Muutosjoustavuus eli resilienssi on termi, jota psykoterapeutti ja työnohjaaja Krisse Lipponen kuvaa sanoilla paineista selviäminen, toimintakyvyn säilyttäminen muuttuvissa oloissa, avun pyytäminen ja yhdessä tekeminen. Resilienssiä voi myös verrata kuminauhaan, joka venytessään palaa takaisin muotoonsa (Joylla 2020).
Nykypäivänä sekä työ-, opiskelu-, ja muu elämä kytkeytyvät monella meistä muutoksen ja epävarmuuden ja -mukavuuden sietämiseen. Pätkä- ja projektitöiden sekä työttömyyden uhan ja koronan aiheuttamien uusien olosuhteiden vallitessa muutosjoustavuuden merkitys on monelle suuri.
Kuinka sietää taloudellisen ja henkisen ahdingon uhkaa ja todellisuutta?
Hallinnan tunteen merkitys jaksamisen kannalta on suuri ja sen menetys haastaa mielenterveyttä. Koronaepidemia on aiheuttanut muun muassa sen, että mielenterveyden häiriöt uhkaavat jäädä vaille asianmukaista hoitoa. Tilanne on huolestuttava, sillä mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet Suomessa jo ennen koronaepidemiaa (Terveystalo 2020).
Kulttuurialan työntekijöille erityisesti tapahtumien peruuntuminen tai muuttaminen virtuaalisiksi on johtanut lomautuksiin ja työpaikkojen menetyksiin ja sitä kautta heikentyneen mielenterveyden ja syrjäytymisen uhkaan. Jo ennestään epävarmojen rahoituslähteiden varassa toimiminen kutistaa kulttuuritoimijoiden tilaa vieläkin pienemmäksi. Ahdingon ilmapiirin ainekset ovat valmiina ja aistittavissa.
Voisimmeko tässä tilanteessa käyttää hyväksi muutosjoustavuutta ja kiinnittää huomiota onnistumisten ja hallinnan tunteen vahvistamiseen siinä, missä se on mahdollista?
Yksi onnistunut esimerkki on Suomen Nuorisoseurojen ja Tampereen kaupungin yhteistyökumppaneineen järjestämä folk- ja kansantanssitapahtuma SottiisiMoves, joka jouduttiin perumaan koronan vuoksi - kahdesti. Lopulta tapahtuman järjestäjät päättivät kuitenkin sisukkaasti järjestää tapahtuman streameina, jotka keräsivät lähes 6000 katsojaa (SottiisiMoves 2020).
Jokainen tapahtumanjärjestäjä tietänee sen tunteen, joka valtaa työntekijät ja tiimin onnistuneesti läpi vedetyn tapahtuman jälkeen. Vastoinkäymisten tuulessa pusketun tapahtuman tuottamisen jälkeen voi vain arvailla tapahtumajärjestäjien tuntemuksia. Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Jukka Heinämäki kommentoi tapahtumaa sellaiseksi, jossa ”yhteys syntyi ja tunnelma välittyi verkon kautta.”
Luovien alojen vahvuus on ainakin se, ettei ihmisten sisukkuutta, idearikkautta ja kohtaamistaitoja ei voi ulkoistaa koneille. Toivottavasti hybriditapahtumien hyödyt, moniammatillisuuden tukeminen ja yhteistyön henki nähdään ja tulevat vahvistumaan tässä ajassa.
Lähteet:
Työ- ja elinkeinoministeriö 2020. Haettu 27.10.2020. https://tem.fi/muutosjoustavuus-resilienssi-
Haikola, Anne 2020. Resilienssi antaa voimaa. Haettu 27.10.2020. https://www.joylla.com/blogi/resilienssi-antaa-voimaa
Tapahtuman lähestyessä, on ollut mukava huomata kuinka toisilleen lähes tuntemattomat ihmiset ovat aktivoituneet, ja poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta hoitaneet esimerkillisesti oman tonttinsa. Itselleni omia haasteita tapahtumaan keskittymisessä ovat luoneet jatkuva työnhaun aiheuttama stressi, epätietoisuus tulevaisuudesta ja sairastelu. Jo tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia jatkuvista tsempeistänne, muikkareista, kehitysehdotuksista ja tuestanne.
