LUOVAN JOHTAJUUDEN KESKIÖT, kolmiosaisen blogisarjan toinen osa. 

Johtajuus ja sen ympärillä pyörivät ismit, aatteet, trendit ja paradigmat ovat jatkuvasti kehittyvä pyörre, josta voi olla vaikea saada kiinni. Business-konsulttien ja tieteen harjoittajien kiima keksiä johtajuuden keskiöön uusia termejä, malleja, suppiloita, käkkyröitä ja käytäntojä on aikaan saanut sen, että johtajuuden keskiö on kovin ruuhkainen. Blogisarjassa kysyn, ihmettelen ja opin kolmelta johtajalta heidän ajatuksistaan johtajuudesta ja kuinka he selviävät tässä ajassa johtajana. Blogisarjaan valikoidut johtajat ovat luovien alojen ja luovien ihmisten johtajia, keskenään erilaisessa liiketoiminnassa, omia persoonallisuuksiaan ja juuri siksi kiinnostavia. 

Miina Miettinen, Kulttuurituotannon yamk-opiskelija

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

”TÄMÄ ON NYT SE MUN PURPOSE”

Haastateltavana Helene Auramo, Prönön perustaja ja toimitusjohtaja.

MERKITYSTÄ ETSIMSSÄ JA LÖYTÄMÄSSÄ

Helene Auramon työhistoriassa on läkähdyttävän paljon uuden luomista ja erilaista tekemistä. Voisi ajatella, että Auramo on sitä ihmistyyppiä, joka innostuu ja kyllästyy nopeasti, ja toisaalta, että Auramo on mieluummin sekä-että -ihminen, ei joko-tai.  Auramo on muun muassa Okimo Clinicin perustaja, Indiedaysin perustaja, Slushin perustajajäsen, Zipipopin perustaja, ollut perustamassa Liike NYTiä ja mukana Auramo-Stenvallissa jakamassa aikaa ja ideoita itselle merkityksellisissä projekteissa. Nyt Auramo vie eteenpäin prönöilyä*, yritystä ja ehkä filosofiaakin. Mikä on Prönö ja mitä on prönöily?

”Prönö on alusta, missä voi löytää päteviä osaajia. Voi suositella muille osaajia ja voi löytää muiden suosittelemia osaajia”, Auramo kertoo ja jatkaa: ”Idea lähti vahvasti siitä, että olen itse ollut pitkään yrittäjä ja mulla on aina ollut tärkeenä fiilis siitä, että on olemassa tyyppejä jotka voi jeesaa, jos on asioita mistä ei itse tiedä. Varsinkin yrittäjänä, kun sä teet paljon uutta.”  Prönö on siis palvelu, joka auttaa yrittäjiä löytämään toisen yrittäjän ja yhdistämään tieto-taitonsa. 

Eikö maailmalla sitten ole jo valmiiksi erilaisia alustoja ja palveluja joiden avulla voi jakaa osaamista ja verkostoitua? Auramon mukaan on, mutta ne keskittyvät jakamaan sisältöjä ja mainontaa pyrkimyksenä koukuttaa käyttäjät viettämään aikaa itse alustalla. Prönö on työkalu, jossa ei ole sisältöjä vaan ihmisiä, joilta voit pyytää apua ja tarjota apuasi muille. Auramo pohtii sosiaalisten medioiden ja palveluiden toimintaperiaatetta lisää: ”Somessa on se pielessä, että jotta ihmiset muistaa sen jonkun osaajan, sen pitää tuottaa sitä sisältöä. Ja se on jotenkin sääli, sillä jos sä oot tosi hyvä juristi, niin miksi sun pitäisi tuottaa sitä sisältöä? Eikö sen pitäis riittää, että sä osaat sen homman? Ja että ihmiset käyttäis ajan siihen työhön eikä siihen, että ne höpöttelee (somessa) sitä sun tätä.” Prönön tarkoitus on rakentaa yhteisö, jossa itseisarvo ei ole kontaktien määrässä vaan merkityksellisyydessä. 

Prönössä ja se toimintaperiaatteessa näkyy vahvasti Auramon oma aatemaailma ja sisäänkirjoitettu ajatus halusta tehdä merkityksellistä työtä itse valitsemiensa tyyppien kanssa. Prönössä yksi hakumahdollisuus perinteisten toimiala- tai osaamishakutoimintojen lisäksi on arvomaailma.  Auramo avaa näkemystään: ”Jos mietitään kuluttajia niin ne voi miettii ostopäätöksissä sitä, että ne haluu ostaa jonkun luomutuotteen tai ekologisemman tuotteen. Ja sit kun me mietitään, että kun me ostetaan ihmisiltä palveluita, niin eihän me vielä pystytä kauheesti ees kattoo mitkä näiden arvot on tai kannattaaks nää niitä sustis (sustainbility) asioita, ja se on hölmöö.”

