MATALALLA KYNNYKSELLÄ
Mitä tehdä, kun puhti on loppu, ilma tuntuu tukalalta,
väsyttää ja silti olisi ”sata” asiaa, jota pitäisi vielä tehdä. - > Silloin
on tehtävä asioita matalalla kynnyksellä. Ruuaksi se, mikä on helpointa.
Työtehtävistä ne, jotka ovat välttämättömiä ja nekin ”kunhan saa tehdyksi”-
ajatuksella. Silloin tulee sallia itselleen olla väsynyt ja välinpitämätön.
Aina ei onnistu, joskus ei onnistu viikkoon, joskus ei vuoteen. On kuitenkin tärkeä
luottaa siihen, että kyllä se hetki myös tulee, kun jälleen taas jaksaa.
Tänä aamuna heräsin jälleen koronakaranteenissa. Tänäänkään
ei tarvinnut herätä herätyskelloon, pestä pikeisesti hampaat, pakata eväät ynnä
muut tarpeelliset tavarat päivää varten. Tänään ei myöskään tarvinnut laittaa
ylleen farkkuja ja kauluspaitaa vaan sen sijaan sai pukea ylleen pitkät
kalsarit ja sen ruman, mutta mukavan tuntuiset hupparin. Viikot toisensa
jälkeen on voinut pitää yllään niitä mukavimpia vaatteita vailla vaatehuolia. Vaatevalintojen
vaikeudesta on saanut todella olla lomalla, kuten muustakin oman perinteisen
julkisivun ylläpidosta. Ihohuokoset ovat hetkeksi päässeet hengähtämään
peitevoidekerroksesta ja silmät saaneet rauhan eri maskeeraustuotteista. Aamunsa
voi aloittaa epäorganisoidusti, koska kaikki tarvitsemasi löytyvät läheltäsi
eikä asioiden pakkaamiseen tai mukaan ottamisen muistamiseen tarvitse käyttää
resursseja. Hitaat aamut eivät enää ole vain viikonloppujen luksusta vaan voit
aamuisin heräillä rauhassa, koska työpaikalle siirtymiseen ei nyt tarvitse
varata aikaa. Heräämisen ja kahvin keittämisen jälkeen voi hitaasti hiipua
työpöytänsä äärelle vailla kiirettä. Siitä ne huolet sitten alkavatkin. Netti
pätkii, videopalaveri yhteydet eivät toimi, lapset riitelevät taustalla,
alituisia keskeytyksiä, tietokonekin vaatii päivitystä, joka tapahtuu
automaattisesti vain toimiston verkossa ja se työergonomia on ihan p****stä.
Hmm. Ajankohta on kieltämättä erityisen otollinen itsensä
tutkiskelulle, omien elämänarvojen uudelleen asettelulle ja totuttujen tapojen
kyseenalaistamiselle. Mitäs jos tänään aloittaisinkin aamuni joogalla,
kuuntelisin kehoani ja omia tarpeitani sekä antaisin itselleni aikaa ja rauhaa.
Enää ei kiinnosta hötkyily vaan hyggeily. Koronan alkushokista muutokseen
tottumisen jälkeen on alkanut rauhallinen vaihe. Arkeensa on oppinut ehkä uuden
rytmin ja rutiinin, joka sisältää enemmissä tai vähemmissä määrin armollisuutta
itseään kohtaan. On ehkä oppinut antamaan itselleen luvan olla ja elää
hetkessä, antanut toiveilleen enemmän tilaa arjessa sekä oppinut kuuntelemaan
itseään ja ympäristöään eri tavalla. Näin ainakin minun kohdallani on käynyt. Ympäristömuutos
arjessani on suorastaan pakottanut esiin uudenlaisia näkökulmia omaan
elämäntilanteeseen / -asenteeseen.
Hep!
Aivan kuin luonto olisi sanonut, että nyt riittää ja jokin
”ylempi voima” olisi alkanut vauhdittamaan muutosta kohti jo voimassaolevia
nykytrendejä. Trendit, joihin viittaan ovat mm. itseensä, omaan hyvinvointiin ja
omiin voimavaroihinsa panostaminen, itsensä kehittäminen (niin työssä kuin
yksityiselämässä), omien vahvuuksiensa ja heikkouksien tiedostaminen, itsensä
johtamisen taidot sekä vaihtoehtoiset, uudet toimintatavat. Korona siis
pakottaa ihmiset kääntymään itseensä, tutkimaan omia arvojaan ja havahtumaan
ympäristöönsä. Jollei sitä ole jo aiemmin tehnyt, niin nyt viimeistään edes
jollain tasolla on pakko havahtua omiin elämänarvoihinsa ja uudelleen asettaa
maailmankuvaansa.
