa elämäänsä yhteiselämään muiden yhteisön jäsenien kanssa. Moni saattoi joutua opettelemaan kohtaamaan perheenjäsenensä tai rakentamaan ihmissuhdettaan tai kohtaamaan itsensä uudelleen.

Jos mittaisimmekin menestystämme maailmalla, ei BKT:n perusteella, vaan henkisen hyvinvoinnin määrällä, jota muun muassa taide ja kulttuuri tuo meille, aineettomasti.

Noh, maailmankäsityksemme muuttuu mentaalisella tasolla hitaasti. Seuraavassa Lastenkulttuurikeskusten liiton järjestämästä ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuudesta 9.4.2020 ote Otto Tähkäpään esityksestä :

”ihmiskunnan historiaa suuressa kehyksessä; pysyvyys ja muuttumattomuus, muuttumattomuuden kehä alkoi murtumaan 1700-1800-luvuilla, kun ensimmäisen teollisen vallankumouksen seurauksena. - muuttui kun siirryimme Nopean ja kiihtyvän muutoksen aikakaudelle, jota tällä hetkellä elämme.

Kaikki hyvä mikä ollaan saatu viimeisen 150 viimevuoden aikana on tullut ympäristön kustannuksella. Hyvinvointi ja vauraus ja väestö on kasvanut niin samaan aikaan meidän vaikutus ympäröivään luontoon on kasvanut.

Nyt se muutos mikä ollaan koettu viimeisen 150 vuoden aikana, se kaikki hyvä kehitys on ikään kuin pyyhkiytymässä pois.

Meidän vaikutus ympäristöön ja luonnon varojen käyttö on kasvanut siihen samaan tahtiin. Ei voi ajatella että meillä on kaikki hyvin, paitsi meillä on tämä ekologinen kriisi. Ekologinen kriisi ei ole irrallinen tästä kaikesta muusta kehityksestä.

Sen seurauksena ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että meidän pitää tehdä täysin päinvastainen liike, meidän pitää ikään kuin päästä pyramidin huipulta, ei sentään 150 vuodessa vaan parissa vuodessa.

Kokonaisvaltainen muutos, joka meidän täytyy tehdä, jos haluamme saada rajattua ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen.

Voidaanko jatkaa tätä nykyistä kehitystä, uusliberalistista talousajattelua; ollaan ajateltu, että samaan aikaan voi kasvattaa taloutta ja vähentää päästöjä.”

Tästä seuraa se johtopäätös, että tämä käsillä oleva ekologinen kriisi on täysin historiallisesti ainulaatuinen ympäristö ongelma. Koska sen ratkaisua ei voi rajata tiettyyn yhteen päästölähteeseen tai tekijään kuten aiempien ympäristöongelmien suhteen. ”

” Eli se että tässä hetkessä tätä meidän ajattelua ja myöskin tulevaisuuskuvittelua ja uudistuskykyämme rahoittaa nimenomaan tää modernistinen maailmankuva joka me ollaan omaksuttu tän viimesen noin 150 vuoden aikana ja nimenomaan meidän kyvyttömyys ikään kuin kyseenalaistaa siihen maailmankuvaan liittyviä perusolettamuksia, minkä seurauksena me ollaan tietyllä tavalla jumahdettu tälläseen niin sanottuun umpikujaan että me yritetään etsiä ratkaisuja niistä samoista ajatuksista jotka on tän ongelman alun perin aiheuttanutkin ja sen seurauksena tälläisten toisenlaisten kestävämpien tulevaisuuksien kuvitteleminen on käynyt lähes mahdottomaksi vaikka se ois just oleellista tässä hetkessä, jotta pystyttäis saamaan aikaan se kokonaisvaltainen kulttuurinen ajattelutapojen muutos, josta mä alussa puhuin ni se edellyttäis myös sitä että me pystyttäis uudistamaan myöskin tätä meidän maailmankuvaa. ”

Otto puhuu asiaa. (Yllä oleva valitsemani Fingerporin sarjakuva on lähinnä kantaanotto juurikin tähän uusien ajatusten nykyisenkaltaiseen juurtuneiden mielien vaikeasti uuden asian omaksuvaan käsittelyyn)

Päätän kirjoitukseni ajatukseen:

Miksi elämämme valintoja ohjaa bruttokansantuote eikä maapallomme pelastaminen?

Lähteet:

Yle Radio Suomi 1.9.2020 klo 16 Uutiset kohta 08:28 https://areena.yle.fi/audio/1-50596443

Business Finland https://www.businessfinland.fi/494339/globalassets/julkaisut/visit-finland/tutkimukset/2020/2019-matkailu-vientialana-infograafi.pdf

Tulevaisuussarja 8, Pentti Malaska https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2017/03/Tulevaisuussarja8_Pentti-Malaska.pdf

Lastenkulttuurikeskusten liiton ”Kestävä tulevaisuus ja lastenkulttuuri” tilaisuus 9.4.2020 https://www.lastenkulttuuri.fi/blog/2020/04/09/kestava-tulevaisuus-ja-lastenkulttuuri-tilaisuus-9-4-2020/

Korona kurittaa kuntataloutta - miten käy kuntien kulttuuritoiminnalle?

Yle uutisoi jo varhain keväällä koronan tyrmäävistä vaikutuksista kuntatalouteen. Epidemia on rokottanut kuntien taloutta rankasti verotulojen laskiessa ja terveydenhuollon menojen kasvaessa. Monet kunnat ovat painiskelleet tiukassa talouskurimuksessa jo ennen epidemiaa.

Korona ja tiukentunut taloustilanne näkyvät myös kuntien kulttuuritoiminnassa. Opetus- ja kulttuuriministeriön toukokuussa kunnille toteuttaman verkkokyselyn tulosten mukaan kuntien kulttuuritoiminta on heikentynyt koronan aikana monin tavoin vaikuttaen kuntalaisten hyvinvointiin, kuntien elinvoimaan ja matkailuun sekä yrittäjien toimeentuloon. Osassa kuntia kulttuuripalveluiden keskeytyminen vaikutti erityisesti riskiryhmiin, jotka käyttävät paljon yleisiä kulttuuripalveluita.
Samaan aikaan korona vahvisti digitaalisten kulttuuripalveluiden tarjontaa kunnissa. Kaikki kunnat eivät kuitenkaan pystyneet tarjoamaan korvaavia palveluita esimerkiksi yksiköiden sulkemisen ja työn keskeytymisen vuoksi.
Kuntien kulttuuritoiminnan muutokset vaikuttavat suoraan myös taiteen ja kulttuurin tekijöihin. OPM:n kyselyn tulosten mukaan kunnista 29 % oli kyselyhetkellä antanut vuokrahelpotuksia kulttuuri- ja taidetoimijoille ja 32 % oli antanut avustuksia tilanteen helpottamiseksi. Vain kuusi prosenttia kunnista ilmoitti perineensä avustuksia takaisin. Henkilöstön kohdalla tilanteeseen oli reagoitu eri tavoin: kunnista 21 % oli lomauttanut tai keskeyttänyt palkanmaksun kulttuuritoiminnan henkilöstön osalta. Muihin tehtäviin oli kulttuuritoiminnan henkilöstöä siirtänyt 29 %.

