Kuulumisia karanteenista

Sarjakuva: Kenjie/Arjen Sankarit, Oikotie.fi, julkaistu 14.9.2016

On arkipäivä. Poikkeusolojen sanelemana nautin aamukahvini rauhassa oman keittiön pöydän ääressä, koira jaloissa lepäillen, aloitellen työpäivää ilman avokonttorin hässäkkää. Ah etätyön auvoa - vaiko sittenkään? Tänä keväänä etätyön käsite ja käytännöt ovat nousseet aivan uudenlaiseen polttopisteeseen.

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö AKAVA määrittelee etätyön seuraavasti:

Etätyöllä tarkoitetaan joustavaa, vapaaehtoisuuteen perustuvaa työn organisointitapaa. Työ tehdään siellä, missä se on työntekijän, työnantajan ja tehtävän työn kannalta tehokkainta ja tarkoituksenmukaisinta. Etäyötä tehdään työpaikan ulkopuolella esimerkiksi kotona, vapaa-ajan asunnolla tai liikkuvana työnä matkoilla.

Iso osa meistä on koronaviruksen vuoksi joutunut syventymään sekä etätöihin, itsensä johtamiseen että ehkä myös uusiin digityökaluihin aivan uudella tavalla - eikä suinkaan vapaaehtoisesti tai välttämättä työn tehokuuteen perustuen, vaan pakkotilanteen sanelemana. Itse olen aiemmin työskennellyt kotikonttorista käsin yleensä silloin, kun tekeillä on joko jokin hiukan tavallista enemmän ajatustyötä vaativa urakka tai toisaalta hyvin rutiininomainen “perustyö”, jota avokonttorin jatkuvat keskeytykset ehkä häiritsevät. Kumpi parempi - saako kotioloissa paremmin aikaan kuin konttorilla? Miten huolehtia omasta jaksamisesta, kun asioita on haastavampi peilata kollegoiden kanssa? Miten tilanne muuttuu, kun yksittäisten etätyöpäivien sijaan puhutaan täysin poikkeuksellisista työviikoista ilman lähikontaktia työkavereihin?

Modernin etätyön kehittäjä Ulla Vilkman piti vuonna 2019 Unelmien työpäivä -tapahtuman yhteydessä webinaarin, jossa hän puhui etäjohtamisen ja etätyön haasteista ja vaikutuksista työn tekemisen arkeen. Hän mainitsi, että työntekijöistä 70% ei suunnittele työpäiväänsä etukäteen. En siis ole ainoa, joka useinkin aloittaa työpäivän avaamalla kalenterin, puhelimen ja sähköpostin ja etenee siitä puolituntinen kerrallaan - tulipalosta toiseen, palaverista seuraavaan sen mukaan, minkälaisia kutsuja kalenteriin on tipahdellut. Etätyöpäivinä suunnitelmallisuus kuitenkin ainakin omalla kohdallani heittää häränpyllyä: usein, kun päätän pitää etäpäivän, mietin normaalia tarkemmin etukäteen, mitä aion päivän aikana tehdä - ehkä jopa sovin ainakin itseni kanssa, mihin saakka toivon tehtävissä pääseväni. Tämä on sellaista luksusta, johon avokonttorissa ja usein erilaisten kokousten pätkittämissä päivissä ei aina ole mahdollisuuksia. Tai siis, suunnitellahan aina voi. Totuus kuitenkin on, että usein päivän päätteeksi havahtuu siihen että se, mitä aamulla ajatteli tekevänsä, ei iltapäivällä tarkasteltuna enää näytä lainkaan samalta.

Oman työn johtamisen taito

Ihannetilanteessa siis etätyöpäivänä kahvikuppi höyryää, keittiön pöydällä palaa kynttilä, tohvelit lämmittävät jalkoja, flow vain virtaa ja hyvin suunnitellut asiat tulevat tehdyksi ennätystehokkaasti. Tässä idyllissä paljastuvat kuitenkin armotta oman työn johtamisen puutteet. Yhä useammin  konttorin häiriöt myös tunkevat teknologian mukana kotitoimistolle; sähköposti, Slack ja Teams vilkkuvat uusien yhteydenottojen merkiksi. Joskus tunne on melkein sama kuin viiden hengen avokonttorissa, ja keskeytykset ja työn tekemisen “häiriöt” ovat itse asiassa hyvin samantyyppisiä. Ylen uutisissa haastateltu Työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaara tuo esille, että ne edut, joita etätyöllä on aiemmin ollut esimerkiksi työkuormituksen vähentämisessä, eivät enää uudessa työkulttuurissa välttämättä toteudu. Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan reilu kolmannes työntekijöistä kokikin, että digitaalisten laitteiden käyttö on lisännyt myös työn kuormittavuutta (Digitalisaatio on läpäissyt suomalaisen työelämän, Tilastokeskus, 2018). Ja digitaalisuus tietenkin korostuu entisestään etätöissä, kun muuta kontaktia työyhteisöön ei ole.

Digitaalisten “häiriöiden” lisäksi etätyön haasteita seuraavalle tasolle nostavat monet arkiset kodin seikat, ehkä lapset, lemmikit, pesemättömät tiskit ja pyykit, väliaikaiset “makeshift” -työpisteet ja monet muut. Korona-aikoina erilaisia kikkakolmosia näistä tilanteista selviytymiseen on netti pullollaan meemejä myöten, ja jokaiselle työpaikalle löytyy tietenkin myös omat variaationsa. Itse olen huomannut, että muun muassa työergonomian tarpeellisuus on kivuliaasti osoittanut merkityksensä ja muun muassa alaselkä on ollut kovilla...

Kuva: Asmo Raimoaho/Yleisradio 

Etätyö voi siis lisätä työn suunnitelmallisuutta ja itsenäisyyttä ja siten se sopii asiantuntijatehtäviin. Se toimii, kun työlle on on olemassa selkeät tavoitteet ja keskipiste. Kuitenkin - etenkin tilanteessa, jossa se on tullut monelle uutena - sitäkin tulee osata johtaa. Etäjohtaminen on suhteellisen tuore käsite, ja koronamaailmassa moni johtaja on varmasti tullut yllätetyksi niin sanotusti “rysän päältä” ja joutunut etsimään itsestään aivan uusia vaihteita uudessa tilanteessa.  Työterveyslaitoksen toteuttaman AikaJärjestys asiantuntijatyössä -tutkimuksen mukaan esimiehen tuki lisää asiantuntijan oman työajan ajan hallinnan tunnetta. Tutkimuksessa työskennellyt Minna Janhonen kirjoittaa TTL:n blogissaan, että esimiestä tarvitaan tueksi etenkin töiden rajaamisessa ja priorisoinnissa. Asiantuntijatyön ennakoinnissa ja suunnittelussa tärkeiksi osoittautui myös yhteinen aika esimiehen kanssa. Kuunteleva, osallistava ja vaikutusmahdollisuuksia salliva johtajuus edistää myös asiantuntijatyössä jaksamista. Itsensä johtamista toki tukevat samat esimiehen tarjoamat tukitoimet kuin etätyöhönkin - esimerkiksi se, että työn aikataulut ja tavoitteet on selkeästi määritelty. TTL:n tutkimuksessa itse asiassa listataan asiantuntijatyölle tyypillisiksi haasteiksi ne samat, jotka kohtaavat etätyöläistä: töiden digitaalisuus, pirstaleisuus, kiire, keskeytykset, työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen ja monen asian samanaikainen tekeminen. Tietysti näillä on myös vaikutusta hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. 