INNOVOINNIN TAKANA ON MERKITYKSENLUONTI

Uuden luominen ja ´kreaaminen´´ tuntuu olevan jokaisen itseään kunnioittavan yrityksen sääntö. Se, onko innovoinnin keisarilla vaatteita, on eri juttu. Mikä on innovoinnin tarkoitus? ”Että saadaan muutettua asioita ja maailmaa paremmaks. Se on se mistä se kaikki lähtee. Kun asiat muuttuu koko ajan, sä muutut ja asiat menee eteenpäin. Sulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että ne menee oikeeseen suuntaan. Mä koen, että se tulee myös vastuuntunnosta, ” Auramo kertoo ja jatkaa: ”Prönönkin osalta se, että eihän tää oo tavallaan kauheen järkevä polku monessakaan suhteessa. Hirvee riski, mutta koen, että mulla on vastuu tehä tätä ja mä koen, että mulla on vastuu auttaa niitä yrittäjiä jotka miettii miten ne saa vietyä yritystään seuraavalle tasolle. Mulla ei vaan ollut vaihtoehtoja. Tää näkyy monessa muussakin mun tekemisessä, ei vaan ole ollut vaihtoehtoja. Sä vaan oot sen asian soitin, etkä voi olla tekemättä. En antais itselleni ikinä anteeks jos en olis ainakin yrittänyt. Koen merkityksellisyyttä joka päivä.”

Merkityksellisyys, tarkoitus ja arvot korostuvat Auramon puheessa eikä ilman niiden tutkiskelua Prönökään olisi sellainen kun se on nyt. Auramo kävi läpi sisäisen prosessin, jonka aikana hän kirkasti itselleen arvot ja itsen tarkoituksen. Prosessin myötä Auramo otti eteensä tyhjän canvaksen ja päätti, että `mä saan nyt tehä ihan mitä haluun ja päättää mikä se on`. Auramolle se, oli syvempään tarkoitukseen perustuvaa, yrittäjähenkisten ihmisten auttamista ja vahvasti arvojohdettua tekemistä. Innovaatio Prönön lopulliseen muotoon lähti rakentumaan näiden ajatusten päälle. Auramo kokee, että: ”Prönö on myös minä. Tämä on nyt se mun purpose.”

VOIKO INNOVOINTIA KEHITTÄÄ STRATEGISESTI JA SYSTEMAATTISESTI?

Auramon mukaan voi. On kuitenkin lähdettävä liikkeelle luovuudesta joka Auramon mielestä innovaation aikaisempi aste: ”Luovuutta voi kehittää tosi paljon. Ympäristöllä voi vaikuttaa siihen sillä, että ollaan avoimia, annetaan ihmisten heittää ideoita eikä naureta niille”.  Luovan kulttuurin kehittäminen ei tarkoita ryppyotsaista tekemistä, päinvastoin, yhteinen ideoille nauru on koko työyhteisön yhteisöllisyyttä rakentavaa silloin kun se ei ole pahantahtoista. Auramo antaa esimerkin: ”Zipipopissa meillä oli tapana ennen idean esittämistä sanoa että, nyt on bobo-idea. Se tarkoitti sitä, että nyt on vaan idea jota ei ole miettinyt vielä sen tarkemmin eikä esittäjä ole yhtään varma onko se hyvä idea vai ihan hullu. Oli idea hyvä tai huono, ihmistä ei arvosteltu sen idean perusteella. Lopulta ei puhuttu enää bobo-ideoista, vaan se ideoinnin ja hyväksymisen kulttuuri oli jo niin vahvasti juurtunut työyhteisöön.”

Sen lisäksi, että on saatu luotua työkulttuuri johon voi luottaa ja jossa ei tarvitse pelätä joutuvansa naurunalaiseksi, tarvitaan Auramon mukaan kykyä yhdistellä eri asioita, on keskusteltava paljon eri ihmisten kanssa ja aktiivisesti pohdittava onko ideat hyviä ja toteuttamiskelpoisia. ”Prönöönkin tulee koko ajan kaikenlaisia ideoita eri suunnista ja kun me sitten tutkitaan niitä ideoita tarkemmin, niin monet on sellaisia joita me ollaan käsitelty jo aiemmin ja tiedetään että se ei oo vaikka juridisesti mahdollinen. Välillä se on turhauttavaakin kun niitä ideoita tulee”, Auramo kuvaa Prönön tilannetta.

IDEOINTI ON KIERRÄTTÄMISTÄ

Auramon mielestä ideoinnissa on hyvä olla myös rajoja. Asetetut tavoitteet auttaa ja työskentelyssä kannattaa käyttää erilaisia priorisointimenetelmiä ja workshoppeja, sillä kaiken ja kaikenlaisten ideoiden heittely ei ole tehokasta. Auramo itse huomasi, miten tuloksellista oli oman idean kehittymisprosessin näkökulmasta idearaakileen esittely jollekin toiselle.  

Vähän aikaa sitten Auramo heitti oman raakileensa eteenpäin henkilölle, joka jatkojalosti sen visuaaliseksi suunnitelmaksi, jonka jälkeen Auramo lähetti sen koodarille, jolta tuli pari kehitysajatusta lisää idean toteuttamiseksi. Prosessin aikana Auramo oivalsi myös miten esimerkiksi markkinointi kannattaa tehdä. 