Photo by Micheile Henderson on Unsplash

Uusi normaali?

Kuntien tuki taidelaitoksille ja paikallisille kulttuuritoimijoille on erityisen tärkeää poikkeusaikana, jotta palvelut ja toimintaedellytykset voidaan turvata myös jatkossa. OPM:n kyselyyn vastanneet esittivät huolta kuntien taloustilanteen vaikutuksista kuntien kulttuuritoimintaan. Vaikutuksia oli jo osin nähtävissä henkilöstön palkkaukseen sekä kulttuuri- ja taidetoimijoiden avustuksiin, mikä voi heijastua erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden toimintaedellytyksiin.
Kulttuuripalvelujen järjestäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Paikallisesti ja alueellisesti tehtävää toteutetaan kuitenkin hyvin erilaisin resurssein. Kun jaettavana on vain niukkuutta ja vaakakupissa painavat samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluiden, perusopetuksen ja kaupunki-infran kustannukset tai kouluinvestoinnit, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut voivat näyttäytyä helppoina säästökohteina. Kuntavaalien alla on hyvä haastaa oman kunnan luottamushenkilöitä keskustelemaan kulttuurin merkityksestä.
Joissakin kunnissa on jo tehty kulttuuriin pitkälle eteenpäin kohdentuvia säästösuunnitelmia, esimerkkinä Kouvola, jossa on kaavailtu mittavia leikkauksia orkesterien, musiikkioppilaitoksen ja teatterien avustuksiin.
Ilahduttavaa on, että valtio tukee koronan runtelemaa kulttuurikenttää. Valtionosuuksilla rahoitetaan myös kuntien kulttuuritoimintaa. Yle kertoo, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa varattavaksi taiteen ja kulttuurin määrärahoihin 594 miljoonaa euroa, joka on peräti 109 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa. Summa sisältää mm. 5,5 miljoonan euron lisämäärärahan kuntien ja alueiden kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Uutisen mukaan on tosin vielä avoinna, miten kurotaan umpeen veikkaustulojen romahtamisesta aiheutunut 60 miljoonan lovi kulttuurin rahoituksessa.
Miten koronan vaikutukset näkyvät sinun kotikuntasi kaikille avoimessa kulttuuritoiminnassa ja tulevan vuoden talousarviosuunnittelussa?
Erika Honkanen, kulttuurikoordinaattori ja kulttuurituotannon YAMK-opiskelija.
Lue lisää:
Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla: Raportti kyselyn vastauksista
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta

On aika katsoa lähelle ja etsiä mahdollisuuksia

 

”Paluuta entiseen normaaliin ei ole.”

Kommentin esittää tulevaisuudentutkija Ilkka Halava Kulttuuritoimituksen blogissa, Sirpa Pääkkösen blogitekstissä 16.8.20.

Sama pohdinta lienee monen muunkin mielessä koronan toisen aallon muuttuessa uhkasta todellisuudeksi. Onko paluuta entiseen? Jos ei, mikä kaikki muuttuu tulevaisuudessa? Muun muassa lomautukset, konkurssit, tapahtuma-, kulttuuri- ja nuorisoalan ahdinko ja uhkakuvat ovat antaneet esimakua tulevasta.

Siihen mitä ei voi estää, on reagoitava ja sopeuduttava. Halava esittää blogissa tulevaisuudennäkymiksi kansainvälisen kilpailun korostumista, itsensätyöllistämisen nousua ja kulttuuritoimijoiden liittoutumista.

Millainen toiminta pitäisi meidät pinnalla ja tekisi näkyväksi osaamisemme?
Suomalainen sisu ja kekseliäisyys ovat näyttäneet toimivuutensa koronankin aikana, kun esimerkiksi ginistä tunnettu Kyrö Distillery Company vältti keväällä lomautukset alkamalla valmistaa käsidesiä. 

Rajojen sulkeutuessa taide ja kotimaanmatkailu ovat kiinnostaneet suomalaisia. Ilkka Halava mainitsee blogissa suomalaisen innovaation, museokortin, jonka myynnin kuukausiennätys tehtiin heinäkuussa 2020. Keravalle valmistui Jouni Väänäsen ideasta Purkutaide -niminen talo, purkukuntoinen kerrostalo, jonka taiteilijat ovat täyttäneet graffiteilla ja kokeellisella taiteella. Vaativasta prosessista huolimatta lopputulos on sellainen, että yleisöä on riittänyt kesän aikana.

Kuvituskuva. Kuvaaja Steve Johnson palvelusta Pexels

Puumalakin on vetänyt väkeä, sillä näyttelijä Ville Haapasalo on paistanut georgialaisia juustoleipiä kirjaimellisesti hiki hatussa. Vieraillessani kioskilla heinäkuun lopulla, tunnin jonotuksen jälkeen tiskille päästyäni kuulin että leipiä oli paistettu siihen mennessä 16 000 kappaletta. Alun tavoite oli noin 5000 leipää.

Kekseliäät ja rohkeat ideat ja yritykset ovat riskinottoa, mutta voivat kantaa hedelmää. Rohkeat yksilöt pystyvät parhaillaan työllistämään ideallaan useita henkilöitä. Kuinka saisimme kokonaiset toimijat liittoutumaan niin, että lopputulos edesauttaisi kaikkien tilannetta poikkeustilan, tai uuden tulevan normaalin, aikana?

Väinö Linnan sanoin: "ei saa jäädä tuleen makaamaan".

Helpotuksesta kiukun kautta tasapainoon – ihana, kamala lomautus

Maanantai. Kello vähän yli kahdeksan. Olen juuri istunut kahvikuppi kädessä työpöydän ääreen. Uusi työviikko alkamassa. Olen jo mennyt jo laskuissa sekaisin monesko viikko etätöitä. Eikä minua edes oikeastaan kiinnosta. Alan olla tympääntynyt etätöihin. Ennen ne olivat mukavaa vaihtelua ja antoivat liikkumavaraa ja toivat helpotusta lapsiperheen arkeen. Mutta nyt. Jatkuvasti ja pakotettuna. En tykkää. Varsinkin kun lapsi pyörii jaloissa koko ajan ja ruokaa pitää laittaa about 10 kertaa päivässä (siltä se ainakin tuntuu). Ahdistaa.