Kun kahviseura puuttuu

Vilkman huomioi, että oman etätyön johtamiseen kuuluu myös sen suunnittelu, miten työkavereihin ollaan yhteydessä etätoimistolta.

- Tutkimusten mukaan etätyön myötä vuorovaikutus työyhteisössä vähenee ja esimerkiksi tervehtiminen, normaalit kuulumisen vaihdot kopiokoneen äärellä tai vaihdot jäävät pois. Tämä nakertaa yhteisöllisyyttä ja työ muuttuu tehtäväkeskeisemmäksi, Vilkman kuvaili webinaarissaan.

Työympäristön sosiaalista aspektia tietenkään väheksymättä en oikeastaan pidä tehtäväkeskeisyyttä pelkästään huonona asiana. Etätöissä kommunikointiin tulisi kuitenkin sopia selkeät yhteiset säännöt; etenkin videopalaverit voivat helposti muuttua kaaokseksi, jos osallistujat eivät huomioi vaikkapa teknisiä viiveitä linjoilla. Digimaailmassa kommunikointi - ja etenkin siellä johtaminen - vaatiikin uudenlaista otetta. Mercurin Pekka Paloheimo toteaa blogikirjoituksessaan, että etäjohtajan keskeisiä ominaisuuksia on luottamus, ja että etäältä johtaminen vaatii jopa vielä parempia vuorovaikutustaitoja kuin lähijohtaminen. Varmasti näin onkin; jos äänenpainot, pienet kehonkielen finessit tai kasvojen mikroilmeet jäävät vuorovaikutuksesta pois, voi sanoma joutua matkalla rikkinäisen puhelimen piuhojen kierteisiin. Myös yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunne omassa kotitoimistossa on jotakin uutta ja ainakin minut tämä on päässyt yllättämään etätyöjakson pitkittyessä. Olen joutunut pohtimaan ihan uusiksi sen, missä määrin kaipaan kasvokkaisia tapahtumia ja miten niitä tarvittaessa järjestetään myös epävirallisesti. 

 

Miten tästä kaikesta sitten oikein selviää?

Palataan vielä Ulla Vilkmanin oppeihin. Jo vuosi sitten keväällä hän esitti Work goes happy -verkoston blogissa viisi keskeistä teemaa, joiden avulla voi vähentää etätyöpäivien kuormitusta. Nämä ovat minusta ihan päteviä konsteja ja niitä samoja, joita nostetaan nyt monelta muultakin taholta tueksemme. Vilkmanin mukaan tulisi pitää kiinni rutiineista, rytmittää työtään ehkä vielä selkeämmin kuin ns. “normaalioloissa”, oppia omat tavat keskittymiseen, pitää huolta energiatasoista - eli muistaa syödä ja levätä - ja huolehtia sovitulla tavalla myös niistä paljon puhutuista kontakteista kollegoihin.

On(ko)han siis ihan OK, jos silloin tällöin etätöihin keskittyessäni tuijottelen kynttilänliekkiin mieluummin kuin hukutan avotoimiston hälinän kuulokkeista kuuluvan musiikin taakse ja joudun keskittymään siihen että keskityn? Kaipaatko sinä joka-aamuista (työ)aamukahviseuraa vai tuletko silloin tällöin toimeen ilmankin? Minkälaisia uudenlaisia työelämän innovaatioita omalla työpaikallasi on ehkä syntynyt karanteenitilanteen innostamana? Meillä on jo kokeiltu esimerkiksi virtuaalisia afterwork-tapaamisia.

Karoliina Pirkkanen, viestintäsuunnittelija, kulttuurituotannon YAMK-opiskelija

Lähteet

• Pekka Paloheimo: Etäjohtaminen on etäisen johtajan sudenkuoppa
  Näkemyksiä-palsta Mercuri Urvalin nettisivuilla
• Seurantalomake oman työn johtamiseksi (Ceriffi.fi)
• Etätyön määritelmä (AKAVA)
• Erikoistutkija: "Chattailu on alkanut rapauttaa alkuperäistä etätyön ideaa
  Yleisradio, julkaisut verkossa 5.11.2019, päivitetty 6.11.2019
• Ulla Vilkman: Vähennä etätyön kuormitustekijöitä
  Work goes happy-verkoston blogi 15.3.2019
• Etätyö käy raskaaksi, jos ergonomia on pielessä – Tulosta nämä kuvalliset ohjeet työpisteesi seinälle!
  Yle uutiset 31.10.2019, luettu 28.2.2020
• Kuinka tehdä sujuvasti etätöitä?
  Taitonetti-blogi, 12.3.2020, luettu 28.3.2020
• Johtajuus tukee asiantuntijan ajanhallintaa
  Työterveyslaitoksen blogi, luettu 22.3.2020
• AikaJärjestys asiantuntijatyössä
  Työterveyslaitos, 2016

Work goes happy on verkosto, joka järjestää työelämän kehittämiseen ja työhyvinvointiin keskittyviä tapahtumakokonaisuuksia. Unelmien työpäivä on valtakunnallinen työhyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä tapahtumapäivä, jonka taustalla ovat Yksi elämä -terveystalkoot ja Work Goes Happy. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa 2017. https://www.unelmientyopaiva.fi/info

Kulttuurituottaja itsensä huippujohtajana

Iloitsen siitä, että kirjoitan elämäni ensimmäistä blogikirjoitusta. Itse asiassa rakastan kirjoittamista, vaikka se ei tämänhetkisen elämän prioriteettilistassa olekaan ollut kovin korkealla. Aloitin kirjoittamaan jo muutama viikko sitten toisesta aiheesta liittyen opinnäytetyöhöni, mutta sitten, korona. Tuntui nyt asiaan kuuluvammalta aloittaa uudesta aiheesta.