Tuloksellisuus luovuudessa tulee Auramon mukaan siitä, että työskentelee parhaiden tyyppien kanssa jotka vie ideaa askeleen eteenpäin. Vilpittömyys, luottamus ja aito halu olla mukana on Auramon mukaan elintärkeää. Luovuudessa on tärkeää asettaa rajat ja raamit ja antaa muille hyvän perehdytyksen jälkeen tarpeeksi vapautta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

LUOVUUS JA HULLUUS - JA VASTUU VISIOSTA

Ajatuksesta, että keskeneräistä ideaa ei voi esitellä, täytyy luopua. On hylättävä ajatus, että voi joutua naurunalaiseksi. Auramo kertoo: ”Välillä sulla on vähän semmonen hullu olo, koska sä puhut asioista, joita ei oo olemassa. Sä puhut semmosesta, joka on joskus ja sun pitää puhua siitä kuitenkin siten, että sä uskot tähän ihan sikana. Sä meet itsevarmana ja sua hävettää ne sun keskeneräiset matskut ja sä sanot, että mä tiiän, te pystytte tekemään tästä paremman ja luotat siihen. Ja sitten kun ne pystyy tekemään siitä paremman niin sä oot tosi onnellinen.”  Rohkeus tulla esiin keskeneräisenä ja epätäydellisenä tulee Auramon mukaan siitä, että tuntee itsensä ja sen miten oma mieli toimii, eikä anna egon sotkea ajatuksia. Vielä Prönön alkuvaiheesa Auramo koki, että mieli pyrkii johtamaan tekemistä ´sun pitää tehdä vielä enemmän ja sun pitää tehdä tämä ja tuo´. Nyt tilanne on toinen ja haasteet liittyvät enemmän konkreettiseen tekemiseen.

Innovaatiossa on Auramon mukaan eri vaiheita; alussa on ideat ja hullutkin ajatukset, jonka jälkeen alkaa optimointi ja rajojen asettelu jotta käytännön työ voi alkaa. Innovoinnin johtamisessa sen vetäjällä on vastuu ohjata tekemistä: ”Sulla on vastuu kuitenkin ohjata koko ajan. Ei voi mennä silleen, että sä uskot kaikkia ja meet minne sattuu. Sulla pitää olla itsellä se vahva visio”, Auramo kertoo ja toteaa lopuksi, että innovaatio on kaupallinen kun taas idea ei välttämättä sitä ole. 

Prönön toiminnan alussa on tehty asiakasanalyysejä ja -tutkimusta, joten ymmärrys asiakkaasta on olemassa, ja sitä ymmärrystä kasvatetaan koko ajan. Sen sijaan Prönössä ei käytetä mitään innovointi- tai luovuusprosessia tyyliin ´nyt innovoidaan!`, vaan tekeminen lähtee ennemminkin käsillä olevasta ongelmasta ja priorisoinnista, siitä pohdinnasta miten asioita voisi tehdä paremmin. Tällä hetkellä Prönössä keskitytään tiukasti rajattuihin asioihin, suuret linjat on määritelty eikä päämäärättömään rönsyilyyn ole varaa tai tarvettakaan. Hetken pohdittuaan Auramo toteaa, että ”Itseasiassa me ei tehdä tällä hetkellä ollenkaan innovaatiotyötä. Eikä Prönön osalta ollut ollenkaan innovaatiota. Mä olen ajatellut sen pienempinä palasina”

PAKOSTA HALUUN

Johtaminen on aina arvolatautunutta, kirjoitetut yrityksen arvot eivät aina täsmää käytännön tekemisen tasolla eikä yrityskulttuuri muodostu arvojen mukaiseksi. Auramolla arvot ovat olleet koko yrittäjyyden ajan samat. Sen sijaan tavoitteellisen arvotyöskentelyn jälkeen Auramosta on tullut vahvempi henkilönä ja työn tekeminen kumpuaa nyt selkeämmin arvoista käsin. Konkreettisena esimerkkinä Auramo kertoo perspektiivin muutoksesta, jonka ansiosta hän nauttii jokaisesta päivästä ja siitä, että saa oppia. Epätoivo, paniikki tai tehtäväkeskeinen arki enää johda tekemistä.

”Ennen mulla oli tämmönen motto: Pakko on paras -motivaattori. Nyt en ajattele noin ollenkaan, mikään ei oo pakko. Mä vaan haluun tehä ja sillon mä saan sen kyllä tehtyä, fiilis vaan siinä matkalla on eri. Ja ehkä halu antaa tilaa myös sille luovuudelle. Pakkoduunissa ei oo paljon tilaa luovuudelle, se vaan suoritetaan.”

Auramon halua olla luova ruokkii yhdessä toimiminen sekä yrittäjämäisen asenteen tuoma ratkaisukeskeisyys ja kekseliäisyys. Lisäksi Auramo tukee luovuuttaan lukemalla, meditaatiolla ja light energyn tuomalla positiivisuudella.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ARVOT JA JOHTAMINEN

Millainen Auramo kokee olevansa johtajana? Auramo kertoo kyselystä, jossa taannoin Marketing Clinicillä tiimin vastauksissa nousivat adjektiivit: inspiroiva ja luova ja reilu. Psykologisissa testeissä inspiroinnin vierelle nousee dominointi, joka Auramon mukaan näkyy halussa johtaa. Johtajana Auramo kuvaa itseään näin: ”Oon aika vaativa ja tykkään tehä töitä hyvien fiksujen ihmisten kanssa jotka pystyy ajattelemaan nopeesti. Mun tehtävä on myös huomata ihmisten vahvuudet ja heikkoudet ja valjastaa ne vahvuudet.”

Arvojaan Auramo halusi testata käytännössä ja hän kehitti itselleen oman arvotyökalun, jonka avulla pystyi peilaamaan miten hänen arvonsa heijastuvat johtamisessa. Arvotyökalun avulla Auramo huomasi, että esimerkiksi vaativuus on sitä, että hän välittää tiimistään ja haluaa että tiimiläiset menestyvät. Hän kokee, että on hänen vastuullaan viedä tiimiläisiä eteenpäin, ohjauksen tarve on erityisen suurta nuorempien työntekijöiden kohdalla. 