Viime kesäkuussa julkaistussa blogissa kerrotaan työelämän
muutoksesta, jota mielestäni Korona on vauhdittanut / vahvistanut. Ohessa pari
nostoa blogista.
2.
TYÖN ROOLI OMASSA ELÄMÄSSÄ MUUTTUU Ihmiset haluavat (työ)elämäänsä
entistä enemmän vapautta ja omaehtoisuutta suhteessa siihen, milloin töitä
tehdään. Jokainen on oman työnsä ja uransa toimitusjohtaja. Työelämässä oman
asiantuntijuuden rakentaminen ja brändäys verkostoissa ja some-kanavissa näkyy,
yhteisölliset työtavat kehittyvä ja ilmiölähtöiset työn sisällöt
työkaluineen ja tarpeineen nostavat päätään. 5.
OMA ORGANISAATIO ON HAJALLAAN MONESSA PAIKASSA Työ pirstaloituu ja
digitalisoituu, oma organisaatio on hajallaan eri paikoissa ja
organisaatiokohtaisesta tekemisestä mennään kohti verkostoja. Erikoistuminen
tiettyyn tehtäväalueeseen lisääntyy ja toisaalta asiakkaiden tarpeet
edellyttävät monialaista yhteistyötä. Ajasta ja paikasta riippumattomat työn
tekemisen tavat ja yhteisen ajan muodot ratkaisevat monet murheet. (Humap.com,
blogi: ”suomalaisen työelämän kuusi vahvinta kehityssuuntaa” 11.06.2019)
Itse työskentelen lapsuudenkodissani, joka on entinen
maatila. Helpotuin päästessäni vetäytymään maaseudun rauhaan, pois maailman myllerryksestä,
koronashokista ja ihmispaljoudesta. Maatilan rauha asettaa minulle elämän
peruselementit kohdilleen, poistaa ympäröivästä elämästä turhan ”hömpötyksen”
luoden arjesta hyvin askeettisen. Eriytyminen ihmiskontakteista, elinympäristön
kaventuminen yhteen asuntoon ja yhden huoneen sisälle muuttaa ajatustapaani
ympäröivästä maailmasta ja minun paikastani siinä. Huomaan olevani rohkeammin
minä. En mielistele tai selittele, en välitä turhista vaan fokusoin resurssini tehokkaammin
ja uskon omiin kykyihini. Kohtaan oman Huijarisyndroomani. (linkki wikipediaan ja MeNaiset-artikkeliin).(
Tiina Ekman (psykologi, psykoterapeutti ja kouluttaja) on kirjoittanut aiheesta
kirjan.)
Tänään (sekä tulevaisuudessa) etenen matalalla kynnyksellä,
en vaadi itseltäni enempää kuin pystyn antamaan. Annan työlleni, opiskelulleni
ja ympäröiville ihmisille vain sen, mikä sen hetkisiltä resursseiltani irtoaa
ilman riistoa hyvinvoinnistani. Kun voin hyvin, jaksan paremmin. Aion myös
nauttia pienistä asioista, kuten ruuanlaitosta ja raittiista ilmasta. Hyväksyn,
etten ole hyvä joissain asioissa ja hyväksyn, että jotkut asiat tulee tehtyä
huonosti.
Otan lopuksi pari pointtia esille Sitran 2014 Julkaisusta
nimeltä ”Lupa tehdä toisin”
henkilöstölähtöinen tuottavuuden kehittämishanke, jonka toinen
perusoletus on: ”henkilöstö on organisaation tärkein tuottavuustekijä”.
Henkilöstölähtöisen
tuottavuuden kehittämisen kantavana toiminta-ajatuksena on ”lupa tehdä toisin”.
On lupa
vaikuttaa
lupa
innostua
lupa
kokeilla
lupa olla
yhteydessä
lupa
kysyä miksi
lupa
tehdä virheitä ja oppia niistä
lupa
nauraa
lupa olla
oma-aloitteinen
lupa
vakiinnuttaa hyvät kokeilut jokapäiväiseksi toiminnaksi
Olen samaa
mieltä. Käännän ajatuksen omaan hyvinvointiin panostamiseen. Aion soveltaa
omaan toimintaani tämän Sitran julkaisun kantavaa toiminta-ajatusta antamalla
itselleni luvan tehdä toisin.