Olemme kaikki alasta huolimatta uuden ja haastavan tilanteen edessä niin Suomessa, Euroopassa kuin koko planeetalla. Yhtä lailla, niin monta kuin on ihmistä, on tarinaa, ja eri näkökulmaa tässä tilanteessa. Yhteistä on kuitenkin se, että meidän kaikkien tulee jaksaa, sietää epävarmuutta, nostaa energiamme värähtelyä ja no, muuttua. Ihan ensiksi henkilötasolla meidän tulee opetella toimimaan nyt täysin kotoota käsin ja olla tapaamatta ketään. Sosiaalinen eristäytyminen on uutta. Se tuo jokaiselle ihmiselle ja perheelle erilaisia haasteita sekä myös todellisia vaaratilanteita esimerkiksi vanhemmalle väelle tai vaikka perheille, joissa on väkivaltaa. Tämä ei ole helppo yhtälö. Jokaisen tulee itse harkita mikä on parasta hänelle ja toisaalta yhteiskunnalle, juuri tässä hetkessä, eli ottaa täysi vastuu siitä, miten toimii.

Toisaalta voisi sanoa, että onneksi meillä Suomessa on mahdollista eristäytyä jääkaappi täynnä ruokaa ja voimme nauttia asunnon lämmöstä, monessa muussa maassa asiat eivät ole yhtä hyvin. Vaikka palaisimme muutaman kuukauden kuluttua sosiaalisen eristäytymisen jälkeen ”vanhaan”, se ei ole enää ”sama” näiden ihmiskunnan kokemusten jälkeen. Vanhakin tila oli itse asiassa kriisissä kuten tiedämme, globaalit ympäristöasiat ja ihmisoikeudet vaativat huomiota. Nyt virustilanteen myötä on tullut jo myös positiivisia kokemuksia, mm. globaalit saastepäästöt pienenevät, kun ihmiset ja tavarat liikkuvat vähemmän sekä monet ovat heränneet auttamaan naapuriaan ja hädässä olevia. Mutta vaikka oppisimme tästä kaikesta ja olisimme kiitollisia siitä, mitä meillä on, tuo uusi tilanne myös juuri nyt suuria haasteita meille ihan jokaiselle.

Inspiroiduin Facebookin International Working Women of Finland -ryhmässä olleesta kyselystä ”Mental Health check in” jossa erivärisillä sydämillä pystyi merkitsemään oman henkisen tilansa. (kts. kuva). Olen ko. ryhmän jäsen ja vastasin punaisella sydämellä kyselyyn, ja siinä hetkessä kaikki olikin todella hyvin. Olin edellisenä iltana tehnyt etäjoogan kotona ja sen jälkeen meditaation, tällainen kantaa aina muutaman päivän eteenpäin. Työpäivän kriittiset yllätykset oli jotenkuten taltutettu ja pystyi taas hengähtämään. Jäin miettimään, miten hieno ele, että ko. kyselyssä voi halutessaan myös pyytää apua helposti, lilaa sydäntä painamalla.

On kuitenkin myös ollut erilaisia päiviä, vaikka silloin kun kirjanpitäjä irtisanoutuu kesken tilinpäätöksen tai kun pitää sietää epävarmuutta esimerkiksi sen suhteen, onnistuuko artistin tuonti ulkomailta kesälläkään. Haluaisinkin esittää kysymyksen tässä hetkessä teille rakkaat kurssilaiset vahvistamaan jokaisen tsemppiä kulttuurituottajaopiskelijana, työntekijänä ja perheenjäsenenä sekä herättämään yhteishenkeä meille yhteisönä. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? Jos käyt läpi sydämet, missä kohtaa olet, ja muistathan pyytää apua, jos menet vihreän yli?

Jaksaminen on jatkuva teema. Teatterikeskus ja Suomen Teatterit ry: järjestämässä Tuottajapäivässä Kaapelitehtaalla 4.2.2020 yhtenä aiheena esiteltiin opinnäytetyön tuloksia tuottajien työhyvinvoinnista esittävän taiteen vapaalla kentällä ”Tuottajan työn kuormitus ja voimavaratekijät”. Aihe herätti myös keskustelua tilaisuuteen tulleiden keskuudessa. Kulttuurituottajan oma jaksaminen on ollut myös mukana monessa kurssillamme käydyissä keskusteluissa sekä lisäksi monen meistä sekä lähipiirissä olevan työpaikoilla.

Jäin tätä pohtimaan, että entä sitten, kun jaksaminen on jotenkin reilassa vallitsevissa olosuhteissa mutta paletti meneekin nyt täysin uusiksi viruksen myötä: työt lähtevät alta, tapahtumat perutaan, ravintolat, rajat, koko Uusimaa laitetaan kiinni, miten silloin selvitä veden pinnan yläpuolella? Miten hoitaa juoksevat asiat sekä samalla tekniikka, kun kaiken kommunikoinnin on tapahduttava välittömästi etänä? Miten hoitaa perhe-elämän (esim. lasten etäkoulu) ja työelämän yhdistäminen? Vaikka me kulttuurituottajat olemme huipputyyppejä, pitää nyt todella pitää huolta itsestämme niin työelämässä kuin vapaalla. Ja oikeastaan juuri erityisesti nyt kotona, kun rutiinit ja työ, tai työttömyys sekä hyvinvointi tapahtuu pääosin neljän seinän sisällä. Itsensäjohtaminen tulee nyt vahvasti keskiöön.

On myös tärkeä löytää keinoja hallita (itsensä)johtajana yksinäisyyttä, josta esimerkiksi Alf Rehn kirjoitti: ”parhaat johtajat ottavat vastuuta yksinäisyydestään, reflektoivat sitä ja oppivat elämään sen kanssa. Samalla he myös hankkivat omat tukijoukot. … Tukijoukkojen rooli ei aina ole valmentaa, mentoroida tai opettaa mitään erityistä vaan heidän kanssaan johtaja voi jakaa yksinäisyyden.” Näkisin ja toivoisin, että KutuYamk2020 -ryhmä on meidän kaikkien kulttuurituottajien yksi vertaistukiryhmä, etänäkin.

On myös ollut mahtavaa huomata, miten solidaarisuus on lähtenyt vyöryen liikkeelle esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Facebookissa on järjestetty tukiryhmiä (mm. Sisumarket), tietoa tulvii ja ihmiset tsemppaavat toisiaan sekä jakavat tietoa esimerkiksi uusista rahoitusmahdollisuuksista (Huom! olettehan kaikki jo Facebookin ryhmässä nimeltä Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki). Pieneksi onneksi uusia pika-avustuksia on avattu nyt koronatilanteeseen, esim. Helsingin kaupungin lisäksi mm. Taiteen Edistämiskeskukselta ja Ely-keskukset, Business Finland ovat avanneet uusia apuväyliä. Myös taidetarjonta muuttuu ja kehittyy, ja keikkoja ja teatteriesityksiä alkaa olla verkossa; varmasti iso kiitos myös monelle teistä näistä uusista mahdollisuuksista.