Tämä vuosi on monille haastava, ja tiedän että korona on kurittanut osaa kollegoistani vielä isommalla ruoskalla kuin itseäni. Somekanavissa vilisee konkurssiuutisia, syvää ahdinkoa ja surua pursuavia postauksia. Pahimmissa uhkakuvissa tilanne normalisoituu vasta v. 2025 liepeillä.
Taitaa olla aika tottua uuteen normaaliin. Sopeutua ja etsiä uudet saappaat jalkaan. Itselläni ei ole vielä hajuakaan, minne tie vie ja minkälaisessa maastossa saappaissa kuljetaan. Varmaa on kuitenkin se, että vanha CV lentää roskikseen, se jossa painotin erinomaista ja vuorovaikutustaitoista kohtaamisosaamistani. Kevään jälkeen katosivat kaikki yritystapahtumien juontokeikat, kauppakeskuspromootiokiertueet, isot tuotannot ja messukeikat. Tuottajat jäivät kertaheitolla tyhjänpäälle ja työttömiksi.
Huomaan että kilpajuoksu on jo alkanut. Kuka ehtii ensin kehittyä parhaaksi ja itseään parhaiten markkinoivaksi some- ja virtuaalitapahtumaosaajaksi. Maaliviivalla nähdään, mutta hoidetaan tämä MESH nyt ensin kunnialla kotiin.
“TTT lomauttaa koko henkilökuntansa kaikkiaan 120 henkilöä” Aamulehti 13.10.2020. Surullista mutta ei yllättävä uutinen vuonna 2020. Koronapandemian myötä voimaan astuneet yleisömäärän rajoitukset ja perumiset, ennustamattomuus sekä jatkuvasti muuttuvat kokoontumisohjeistukset ovat tehneet vuodesta todellisen painajaisen alalle.Korona vaikuttaa kaikilla tavoilla kulttuuria, taidetta ja tapahtumia tuottavien tahojen omaan rahoitukseen, ja painajaisen vain jatkuessa alkavat avustuksetkinolla vaarassa.Valitettavasti kulttuuriala ei ole tässä veneessä ensimmäistä kertaa. Kun rahat ovat loppu, on pakko karsia sieltä mikä ei ole yhteiskunnassa välttämätöntä.
Uskallan kuitenkin väittää, että kulttuurista karsiminen on lyhytnäköistä ja maksaa yhteiskunnalle huomattavasti enemmän, kuin siihen sijoittaminen. Kulttuurin hyvää tekevä ja mieltä piristävä vaikutus on niin monessa eri tutkimuksessa todistettu, että tutkimustietoa aiheesta löytyisi pilvin pimein, mutta oma väitteeni pohjaa rottakokeeseeni 1987-luvulla syntyneenä lama-ajan lapsena. Ikäryhmääni on myöstutkittu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laajassa tutkimuksessa “Suomi nuorten kasvuympäristönä 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista”.Tutkimuksessa havaittiin, että ikäpolveni edustajissa todella oli runsas joukko, johon lamat olivat jättäneet jälkensä huono-osaisuuden sekä mielenterveyden ongelmien muodossa (Ristikari, Törmäkangas, Lappi, Haapakorva, Kiilakoski, Merikukka, Hautakoski, Pekkarinen & Gissler 2016, 5). Ongelmien koettiin aiheutuneen aineellisesta, mutta myös henkisestä köyhyydestä ja virikkeettömästä lapsuudesta (Haapanen 2011). Lapsuuteni muistoissa ei suinkaan ole mitään vikaa, mutta rehellisyyden nimissä ei niissä kulttuurilla, taiteella tai tapahtumilla reposteltu.
Kuva: yle.fi
Monet alalla työskentelevät ystäväni ovat koronan myötä joutuneet työttömiksi eikä töiden tulevaisuudesta ole tietoa. Itse olen onnekseni saanut ainakin toistaiseksi pitää työpaikkani, mutta pelkään henkisten sekä fyysisten resurssieni riittämättömyyttä siinä tilanteessa,jota pelkään tulevaksi.Tilanteessa, jossa minun tulisi kyetä tuottamaan ihmisille iloa ja mieltä virkistäviä sisältöjä ilman resursseja. Omalla työlläni tahdon mahdollistaa kaupungin asukkaille parhaan mahdollisen kaupungin elää, eli tarjota elämää rikastuttavia sisältöjä ja kokemuksia. Haluan tarjota positiivisia uutisia silloinkin, kun maailma on tällaisessa tilanteessa, mutta se mitä en jaksa on jatkuva taistelu työni merkittävyydestä.