Yksi Auramon arvoista on rauha joka näyttäytyy oikeudenmukaisuutena ja reiluutena. Reiluus läpileikkaa koko tekemisen aina sisäisestä tiimityöskentelystä alihankkijasuhteisiin. Auramo haluaa, että myös häntä ja yritystä kohdellaan reilusti. Johtajana Auramo näkee vapauden tärkeänä arvona ja siihen liittyvän voimaantumisen vastuunottamista  ja oppimista unohtamatta. Ei ole yleistä, että johtajalle on ok, että hänen heikkouksistaan puhutaan. Auramolle on. Hänestä se on osa läpinäkyvyyttä eikä omat heikkoudet hävetä. Päinvastoin, kaikille on hyvä tuntea toistensa heikkoudet. Kääntöpuolena on onni tuntea kollegoiden vahvuudet. Tuntemus auttaa koko tiimiä luomaan yhdessä työyhteisön joka näyttäytyy osaavana ulospäin.

JOHTAJAN TÄRKEIMMÄT PÄÄTÖKSET

Auramon johtajana tekemät tärkeimmät päätökset ovat liittyneet irtisanomisiin ja palkkaamisiin sekä organisaation suunnan muutosten tekemiseen. Irtisanomisissa henkilökohtaisesti Auramolle on ollut vaikeinta se, ettei hän ole osannut ohjata tai saanut henkilön koko potentiaalia esiin, eikä ole pystynyt kaupallistamaan henkilön osaamista. Hän ei koe, että paremmat tai laajemmat ennakkotestaukset olisivat muuttaneet asiaa. Vastuu on aina hänen.

Tilanne on start up -kulttuurissa toinen, työyhteisönä se on luova eikä ihan kaikkea osaamista voikaan testata ennakkoon, kun tekeminenkin on sellaista mitä ei ole tehty ennen. Välillä perehdytys näyttäytyy vaativuutena, sen taustalla on kuitenkin halu, että henkilö oppii ja onnistuu. Auramo ja hänen yrityksensä käyttää paljon aikaa esimerkiksi harjoittelijoiden perehdytykseen toiveena, että harjoittelija voisi kasvaa tehtäviinsä ja hänet pystyttäisiin vakinaistamaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

KULTTUURIVINKKI KULTTUURINTUOTTAJILLE

Manuela Boscon taide, auttaa kaikkia itsensä etsijöitä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Termien selitys:

Prönöily*= kulttuuri, jossa ideat, osaajat ja intohimot löytävät toisensa.

Kun “mikään” ei kiinnosta

Tehtävänanto: Kirjoita 3 blogikirjoitusta.
Minä: Helppo homma, on tässä ennenkin blogia kirjoiteltu.
Minä seuraavat viikot: ……. 

Päässä pyörii pätkä sieltä, toinen täältä. Maailma on täynnä kiinnostavia asioita, varsinkin kulttuuri, se se vasta kiinnostavaa onkin! Ainakin yleensä. Käyn uudestaan tsekkaamassa mistä muut ovat kirjoittaneet, mietin että toikin aihe oli tossa, toi käsittelee tota aihetta paljon fiksummin kuin itse ikinä olisin älynnyt kirjoittaa, upea mielipide - ei lisättävää, no en tästäkään viitsi kirjoittaa... Kaikki mitä ajattelen, on selvästikin jo sanottu. Miksi mikään aihe ei innosta kirjoittamaan? Voinko kirjoittaa siitä?

Se on varmastikin ähky. Ähky kaikesta tiedon tulvasta, virikkeistä verkkokalvoilla, äänistä, hajuista ja mauista. Ähky joka tukkii mielen ja lamauttaa oman ajattelun. Olen päästäni turta, mikään ei paljoa hetkauta. Tunnen paljon, mutta mihinkään ajatukseen ei ole lisättävää. 

“En oikein jaksa tätä alaa”, totesi opiskelijakollegani tapahtumatuotannosta puhuessaan. Keskustelu kulki vähän eri kontekstissa kuin tässä, mutta lauseena tuo jäi kaikumaan päähäni. Sain alkuvuodesta totaalisen stopin työuupumuksen muodossa ja se vaikuttaa ajatuksiini ja erityisesti intohimooni kulttuurialaa kohtaan vähän valitettasti edelleen. Se on ehkä ähkyäkin suurempi syy siihen, kun “mikään” ei kiinnosta. 

Lukuisten keskustelujen myötä olen saanut huomata kuinka väsyneitä monet muutkin, varsinkin vapaan kentän kulttuurialan tekijät voivat olla. (Varmasti muidenkin alojen, mutta nyt pysyttelen omallani.) Työmäärä voi olla järjetön monellakin mittarilla, apuja ei ole saatavilla ja palkka on jokseenkin kohtuuton työmäärään ja -panokseen nähden. 

Tähän kohtaan oli tarkoitus lisätä kuva
työaikaseurannastani joltain kiivaimmalta viikolta,
mutta tämä olikin kivempi.

Toinen opiskelijakollegani kirjoitti kulttuurituottajan laajasta tehtäväkentästä erittäin osuvan tekstin, ja pystyn allekirjoittamaan siinä kaiken. Erityisesti ajatus “... monessa kulttuurialan paikassa ei ole ketään kelle delegoida, joten tuottaja päätyy tekemään asiat itse tai ne jäävät tekemättä.” Tuo voi olla palkanmaksajatahon joskus vaikea ymmärtää, mutta tunnolliselle tuottajalle uupumuksen edistäjä. Pakkohan ne työt jonkun on tehtävä!