Lisäksi henkilökohtaiseen elämään on nyt verkossa tarjolla ähkyyn asti jumppaohjelmia, joogaa, meditaatioharjoituksia, lastenohjelmaa, hupisketsejä ja kutsuja eri ryhmiin, koulutuksiin, kun ideoita lentelee, koska vihdoin on aikaa kehittää toimintaa. Tietysti myös ruokaa voisi tilata suoraan kotiovelle, koska pitäähän tuttua ravintolayrittäjää tukea ja uusi tilanne vie helposti ylikierroksille, jolloin aito lepo on haastavaa. Raitista ilmaa ei kuitenkaan mikään voita, mutta mistä löytää tilaa ilman ihmisiä. Tästä hässäkästä ja uusista kuvioista herää kysymys, miten hallita tätä kaikkea? Voiko tätä hallita? Ja mitä sitten, kun kaikkea ei voi hallita?

Kuten Pentti Sydänmaanlakan Älykäs Johtaminen -kirjassa kertoi, sisältää itsensä johtaminen aina paradoksin, koska johtaja ja johdettava ovat samassa yksilössä. Hän kirjoittaa eri osastoista tähän liittyen, joissa ovat keho (esim. syöminen, liikkuminen, lepääminen, nukkuminen ja rentoutuminen), mieli (esim. havaitseminen, ajatteleminen, muistaminen ja oppiminen), tunteet ja tunneälykkyys (esimerkiksi itsensä kanssa paremmin toimeen tuleminen tunteita hallitsemalla), arvot ja työ. Ja nythän työ meni monilla kulttuurialalla työskentelevillä suurelta osin pirstaleiksi, eli on kerättävä palaset kokoon jollain uudella tapaa.

Sydänmaanlakka kiteyttää myös, että ”itsensä johtaminen on jatkuva oppimis- ja vaikuttamisprosessi, jossa tulet syvästi tietoiseksi kehostasi, mielestäsi, tunteistasi ja arvoistasi, minkä jälkeen pystyt paremmin ohjaamaan tekojasi, ajatuksiasi ja tunteitasi. Mitä paremmin tunnet itsesi ja olet tietoinen toiminnoistasi, sitä paremmin pystyt ohjaamaan omaa elämääsi. Oman tietoisuutesi, sisäisen tarkkailijan, kautta ohjaat ja tulkitset havaintojasi.”

Koen, että vallitsevassa yhteiskunnan ja maailman tilanteessa on kyse nimenomaan paradoksista. Tulevasta ei tiedä, epävarmuutta on siedettävä ja samalla hoidettava niin rutiinit kuin suunnitella tulevaisuutta. Kasvamme itsemme huippujohtajiksi. 

Mielestäni on tärkeintä pysyä positiivisena, vaikka se ei yhteiskunnan eri paniikkitilanteissa ole aina helppoa. Kaikki tunteet ovat myös sallittuja, mutta esimerkiksi pelosta voi yrittää päästä eroon hakemalla tietoa ja vertaistukea. Itse virukseen liittyen esim. Mielenterveystalo listaa hyvin asioita koronavirukseen liittyvään huolen ja epävarmuuden sietämiseen https://bit.ly/3byG4gQ Yhtenä kohtana tässä on myös vinkki siitä, että kannattaa seurata vain luotettavia tiedonlähteitä. Sinänsä itsestään selvää, mutta epävarmassa tilanteessa verkossa pyörii helposti kaikenlaista. Samasta aiheesta nostaa Yle Uutiset (28.3.2020) ja Johanna Vehkoo, joka kehottaa aina ensin selvittämään Kuka informaatiota tuottaa ja millä asiantuntemuksella.

Ehkä tämä viimeinen kappale ei ole paras mahdollinen heti luotettavan tiedonlähteen maininnan jälkeen, koska en tiedä alla olevan tekstin alkuperäistä lähdettä, mutta koska se tuli kahdesti vastaan sosiaalisessa mediassa luotettavilta tahoilta, ja on niin hieno, niin jaan sen selvittämään osaltaan paradoksia:

”Message from White Eagle, Hopi indigenous on 03/16/2020:

Don't feel guilty about being happy during this difficult time. You don't help at all by being sad and without energy. It helps if good things emanate from the Universe now. It is through joy that one resists. Also, when the storm passes, you will be very important in the reconstruction of this new world. You need to be well and strong. And, for that, there is no other way than to maintain a beautiful, happy and bright vibration. This has nothing to do with alienation. This is a resistance strategy. In shamanism, there is a rite of passage called the quest for vision. You spend a few days alone in the forest, without water, without food, without protection. When you go through this portal, you get a new vision of the world, because you have faced your fears, your difficulties.”

Myös huumori auttaa, asiaan kuin asiaan.

Toivotan voimia kaikille, linjoilla nähdään!

Marjo-Sisko Lindstedt, Kulttuurituottajaopiskelija (ylempi amk, Humak)

LÄHTEET

International Working Women of Finland https://www.facebook.com/groups/348015526109949/

Kohti työhyvinvointia tuottaja! Juutilainen, Niina (2019)

Mielenterveystalo, Koronavirukseen liittyvän huolen ja epävarmuuden sietäminen
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/koronavirukseen_liittyva_huolen_ja_epavarmuuden_sietaminen/Pages/default.aspx

Rehn, Alf. Johtajuuden ristiriidat. 2018.

Sisumarket: https://www.facebook.com/groups/774325809759461/

Sydänmaanlakka, Pentti. Älykäs Johtaminen 7.0. Miten kasvaa viisaaksi johtajaksi? Alma Talent 2016.

Yle Uutiset, Valetietoa vastaan voi kamppailla https://yle.fi/uutiset/3-11280804?fbclid=IwAR1PXE52wz6Ur60UKIHQZ-O6DOjrikhyXTR9HPAk6okdh99_SDMVGSeUA3I

Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki: https://www.facebook.com/groups/1046957995683694/

Saavutettavan kulttuuripalvelun jäljillä

Huomaat mainosvideon kiinnostavasta tapahtumasta somessa. On iltamyöhä, mutta ostat lipun kätevästi verkkokaupasta. Tapahtumapaikalle kuljet sujuvasti julkisilla liikennevälineillä. Tapahtumatila on vanhassa rakennuksessa, jossa kulkuväylät ovat kapeat, eikä käytettävissä ole hissiä.