Kaikkien kulttuurin ja taiteen rahoitukseen ja tukiin vaikuttavien henkilöiden soisi ymmärtävän miten paljon merkitystä tällä alalla on ihmisten hyvinvoinnille, puhumattakaan siitä miten laajan joukon ala työllistää ja millaisia taloudellisia vaikutuksia sillä on.Niistä tarkemmin voi lukea, vaikka alan keväällä perustetun etujärjestö Tapahtumateollisuus ry:n tai suomen musiikkitapahtumien verkostoLiveFIN rykirjoittamista artikkeleista ja tutkimustyöstä.Oma missioni tässä tiukassa tilanteessa on taata, ettei elämän tarvitse olla virikkeetöntä tai tylsää. Siksi aion aktiivisesti vaatia resursseja työni tekemiseen ja tehdä sitä näkyväksi. En jaksaisi sitä tehdä, se ei tunnu mielekkäältä ja mieluiten keskittäisin panokseni työni tekemiseen. Mutta jos vaikenen aiheen tärkeydestä, päädynkö sitten vain suorittamaan mahdotonta tehtävää ilman resursseja ja kestääkö oma henkinen hyvinvointini sitä? Kulttuuri kuuluu kaikkialle ja meille kaikille. Se ei ole ilmaista, mutta ei sen kuulukaan sitä olla.
Isabella Rossi, Kulttuurituottaja, kulttuurin kuluttaja ja rakastaja
Lähteet:
Ristikari, Tiina & Törmäkangas, Liisa & Lappi, Aino & Haapakorva, Pasi & Kiilakoski, Tomi &Merikukka, Marko & Hautakoski, Ari & Pekkarinen, Elina &Gissler, Mika. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 ikävuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Nuorisotutkimusverkosto. Raportti 9/2016. 112 sivua. Helsinki 2016. Verkkojulkaisu.
Haapanen, Mikko 2011. Laman lapsista piirtyy rekisterien avulla hätkähdyttävä kuva. https://yle.fi/uutiset/3-5305936. Viitattu 13.10.2020.
Poikkeusolot jatkuvat. Korona-viruksen toisesta aallosta puhuttiin jo elokuussa, ja nyt olemme selkeästi jo sen silmässä. Monet taiteilijat ovat maalanneet surullisia, jopa epätoivoisia kuvia omasta tilanteestaan ja kertoneet julkisuudessakin koronan vaikutuksista omaan toimeentuloonsa ja koko alan tulevaisuuteen. Vaan onko meillä valoa tunnelin päässä? Häviääkö kaipuumme kulttuuriin livetapahtumien - ainakin väliaikaisesti - huvetessa? Jos kansalta kysytään, ei kulttuurinnälkä liene mihinkään kadonnut - se vain on saanut hiukan erilaisia muotoja.
Tarkastellaanpa tällä kertaa asiaa omasta ammatillisesta viitekehyksestäni, musiikista käsin. Muun muassa Paula Vesala ja Jani Wikholm ovat julkisuudessa kertoneet omien keikkojensa peruuntumisesta ja toimeentulon romahtamisesta - Wikholm jopa päätymisestään ruoka-apujonoihin. Tuttujen nimien nousu parrasvaloihin valaissee suurellekin yleisölle sitä, miten isosta asiasta - taiteilijoiden leivästä ja toimeentulosta - on kyse. Esimerkkejä on useita - ja myös tutkittuja lukuja; MusicFinland uutisoi elokuussa, että pandemiatilanne on haukannut elävän musiikin arvosta jopa 70 prosenttia, ja monenlaisia pelastus- ja elvytystoimenpiteitä alalle on tämän vuoden aikana tehty.
Yksittäisten artistien ja alan organisaatioiden kannanottojen lisäksi tämän vuoden aikana on ryhdytty myös hankkimaan tutkimustietoa siitä, miten me kulutamme musiikkia ja miten poikkeuksellinen vuosi on musiikinkuuntelutottumuksiamme muokannut. Meille on tarjoutunutuudenlaisia mahdollisuuksia selvittää, miten musiikki voi auttaa meitä toimimaan haastavissa tilanteissa ja vahvistaa selviytymiskykyämme.