Työuupumustani seurasi korona, koronaa seurasi lomautus, lomautusta seurasi irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä (korona) ja irtisanomisesta seurasi pysähdys. Tai ehkä se tuli jo siinä lomautuksen kohdalla, mutta nyt, kuukausia myöhemmin näen paljon selvemmin mihin jamaan olin ajatutunut. Niin minulle, kuin erään ryhmäkeskustelumme mukaan monille muillekin kulttuurialan tekijöille ja siinä kuplassa eläville korona tuli, kaikesta käänteisyydestään huolimatta, tarpeeseen. Siis noin niin kuin elämän kannalta tarpeeseen, ylipäätään. Kukaan ei sitä olisi tietenkään halunnut, mutta se pakotti monet meistä pysähtymän ja miettimään asioita uusiksi, eikä se ole useinkaan huono asia. 

“Pakkolevon” ansiosta itselläni happi kulkee taas paremmin ja muistanut sellaisia pikkuseikkoja, kuten sen miten ihana luonto meillä on ja miten hauskoja tyyppejä omat lapset esimerkiksi ovat. Ja kun itse en pystynyt ravitsemaan uupumustani ihanilla kulttuurielämyksillä, löysin hikoilusta upean tavan päästellä höyryjä. Yksi suosikki jutuistani on nostella rautaa ja sitä ei olisi kukaan uskonut, vähiten kai minä itse. Voisi siis sanoa, että yksi maailmanlaajuinen pandemia voi muuttaa identiteetin, tai ainakin osan siitä.

Saatoin tässä puhua itseäni pussiin, nimittäin kyllä minua asiat edelleen kiinnostavat. Olen edelleen kulttuurituottaja henkeen ja vereen, mutta en vain sitä. Olen myös äiti, puoliso, ystävä, jumppapirkko ja monta muutakin juttua, mitkä unohtuivat upotessani työhön. Hiljalleen olen alkanut myös muistaa entisestä työstäni hauskoja ja hyviä asioita niiden pelkkien kipeiden sijaan. Oli meillä siellä töissä kivaakin ja kaiken oppimani jälkeen olen valmis uusiin kuvioihin parempana versiona itsestäni. Olen valmis kiinnostumaan. 

Tässä yksi niistä hauskoista ja hyvistä asioista: KEIKAT!

Pysykää pinnalla ja halatkaa puita!

Riikka Hjelt-Taponen

x

Mitkä heimot

Ihmisellä on tarve kuulua johonkin. Ryhmään, sukuun, perheeseen, työyhteisöön, harrastusporukkaan tai sellaiseen ryhmään, jossa kuvitellaan, että ei kuuluta mihinkään ryhmään. On mikroryhmiä ja vellovia mitalijuhlia.

Perustan tämän kirjoituksen omiin havaintoihini ja empiriaan. Menen siis metsään. Ihmisellä, kun on tapana tehdä olettamuksia, jotka hyvin usein ovat väärässä. Luon ohikiitävässä hetkessä ympärilleni tarinoita. Viestivän ihmisen ammattitauti, uskoisin.

Otetaan esimerkki. Pelaan brändibingoa. Saatan yhdistää tennishallin, suurella painetun logon, laatuauton ja ilmansuunnan. Mielessäni punon kokonaisen elämäkerran. Tiedän, mistä saunassa jutellaan. After skii ja minttukaakao. Lomalennot ja rapujuhlat. Toisessa tarinassa seikkailee polkupyörä ja kestokassi.

Todellisuus on toinen. Minä en tiedä ihmisistä mitään. En historiasta, toiveista enkä edes puoluekantaa. Uskallan silti väittää, että ihminen on tehnyt valintoja habituksen, kulkuneuvon ja harrastusten kanssa. Näitä valintoja tehdään huomaamatta ja täydessä ymmärryksessä. 

Olen käyttänyt luvattoman paljon aikaa pohtiessani urbaaneja heimoja ja heimojen käyttäytymiseen liittyviä riittejä. Kaikki kliseet on kirjoitettu useaan kertaa luovan luokan vinyylilevyistä ja makuoluthempeilystä. Jääkiekosta ja jalkapallosta. Joita ei koskaan saisi laittaa samaan lauseeseen.

Jalkapallo on erittäin herkullinen yksityiskohta. Jalkapallosta sopii ja pitää tietää. Varsinkin jos kuuluu tiede- tai taideyhteisöön. Jalkapallo on fiksua. Olen itsekin opetellut teoreettiset alkeet, jotta voin nolostumatta seurata ottelun ystävieni seurassa. Samalla voin tutustua pienipanimotuotteisiin.

Meistä kerätään jatkuvasti tolkuton määrä dataa. Viestien ja mainonnan kohdistaminen pitäisi olla nyt oikein helppoa. Hei sinä lähiössä asuva keski-ikäinen mies. Saattaisit pitää juuri näistä asioista. Silti kuvittelen, että olen yksilö ja minuun ei voi vaikuttaa.

Rohkein uskaltautuu brändibingoon itsensä kanssa. Omien valintojen tutkiminen voi olla yllättävän antoisaa. Missä ovat kuluttamani taiteen juuret. Minkälaisen matkan olen kulkenut minuksi. Mihin ryhmään identifioin itseni. Onko identiteetti sama kuin arki? 