Puhelin soi. Esimieheni soittaa. Mitähän sillä? Meillähän alkaa kohta toimiston etäpalaveri. ”Hyvää, huomenta, oletko jo työn touhussa… no kuule, nyt olis sitten se tilanne, mistä aiemmin kysyitkin, että onko sellanen mahdollista..” Ei tarvitse sanoa enempää. Tiedän jo. Lomautus. En kovinkaan tarkasti kuuntele,  mitä hän sitten sanoo. Puhelun toisessa päässä vilahtelevat sanat menettely, ennakkoselvitys, kuuleminen. Joo, joo, okei, selvä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin niin ensimmäinen tunne oli helpotus.

Kuva: Unsplash

Miten mä näin reagoin?

Helpotus siitä, että etätyö loppuu. Helpotus siitä, että enää ei tarvitse samaan aikaa yrittää keskittyä töihin ja lapsen hoitamiseen. Helpotus siitä, että ei tarvitse keksimällä yrittää keksiä peruuntuneiden tapahtumien tilalle verkossa toteutettavia tilaisuuksia, joista pitäisi saada vielä tuottoakin. Helpotusta siitä, että mun ei tarvitse enää osallistua yhteenkään ”näin järjestät hyvän webinaarin”-webinaariin.

Helpotusta siitä, että tämä ns. löysässä hirressä roikkuminen loppuu. Jotenkin tiesin, että lomautus tulee. Yhtiön liiketoiminta koostuu pääasiassa tapahtumista ja minä olen tapahtumatuottaja eikä tapahtumia saa järjestää, joten mitä muuta lopputulos voisi olla. Toivoin kyllä, että ei tulisi. Että olisi muita vaihtoehtoja. Ehdotin toimitusjohtajalle koronatuen hakemista, mutta hän ei reagoinut asiaan mitenkään. Se tuntui oudolta. Minusta se asia olisi ollut hyvä selvittää ennen lomauttamista. Puhelun loppupuolella muistutin asiasta ja kommentti oli ”aivan niin joo, se..”

Tunnetila muuttuu

Parin päivää puhelun jälkeen käytiin läpi lain vaatima ennakkoselvitys.  Etänä toki sekin. Jotenkin siinä tunnetila alkoi muuttua. Varmaankin todellisuus alkoi iskeä tajuntaan. Parin viikon päästä mulla alkais siis kesäloma, joka jatkuu suoraan 90 päivän lomautuksena. Mitä hittoo? Oon 16 viikkoa pois töistä ja palaan syyskuussa, kun tapahtumakausi pitäisi olla kuumimmillaan. Mutta eihän sitä tiedä onko edes.

Sain tiedoksi keskustelussa, että työnantajan mielestä on annettu riittävästi aikaa kehittää korvaavaa toimintaa, jolla saadaan tuottoa ja katetaan kevään taloudelliset menetykset. Koronasta johtuvan poikkeustilan alkaessa suurin osa työajastani meni eri tapahtumien peruutuksiin ja siirtoihin liittyviin toimenpiteisiin. Se ei ihan niin helposti käy, kun monta 2-päiväistä seminaaria peruu ja yrittää löytää niille korvaavan ajan. Hoidat jo ilmoittautuneet, puhujat, muut esiintyjät juontajat, tapahtumapaikat, kuljetukset, tarjoilut, somisteet ja monet muut alihankkijat.  Samalla aloin oma-aloitteisesti perehtyä ja opetella, miten järjestetään laadukkaita ja kiinnostavia verkkotapahtumia, koska näistä ei valitettavasti ollut kokemusta oikeastaan ollenkaan eikä niitä oltu aiemmin järjestetty.

Kuva: Pexels

Kiukkua pukkaa

Että kyllä mua sitten alkoi jurppia. Sekin otti päähän, että olin ollut viikon kipeenä, joten käytännössä omasta mielestäni mulla ei ollut juurikaan ollut aikaa miettiä ja luoda uutta liiketoimintaa. Sairaslomani aikana työni eivät edisty  (joitakin asioita hoidin myös sairaana), koska ei ole sijaisia ja palatessani takaisin oli monta kiireellistä käytännön asiaa odottamassa ja ne oli hoidettava heti. Ensimmäiset maksulliset verkkotapahtumat olivat tulossa toukokuun ensimmäisellä viikolla, ja tarkoituksena oli järjestää kevätkaudella vielä 2-3 muutakin, mutta nehän nyt sitten eivät toteutuisi.

Olin jo aiemmin ilmaissut toimitusjohtajalle, että tarvitsisin tukea tässä muutostilanteessa ja uuden liike-toiminnan luomisessa, mutta sitä en mielestäni ollut riittävästi saanut. Koin koko tilanteen ja vastuun kaatuvan pelkästään minun niskaani. Työnantajani ei ollut valmis tilanteen vaatimaan nopeaan muutokseen käytettävissä olevilla pienillä resursseilla. Ja minusta tuntui, että se kaikki oli minun syytäni ja minut jätettiin yksin selviytymään.

Ymmärrän ja tiedostan varsin hyvin, että henkilöstökulut ovat isoin kuluerä ja melkeinpä ainoa säästökohde. Olisin kuitenkin toivonut inhimillisempää henkilöstöpolitiikkaa ja asioiden selvittämistä ja vaihtoehtojen pohtimista ennen lomautuspäätöksen tekemisistä. Ja kyllä niin mua kiukutti. Oikeastaan kaikki. Tuntui, ettei esimies ymmärrä ollenkaan asioita minun tai minun työni näkökulmasta. Pitäkää tunkkinne. Mä etin uuden paikan. (Toim. huom. vaan mistäpä etsit, kun kaikki muutkin tapahtuma-alalla on lomautettu..)

Nyt tää tilanne on tämä – no can do

Joku jo ehkä arvaa, mitä sitten kävi. Pikkuhiljaa aloin hyväksyä tilanteen. Ei se tulisi muuttumaan, vaikka minä kuinka hannaisin vastaan ja loukkaantuisin lähes joka asiasta, mitä mun pomo sanoo tai tekee. Kiukku laantui, mutta tilalle tuli huolestuminen. Olin omassa työajan suunnittelussa hahmotellut, että teen touko- ja kesäkuussa syksyn tapahtumien suunnittelua ja voin tehdä ne niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista. Lomautuksen kestäessä elokuun loppuun saakka onkin varauduttava siihen, ettei kaikkia syksylle suunniteltuja tapahtumia voida toteuttaa. Joka taas aiheuttaa lisää painetta talouden tasapainottamiseen.