Pysähdy hetkeksi miettimään, millainen on polkusi tapahtumaan, jos olisikin niin, että näkökykysi, kuulosi tai vaikkapa liikuntakykysi on rajoittunut. Usein se tarkoittaa sitä, että joudut jo hyvissä ajoin erikseen selvittämään, onko osallistuminen on turvallista ja viihtyisää tai ylipäätään mahdollista. Tiedon saaminen tai lippujen hankkiminen voi olla hankalaa, jos asiakaspalvelussa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota saavutettavuuteen. Osallistuminen saattaa olla myös kallista, jos tarvitset avustajapalveluita tai kuljetusta.

Kulttuuria kaikille: tuottaja avainasemassa

Kulttuuria kaikille -palvelun tapahtumajärjestäjän oppaassa määritellään saavutettavan kulttuuritapahtuman käsitettä seuraavasti:

”Saavutettava kulttuuritapahtuma tarkoittaa, että erilaisille ihmisille tarjotaan mahdollisimman hyvät osallistumis-, esiintymis- ja työskentelymahdollisuudet riippumatta heidän yksilöllisistä ominaisuuksistaan. Saavutettavuus -käsitteen rinnalla käytetään usein käsitettä esteettömyys. Esteettömyys liittyy kuitenkin erityisesti rakennetun ympäristön ja tilojen toimivuuteen. Saavutettavuus taas on laajempi käsite, joka pitää sisällään myös tapahtuman palveluiden ja viestinnän toimivuuden.

Saavutettavuus on siis muutakin kuin esteetön pääsy tapahtumaan. Jotta mahdollisimman monen olisi helppoa osallistua, esiintyä ja työskennellä, on tapahtuman suunnittelussa kiinnitettävä huomiota niin viestinnän saavutettavuuteen, hinnoitteluun, asiakaspalveluun, rakennetun ympäristön ratkaisuihin kuin palveluiden saavutettavuuteen.

Moninaisuutta kunnioittavassa tapahtumassa kaikki kävijät ovat tervetulleita ja heidät otetaan huomioon tasa-arvoisesti esimerkiksi ulkonäköön, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään ja taustaan katsomatta. Moninaisuuden huomioiminen luo turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta ja on osoitus tapahtumajärjestäjän avoimesta asenteesta. Saavutettavassa tapahtumassa moninaisuutta otetaan huomioon esimerkiksi viestinnässä, sisällöissä ja rekrytoinneissa.”

Tuottaja on avainasemassa saavutettavien ja yhdenvertaisten kulttuuripalveluiden suunnittelussa. Voimme parantaa olosuhteita, sisältöjä, asiakaspalvelua ja viestintää. Voimme kiinnittää huomion erilaisten yleisöjen tarpeisiin, edellyttää saavutettavia palveluita tapahtumapaikoilta, alihankkijoilta ja yhteistyökumppaneilta. Jo pienillä muutoksilla voi olla iso vaikutus erilaisten kävijöiden yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin osallistua ja saada tietoa kulttuuritarjonnasta.

Monissa tapahtumissa tehdään ansiokasta työtä saavutettavuuden parantamiseksi

Yhdenvertaisuusvaltuutettu otti hiljattain kantaa tiedotteella tapahtumien ja festivaalien käytäntöihin. Valtuutettuun otetaan yhteyttä esimerkiksi silloin, kun tapahtuman esteettömyydessä on puutteita, tapahtumassa ei ole esteetöntä wc:tä, henkilökohtaisen avustajan lippu on maksullinen, esteettömyydestä ei ole saatavilla riittävästi tietoa tai pyörätuolipaikan saa ostettua ainoastaan soittamalla maksulliseen numeroon.

Pirfest ry selvitti Pirkanmaalla jäsenfestivaaliensa saavutettavuutta muutama vuosi sitten. Hankkeen tuloksena 24:lle jäsenfestivaalille valmistui saavutettavuussuunnitelma. Hankeraportin mukaan festivaalien yhteisiksi kehittämiskohteiksi nousivat muun muassa saavutettava viestintä ja tilapäisen henkilöstön perehdyttäminen. Esteettömyyden kannalta haastavaa oli, että tapahtumapaikat ovat usein vuokratiloja, jolloin rakenteellisiin asioihin voidaan vaikuttaa rajallisesti tai niistä on vaikea saada tietoa. Tarvetta kehittämistyölle nähtiin myös palautteen keruun, järjestöyhteistyön ja pitkäjänteisen saavutettavuustyön parissa.

Kaikkien festari -kokeiluhanke kehittää parhaillaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella festivaalien inkluusiota ja yhdenvertaisuutta myös esiintyjien osalta.

Monet isot tapahtumat, festivaalit ja kulttuurikohteet huomioivat jo hyvin saavutettavuutta ja viestivät siitä ennakkoon esimerkiksi verkkosivuilla. Joissakin tapahtumissa tai kulttuuripalveluissa, kuten museoissa tarjotaan myös sisältöön liittyviä vaihtoehtoisia kommunikointitapoja, kuten kuvailutulkkausta tai viittomakielen tulkkausta. 

Pikainen tiedonhaku tulevan kesän isojen, kotimaisten festivaalien verkkosivuilta tuottaa ilahduttavasti tietoa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Hyvänä esimerkkinä toimii Ruisrock, joka on kuvannut festivaalin olosuhteita ja saavutettavuutta verkkosivuilleen kattavasti. Festivaali tarjoaa mm. shuttle -kuljetusta invataksilla, avustajapalveluita ja madallettuja baaritiskejä. Sivuilta löytyy lisäksi kehittämistä koskevat pitkän tähtäimen saavutettavuuslupaukset, joista näkyy, että aihetta on pohdittu festivaalilla pitkäjänteisesti monesta eri näkökulmasta.

Provinssirock puolestaan tarjoaa kävijöille saavutettavuustietojen lisäksi selkokieliset verkkosivut.  
Vaikuttaa siltä, että mitä pienempiin tapahtumiin tai kohteisiin mennään, sitä vaikeampaa saavutettavuustietoa on löytää.

 Esteettömien ja saavutettavien palveluiden suunnittelu edellyttää käyttäjien kuulemista. Kuva: Pexels.

Viestinnän kehittäminen parantaa myös saavutettavuutta

Saavutettava viestintä ja verkkopalveluiden kehittäminen on juuri nyt erityisen ajankohtaista. EU: n saavutettavuusdirektiivi edellyttää julkisten verkkopalveluiden tekemistä saavutettaviksi määräaikaan mennessä. Julkisten verkkopalveluiden saavutettavuusvaatimus vaikuttaa välillisesti myös sellaisiin toimijoihin, jotka tuottavat verkkopalveluita tai markkinointiviestinnän palveluita julkiselle sektorille. Tässä asiassa tullaan siis ottamaan iso edistysaskel jo lähitulevaisuudessa.