MATALALLA KYNNYKSELLÄ

 

Mitä tehdä, kun puhti on loppu, ilma tuntuu tukalalta, väsyttää ja silti olisi ”sata” asiaa, jota pitäisi vielä tehdä. - > Silloin on tehtävä asioita matalalla kynnyksellä. Ruuaksi se, mikä on helpointa. Työtehtävistä ne, jotka ovat välttämättömiä ja nekin ”kunhan saa tehdyksi”- ajatuksella. Silloin tulee sallia itselleen olla väsynyt ja välinpitämätön. Aina ei onnistu, joskus ei onnistu viikkoon, joskus ei vuoteen. On kuitenkin tärkeä luottaa siihen, että kyllä se hetki myös tulee, kun jälleen taas jaksaa.

Tänä aamuna heräsin jälleen koronakaranteenissa. Tänäänkään ei tarvinnut herätä herätyskelloon, pestä pikeisesti hampaat, pakata eväät ynnä muut tarpeelliset tavarat päivää varten. Tänään ei myöskään tarvinnut laittaa ylleen farkkuja ja kauluspaitaa vaan sen sijaan sai pukea ylleen pitkät kalsarit ja sen ruman, mutta mukavan tuntuiset hupparin. Viikot toisensa jälkeen on voinut pitää yllään niitä mukavimpia vaatteita vailla vaatehuolia. Vaatevalintojen vaikeudesta on saanut todella olla lomalla, kuten muustakin oman perinteisen julkisivun ylläpidosta. Ihohuokoset ovat hetkeksi päässeet hengähtämään peitevoidekerroksesta ja silmät saaneet rauhan eri maskeeraustuotteista. Aamunsa voi aloittaa epäorganisoidusti, koska kaikki tarvitsemasi löytyvät läheltäsi eikä asioiden pakkaamiseen tai mukaan ottamisen muistamiseen tarvitse käyttää resursseja. Hitaat aamut eivät enää ole vain viikonloppujen luksusta vaan voit aamuisin heräillä rauhassa, koska työpaikalle siirtymiseen ei nyt tarvitse varata aikaa. Heräämisen ja kahvin keittämisen jälkeen voi hitaasti hiipua työpöytänsä äärelle vailla kiirettä. Siitä ne huolet sitten alkavatkin. Netti pätkii, videopalaveri yhteydet eivät toimi, lapset riitelevät taustalla, alituisia keskeytyksiä, tietokonekin vaatii päivitystä, joka tapahtuu automaattisesti vain toimiston verkossa ja se työergonomia on ihan p****stä.

Hmm. Ajankohta on kieltämättä erityisen otollinen itsensä tutkiskelulle, omien elämänarvojen uudelleen asettelulle ja totuttujen tapojen kyseenalaistamiselle. Mitäs jos tänään aloittaisinkin aamuni joogalla, kuuntelisin kehoani ja omia tarpeitani sekä antaisin itselleni aikaa ja rauhaa. Enää ei kiinnosta hötkyily vaan hyggeily. Koronan alkushokista muutokseen tottumisen jälkeen on alkanut rauhallinen vaihe. Arkeensa on oppinut ehkä uuden rytmin ja rutiinin, joka sisältää enemmissä tai vähemmissä määrin armollisuutta itseään kohtaan. On ehkä oppinut antamaan itselleen luvan olla ja elää hetkessä, antanut toiveilleen enemmän tilaa arjessa sekä oppinut kuuntelemaan itseään ja ympäristöään eri tavalla. Näin ainakin minun kohdallani on käynyt. Ympäristömuutos arjessani on suorastaan pakottanut esiin uudenlaisia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen / -asenteeseen.

Hep!

Aivan kuin luonto olisi sanonut, että nyt riittää ja jokin ”ylempi voima” olisi alkanut vauhdittamaan muutosta kohti jo voimassaolevia nykytrendejä. Trendit, joihin viittaan ovat mm. itseensä, omaan hyvinvointiin ja omiin voimavaroihinsa panostaminen, itsensä kehittäminen (niin työssä kuin yksityiselämässä), omien vahvuuksiensa ja heikkouksien tiedostaminen, itsensä johtamisen taidot sekä vaihtoehtoiset, uudet toimintatavat. Korona siis pakottaa ihmiset kääntymään itseensä, tutkimaan omia arvojaan ja havahtumaan ympäristöönsä. Jollei sitä ole jo aiemmin tehnyt, niin nyt viimeistään edes jollain tasolla on pakko havahtua omiin elämänarvoihinsa ja uudelleen asettaa maailmankuvaansa.

Viime kesäkuussa julkaistussa blogissa kerrotaan työelämän muutoksesta, jota mielestäni Korona on vauhdittanut / vahvistanut. Ohessa pari nostoa blogista.