Minulla myös oli oli vähän sellainen tunne, että minun keskeneräisiä työtehtäviäni tullaan siirtämään muille. Näinhän ei voisi toimia, kun lomautukseni perusteena oli se, että työt ovat koronasta johtuen tilapäisesti vähentyneet eikä työnantajalla ole tarjota töitä minulle. Käytännössä kuitenkin kaikenlaista hommaa olisi. Ei ehkä niin paljon kuin normaalisti, mutta olisi kuitenkin. Tein listan kaikista tapahtumista, mitä on tulossa ja mitä toimenpiteitä on niihin liittyen, jotka kuuluvat minun työtehtäviini. Pystyin ihan aistimaan esimieheni hämmennyksen, vaikka etäpalaverissa olimmekin, kun hän tutkaili tekemääni muistiota. Siinä hetkessä hänelle kirkastui, miten paljon vaatii tapahtuman tuottaminen. Että ei se minun homma niin helppoa ja yksinkertaista olekaan ja aika iso lovi tulee, kun minä jään pois. Se oli myös minulle käänteentekevä hetki, kun ymmärsin, mistä kiukkuni johtui. Minulla oli ollut sellainen olo, että olen vain turha kuluerä ja minut on helppo pistää pihalle, kun ei se juurikaan vaikuta mihinkään.

Kuva: Pirve Harakka

Ei aivan zen, mutta ihan jees!

Tuon palaverin jälkeen sekä oma että pomon asenne muuttui ja sitten olinkin jo tiellä kohti sopeutumista. Siiinä kyllä auttoi tosi paljon samassa tilanteessa olevan ystävän tuki. Olemme jo muutenkin kuin sielunsiskoja, joten oli mahtavaa, kun sai jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan sellaisen kanssa, joka ymmärtää minua ja ymmärsi tilanteen. Toinen tärkeä kanava käsitellä asiaa oli tapahtuma-alan ammattilaisille tarkoitetun järjestön MPI Finlandin järjestämät lomautettujen vertaistukikeskustelut, jotka toteutettiin Zoomissa. Huomasi, että muilla on ollut samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Helpotti kuulla, että en se olekaan vain minä. Ja minun pomo. Parasta oli, että opin uuden termin kuvaamaan tilannettani: kesälomaus. Sehän kuulostaa mukavalta! Eräässä tapahtumia järjestävässä organisaatiosas yksi työntekijöistä oli vahingossa kesälomasta ja lomautuksesta puhuessaan sanonut kesälomaus. Termi oli nopeasti vakiintunut työyhteisössä käyttöön tilanteesta, jossa olet määrätty pitämään kertyneet vuosilomat ja se jatkuu sitten suoraan lomautuksena.

Suhtautumiseni tähän lomautukseen noudatti aika tarkkaan sitä, miten on tutkittu ihmisten reagoivan menetykseen tai muutokseen. Heltin työterveyspsykologi Mari Laari kirjoittaa aiheesta blogissaan.  Ensin iskee lamaannus ja itsensä suojaaminen asialta, sen jälkeen kritiikki ja kiukku, jota seuraa todellisuuteen herääminen. Tämän jälkeen alkaa luopuminen ja vähitellen asian hyväksyminen. Sitten alkavat ajatukset siirtyä uusiin asioihin ja pyrkiä löytämään hyviä puolia. Lopulta löytyy tasapaino.

Lähde: https://heltti.fi/lomautus-tuli-kuinka-tasta-selvitaan/

Onhan tässä valtavasti hyviäkin puolia. Varmasti isoimpana se, että olen vihdoin saanut roikkumaan jääneet opintosuoritukset tehtyä ja aion valmistua nyt! Wuhuu! Minulla meni yamkin suorittamiseen kauemman kuin aikoinaan tradenomin tutkintoon. Myös lapsen kanssa tulee touhuttua yhdessä  enemmän, kun hän on nyt koko kesän pois päiväkodista. Normaalisti kun on useasti huono omatunto siitä, ettei ehdi tarpeeksi leikkiä ja viettää aikaa lapsen kanssa. Lisäksi olen päättänyt keskittyä enemmän itseeni ja löytää aikaa liikkumiselle ja kiinnittää huomiota hyvinvointiini.  Näin myös Mari Laari neuvoo tekemään eli käytä vapautunut aika itsellesi tärkeisiin asioihin, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa! Ja hei, mikä ihana aika olla vapaalla – onneksi ei ole marraskuu :D

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? Onko lomautus tai sen uhka iskenyt sinuun? Miltä se tuntuu?

Pirve Harakka

kesälomauksella 8.5 lähtien ollut tapahtumatuottaja

Tapahtuma-ala on kokenut kovia, mutta tästä noustaan vielä!

Olemme eläneet tänä keväänä poikkeuksellisia aikoja. Yhdessä yössä hävisi monelta toimeentulo kokonaan. Mediassa on paljon kirjoitettu ravintola-alan ahdingosta ja matkailubisneksen vaikeuksista, mutta tapahtuma-alaa kohdannutta kriisiä ei ole kovin isosti huomioitu. Ei ainakaan valtion kaavailemien koronatukien osalta. Tapahtuma-ala on kuitenkin yksi eniten koronasta kärsineistä toimialoista, kun kokoontumisrajoitukset ovat iskeneet suoraan alan ytimeen. Kokouksia, konferensseja ja muita tilaisuuksia ei ole voitu järjestää ja tämän on vaikuttanut merkittävästi alan toimintaedellytyksiin.

Kaikki meni tai ainakin melkein

Iltalehden lööppi helmikuu 2012

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara ry tuo esiin tiedotteessaan, että kongressi- ja tapahtumatoimialan yritykset menettivät huhtikuussa yli 90 % liikevaihdostaan ja henkilöstö on suurelta osin ollut lomautettuna. 

Turun Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä kertoo Evento-lehden blogissa, että heiltä hävisi 200 tapahtumapäivää, joka vaikuttaa laajasti sekä eri tapahtumissa käytettäviin ammattilaisten toimeentuloon että Turun kaupunkiin, sillä esimerkiksi kongressivieraat tuovat paljon tapahtuman ulkopuolista tuloa paikkakunnalle. 

Sama näkyy Helsingissä. Helsingin Sanomien jutussa Helsingin kaupungin omistaman markkinointiyhtiö Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto sanoo, että taloudellinen vaikutus on noin 24 miljoonaa euroa maalis-kesäkuussa toteutumattomista tapahtumista. Kaiken kaikkiaan erilaiset tapaamiset, tapahtumat ja kongressit tuovat Helsinkiin vuodessa arviolta noin 400 miljoonaa euroa.

Erilaisiin tapahtumiin, konsertteihin ja festivaaleihin lippuja välittävän Tiketin toimitusjohtajan Mirva Merimaan mukaan heidän myyntinsä on tippunut 95 % koronan takia. Tiketin liikevaihdosta iso osa tulee normaalisti kesän aikana, jolloin järjestetään isoja festivaaleja, mutta tänä vuonna niitä ei ole. Tapahtuma-alan toipuminen kestää pitkään, jopa vuoteen 2023 asti, sanoo Merimaa Suomen Yrittäjien verkkouutisessa toukokuussa. 

