Kohti MESHiä ja uusia urapolkuja

 

Uusien saappaiden jäljillä

Tapahtuman lähestyessä, on ollut mukava huomata kuinka toisilleen lähes tuntemattomat ihmiset ovat aktivoituneet, ja poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta hoitaneet esimerkillisesti oman tonttinsa. Itselleni omia haasteita tapahtumaan keskittymisessä ovat luoneet jatkuva työnhaun aiheuttama stressi, epätietoisuus tulevaisuudesta ja sairastelu. Jo tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia jatkuvista tsempeistänne, muikkareista, kehitysehdotuksista ja tuestanne. 

Tämä vuosi on monille haastava, ja tiedän että korona on kurittanut osaa kollegoistani vielä isommalla ruoskalla kuin itseäni. Somekanavissa vilisee konkurssiuutisia, syvää ahdinkoa ja surua pursuavia postauksia. Pahimmissa uhkakuvissa tilanne normalisoituu vasta v. 2025 liepeillä. 

Taitaa olla aika tottua uuteen normaaliin. Sopeutua ja etsiä uudet saappaat jalkaan. Itselläni ei ole vielä hajuakaan, minne tie vie ja minkälaisessa maastossa saappaissa kuljetaan. Varmaa on kuitenkin se, että vanha CV lentää roskikseen, se jossa painotin erinomaista ja vuorovaikutustaitoista kohtaamisosaamistani. Kevään jälkeen katosivat kaikki yritystapahtumien juontokeikat, kauppakeskuspromootiokiertueet, isot tuotannot ja messukeikat. Tuottajat jäivät kertaheitolla tyhjänpäälle ja työttömiksi.

Huomaan että kilpajuoksu on jo alkanut. Kuka ehtii ensin kehittyä parhaaksi ja itseään parhaiten markkinoivaksi some- ja virtuaalitapahtumaosaajaksi. Maaliviivalla nähdään, mutta hoidetaan tämä MESH nyt ensin kunnialla kotiin.

Omaa tuottaja minää etsimässä

Photo by Braden Collum on Unsplash

Nykypäivänä tuntuu siltä, että innovaatio ja uuden kehitys on keskiössä lähes

jokaisen tuntemani kulttuurituottajan työssä. Olkoot kyse uusista palveluista,

toiminta menetelmistä tai vaikkapa idean tai asian tuotteistamisesta, on asioiden

laaja ymmärrys ja ikuisten Excel taulukoiden tulkitseminen ja tulevaisuusajattelu

arkipäivää. 

Kun mietin omaa rooliani kulttuurituottajana nykyisessä työpaikassani on sen

laajuus paperilla hyvinkin suppea. Se ei ota huomioon persoonaani, vahvuuksia

tai heikkouksia vaan nimeää tehtäväni rajoittamatta sitä liikaa. Tunnustan olevani

innovaatio henkinen, usein liian nopea ja joskus toisten odottelu ärsyttää. Olen

erinomainen kehittämään uusia hankkeita, tapahtumia ja palvelumuotoja. Nautin

asioiden yhdistämisestä ja olen huomannut, että näen helpommin asiayhteyksiä ja

mahdollisuuksia, tai ainakin ripeämmin, kun monet kollegoistani. Uusien rakenteiden

luominen, verkostojen, yhteisöjen ja ajatusten "tuotteistaminen tai hankkeistaminen"

on osa jokapäiväistä työelämääni ja vaikka se ei suoranaisesti kuulu työnkuvaani

olen aina valmis painamaan tuhatta ja sataa, perse edellä puuhun,

syteen tai saveen uuden edessä. Onnekseni minulla on myös työnantaja, joka

ymmärtää ja antaa vapautta kehittää uutta.

Kääntöpuoli tulee usein siinä vaiheessa, kun hakemukset on kirjoitettu, tekijät löydetty

ja rahoitus taattu. Huomaan, että vaikka välitän, on draivini lopahtanut enkä enään ole

paras ihminen tuottamaan projektia. Olen viestijuoksun ensimmäinen osa ja se on okei,

mutta jos ei ole viestin seuraavaa juoksijaa tiedossa aiheuttaa tämä stressiä ja kankeaa

puurtamista itselleni, joka on kuitenkin välttämätöntä. Kuten äitini sanoo, “ei niitä lapsia

kannata tehdä jos ei jaksa niitä loppuun asti kasvattaa”.