Musiikkituottajat IFPI Finland ja Teosto julkaisivat hiljattain vuosittaisen Musiikinkuuntelu Suomessa -tutkimuksen, johon vastasi elokuussa yli tuhat 13-75 -vuotiasta suomalaista. Tutkimus toteutettiin nyt seitsemättä kertaa ja se on - tietenkin - saanut “alaotsikokseen” termin “Kummajaisvuosi”. Myös Yleisradio on pyytänyt kuuntelijoitaan raportoimaan siitä, miten korona on muuttanut musiikinkuuntelutottumuksia. Jyväskylän yliopistossakin on tartuttu tilaisuuteen ja lähdetty selvittämään sitä, miten ihmiset kuuntelevat musiikkia nyt, kun konserttisalit, klubit ja ravintolat ovat olleet kiinni ja festivaalit pitkälti peruttu. Tämä selvitys on vielä kesken, odottelen tuloksia innolla.
Mitä sitten on selvinnyt? Konserttien peruuntuminen on tietenkin ollut musiikin kuuntelijoille kouriintuntuvin pandemian vaikutus, ja IFPIn ja Teoston tutkimuksen mukaan jopa kahdella miljoonalla suomalaisella jäikin yksi tai useampi konsertti väliin koronan vuoksi. Vastaajista viimeisen viikon aikana keikalla käynyt 5%, mikä on puolet vähemmän kuin vuonna 2019. 24% vastaajista on käynyt keikalla pandemian aikana, kun vuonna 2019 luku vastaavina kuukausina oli 56%. Nämä erot todellakin ovat merkittäviä. Yleisradion kyselyn vastanneet lähes 1000 kuulijaa kertoivat kuitenkin, etteivät poikkeusolot ole juurikaan muuttaneet musiikinkuuntelua. Musiikkia kuunnellaan ajanvietteeksi ja useampi on palannut vanhoihin hitteihin ja klassikoihin kuin aktiivisesti etsinyt uusia musiikin lajeja. Tuttuus tuo turvaa - musiikissakin.
Taiteen vastustamaton voima - poikkeusoloissa kaivataan musiikkia
Musiikilla, niin kuin kaikella taiteella, on ainutlaatuinen voima lohduttaa, kannatella ja tukea niin hyvässä kuin pahassa. Meillä on taipumus kääntyä musiikin puoleen niin iloissa kuin suruissa. Musiikista löytyy lohtu, toivo, elämänilo, itsevarmuus, pakopaikka, kivunlievitys tai tukea stressinhallintaan. Se on toiminut turvana, voimana poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tukena tai tsempin ja hyvän fiiliksen tuojana arjen keskellä. Tämä tarve - kuten tarve taiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen - on niin yleisinhimillinen ja perustavanlaatuinen, ettei se katoa vaikka meiltä väliaikaisesti otettaisiin pois mahdollisuus hakeutua sen ääreen kuten aiemmin.
Lukujen lisäksi on mielenkiintoista pohtia sitä, minkälaisia rooleja musiikki - yksittäiset artistit tai kappaleet tai erilliset musiikkigenret - voivat saada äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa ja kriisitilanteissa. Tämäntyyppisiä selvityksiä on tehty esimerkiksi kirkkomusiikin piirissä, missä musiikki liittyy suuriin elämän käännekohtiin: on eri tasoilla selvitelty musiikin rooleja ja sen saamia merkityksiä niin häissä, kasteissa kuin hautajaisissakin. Muun muassa Raija Tyni on tehnyt opinnäytetyön siitä, miten musiikki kannattelee surutilanteissa. Mari Renvall puolestaan on selvittänyt musiikin merkitystä vankien henkisille selviytymistaidoille. Muistamme tuoreeltaan myös keväiset kuvat ja äänet Italiasta, missä pahimpaan pandemia-aikaan naapurit, kylänmiehet ja kaupunkilaiset kohtasivat surujaan ja pelkojaan laulamalla pihoilla ja parvekkeilla.
IFPI FInlandin ja Teoston selvityksen mukaan poikkeusolot ovat myös Suomessa lisänneet vastaajista yli kolmanneksen musiikin kuuntelua ja tuonut lohtua outoon tilanteeseen lähes neljännekselle.