Kesän isot tapahtumat ja festivaalit on peruttu. Provinssirock, Ruisrock, Pori Jazz ja Suomi Areena, Savonlinnan Oopperajuhlat, Seinäjoen Tangomarkkinat, Flow-festivaali, Kuhmon Kamarimusiikki ja Sulkavan suursoudut. Mitään näitä järjestetä tänä vuonna. Flow-festivaalin taiteellinen johtaja on syystäkin kauhuissaan YLEn uutisessa.

”Onhan tämä ihan katastrofi. Korona yllätti. Hyvin harva on osannut tällaiseen varautua. Varmasti tullaan näkemään myös konkursseja. On paljon ihmisiä, joilta työt ovat loppuneet kokonaan."

 Tuomas Kallio, Flow-festivaali

Tapahtuma-alan merkitystä ei ole tunnistettu meillä eikä Euroopassa

Koronan vaikutukset tapahtuma-alaan ovat erittäin isot eivätkä kohdistu vain tapahtumanjärjestäjiin, vaan laajasti erilaisiin niihin liittyviin palveluntarjoajiin, alihankkijoihin ja muihin ammattilaisiin. Silti on niin, että päättäjät ja viranomaiset eivät ole osanneet erilaisia tukitoimenpiteitä ja koronasta selviytymistä pohtiessaan miettiä,  mitä erityistoimenpiteitä alalla tarvitaan. Tämä johtuu varmasti osittain alan pirstaleisuudesta sekä siitä, ettei sitä oikeastaan ole tunnistettu omaksi toimialakseen. 

Näin on myös muualla Euroopassa. Osallistuin 8.4.2020 webinaariin, jossa eurooppalaisten tapahtuma-alan medioiden edustajat kokoontuivat pohtimaan koronan vaikutuksia omassa maassaan. Sivuhuomiona täytyy todeta, että teknisesti kyseinen tapahtuma ei ollut ollenkaan onnistunut. Äänet rätisivät, kaikuivat ja kiersivät, kaikkia puhujia ei saatu linjoille, puhujilla oli muita ääniä päällä ja esimerkiksi saapuvien viestien äänet kuuluivat lähetykseen ja erään puhujan kohdalla aina, kun hän sai puheenvuoron, ääni katosi ja sitten hetken päästä hän huuteli muiden päälle, kun ei kuullut heitä. Moneen kertaan mietin, että nyt kyllä lopetan, kun niin kovasti piti pinnistellä, jotta huomio säilyi asiassa. Asia kuitenkin kiinnosti, joten jatkoin, mutta tässä webinaarissa toteutui niin moni negatiivien asia, joka pitäisi olla kunnossa verkkotapahtumissa ja tarkistaa etukäteen sekä ohjeistaa puhujia. Ärsytti kyllä kovasti, niin paljon, että piti vielä tässäkin purnata. Ja tässä kiteytyi yksi syy, miksi en ole webinaarien iso fani. Tai ainakin niiltä nykyään vaatii huomattavasti enemmän, mutta se on jo ihan toisen tarinan paikka ja siitä Karoliina Pirkkanen bloggasikin tänne juuri pari päivää sitten.

No, mutta takaisin asiaan - lähes kaikki puhujat kertoivat, että tapahtuma- ja kokousalaa ei tunnisteta omaksi toimialakseen eikä ymmärretä sen merkitystä tai sitä miten paljon korona on alan toimijoihin vaikuttanut. Ainoastaan Hollannissa on kohdennettu toimenpiteitä suoraan tapahtuma-alalle. Tämän lisäksi webinaarissa mainittiin Tanska, jossa tapahtuman järjestäjät saavat erityistä tukea. Webinaari on kuunneltavissa täällä (esityskieli englanti) : https://www.eventoplus.com/webinar/ (skrollaa sivua alas, sivulla ovat webinaarit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan). 

Tapahtuma-ala on kuitenkin myös Suomessa merkittävä työllistäjä ja sen talousvaikutukset ulottuvat laajalle. Kati Kuusisto New Work Agencystä on tutkinut tapahtuma-alaa ja kuvannut tapahtuma-alan ekosysteemin, joka on esitetty alla olevassa kuvassa. Se tuo hiukan konkretiaa siihen, miten isosta ja vaikuttavasta alasta on kyse. Aina ei edes tiedetä  mistä puhutaan, kun puhutaan tapahtumista ja tapahtuma-alasta. Siihen kuuluvat mm. kokoukset, seminaarit ja kongressit, messut, festivaalit ja kulttuuritapahtumat, yritystapahtumat ja urheilutapahtumat. Kaikkiin näihin liittyy vielä erilaisia palveluntarjoajia, kuten tekniikka ja rakenteet, tapahtumapaikat, logistiikka, turvallisuus, markkinointi, catering ja anniskelupalvelut, puhujat ja esiintyjät, somistus. Eikä tässäkään ole vielä kaikki. Tapahtumien takia yleensä matkustetaan ja käytetään kuljetus- ja majoituspalveluita. Vaikutukset ovat siis varsin laajat sekä talouteen että työllisyyteen.

Lähde: Evento 3/2020

Toivoa ei ole menetetty

Vaikka ala on suurissa vaikeuksissa, ei toivoa ole menetetty. HUMAKin lehtori Sanna Pekkinen kirjoittaa samasta webinaarista omassa blogissaan ja toteaa, että tapahtuma-alan median edustajat eivät ole vaipuneet epätoivoon, vaan heistä ja heidän puheistaan välittyy luottamus tulevaisuuteen. Jaan tämä saman näkemyksen itsekin ja se on itse asiassa yhdistävä tekijä lähes kaikille tässä blogissa mainituille tahoille: vahva usko tapahtuma-alan uuteen nousuun ja vielä parempaan huomiseen. Ihmisten halu kohdata ei ole kadonnut minnekään. Ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja yhteinen kokemus sitouttaa paremmin. Livetilanteessa vuorovaikutus syntyy helpommin ja haluttu viesti jää mieleen paremmin.

”Varmasti meistä jokainen on kyllästynyt koronakriisin jälkeen live striimeihin.

 Inhimillisen kohtaamisen tarve ei tule poistumaan” 

Laura Aalto, Helsinki Marketing

Samanlaiseen maailmaan tuskin palataan ja tapahtuma-alalla tulee miettiä tarkemmin esimerkiksi, miten tapahtumissa ja niiden järjestämisessä huomioidaan vastuullisuus ja ekologisuus. Myös turvallisuus nousee yhä tärkeämmäksi seikaksi tapahtumissa. Digitaalisuus on monessa mielessä ottanut ison loikan ja jatkossa verkossa varmasti toteutetaan enemmän kokouksia ja tapahtumia. Erityisesti jalansijaa tulevat saamaan hybriditapahtumat, joissa yhdistyvät eri tavoin sekä virtuaalinen että paikan päällä osallistuminen. Tapahtuma-ala muuttaa muotoaan, mutta perustarpeet pysyvät: ihminen tarvitsee ruokaa ja juomaa, turvallisen olon sekä yhteyden muihin ihmisiin.

