Helpotuksesta kiukun kautta tasapainoon – ihana, kamala lomautus

Maanantai. Kello vähän yli kahdeksan. Olen juuri istunut kahvikuppi kädessä työpöydän ääreen. Uusi työviikko alkamassa. Olen jo mennyt jo laskuissa sekaisin monesko viikko etätöitä. Eikä minua edes oikeastaan kiinnosta. Alan olla tympääntynyt etätöihin. Ennen ne olivat mukavaa vaihtelua ja antoivat liikkumavaraa ja toivat helpotusta lapsiperheen arkeen. Mutta nyt. Jatkuvasti ja pakotettuna. En tykkää. Varsinkin kun lapsi pyörii jaloissa koko ajan ja ruokaa pitää laittaa about 10 kertaa päivässä (siltä se ainakin tuntuu). Ahdistaa.

Puhelin soi. Esimieheni soittaa. Mitähän sillä? Meillähän alkaa kohta toimiston etäpalaveri. ”Hyvää, huomenta, oletko jo työn touhussa… no kuule, nyt olis sitten se tilanne, mistä aiemmin kysyitkin, että onko sellanen mahdollista..” Ei tarvitse sanoa enempää. Tiedän jo. Lomautus. En kovinkaan tarkasti kuuntele,  mitä hän sitten sanoo. Puhelun toisessa päässä vilahtelevat sanat menettely, ennakkoselvitys, kuuleminen. Joo, joo, okei, selvä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin niin ensimmäinen tunne oli helpotus.

Kuva: Unsplash

Miten mä näin reagoin?

Helpotus siitä, että etätyö loppuu. Helpotus siitä, että enää ei tarvitse samaan aikaa yrittää keskittyä töihin ja lapsen hoitamiseen. Helpotus siitä, että ei tarvitse keksimällä yrittää keksiä peruuntuneiden tapahtumien tilalle verkossa toteutettavia tilaisuuksia, joista pitäisi saada vielä tuottoakin. Helpotusta siitä, että mun ei tarvitse enää osallistua yhteenkään ”näin järjestät hyvän webinaarin”-webinaariin.

Helpotusta siitä, että tämä ns. löysässä hirressä roikkuminen loppuu. Jotenkin tiesin, että lomautus tulee. Yhtiön liiketoiminta koostuu pääasiassa tapahtumista ja minä olen tapahtumatuottaja eikä tapahtumia saa järjestää, joten mitä muuta lopputulos voisi olla. Toivoin kyllä, että ei tulisi. Että olisi muita vaihtoehtoja. Ehdotin toimitusjohtajalle koronatuen hakemista, mutta hän ei reagoinut asiaan mitenkään. Se tuntui oudolta. Minusta se asia olisi ollut hyvä selvittää ennen lomauttamista. Puhelun loppupuolella muistutin asiasta ja kommentti oli ”aivan niin joo, se..”

Tunnetila muuttuu

Parin päivää puhelun jälkeen käytiin läpi lain vaatima ennakkoselvitys.  Etänä toki sekin. Jotenkin siinä tunnetila alkoi muuttua. Varmaankin todellisuus alkoi iskeä tajuntaan. Parin viikon päästä mulla alkais siis kesäloma, joka jatkuu suoraan 90 päivän lomautuksena. Mitä hittoo? Oon 16 viikkoa pois töistä ja palaan syyskuussa, kun tapahtumakausi pitäisi olla kuumimmillaan. Mutta eihän sitä tiedä onko edes.

Sain tiedoksi keskustelussa, että työnantajan mielestä on annettu riittävästi aikaa kehittää korvaavaa toimintaa, jolla saadaan tuottoa ja katetaan kevään taloudelliset menetykset. Koronasta johtuvan poikkeustilan alkaessa suurin osa työajastani meni eri tapahtumien peruutuksiin ja siirtoihin liittyviin toimenpiteisiin. Se ei ihan niin helposti käy, kun monta 2-päiväistä seminaaria peruu ja yrittää löytää niille korvaavan ajan. Hoidat jo ilmoittautuneet, puhujat, muut esiintyjät juontajat, tapahtumapaikat, kuljetukset, tarjoilut, somisteet ja monet muut alihankkijat.  Samalla aloin oma-aloitteisesti perehtyä ja opetella, miten järjestetään laadukkaita ja kiinnostavia verkkotapahtumia, koska näistä ei valitettavasti ollut kokemusta oikeastaan ollenkaan eikä niitä oltu aiemmin järjestetty.