2.   TYÖN ROOLI OMASSA ELÄMÄSSÄ MUUTTUU Ihmiset haluavat (työ)elämäänsä entistä enemmän vapautta ja omaehtoisuutta suhteessa siihen, milloin töitä tehdään. Jokainen on oman työnsä ja uransa toimitusjohtaja. Työelämässä oman asiantuntijuuden rakentaminen ja brändäys verkostoissa ja some-kanavissa näkyy, yhteisölliset työtavat kehittyvä ja ilmiölähtöiset työn sisällöt työkaluineen ja tarpeineen nostavat päätään.  5.   OMA ORGANISAATIO ON HAJALLAAN MONESSA PAIKASSA Työ pirstaloituu ja digitalisoituu, oma organisaatio on hajallaan eri paikoissa ja organisaatiokohtaisesta tekemisestä mennään kohti verkostoja. Erikoistuminen tiettyyn tehtäväalueeseen lisääntyy ja toisaalta asiakkaiden tarpeet edellyttävät monialaista yhteistyötä. Ajasta ja paikasta riippumattomat työn tekemisen tavat ja yhteisen ajan muodot ratkaisevat monet murheet. (Humap.com, blogi: ”suomalaisen työelämän kuusi vahvinta kehityssuuntaa” 11.06.2019)

 

Itse työskentelen lapsuudenkodissani, joka on entinen maatila. Helpotuin päästessäni vetäytymään maaseudun rauhaan, pois maailman myllerryksestä, koronashokista ja ihmispaljoudesta. Maatilan rauha asettaa minulle elämän peruselementit kohdilleen, poistaa ympäröivästä elämästä turhan ”hömpötyksen” luoden arjesta hyvin askeettisen. Eriytyminen ihmiskontakteista, elinympäristön kaventuminen yhteen asuntoon ja yhden huoneen sisälle muuttaa ajatustapaani ympäröivästä maailmasta ja minun paikastani siinä. Huomaan olevani rohkeammin minä. En mielistele tai selittele, en välitä turhista vaan fokusoin resurssini tehokkaammin ja uskon omiin kykyihini. Kohtaan oman Huijarisyndroomani. (linkki wikipediaan ja MeNaiset-artikkeliin).( Tiina Ekman (psykologi, psykoterapeutti ja kouluttaja) on kirjoittanut aiheesta kirjan.)

Tänään (sekä tulevaisuudessa) etenen matalalla kynnyksellä, en vaadi itseltäni enempää kuin pystyn antamaan. Annan työlleni, opiskelulleni ja ympäröiville ihmisille vain sen, mikä sen hetkisiltä resursseiltani irtoaa ilman riistoa hyvinvoinnistani. Kun voin hyvin, jaksan paremmin. Aion myös nauttia pienistä asioista, kuten ruuanlaitosta ja raittiista ilmasta. Hyväksyn, etten ole hyvä joissain asioissa ja hyväksyn, että jotkut asiat tulee tehtyä huonosti.

Otan lopuksi pari pointtia esille Sitran 2014 Julkaisusta nimeltä ”Lupa tehdä toisin”

henkilöstölähtöinen tuottavuuden kehittämishanke, jonka toinen perusoletus on: ”henkilöstö on organisaation tärkein tuottavuustekijä”.

Henkilöstölähtöisen tuottavuuden kehittämisen kantavana toiminta-ajatuksena on ”lupa tehdä toisin”.

On lupa vaikuttaa

lupa innostua

lupa kokeilla

lupa olla yhteydessä

lupa kysyä miksi

lupa tehdä virheitä ja oppia niistä

lupa nauraa

lupa olla oma-aloitteinen

lupa vakiinnuttaa hyvät kokeilut jokapäiväiseksi toiminnaksi

 

Olen samaa mieltä. Käännän ajatuksen omaan hyvinvointiin panostamiseen. Aion soveltaa omaan toimintaani tämän Sitran julkaisun kantavaa toiminta-ajatusta antamalla itselleni luvan tehdä toisin.

 

Ihana, paha karanteeni kotioloissa. Yritän lähettää tätä blogia vihdoinkin ”ajoissa”. Aikeeni tyssää siihen, että netti ei toimi.

 

Lähteet:

https://www.humap.com/blogi/2019/06/suomalaisen-tyoelaman-kuusi-vahvinta-kehityssuuntaa/

https://www.sitra.fi/julkaisut/lupa-tehda-toisin/

Kulttuurituottaja, mitä sinä teet?

“Mitä sä oikeastaan teet?”
Tämän kysymyksen olen kuullut lukemattomia kertoja.

“No, vähän kaikenlaista. Mä tuotan. Teen sellasia tuottajan hommia. Teen taloutta, aikatauluja ja sen sellaista.” kuuluu yleensä vastaukseni. Kysyjä kuittaa vastauksen lyhyellä hiljaisuudella ja sen jälkeen tulevalla ytimekkäällä “Selvä!” -naurahduksella, ja jatkaa keskustelua tulematta sen viisaammaksi työtehtävistäni.

Mietin jälkeenpäin, mitä olisi pitänyt vastata, ja usein tuntuu, ettei minulla ole oikeaa vastausta. Ilmeisesti monella kollegallani on sama kokemus. Työsopimus ei aina auta kulttuurituottajaa tässä tilanteessa, sillä työtehtävät on merkattu hyvin laajaksi tai sinne on jätetty epämääräinen kohta “ja muut työnantajan määräämät työt”. Toisaalta työsopimuksessa voi lukea työtehtävät hyvinkin selvästi, mutta käytännössä ne ovat päässeet vahingossa laajentumaan. Todella usein kulttuurituottaja tekee töitä organisaatiossa, jossa resurssit ovat pienet, mutta työtehtäviä sitäkin enemmän. Samalla intohimoa löytyy ja palo työtä kohtaan on niin suuri, että lipsuminen kaikenlaisiin työtehtäviin ei haittaa, ainakaan aluksi. Tämä ilmiö on yleinen erityisesti vapaalla kentällä.