”Uskon, että koronakriisi tuo myös tapahtuma-alalle uusia ja erilaisia tapoja  toimia.  Mutta vaikka tavat toimia ehkä muuttuvat, ihmisten tarve kohtaamisille ei häviä.  Kun koronakriisi on selätetty, tapahtuma-ala nousee jaloilleen.” 

Päivi Rytsä, Logomo

Yhdessä tästä(kin) selvitään!

Sitähän sanotaan, että ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Niin tässäkin. Tapahtuma-ala on aktivoitunut ja lähestynyt maan päättäjiä ja viranomaisia omilla lausunnoillaan, kannanotoillaan ja ehdotuksillaan. Lisäksi on huomattu tarve sekä tiiviimpään yhteistyöhön että saada oma ääni paremmin kuuluville. Tapahtuma-alalle onkin syntymässä uusi edunvalvontajärjestö Tapahtumateollisuus ry, jonka tavoitteena on saada tapahtuma-ala yhteiskunnallisesti tunnistetuksi. Tällöin on mahdollista paremmin vaikuttaa alan toimintaedellytyksiin ja arvostukseen.  Ainakin valtion lisätalousarviossa on huomioitu kulttuuritapahtumat ja opetus- ja kulttuuriministeriön momentilta myönnetään 9,6 miljoonalla eurolla avustuksia koronan takia peruuntuneiden tai ennakoitua pienempinä toteutuvien kulttuuritapahtumien tukemiseen. Jää nähtäväksi, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta jotakin helpotusta tukalaan tilanteeseen on tulossa.

Pirve Harakka

Tapahtumatuottaja, joka uskoo aitojen kohtaamisten voimaan.

"People will forget what you said, people will forget what you did,
but people will never forget how you made them feel."
Mary Angelou

Yksi laiva-metafora lisää

Kevät 2020 on maailmanlaajuisesti muuttanut miten elämme ja työskentelemme. Covid-19 viruksen aiheuttama poikkeustila, jossa ihmiset ovat pääasiallisesti omissa kodeissaan työssä ja vapaa-ajallaan, on omassa kokemuksessa korostanut työyhteisöni parhaita ja vaikeita puolia. Tämä on näkynyt työ tarvikkeissa (työkalut ja digitaaliset taidot), työntekijöiden resursseissa (mielentila, stressin- ja muutoksensietokyky) ja eniten organisaation johtajuudessa. On ollut merkityksellistä huomata miten erilaiset persoonat toimivat kriisissä ja erityisesti miten erilaiset johtajat ovat reagoineet ja lähteneet toimimaan poikkeustilassa. Valaisevaa on ollut nähdä käytännössä miten organisaation strategia kestää ja vie organisaatiota eteenpäin myös vaikeissa olosuhteissa.

Kriisin keskellä on helppo huomata mitkä asiat ovat työyhteisössä todellakin kuralla ja mitkä asiat toimivat. Tällaisessa tilanteessa nouseekin heti “unohdettu” johto keskiöön. Työntekijät seuraavat tarkkaan (usein kriittisin silmin) johdon ideointia, tehtävien antoa ja suuntaa. Johtajuus on keskiöissä ja, jos johtajan omat resurssit, taidot ja kyky muovautua eivät ole kunnossa on tilanne lähes mahdoton.

Poikkeustilanne nostaa myös työntekijöissä esiin erilaisia piirteitä. Persoonallisuusteoria esimerkkejä kuten ”the big five" , "The six hats" tai Idiootit Ympärilläni kirjan hahmot ovat helppo erottaa tässä tilassa.  En kuitenkaan usko, että kukaan on yksiselitteisesti vain yhden persoonallisuus ominaisuuden yhtälö, mutta kriisitilanteessa on ihmisen käyttäytyminen helpompi luonnehtia selkeiden linjojen kautta - ainakin ulkopuolisin silmin.

Omassa työelämässäni erilaiset tyylit ja tavat johtaa ovat nousseet esiin organisaation eri johtoportaissa. Suurin osa on ottanut tilanteen haltuun nopeasti: henkilöstön tärkeys ja usko heihin on jokapäiväisillä teoilla osoitettua, viestintä läpinäkyvää, tsemppaava asenne kohdillaan ja johto on organisaation arvon ja straegian kanssa linjassa. Toisaalta on myös löytynyt niitä johtajia, jotka johtavat mikromanageeraaviin ottein, jossa alaisen jokaista etätyö varttia seurataan ja kyseenalaistetaan.

Nämä mikromanageerajan alaiset myös selkeästi kipuilevat kuin äkäinen teini, joka pyrkii itsenäistymään. Monella tapaa mikromanageeraus on mielestäni varmin tapa tappaa työyhteisökulttuuri, luottamus ja työnilo. Aika näyttää pystyykö kaupungin kokoinen organisaatio puuttumaan tällaiseen johtamistyyliin ja suoraan sanoen uskalletaanko. Huolestuttavaa on miten mahdollisesti seuraavat 20-30 vuotta vielä tällä toimintamallilla työskentelevä ihminen voi kehittää ja vaalia turvallista, innovatiivista ja ennen kaikkea tervettä työyhteisöä. Mikä on myös ylemmän johdon vastuu tällaisessa tilanteessa? Onko oikein olla kriisin keskellä puuttumatta vai olisiko tämä ehkä juurikin se tärkein aika ottaa asia esille? Henkilökohtaisesti ajattelen, että kriisi lienee juurikin se paras aika puuttua moiseen epäkohtaan, sillä jos ei nyt niin koska?

Poikkeustilassa näkyy myös organisaation strategian tärkeys. Johdolle, joka saattaa olla epävarma kriisin keskellä, on strategia se työkalu, jolla on mahdollista lähteä purkamaan tilannetta ja johtaa sitä. Jos strategia on jo alkujaan tehty osallistavasti on henkilökunnan myös helpompi sitoutua sen arvoihin. Olemattoman strategian edessä on organisaation vaikea asettaa tavoitteita, joita voidaan ripeästi ottaa käyttöön. Tällöin strategia on luotava ennen kuin koko organisaation kokoinen laiva voi liikkua samaan suuntaan. Strategia on siis mielestäni ehdoton työkalu, jonka avulla yritys tai organisaatio voi ennakoida tulevaa sekä samalla vahvistaa ja mahdollistaa selviämisen kriisitilan keskiössä. Strategia on laiva-metaforassa kartta, tuuli, tähdet ja merivirtaukset, joita kapteeni sekä miehistö lukee löytääkseen suuntansa kohti turvallisia satamia ja, jotka tuntemalla he uskaltavat seilata kohti tuntematonta.