Kuva: Pexels

Kiukkua pukkaa

Että kyllä mua sitten alkoi jurppia. Sekin otti päähän, että olin ollut viikon kipeenä, joten käytännössä omasta mielestäni mulla ei ollut juurikaan ollut aikaa miettiä ja luoda uutta liiketoimintaa. Sairaslomani aikana työni eivät edisty  (joitakin asioita hoidin myös sairaana), koska ei ole sijaisia ja palatessani takaisin oli monta kiireellistä käytännön asiaa odottamassa ja ne oli hoidettava heti. Ensimmäiset maksulliset verkkotapahtumat olivat tulossa toukokuun ensimmäisellä viikolla, ja tarkoituksena oli järjestää kevätkaudella vielä 2-3 muutakin, mutta nehän nyt sitten eivät toteutuisi.

Olin jo aiemmin ilmaissut toimitusjohtajalle, että tarvitsisin tukea tässä muutostilanteessa ja uuden liike-toiminnan luomisessa, mutta sitä en mielestäni ollut riittävästi saanut. Koin koko tilanteen ja vastuun kaatuvan pelkästään minun niskaani. Työnantajani ei ollut valmis tilanteen vaatimaan nopeaan muutokseen käytettävissä olevilla pienillä resursseilla. Ja minusta tuntui, että se kaikki oli minun syytäni ja minut jätettiin yksin selviytymään.

Ymmärrän ja tiedostan varsin hyvin, että henkilöstökulut ovat isoin kuluerä ja melkeinpä ainoa säästökohde. Olisin kuitenkin toivonut inhimillisempää henkilöstöpolitiikkaa ja asioiden selvittämistä ja vaihtoehtojen pohtimista ennen lomautuspäätöksen tekemisistä. Ja kyllä niin mua kiukutti. Oikeastaan kaikki. Tuntui, ettei esimies ymmärrä ollenkaan asioita minun tai minun työni näkökulmasta. Pitäkää tunkkinne. Mä etin uuden paikan. (Toim. huom. vaan mistäpä etsit, kun kaikki muutkin tapahtuma-alalla on lomautettu..)

Nyt tää tilanne on tämä – no can do

Joku jo ehkä arvaa, mitä sitten kävi. Pikkuhiljaa aloin hyväksyä tilanteen. Ei se tulisi muuttumaan, vaikka minä kuinka hannaisin vastaan ja loukkaantuisin lähes joka asiasta, mitä mun pomo sanoo tai tekee. Kiukku laantui, mutta tilalle tuli huolestuminen. Olin omassa työajan suunnittelussa hahmotellut, että teen touko- ja kesäkuussa syksyn tapahtumien suunnittelua ja voin tehdä ne niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista. Lomautuksen kestäessä elokuun loppuun saakka onkin varauduttava siihen, ettei kaikkia syksylle suunniteltuja tapahtumia voida toteuttaa. Joka taas aiheuttaa lisää painetta talouden tasapainottamiseen.