Verkkopalveluilla on usein merkittävä painoarvo tapahtumien ja kulttuuripalveluiden mainonnassa, tiedottamisessa ja asiakaspalvelussa. Omaa nettisivua, sosiaalisen median kanavia ja esimerkiksi verkkokauppaa on hyvä tarkastella teknisen ja sisällöllisen saavutettavuuden näkökulmasta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksessa toimivan, saavutettavan julkaisemisen ja kirjallisuuden asiantuntijakeskus Celian ylläpitämä verkkosivusto tarjoaa runsaasti tietoa saavutettavasta viestinnästä ja verkkopalveluiden parantamisesta. Sivuston mukaan jopa yli miljoonalla suomalaisella on erityisiä haasteita tai rajoitteita, jotka pitää ottaa huomioon verkkopalvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Saavutettavuudesta hyötyvät kaikki, eivät ainoastaan erityistä tukea tarvitsevat ihmiset.

Tärkein muutos tapahtuu asenteessa

Saavutettavuus on laaja aihe, joka vaatii kulttuuripalveluiden tuottajalta perehtymistä ja uuden opettelua. Saavutettavuuden ei pitäisi olla erityisjärjestely, vaan osa arkea. Asiantuntijuutta palveluiden kehittämisen tueksi saa esimerkiksi vammaisjärjestöiltä, niiden keskusliitoilta sekä esteettömän kulttuuri- ja taidetoiminnan järjestöiltä.

Kulttuuria kaikille –sivusto tarjoaa runsaasti materiaalia aiheen parissa työskentelyyn. Myös verkkopalveluiden saavutettavuuden parantamisesta on saatavilla eri lähteissä paljon tietoa, jonka pohjalta voi tarkastella oman verkkoviestinnän kehittämistarpeita.

EU:n Vammaiskortin avulla kulttuurilaitokset ja tapahtumajärjestäjät voivat ilmaista, että he huomioivat saavutettavuutta palveluissaan.

Apua saavutettavuuden kehittämisen tueksi on saatavilla, kun sitä osaa ja uskaltaa pyytää. Itse ajattelen, että tärkein muutos tapahtuu asenteessa. Kun erilaiset yleisöt otetaan aidosti mukaan palveluiden suunnitteluun, ollaan jo pitkällä. Ruohonjuuritasolla voi aloittaa kysymällä palvelun käyttäjiltä heidän ajatuksiaan ja käyttää tätä kokemustietoa näkyvien muutosten toteuttamiseen.

Opettelen tätä asennetta työssäni joka päivä ja haluan haastaa kaikki tuottajakollegat mukaan kehittämään parempaa kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa kaikille ihmisille.

Mitä sinä voisit tehdä omassa työssäsi saavutettavuuden parantamiseksi jo tänään?

-Erika Honkanen, kulttuurikoordinaattori, kulttuurituotannon YAMK-opiskelija

TAITEEN JA KULTTUURIN MERKITYS YKSILÖLLE

Tuottajana koen ja elän tapahtumia usein työsilmälasien kautta, mutta silti kulttuurikokemukset, varsinkin musiikki ja konsertit, ovat minulle valtavan tärkeitä. Hyvällä live-keikalla muistan miksi rakastan työtäni. Se on myös syy sille miksi en koskaan muuttaisi mihinkään, missä ei olisi mahdollisuutta kuunnella elävää musiikkia tai käydä taidemuseoissa. Arki on elämisen arvoista, kun siihen mahtuu riittävästi kulttuuria.

Taiteen vaikutuksesta

Musiikin positiivisesta vaikutuksesta on olemassa tietenkin tutkimuksiin perustuvaa näyttöä ja esimerkiksi ylilääkäri Seppo Soinila kertoo musiikin positiivisista vaikutuksista aivoliiton verkkojulkaisussa (2018). Hänen mukaansa musiikki parantaa kognitiivisia toimintoja ja tuottaa mielihyvää ja sen avulla voidaan vähentää stressiä ja lievittää ahdistuneisuutta, jopa kipua. Ja paljon muutakin. Soinila kertoo musiikin aktivoivan aivoja erityisesti lapsena, mutta tutkimuksen mukaan vaikutus jatkuu koko ihmisiän ja se aktivoi aivoissa useita tunteisiin, kognitioon ja motoriikkaan liittyviä alueita. (Aivoliitto 2018). Artikkelin tiedot eivät yhtään yllätä.

Työni puolesta musiikki ja tapahtumat ovat iso ja merkittävä osa elämääni ja nautin kulttuurista tottakai myös vapaa-ajalla. Silti en ole juurikaan ajatellut taiteen sisältöä ja merkitystä ihmiselle sen syvällisemmässä mittakaavassa. Tietenkään taiteen positiivinen vaikutus ei ole jäänyt huomaamatta, mutta aiheen varsinainen pohtiminen on jäänyt vähemmälle.

Sitran tutkimuskooste (Honkala & Laitinen 2017) taiteen ja kulttuurin vaikutuksista tiivistää niiden suurimman arvon kiteytyvän kokemuksiin. En voisi olla enemmän samaa mieltä. Tutkimus toteaa vaikutuksen ulottuvan elämään myös laajemmin ihan yksilötasolla, aina yhteisöihin ja yhteiskunnan tasolle asti ja nostaa esiin kuusi aluetta, joihin taide ja kulttuuri erityisesti vaikuttavat.

Kuva: Sitra, Honkala & Laitinen 2017

Taulukon perusteellakin taiteen ja kulttuurin merkitys on kiistaton. Niiden hyötyarvoa ei varmasti vieläkään osata täysin arvostaa, mutta oikeus niistä nauttimiseen pitäisi olla Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ihan jokaisella.

Sisältö puhuttaa

Taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia ja saavat aikaan erilaista vuorovaikutusta, mutta taide on myös keino käsitellä vaikeita ja kipeitäkin asioita. Taiteen avulla voidaan nostaa esiin aiheita, joista keskusteleminen muuten ei olisi mahdollista. Saadaan ääni myös niille asioille, joista ehkä muuten vaiettaisiin. Kuitenkin taide ja sen sisältö lajista riippumatta herättää monenlaisia tunteita ja eripuraa, myös kiukkua. 