- Yhteiskunnallisen apatian tai epävarmuuden vallitessa itse musiikin voima ei katoa – päinvastoin. Musiikki vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen kestävyyttä ja sietokykyä. Musiikintekijöillä ja artisteilla on kyky purkaa pelot, tuskat ja toivon kipinät säveliksi – sellaisetkin, joihin sanat eivät riitä, kirjoittaa Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö blogissaan.
Jyväskylän yliopiston tutkija Suvi Saarenkallio kirjoittaa Yleisradion artikkelissa, että musiikin arkisuus auttaa jaksamaan poikkeuksellisten aikojen yli: “musiikki on kuin peruna. Se ole gourmet-ateria, siitä ei tehdä sen suurempaa numeroa, mutta jos se katoaa, sitä alkaa kummasti kaivata.” Lisää perunamuusia, siis.
– Jokaisesta uudesta asiasta tulee uusi normaali jossain vaiheessa. Varmaankin kriisin eri vaiheissa vaihtelee myös musiikin kohdalla se mistä voimavaroja hakee, Saarenkallio toteaa.
“Uutta normaalia” kehitellessä ja odotellessa
Niin. Se “uusi normaali”. Radio Helsingin Musa vai bisnes -podcastsarjassa keskusteltiin jo maaliskuussa dramaattisista käänteistä konserttirintamalla, poptähti Sanni kertoi lähetyksessä oman kiertueensa perumisesta ja sen herättämistä tunteista. Mitä tilanne oikeasti voi tarkoittaa musiikkialalle? Pelkkiä suoratoistopalveluja, on-demand -keikkoja, striimauksia? Mitä tapahtuu livemusiikille?
Jotta alan tulevaisuuden suuntaa voisi edes yrittää kuvitella - saatika varautua siihen - on tärkeää saada tutkittua tietoa siitä, miten kulttuurin kulutuksen tapamme ovat muuttuneet näissä kummallisissa olosuhteissa. Tässä ainakin musiikkialalla on kiitettävästi tartuttu toimeen. Vain näin ala voi pysytellä mukana kehityksessä. Mitä kuuntelutottumuksista voitaisiin sitten oppia jatkoa ja “uutta normaalia” varten?
Uudet konserttitarjontamuodot ovat Teoston ja IFPI Finlandin selvityksen mukaan ottaneet tulta alleen. Musiikin kuuntelu kasvoi kaikissa digitaalisissa kanavissa keväällä 2020. Viimeisen viikon aikana maksullisia striimejä oli kuunnellut viidennes vastauksista ja maksuttomia yli 30% - ei se ole aivan vähän, vaikka muutosta edellisvuoteen ei montakaan prosenttia vielä ollut havaittavissa. Kuitenkin IFPIn mukaan koronan aikana lähes puoli miljoonaa suomalaista oli kuunnellut ensimmäistä kertaa elämässään livestriimattua keikkaa.
Positiivinen signaali Teoston ja IFPIn tutkimuksessa oli, että valtaosa osallistuneista haluaa peruuntuneiden livekeikkojen “vahingon takaisin” heti tilaisuuden tullen ja mennä kuuntelemaan peruuntuneita esiintyjiä niin pian kuin vain mahdollista. Tutkimuksen vastaajien mukaan musiikki olikin parhainta juuri livenä - mieluiten konserttisalissa - nautittuna.
Niinpä ainakin tämän selvityksen valossa pelko siitä, että musiikin liveyleisö kaikkoaisi koronan myötä on ainakin osin turha. Ennemmin jäi vaikutelma, että kuulijat kuopivat maata odotellen, että keikoille taas pääsee kuten ennenkin. Tämä tietenkin antaa uskoa siihen, että jonkinasteiseen “normaaliin” voidaan vielä palata. Myös uudet kanavat musiikin kuunteluun (erilaiset striimauspalvelut ja musiikin kuuntelu puhelimesta) ovat selvästi vakiinnuttaneet paikkansa. Luvut mielestäni kertovat osaltaan siitä, että ihmisen musiikin nälästä ei päästä eroon poistamalla mahdollisuus osallistua kulttuuritarjontaan livenä.
Ja toinen juttu. En tiedä miltä tilanne teistä vaikuttaa, mutta minun silmiini ainakin kevät ja alkukesä ovat tuoneet alan toimijoita aiempaa tiiviimpään keskusteluyhteyteen ja yhteistyöhön uusien selviytymiskeinojen etsimiseen. Eihän sekään voi olla huono juttu, eihän?