Minulla myös oli oli vähän sellainen tunne, että minun keskeneräisiä työtehtäviäni tullaan siirtämään muille. Näinhän ei voisi toimia, kun lomautukseni perusteena oli se, että työt ovat koronasta johtuen tilapäisesti vähentyneet eikä työnantajalla ole tarjota töitä minulle. Käytännössä kuitenkin kaikenlaista hommaa olisi. Ei ehkä niin paljon kuin normaalisti, mutta olisi kuitenkin. Tein listan kaikista tapahtumista, mitä on tulossa ja mitä toimenpiteitä on niihin liittyen, jotka kuuluvat minun työtehtäviini. Pystyin ihan aistimaan esimieheni hämmennyksen, vaikka etäpalaverissa olimmekin, kun hän tutkaili tekemääni muistiota. Siinä hetkessä hänelle kirkastui, miten paljon vaatii tapahtuman tuottaminen. Että ei se minun homma niin helppoa ja yksinkertaista olekaan ja aika iso lovi tulee, kun minä jään pois. Se oli myös minulle käänteentekevä hetki, kun ymmärsin, mistä kiukkuni johtui. Minulla oli ollut sellainen olo, että olen vain turha kuluerä ja minut on helppo pistää pihalle, kun ei se juurikaan vaikuta mihinkään.

Kuva: Pirve Harakka

Ei aivan zen, mutta ihan jees!

Tuon palaverin jälkeen sekä oma että pomon asenne muuttui ja sitten olinkin jo tiellä kohti sopeutumista. Siiinä kyllä auttoi tosi paljon samassa tilanteessa olevan ystävän tuki. Olemme jo muutenkin kuin sielunsiskoja, joten oli mahtavaa, kun sai jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan sellaisen kanssa, joka ymmärtää minua ja ymmärsi tilanteen. Toinen tärkeä kanava käsitellä asiaa oli tapahtuma-alan ammattilaisille tarkoitetun järjestön MPI Finlandin järjestämät lomautettujen vertaistukikeskustelut, jotka toteutettiin Zoomissa. Huomasi, että muilla on ollut samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Helpotti kuulla, että en se olekaan vain minä. Ja minun pomo. Parasta oli, että opin uuden termin kuvaamaan tilannettani: kesälomaus. Sehän kuulostaa mukavalta! Eräässä tapahtumia järjestävässä organisaatiosas yksi työntekijöistä oli vahingossa kesälomasta ja lomautuksesta puhuessaan sanonut kesälomaus. Termi oli nopeasti vakiintunut työyhteisössä käyttöön tilanteesta, jossa olet määrätty pitämään kertyneet vuosilomat ja se jatkuu sitten suoraan lomautuksena.

Suhtautumiseni tähän lomautukseen noudatti aika tarkkaan sitä, miten on tutkittu ihmisten reagoivan menetykseen tai muutokseen. Heltin työterveyspsykologi Mari Laari kirjoittaa aiheesta blogissaan.  Ensin iskee lamaannus ja itsensä suojaaminen asialta, sen jälkeen kritiikki ja kiukku, jota seuraa todellisuuteen herääminen. Tämän jälkeen alkaa luopuminen ja vähitellen asian hyväksyminen. Sitten alkavat ajatukset siirtyä uusiin asioihin ja pyrkiä löytämään hyviä puolia. Lopulta löytyy tasapaino.

Lähde: https://heltti.fi/lomautus-tuli-kuinka-tasta-selvitaan/

Onhan tässä valtavasti hyviäkin puolia. Varmasti isoimpana se, että olen vihdoin saanut roikkumaan jääneet opintosuoritukset tehtyä ja aion valmistua nyt! Wuhuu! Minulla meni yamkin suorittamiseen kauemman kuin aikoinaan tradenomin tutkintoon. Myös lapsen kanssa tulee touhuttua yhdessä  enemmän, kun hän on nyt koko kesän pois päiväkodista. Normaalisti kun on useasti huono omatunto siitä, ettei ehdi tarpeeksi leikkiä ja viettää aikaa lapsen kanssa. Lisäksi olen päättänyt keskittyä enemmän itseeni ja löytää aikaa liikkumiselle ja kiinnittää huomiota hyvinvointiini.  Näin myös Mari Laari neuvoo tekemään eli käytä vapautunut aika itsellesi tärkeisiin asioihin, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa! Ja hei, mikä ihana aika olla vapaalla – onneksi ei ole marraskuu :D

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? Onko lomautus tai sen uhka iskenyt sinuun? Miltä se tuntuu?

Pirve Harakka

kesälomauksella 8.5 lähtien ollut tapahtumatuottaja