Ateneumin museonjohtaja Susanna Petterson kertoo (Ateneum 2018) museoiden tekevän harvoin päätöksiä poistaa teoksia negatiivisen palautteen pohjalta, vaikka arvostelua voi yleisön puolelta tulla rankastikin. Asian monimutkaisuus korostuu #MeToo-aikakaudella,  kun vallitseva mediaympäristö asettaa haasteita yllyttämällä ylilyönteihin ja voimakkaisiin reaktioihin. Petterson muistuttaakin, että on tärkeä säilyttää suhteellisuudentaju ja historiantietoisuus samaan aikaan kun tarkastelemme taidetta vain yhden sukupolven näkökulmasta kaikkien tulevien ja menneiden aikakausien joukossa. Ei tämän hetken arvokysymyksiä voida soveltaa takautuvasti teoksiin, jotka ovat oman aikansa ilmentymiä, hän toteaa. Ei, vaikka eri liikkeiden esiin nostamat kysymykset olisivatkin tärkeitä. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan 1800-luvulla maalaama Aino-taru koetaan kyseenalaiseksi, sillä nykyaikakauden valossa Väinämöinen voidaan nähdä törkeänä ahdistelijana ja lisäksi maalauksessa on alastomuutta. Pyynnöistä huolimatta teosta ei ole poistettu Ateneumin seinältä. ”Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta”, toteaa Petterson ja osuu naulan kantaan jatkaessaan ” Ei ole oikeaa tai vääränlaista taidetta. On vain taidetta.”

Omassa työssäni en ole koskaan ollut siinä roolissa, että minun olisi tarvinnut vastata ohjelman sisällöstä. Olen ollut vastuussa siitä, että kokonaisuus toimii ja artisti voi keskittyä tekemään oman työnsä. Kuinka mielenkiintoista, ja toisaalta raskasta, onkaan ajatella taiteen sisältöä tekijän tai valitsijan näkökulmasta. Mitä ajattelee artisti tehdessään kappaleeseensa sanoituksia tai mitä miettii museonjohtaja suunnitellessaan näyttelyiden sisältöä. Painaako vastuu? Kuinka paljon sisältöä mietitään tavallisen kuluttajan näkökulmasta ja jääkö jotain hienoa esittämättä, jos pitää olla liian varovainen? Vai pitäisikö kuitenkin olla varovaisempi, jotta voisi olla korrekti kaikkia kohtaan? Kuinka suuri osa taiteesta sensuroidaan varmuuden vuoksi? Kenellä on vastuu siitä, että monipuolista sisältöä tarjotaan monenlaisessa paikassa monenlaisille ihmisille ja kaikki pääsevät sen ääreen? Näitä asioita pohdin erityisesti tänään.

Katriina Lappalainen, tapahtumatuottaja ja kulttuurituotannon YAMK-opiskelija

Lähteet

Aivoliitto 2018. Seppo Soinilan artikkeli ”Musiikki antaa aivoille siivet”. Aivoliiton verkkojulkaisu 24.9.2018.

https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/musiikki-antaa-aivoille-siivet /. Viitattu 8.3.2020

Ateneum 2018. Susanna Petterson: Aino-taru pysyy seinällä. Museonjohtajan blogi 5.2.2018.

https://ateneum.fi/susanna-pettersson-aino-taru-pysyy-seinalla/. Viitattu 8.3.2020.

Sitra 2017. Nina Honkalan ja Liisa Laitisen artikkeli ”Näkökulmia taiteen ja kulttuurin tutkituista vaikutuksista”. Sitran verkkojulkaisu 21.11.2017.

https://www.sitra.fi/artikkelit/nakokulmia-taiteen-ja-kulttuurin-vaikutuksiin/. Viitattu 6.3.2020.

Lapsille ja nuorille suunnattujen kuvataidenäyttelyiden tuottamisen haasteet ja mahdollisuudet.

Miettiessäni aihetta tälle blogikirjoitukselle huomasin väistämättä ajautuvani seuraavan

kysymyksen äärelle: Miten ihmeessä luon laadukkaita näyttelyitä lapsille ja nuorille?

Työskentelen lasten ja nuorten taidekeskuksessa ja uudessa työnkuvassa vastaan

näyttelyiden tuottamisesta 0-18 vuotiaille. Aikaisempi työkokemukseni on kuitenkin

aikuisille suunnattujen näyttelyiden puolelta ja, koska haluan suoriutua työstäni hyvin,

on tämä aihe tuottanut minulle paljonkin päänvaivaa ja huolta.

Kuka kysyy tai on kysynyt lapsilta mitä he haluavat nähdä ja kokea näyttelyissä?

Onko tätä tietoa jostain helposti saatavilla? Pohdin lasten oikeuksia toimia

täysivaltaisesti oman kulttuurikentän tarjonnan määrittelyssä ja tuottamisessa.

Ajattelen, että koherentin vastauksen saaminen lasten toiveista on vaikeaa, sillä onhan

kyse yhtä kirjavasta ihmisryhmästä kuin me aikuiset. 

Usein lapsille suunnatuissa kuvataidenäyttelyissä on toiminnallisuutta, joka ilmenee

kysymysten muodossa, joilla aikuinen voi auttaa lasta rikastamaan näyttelykokemusta.

Tästä hyvä esimerkki löytyy Taidekeskus Salmelan lasten Salmela sivustolta , jossa

aikuista kehotetaan kysymään erilaisia asioita teoksista esimerkiksi “Kysy lapselta

miltä teos voisi tuoksua tai mitä teos puhuisi jos teoksen sisälle voisi mennä”. (2020)

Itselleni herää kysymys, että voisiko lapsikin nauttia näyttelystä ilmankin toiminnallisuutta,

kuten itse muistan lapsena tehneeni. Toisaalta uskon, että meille aikuisille tekisi myös

hyvää miettiä taideteosten sisäistä tuoksua.

Mitä muut sanovat ja ajattelevat?

Suomen lasten kulttuurikeskusten liitto määrittelee lapsille ja nuorille suunnatun

näyttelytoiminnan tavoitteiksi nostaa esille lasten tuottamaa taidetta sekä tuoda lasten

ulottuville ammattitaiteilijoiden taidetta ja muihin kulttuuri-ilmiöihin liittyviä näyttelyitä

(Setälä, Tiainen-Niemistö, Vesikansa 2016, 14). Selkeä tavoite, mutta miten tämä

sitten käytännössä tapahtuu? Keskustelen aiheesta lisää omassa työ- ja tuttavapiirissä

ja olen yllättynyt kuinka suurta myllerrystä aihe saakaan aikaan ammattitaiteilijoiden,

kuraattoreiden, pedagoginen ja vanhempien keskuudessa. Selkeästi en ole yksin

kysymysten äärellä. 

