“TTT lomauttaa koko henkilökuntansa kaikkiaan 120 henkilöä” Aamulehti 13.10.2020. Surullista mutta ei yllättävä uutinen vuonna 2020. Koronapandemian myötä voimaan astuneet yleisömäärän rajoitukset ja perumiset, ennustamattomuus sekä jatkuvasti muuttuvat kokoontumisohjeistukset ovat tehneet vuodesta todellisen painajaisen alalle. Korona vaikuttaa kaikilla tavoilla kulttuuria, taidetta ja tapahtumia tuottavien tahojen omaan rahoitukseen, ja painajaisen vain jatkuessa alkavat avustuksetkin olla vaarassa. Valitettavasti kulttuuriala ei ole tässä veneessä ensimmäistä kertaa. Kun rahat ovat loppu, on pakko karsia sieltä mikä ei ole yhteiskunnassa välttämätöntä.
Uskallan kuitenkin väittää, että kulttuurista karsiminen on lyhytnäköistä ja maksaa yhteiskunnalle huomattavasti enemmän, kuin siihen sijoittaminen. Kulttuurin hyvää tekevä ja mieltä piristävä vaikutus on niin monessa eri tutkimuksessa todistettu, että tutkimustietoa aiheesta löytyisi pilvin pimein, mutta oma väitteeni pohjaa rottakokeeseeni 1987-luvulla syntyneenä lama-ajan lapsena. Ikäryhmääni on myös tutkittu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laajassa tutkimuksessa “Suomi nuorten kasvuympäristönä 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista”. Tutkimuksessa havaittiin, että ikäpolveni edustajissa todella oli runsas joukko, johon lamat olivat jättäneet jälkensä huono-osaisuuden sekä mielenterveyden ongelmien muodossa (Ristikari, Törmäkangas, Lappi, Haapakorva, Kiilakoski, Merikukka, Hautakoski, Pekkarinen & Gissler 2016, 5). Ongelmien koettiin aiheutuneen aineellisesta, mutta myös henkisestä köyhyydestä ja virikkeettömästä lapsuudesta (Haapanen 2011). Lapsuuteni muistoissa ei suinkaan ole mitään vikaa, mutta rehellisyyden nimissä ei niissä kulttuurilla, taiteella tai tapahtumilla reposteltu.
Kuva: yle.fiMonet alalla työskentelevät ystäväni ovat koronan myötä joutuneet työttömiksi eikä töiden tulevaisuudesta ole tietoa. Itse olen onnekseni saanut ainakin toistaiseksi pitää työpaikkani, mutta pelkään henkisten sekä fyysisten resurssieni riittämättömyyttä siinä tilanteessa, jota pelkään tulevaksi. Tilanteessa, jossa minun tulisi kyetä tuottamaan ihmisille iloa ja mieltä virkistäviä sisältöjä ilman resursseja. Omalla työlläni tahdon mahdollistaa kaupungin asukkaille parhaan mahdollisen kaupungin elää, eli tarjota elämää rikastuttavia sisältöjä ja kokemuksia. Haluan tarjota positiivisia uutisia silloinkin, kun maailma on tällaisessa tilanteessa, mutta se mitä en jaksa on jatkuva taistelu työni merkittävyydestä.
Kaikkien kulttuurin ja taiteen rahoitukseen ja tukiin vaikuttavien henkilöiden soisi ymmärtävän miten paljon merkitystä tällä alalla on ihmisten hyvinvoinnille, puhumattakaan siitä miten laajan joukon ala työllistää ja millaisia taloudellisia vaikutuksia sillä on. Niistä tarkemmin voi lukea, vaikka alan keväällä perustetun etujärjestö Tapahtumateollisuus ry:n tai suomen musiikkitapahtumien verkosto LiveFIN ry kirjoittamista artikkeleista ja tutkimustyöstä. Oma missioni tässä tiukassa tilanteessa on taata, ettei elämän tarvitse olla virikkeetöntä tai tylsää. Siksi aion aktiivisesti vaatia resursseja työni tekemiseen ja tehdä sitä näkyväksi. En jaksaisi sitä tehdä, se ei tunnu mielekkäältä ja mieluiten keskittäisin panokseni työni tekemiseen. Mutta jos vaikenen aiheen tärkeydestä, päädynkö sitten vain suorittamaan mahdotonta tehtävää ilman resursseja ja kestääkö oma henkinen hyvinvointini sitä? Kulttuuri kuuluu kaikkialle ja meille kaikille. Se ei ole ilmaista, mutta ei sen kuulukaan sitä olla.
Isabella Rossi, Kulttuurituottaja, kulttuurin kuluttaja ja rakastaja
Lähteet:
Ristikari, Tiina & Törmäkangas, Liisa & Lappi, Aino & Haapakorva, Pasi & Kiilakoski, Tomi & Merikukka, Marko & Hautakoski, Ari & Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 ikävuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Nuorisotutkimusverkosto. Raportti 9/2016. 112 sivua. Helsinki 2016. Verkkojulkaisu.
Haapanen, Mikko 2011. Laman lapsista piirtyy rekisterien avulla hätkähdyttävä kuva. https://yle.fi/uutiset/3-5305936. Viitattu 13.10.2020.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta, Isabella!
VastaaPoistaKulttuurin hyvinvointi- ja elinkeinovaikutukset ovat monesti välillisiä tai osa isompaa kokonaisuutta ja siten vaikeasti mitattavissa. Erityisesti kuntatasolla taloudelliset valinnat voivat olla vaikeita, koska uusi kulttuuritoimintalaki jättää paljon väljyyttä siihen, millä tavoin tai missä laajuudessa kulttuuripalvelut kunnissa järjestetään. Kulttuuriala kaipaa puolestapuhujia ja vaikuttavaa viestintää, jotta yleisöllä on jatkossakin mahdollisuus nauttia laadukkaasta kulttuuritarjonnasta - myös matalan kynnyksen lähipalveluna, ei ainoastaan festivaaleilla ja yleisötapahtumissa.
Kulttuurista leikkaaminen on kyllä todella lyhytnäköistä. Tuntuu, että virheellinen luulo siitä, että kulttuuriin sijoitettu raha ei sieltä enää tule takaisin ja että sillä elätetään pienen kuplan kulttuuripummeja, on todella sitkeässä. Muistaakseni Suomen BKT:sta kulttuurin osuus on jo lähemmäs 4% ja kulttuuriin sijoitetut rahat (olispa lähteet, löytyis varmaan tarkat luvut esim. noiden linkkien takaa) tuplaantuu.
VastaaPoistaEsim. Porissa leikataan nyt nimenomaan kulttuurista ja Kulttuuritalo Annankatu 6:n pienestä budjetista leikattiin 1500€. Se olis ollut pieni summa monessa muussa kaupungin alla toimivassa organisaatiossa, mutta Annikselle se on todella iso raha.
Kulttuurista leikkaaminen kostautuu kyllä pidemmän päälle.