Täydellisessä maailmassa olisi tässä vaiheessa vuorossa tekijä-tuottaja. Hän on se

super tuottaja, joka on rauhallinen, miettii asiat kaikilta kanteilta ja kuten nimikin jo vihjaa

saa asiat tehtyä. Olen kateellinen tälle keskittymisen osaajalle, joka pystyy pitkäjänteisesti

hoitaa rutiineja ja saada asioita eteenpäin. Hän on se tuottaja, joka on löytää lopullisen

reitin maaliin. Olet sankari ja ilman tekijä-tuottajia harva innovaatio lyötäisi tietään maailmaan.

Todellisuus on, että tarvitsemme useita erilaisia tuottajia ja kulttuurituottajan tittelin alla piileskelee miljoonia erilaisia asiantuntijoita joiden taidot ja intressit ovat yhtä laajat, kuin kulttuurin muodot. Olen mietiskellyt omaa kulttuurituottaja persoonaani ja opin pikkuhiljaa hyväksymään omia vajavaisuuksia ja myös luottamaan vahvuuksiini. En ehkä ikinä ole se maaliviivan ylittävä tuottaja, mutta ehkä on tarpeeksi olla se joka juoksee ensimmäisen osan.

Anna Puhakka - Kulttuurituottaja, taiteilija, kuraattori, YAMK opiskelija

Kulttuurituottaja, mitä sinä teet?

“Mitä sä oikeastaan teet?”
Tämän kysymyksen olen kuullut lukemattomia kertoja.

“No, vähän kaikenlaista. Mä tuotan. Teen sellasia tuottajan hommia. Teen taloutta, aikatauluja ja sen sellaista.” kuuluu yleensä vastaukseni. Kysyjä kuittaa vastauksen lyhyellä hiljaisuudella ja sen jälkeen tulevalla ytimekkäällä “Selvä!” -naurahduksella, ja jatkaa keskustelua tulematta sen viisaammaksi työtehtävistäni.

Mietin jälkeenpäin, mitä olisi pitänyt vastata, ja usein tuntuu, ettei minulla ole oikeaa vastausta. Ilmeisesti monella kollegallani on sama kokemus. Työsopimus ei aina auta kulttuurituottajaa tässä tilanteessa, sillä työtehtävät on merkattu hyvin laajaksi tai sinne on jätetty epämääräinen kohta “ja muut työnantajan määräämät työt”. Toisaalta työsopimuksessa voi lukea työtehtävät hyvinkin selvästi, mutta käytännössä ne ovat päässeet vahingossa laajentumaan. Todella usein kulttuurituottaja tekee töitä organisaatiossa, jossa resurssit ovat pienet, mutta työtehtäviä sitäkin enemmän. Samalla intohimoa löytyy ja palo työtä kohtaan on niin suuri, että lipsuminen kaikenlaisiin työtehtäviin ei haittaa, ainakaan aluksi. Tämä ilmiö on yleinen erityisesti vapaalla kentällä.

Teatterikeskuksen tuottajatapaamisessa jaettiin vuosi sitten lista yleisimmistä työtehtävistä, joita teatterissa voi olla. Sen on alunperin tehnyt Satu Tujunen Teatteri Jurkkaan ja jaan sen luvan kanssa opiskeluryhmämme Facebook-ryhmässä. Listassa on n. 150 erilaista tehtävää eri osa-alueilta, ja ideana on ruksittaa listasta tehtävät, joita itse tekee a) päivittäin b) kuukausittain c) vuosittain d) tarvittaessa. Lista olisi sovellettavissa mihin tahansa kulttuurialan organisaatioon riippumatta taiteenalasta. Moni tuottaja huomasi tapaamisessa ruksittavansa tehtävistä lähes kaikki. Useat vaikuttivat olevan tästä nimenomaisesta syystä väsyneitä, ja he pelkäsivät (aiheellisesti) työuupumusta. Jotkut sen sijaan kokivat, että tuottajan onkin oltava valmis joustamaan ja tekemään erilaisia työtehtäviä, sillä he ovat mahdollistajia, ja mahdollistajan tehtävä on luonnollisesti laaja.