Anna Puhakka - Kulttuurituottaja, taiteilija, kuraattori, YAMK opiskelija

Linkit:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kriisi-mittaa-johtajan-resilienssin-nain-poikkeustilasta-selviaa/79254198-60eb-47e4-b5bd-d122096b8449

https://www.turbinehq.com/blog/personalities-in-the-workplace

http://www.debonothinkingsystems.com/tools/6hats.htm

Jyväskylä Sinfonia korona ajassa

Maaliskuun puolessa välissä kävi nopeasti selväksi, että koko kevätkausi jouduttiin perumaan perinteisen konserttitoiminnan osalta. Kaikki yleisötilaisuudet sekä yli 10 hengen ylittävä yhteistoiminta loppui kuin seinään. Orkesteri oli uuden edessä.

Aikaa hukkaamatta piti ideoita ja keksiä, miten orkesteritoimintaa jatketaan poikkeusoloista huolimatta. Pidimme toimistohenkilökunnan kanssa ensimmäisellä karanteeniviikolla useammankin kriisipalaverin Teamsin kautta tietenkin, suositusten mukaan kun jäimme kaikki kiltisti etätöihin. Ensimmäiset viikot kuluivat aikalailla epätietoisuudessa ja odotellessa hallituksen tiedotustilaisuuksia sekä toimintaohjeita. Myös kaupungin linjauksia ja ohjeita jouduimme odotelemaan muutaman päivän.

 Ensimmäisiä tehtäviä oli tietenkin peruuttaa tai keskeyttää kaikki konserttitoimintaan läheisesti liittyvät työt ja toiminnot; kuljetukset, viritykset, hotellivaraukset, matkat, nuottien palautukset. Nuottien kerääminen ja palauttaminen vaativat tietenkin sen, että olen toimistossa paikan päällä. Ja hyvähän siellä toimistolla on jonkun olla. Kaikki työt ei hoidu etäyhteydellä. Samalla sain hoidettua mullanvaihdot toimiston viherkasveille 😊

Alku hämmästelyn jälkeen, saimme suht rivakasti koottua rivimme ja aloimme tuottamaan uutta sisältöä lähinnä sosiaaliseen mediaan. Intendentti, muusikoista koostuva valtuuskunta sekä koko toimistotiimi innovoivat yhdessä uusia tapoja kohdata niin uudet kuin vanhatkin asiakkaamme.

Teosto huomasi nopeasti esittävän taiteen hädän ja koronatilanteen vuoksi tekivät joihinkin lupiin väliaikaisia poikkeuksia, joiden myötä olemassa oleva lupa julkiseen esittämiseen sisältää luvan välittää sisältöä verkossa. Myös Gramex laajensi taustamusiikkilupansa kattamaan väliaikaisesti myös striimauksen. Striimauksien määrä verkossa kasvoi huimasti vain muutamassa päivässä.  

Me jätimme suoratoisto mahdollisuuden käyttämättä. Sen sijaan aloitimme kuvaamaan kahdessa eri lokaatiossa, kahta eri tyyppistä sisältöä. Kaupungintalon valtuustosalin saimme käyttöömme konsertinomaisia nauhoituksia varten ja kaupunginkirjaston sali taas toimi areenana palvelutaloille ja kouluille menevän materiaalin tuottamiseen. Näissä molemmissa pisteissä nauhoitamme sooloesityksiä sekä pienkokoonpanoja. Muusikot saivat itse suunnitella omat ohjelmansa sekä kokoonpanot.

Näiden toimintojen lisäksi facebook-sivuillamme pyörii karanteeniklubi niminen you tube kanava, jossa muusikkomme soittavat lyhyitä itsekuvaamiaan musiikkituokioita. Kouluille , pienten musiikkitervehdysten  lisäksi lähtee myös esim. soitinesittelyvideoita.

Kaikkeen tähän emme olisi kyenneetkään ilman monitaitoisia muusikoitamme. Keskiviikkosarjan (Jyväskylä Sinfonia- luonasi) konserttivideot kuvaa ja editoi kaksi orkesterin viulistia, jotka molemmat harrastavat valo- ja videokuvausta vapaa-ajallaan. Kirjaston kuvauspisteen kuvauspuolesta vastaa kaupungin kulttuuripalvelut. Editointi näistä videoista jää meille orkesterin tuottajille. Myös näissä videoissa on monenlaista sisältöä, sooloteoksista säestyksellisiin valokuvakollaaseihin. Joillekin muusikoille edellä mainitun tyyppinen musiikin tuottaminen on ollut haasteellista ja kritiikkiäkin on kuulunut. Tässä laajuudessa orkesterilla ei olisi kuitenkaan ollut varaa palkata ääni-ja kuva-alan ammattilaisia kuvaamaan soivaa materiaalia. Osalle muusikoista jo pelkästään digitaalisten työvälineiden haltuunotto on ollut iso askel.  

Siksi onkin ollut ilahduttavaa huomata että myös monet muut orkesterit, kuorot ja sooloartistit niin ulkomailla kuin Suomessa ovat toteuttaneet ja julkaisseet samantyyppistä sisältöä. Matalalla kynnyksellä. 

Tänä pääsiäisenä meidän oli tarkoitus esittää Jyväskyläläisen Pekka Kostiaisen Triduum Paschale, pääsiäisoratorio. Samalla viikolla oli tarkoitus julkaista samaisen pääsiäisoratorion tupla CD -levy. Tämäkin hieno kokonaisuus jäi nyt sitten livenä kuulematta. Kokosimme kuitenkin nettiin tästä pienen teaserin. Videot julkaisuun kokosi ja editoi meidän soolotrumpetistimme. Facebookissa videota on jaettu jo yli 90 kertaa. Oratorio on siis saanut laajemmalti huomiota näin, kuin live esityksenä.  Levyä myymme poikkeuksellisesti verkkokaupan kautta. Tämäkin innovaatio (verkkokaupan avaaminen) tehtiin koronan aiheuttamien rajoitusten vuoksi).  Lisää toimistotyöpäivä tiedossa siis cd-levyjen postituksen parissa. 

Yleisömme on löytänyt meidät nettisivujen ja sosiaalisen median kautta hienosti. Peruuntuneista konserteista lipun ostaneille tarjosimme hyvityksenä lahjakortteja. Useampi asiakas jätti kuitenkin lahjakortin lunastamatta haluten näin tukea orkesterin toimintaa tänä vaikeana aikana.

Muusikot on jaksaneet hienosti pitää yllä hyvää henkeä tässä vaikeassa tilanteessa, vaikka kaupungilla on YT-neuvottelut meneillään ja todennäköisesti myös orkesterilaiset lomautetaan muutaman viikon kuluttua. Monissa sinfoniaorkestereissa on nyt sama tilanne. Kansallisooppera on lomauttanut kaikki työntekijät. Muutamassa orkesterissa palkanmaksu on keskeytetty ja muutamassa YT neuvottelut ovat alkamassa.