Taiteilijat miettivät heidän rooliaan taiteen tekijöinä ja monet suorastaan pelkäsivät

omien teoksien asettamista lasten ja nuorten kontekstiin: Säilyykö teos ehjänä?; Onko

se liian vaikea lapselle?; Pitäisikö tätä sensuroida?. Muistelemme kuinka tärkeää

taiteen kokeminen on ollut meille nuorena ja kuinka se on muovannut omaa identiteettiä

ja maailmankatsomusta. Monen ammattitaiteilijan ensikokemus taiteesta onkin ollut

läheisessä kulttuurikeskuksessa ja niiden tarjoamissa palveluissa. Kuraattoreiden ja

taiteilijoiden keskuudessa pohdimme myös näyttelyiden tematiikaa, sen esittämiä

arvojen, ripustus korkeuksia, näyttelyiden ylläpitoa ja omien eettisten arvojen selkeyttämistä

tässä kontekstissa.

Vastapainona pienten lasten vanhempien mielipiteet keskittyivät pitkälti käytännön asioihin.

Onko näyttelyssä paikka missä imettää, jättää rattaat, juoda kuppi kahvia tai antaa
muksujen juoksennella? Täytyykö pelätä, että lapsi rikkoo jotain tai käyttäytyy muuten “sopimattomasti”esimerkiksi kovaäänisellä käytöksellä. Kouluikäisten kommentteja kuulen
lähinnä työpaikalla, kun he osallistuvat taideopetukseen tai vierailevat kouluryhmien kanssa.
Mitään selkeää vastausta heidän toiveistaan en ole vielä saanut, mutta useimmat vaikuttavat tyytyväisiltä, kun on paikka missä käydä. Muutamat innostuvat jostain näyttelyn aiheesta
laajemmin, kun taas toiset katsovat lattia tai hymähtelevät.

Lukiessani opetushallituksen opetussuunnitelmaa taiteen merkityksestä ilmenee selkeästi,
että Suomessa taideoppiminen nähdään tärkeänä valmiuksien tekijänä perusopetuksen
jälkeisille opinnoille ja työelämälle. (2020) Kouluissa ei kuitenkaan ole mahdollista tukea
tätä kehitystä laajasti, joten taideopetus on laajalti ukoistettu taiteenperusopetuksen
piiriin koulun ulkopuoliselle ajalle. Mitään pakkoa taiteen perusopetukseen ei ole osallistua
kuin ei myöskään paikallisen jalkapalloseuran toimintaan. 

 Keskusteluissa pedagoginen kanssa nousi esiin toive korkealaatuisista oppimateriaaleista,
ilmaisista työpajoista tai toiminnallisista tehtävistä, joiden kautta opettaja voisi lähestyä näyttelyn
aiheita. Muutama koki pelkoa ettei tuntenut taidetta tarpeeksi hyvin ja kaipasi siksi enemmän
tukea. Taiteen perusopetuksen piirissä opettavat taas halusivat tuoda ilmi tärkeitä pointteja siitä
kuinka lapsi itse tulisi myös nähdä taiteilijana ja oman kulttuurinsa asiantuntijaina. Pienille lapsille
suunnatuissa näyttelyissä sen sijaan tärkeinä lähtökohtina oli varmistaa materiaalien kestävyys,
turvallisuus., näyttelyn leikillisyys, tilaillisuus ja lasten silmissä koettu muutos. Hyvänä esimerkkinä
ammattitaiteilijasta mainittiin Alexander Reichstein, kenen lapsilähtöinen ajattelutapa sytyttää lapsia
leikkiin ja kokemuksellisuuteen interaktiivisten installaatioden kautta.

Paljon ajateltavaa

On selvää, että lapsille ja nuorille suunnatulle kyselytutkimuksille olisi suuri tarve. Toivon, että
joku itseäni viisaampi osaisi kertoa, että minkälaisella formaatilla tätä tietoa pystyisi keräämään
ja miten saisimme mahdollisimman monen lapsen ja nuoren mielipiteet talteen. Omasta mielestäni
olisi myös tärkeää tuoda taidetta laajemmin koulujen opetussuunnitelmiin esimerkiksi osana
monialaista opetusta. Samalla opettajille voisi vahvistaa tietoa että taiteen äärellä tietämättömyys
voi olla portti mielenkiintoisille keskusteluille juuri lasten omasta maailmakuvasta. Mielestäni
koulu- ja varhaiskasvatusryhmien vierailut kulttuurikeskuksiin ovatkin polttavan tärkeitä.
Kulttuurikeskusten näyttelyt ja muu kulttuuritarjonta on monen lapsen ensimmäinen kokemus
taiteesta ja joissain tapauksissa saattavaa jäädä lapsuusajan ainoaksi kulttuurikokemuksiksi.
Tunnen syvää vastuuta ja kunnia saadessani työskennellä juuri tällä osa-alueella kuvataidekenttää.

Huomasin tutkiessani tätä aihetta, että lapsille ja nuorille suunnatuista kuvataidenäyttelyistä on
hyvin vähän tietoa saatavilla, puhumattakaan mistään laaja-alaisesta tutkimuksesta. Taiteen
muilta aloilta asiaa on tutkittu paljonkin, erityisesti teatterin ja tanssin puolella, mutta kuvataiteet ja
näyttelyt ovat yhä hiukan hämärän peitossa, kun kyse on ammattitaiteilijoiden tuottamista
näyttelysisällöistä. Paljon olisi tässäkin parantamisen varaa. Miettiessäni näitä haasteita
ja mahdollisuuksia tulen tulokseen, että lapsille ja nuorille suunnattujen kuvataidenäyttelyiden
tuottamisessa on vielä paljon kehitettävää ja tarkennettavaa. itse jatkan tutkimista joka päivä ja
toivon löytäväni vastauksia joihinkin kysymyksiin.

Mielessäni on muisto Ateneumista. Kävelen näyttelyssä ja pysähdyn Helene Schjerfbeckin
omakuvan eteen. Kuuntelen kuinka vieressäni nuori pariskunta puhuu viivan vahvuudesta,
pensseli tekniikasta ja värien symboliikasta. Toisella puolellani on äiti ja noin viisivuotias lapsi.
Lapsi katsoo ihmeissään maalausta ja hetken päästä sanoo äidilleen, että hän on surullinen.
Äiti kysyy lapselta, että miksi lapsi on surullinen ja lapsi kertoo äidille, kuinka on tylsää olla
yksin, kun on surullinen ja tuo maalauksessa oleva ihminen on ihan yksin. 

Lähteet

 https://www.taidekeskussalmela.fi/salmela/lasten-salmela/

Päivi Setälä, Marjo Tiainen-Niemistö ja Saara Vesikansa 2016. Lastenkulttuurin laatukäsikirja.
Toimitus Elina Kesäniemi. Painotalo trinket Oy 2016

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetus/kuvataide-perusopetuksessa

Anna Puhakka, mediataiteilija, taiteilija-kuraattori ja kulttuurituottaja