Teatterikeskuksen tuottajatapaamisessa jaettiin vuosi sitten lista yleisimmistä työtehtävistä, joita teatterissa voi olla. Sen on alunperin tehnyt Satu Tujunen Teatteri Jurkkaan ja jaan sen luvan kanssa opiskeluryhmämme Facebook-ryhmässä. Listassa on n. 150 erilaista tehtävää eri osa-alueilta, ja ideana on ruksittaa listasta tehtävät, joita itse tekee a) päivittäin b) kuukausittain c) vuosittain d) tarvittaessa. Lista olisi sovellettavissa mihin tahansa kulttuurialan organisaatioon riippumatta taiteenalasta. Moni tuottaja huomasi tapaamisessa ruksittavansa tehtävistä lähes kaikki. Useat vaikuttivat olevan tästä nimenomaisesta syystä väsyneitä, ja he pelkäsivät (aiheellisesti) työuupumusta. Jotkut sen sijaan kokivat, että tuottajan onkin oltava valmis joustamaan ja tekemään erilaisia työtehtäviä, sillä he ovat mahdollistajia, ja mahdollistajan tehtävä on luonnollisesti laaja.

Apurahahakemusten, budjettien ja tarjousten tekemisen lomassa sitä huomaa olevansa siivoamassa pukuhuonetta tai merkkaavansa muiden menoja kalenteriin. Esiintyjien matkalippujen ostaminen unohtuu, kun pitää lähteä kuljettamaan tanssimattoa toiseen kaupunkiin tai ajamaan ääniä esitykseen. Vähemmästäkin tuottajan ammatti-identiteetti menee sekaisin: Mitä oikeastaan olen tekemässä? Mitä teen työkseni? Mitä minun kuuluu tehdä, mitä haluan tehdä ja mitä osaan tehdä? Kuka minä olen?

Kulttuurituottaja = joka paikan höylä (?)

"No millasia asioita sä sitten oikeastaan teet?” jatkaa keskustelukumppani sinnikkäästi.
“No mä teen... teen vähän kaikkea.” vastaan hämilläni.
“Eli oot semmonen jokapaikanhöylä?”

Harvoin on produktiossa aihetta tai ongelmaa, missä tuottajan nenä ei olisi käynyt. Tuottaja on myös yleensä se, jonka puoleen käännytään tilanteessa kuin tilanteessa; kun hehkulamppu hajoaa, kun aikataulut kaatuvat, kun teknikko on hukassa, kun rahat ovat lopussa, jne. Hän on kaikkien turva, mutta ei käskytettävä lähetti. Eli tavallaan voisi kai sanoa, että kulttuurituottaja on tosiaan jokapaikanhöylä: “teen vähän täältä ja paljon tuolta ja tästä vähän ja nämä mä delegoin.”

Degointi! Siinä on avain moneen solmuun. Mutta monessa kulttuurialan paikassa ei ole ketään kelle delegoida, joten tuottaja päätyy tekemään asiat itse tai ne jäävät tekemättä. Suuri intohimo kulttuurialaa kohtaan ja vahva sisäinen motivaatio omaa työtä kohtaan on mielestäni kuitenkin ominaista kulttuurialan tekijöille, joten tehtävät kuin tehtävät tulee tehdyksi, vaikka aikaa ei olisi. Tuottaja on valmis tekemään kaikkensa, jotta produktio saavuttaa tavoitteensa. Samalla mietin, tekeekö tuottaja karhunpalveluksen itselleen ja koko ammattikunnalle tehdessään niin laajalla spektrillä erilaisia työtehtäviä. Intohimo ja sisäinen motivaatio eivät aina pelasta työuupumukselta. Milloin työn sankaruus menee liian pitkälle? Satunnainen hyppäys omien työtehtävien ulkopuolelle on tietenkin luonnollista. Työn organisointiin tulisi kuitenkin kiinnittää paremmin huomiota, jos huomaa toistuvasti ja jatkuvasti tekevänsä tehtäviä, joiden ei koe kuuluvan omalle tontilleen.

Tässä olen minä täysissä varusteissa valmistautumassa
teatterin takahuoneen kuivakäymälän tyhjentämiseen

Tuottaja, tuotantosihteeri, tuotantopäällikkö, tuotantokoordinaattori, tuotantosuunnittelija… kulttuurialan rakkaalla lapsella monta nimeä! Vai onko tuottaja sittenkin kulttuurialan huoltaja? ;) Joka tapauksessa kulttuurituottajalle löytyy nimikkeitä niin paljon, että ei ihme, että työtehtäviäkin löytyy normaalia suurempi valikoima. Arvelen, että ainakin omalla kohdallani ammatti-identiteetti tulee olemaan aihe, jonka pariin pitää palata useamman kerran työuran aikana. Työtehtävien laajuus ja muutokset tulevat kyseenalaistamaan sitä, mitä kaikkea omaan ammatti-identiteettiini sisältyy ja kuinka joustava se on.

Koetko sinä, että teet työtehtäviä, jotka eivät istu ammatti-identiteettiisi? Jos teet, niin mistä luulet sen johtuvan? Mikä on erikoisin työtehtävä, jota olet huomannut suorittavasi tuottajan työssä?

Linnea Kotiniemi, Rakastajat-teatterin tuotantosihteeri, kulttuurituotannon YAMK-opiskelija