Apurahahakemusten, budjettien ja tarjousten tekemisen lomassa sitä huomaa olevansa siivoamassa pukuhuonetta tai merkkaavansa muiden menoja kalenteriin. Esiintyjien matkalippujen ostaminen unohtuu, kun pitää lähteä kuljettamaan tanssimattoa toiseen kaupunkiin tai ajamaan ääniä esitykseen. Vähemmästäkin tuottajan ammatti-identiteetti menee sekaisin: Mitä oikeastaan olen tekemässä? Mitä teen työkseni? Mitä minun kuuluu tehdä, mitä haluan tehdä ja mitä osaan tehdä? Kuka minä olen?

Kulttuurituottaja = joka paikan höylä (?)

"No millasia asioita sä sitten oikeastaan teet?” jatkaa keskustelukumppani sinnikkäästi.
“No mä teen... teen vähän kaikkea.” vastaan hämilläni.
“Eli oot semmonen jokapaikanhöylä?”

Harvoin on produktiossa aihetta tai ongelmaa, missä tuottajan nenä ei olisi käynyt. Tuottaja on myös yleensä se, jonka puoleen käännytään tilanteessa kuin tilanteessa; kun hehkulamppu hajoaa, kun aikataulut kaatuvat, kun teknikko on hukassa, kun rahat ovat lopussa, jne. Hän on kaikkien turva, mutta ei käskytettävä lähetti. Eli tavallaan voisi kai sanoa, että kulttuurituottaja on tosiaan jokapaikanhöylä: “teen vähän täältä ja paljon tuolta ja tästä vähän ja nämä mä delegoin.”

Degointi! Siinä on avain moneen solmuun. Mutta monessa kulttuurialan paikassa ei ole ketään kelle delegoida, joten tuottaja päätyy tekemään asiat itse tai ne jäävät tekemättä. Suuri intohimo kulttuurialaa kohtaan ja vahva sisäinen motivaatio omaa työtä kohtaan on mielestäni kuitenkin ominaista kulttuurialan tekijöille, joten tehtävät kuin tehtävät tulee tehdyksi, vaikka aikaa ei olisi. Tuottaja on valmis tekemään kaikkensa, jotta produktio saavuttaa tavoitteensa. Samalla mietin, tekeekö tuottaja karhunpalveluksen itselleen ja koko ammattikunnalle tehdessään niin laajalla spektrillä erilaisia työtehtäviä. Intohimo ja sisäinen motivaatio eivät aina pelasta työuupumukselta. Milloin työn sankaruus menee liian pitkälle? Satunnainen hyppäys omien työtehtävien ulkopuolelle on tietenkin luonnollista. Työn organisointiin tulisi kuitenkin kiinnittää paremmin huomiota, jos huomaa toistuvasti ja jatkuvasti tekevänsä tehtäviä, joiden ei koe kuuluvan omalle tontilleen.

Tässä olen minä täysissä varusteissa valmistautumassa
teatterin takahuoneen kuivakäymälän tyhjentämiseen

Tuottaja, tuotantosihteeri, tuotantopäällikkö, tuotantokoordinaattori, tuotantosuunnittelija… kulttuurialan rakkaalla lapsella monta nimeä! Vai onko tuottaja sittenkin kulttuurialan huoltaja? ;) Joka tapauksessa kulttuurituottajalle löytyy nimikkeitä niin paljon, että ei ihme, että työtehtäviäkin löytyy normaalia suurempi valikoima. Arvelen, että ainakin omalla kohdallani ammatti-identiteetti tulee olemaan aihe, jonka pariin pitää palata useamman kerran työuran aikana. Työtehtävien laajuus ja muutokset tulevat kyseenalaistamaan sitä, mitä kaikkea omaan ammatti-identiteettiini sisältyy ja kuinka joustava se on.

Koetko sinä, että teet työtehtäviä, jotka eivät istu ammatti-identiteettiisi? Jos teet, niin mistä luulet sen johtuvan? Mikä on erikoisin työtehtävä, jota olet huomannut suorittavasi tuottajan työssä?

Linnea Kotiniemi, Rakastajat-teatterin tuotantosihteeri, kulttuurituotannon YAMK-opiskelija