Rajoitukset tulivat voimaan noin kuukausi sitten. Ja edelleen on epäselvää peruuntuvatko myös kaikki kesän konsertit. Seuraavaa syyskautta valmistelemme ja myymme kuitenkin normaalisti. Nuottimateriaalien tilaukset, hotellivaraukset, keikkalaisten varaaminen, kuljetusten aikatauluttaminen, työlistojen tekeminen jne. pitää tuottajan työn touhussa varmasti vielä monta viikkoa. Osa tämän kevään ohjelmistosta tulee todennäköisesti siirtymään vuodella eteenpäin, jos vain artistien kalenterit sen sallivat. Katse onkin kohta jo ensikeväässä.      

Nuotistonhoitaja-tuottaja,

Petra Lujala

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Tätä kirjoittaessani maailman pysäyttänyt Covid-19 viruspandemia leviää edelleen maailmalla. Ajattelin ensiksi kirjoittaa tsemppaavan kirjoituksen, mutta liika ajatuksenjuoksuni aiheutti aivoilleni ylikuumentuneen tilan ja lopputuloksena on vain epätoivoista pohdintaa, valitusvirttä ja sekavia, jäsentymättömiä lauseita. Liekkö tämän kotieristyksen syytä, kun pälli meinaa levitä. Tiedä häntä, seuraavat kuukaudet sen näyttäköön.

Virusepidemia täällä Suomessa on laittanut koko yhteiskunnan lukitustilaan: teatterit, baarit, museot, galleriat, putiikit, urheilustadionit, yhteisöjen kokoontumistilat, kerhot, liikehuoneistot, konserttisalit, tanssistudiot, kuntosalit, ravintolat ja muut yleisötilat ovat pääsääntöisesti suljettu ja kokoontumisia on rajoitettu. Kaik’ on seis. Ihmiset ovat järjestelleet arkensa uudelleen: töitä tehdään kotoa käsin ja liikkumista yleisillä paikoilla pyritään välttämään parhaan mukaan. Somesta saa lukea, kuinka jokaisella on nyt tiukkaa ja kaikkia kannustetaan pysymään kotona ja parhaansa mukaan käyttämään paikallisten yritysten etäpalveluita. Ravintolat myyvät ruokaa ulos ”dogibägeissä”, muusikot streamaavat konserttejaan musiikinhimoisille faneilleen ja galleriat tarjoavat virtuaaliopastuksia näyttelyistään sohvasurffareille. Myös nettikapakka löytyy janoisille www-sivujen viidakosta. Verkkomateriaaleja ahmitaan nyt enemmän kuin koskaan. Pohdittavaksi jää se, kuinka erottua massojen joukosta? Itse en tähän pohdintaan ole keksinyt järkevää vastausta.

Kaiken muun työnteon ohella myös kulttuurituottajien ja muiden kulttuurintekijöiden arki on pysähtynyt. Noh, ei aivan.

Nautin suunnattomasti opiskelijatoverini taannoisesta blogikirjoituksesta, jossa kerrottiin kulttuurituottajan moninaisista tehtävistä ja työnkuvan hämmästelystä. Varsinkin nyt sulkutilan aikaan olen huomannut tehtävien loputtoman suon jatkumisen, vaikka kaikki toiminta ja tapahtumat pysähtyivät kuin seinään maaliskuun puolivälissä. Eri organisaatioiden taustatoiminnat jatkuvat kuitenkin edelleen ja kriisiajan hoitaminen vaatii omat kommervenkkinsä. Jonkun on pidettävä langat käsissä ja mietittävä, kuinka selviytyä näiden poikkeusolojen ylitse, kuinka suunnitella sumuista tulevaisuutta? On vain pakotettava siirtämään katse kohti tulevaa. Ensimmäisenä kriisiajan toimenpiteenä menin itsekin virran mukana ja aloin tuottamaan materiaalia verkkoon: gallerioiden virtuaalikierrokset, valtava somepäivitysten tulva, verkkokaupan perustaminen yms. toimenpiteet, että saisi pienen äänensä kuuluvaksi edes jollain tavalla. Toimenpiteet eivät vielä ole tuottaneet jättiläismäisen onnistunutta lopputulosta.

Eräs taiteilijatuttavani tokaisi, että ”matalalla lentävät eivät putoa korkealta”, tarkoittaen kulttuurialan sudenkuopassa eläviä kuvataiteilijoita. Tekijöitä, joiden tulotasoon ei maailmanlaajuinen pandemia ole tuonut juurikaan suuria muutoksia. Vaikka luovat alat tuottavat noin 3,6 % Suomen bkt:stä, niin tukitoimet ovat kuitenkin minimaaliset. Onnekseni olen saanut kuulla, että ympäri valtakuntaa eri kulttuuritoimijat ovat saaneet huomattavia vuokranalennuksia vuokranantajiltaan. Apuraha- ja hankekausia on saanut jatkettua epidemian jälkeiseen aikaan. Myös tuleviin tapahtumiin myydään lippuja ja yleisö hankkii erilaisia kannatus- ja lahjakortteja suosimiinsa kulttuurimestoihin.

Toisaalta minua myös keljuttaa jatkuva itsestäänselvyyksien lateleminen.

Kulttuurituottajaopiskelijana ja kulttuurialalla työskentelevänä minun tulisi pitää kulttuurialan puolia ja toitottaa, kuinka kulttuurialalla menee nyt vallitsevan tilanteen takia poikkeuksellisen huonosti ja kulttuurialan rahoitusta, sekä kulutusta on lisättävä. Tähän olen toki itsekin sortunut. Mutta jokainen vähänkään tolkuissaan oleva kansalainen ymmärtää, että yhtä lailla samaa polkua tässä tallaa yksi jos toinen toimija, alasta riippumatta. Aikana jolloin jokainen meistä on pienoisessa kusessa, tulisi ymmärtää, että nyt jos koskaan on kornisti sanottuna ”puhallettava yhteen hiileen”.

Nyt jos koskaan kulttuuriala tarvitsee tukea ja tukijoita, niin kuin lukuiset muut toimijat Suomessa ja maailmalla. Nyt jos koskaan tarvitsemme toinen toisiamme. Ymmärrettävä on myös, etteivät valtion tukitoimet voi pelastaa koko kansakuntaa. Käsi ojossa ruikuttavia löytyy joka tuubista: ”Minä, minä, minä, minulle menee huonosti, meillä menee huonosti. Anna rahhaa”. Kyllä, kaikilla menee nyt huonosti.

Kuukauden kestäneen kotieristyksen uumenista hajatelmia ladellen,

Heikki Pieviläinen,
YAMK kulttuurituottaja ikiopiskelija