Ihana, paha karanteeni kotioloissa. Yritän lähettää tätä
blogia vihdoinkin ”ajoissa”. Aikeeni tyssää siihen, että netti ei toimi.
Lähteet:
Olen miettinyt paljon sitä miten korona vaikuttaa minäkuvaamme. Normaalisti elämme maailmassa jossa väkisinkin toimimme, aina niin kuin joku haluaa, olettaa tai vaatii. Oli se sitten pomo, media, perhe tai some. Kuinka koemme sen, että yhtäkkiä päätösvalta onkin meillä itsellämme? Ahdistaako vai vapauttaako se? Entä kuinka pitkään tämä jatkuu? Onko tämä pysyvä trendi, vai haihtuuko tämä uusi ”tila" kuin tuhka tuleen, kun tapahtumissa saa taas käydä, ystäviä halailla tai palaverissa kätellä?
VastaaPoistaKoronan aiheuttamien poikkeusolojen vaikutus lähipiiriin on ollut sekä surullista että ilahduttavaa. Niillä joilla identiteetti on rakennettu vain työn varaan on varmasti vaikeaa. Kun yhtäkkiä havahtuu siihen, että vaikka tein kaikki nämä vuodet kellon ympäri töitä, voidaan elämäni pyyhkäistä hetkessä täysiin uuteen muottiin, voi edessä olla vielä paljon katkeruutta. Osa taas tuntuu löytäneensä itsensä ja elämänsä uudelleen.
Viimeksi kuuluneina viikkoina olenkin kuullut runsaasti mm. seuraavanlaisia lausahduksia.
”On kuin olisin löytänyt minuuteni uudelleen.”
”Olen viimeksi ollut näin stressitön yläasteella.”
”IHANAA! Vihdoin vapaa kesäloma.”
Oma korona ”oivallukseni” liittyy tapaani nähdä itseni ulkoisesti. Yhtenä päivänä havahduin siihen miltä näytin Teams -palaverin ruudulta. Minua katsoi aivan vieras ja outo nainen. Ei se joka katsoo peilistä, eikä se joka katsoo selfiessä, eikä se joka poseeraa valokuvassa. Vaan se minä joka katsoo muita ihmisiä päivittäin. Jännittävää. Tähän minään en vielä ollutkaan ehtinyt tutustua.
Koronaepidemian kautta tuli etätyö myös minun kotiini. Se tarkoitti uuden oppimista, niin digitaalisten kuin henkistenkin taitojen. Haasteita siitä, miten lyhyessä ajassa opin uusia tapoja tehdä töitä ja miten sopeudun siihen, että työpaikkani on kotona? Ensimmäisten viikkojen aikana tuo ensin mainittu "opinahjo" tuntui pidentyneinä työpäivinä ja uupumuksena. Jälkimmäinen taas antoi voimavaroja ja iloa. Pikkuhiljaa uudesta tavasta tuli tottumus ja asennoitumiseni etätyöhön parani. Syntyi uusia kompinaatioita työnkuvaan, kuten esimerkiksi opetusvideon tekeminen goprolla tai palaverit parvekkeella. Ajankäytön omakohtainen suunnittelu oli minulle Se Juttu. Rutiinin orjuuttava vaikutus katosi ja sain muotoilla päiväni niin kuin itse halusin. Kuinka vapauttavaa!
VastaaPoistaMyös tuttavapiiristäni monet tekivät etätöitä. Oli niitä, jotka kaipasivat takaisin työyhteisönsä pariin ja niitä, joille etätyö oli se luontevin tapa tehdä töitä.
Me ihmiset olemme erilaisia siis tässäkin suhteessa. Työelämässä tämä kuitenkin usein unohdetaan. Odotus ja vaatimus on, että jokainen tekee töitä ennaltamäärättyinä aikoina ja tietyssä toimipisteessä. (Liittyyköhän tämä jotenkin vanhaan johtajamiskulttuuriin, jossa johtajan ja alaisen suhde muistuttaa kissaa ja hiirtä?) Fiuuuuh! Muutosten tuulten olisi aika jo puhaltaa! Odotan sitä aikaa, että jo työnhakuprosessin aikana tehtäisiin arvio, millainen tyyppi on kyseessä, etä-vai lähityö. Vai niiden ristetymä?
Nyt kun koronasta ollaan pikkuhiljaa toipumassa ja yhteiskuntaa käynnistellään uudelleen, toivoisin, että etätyötä ei unohdettaisi. Se jäisi yhtenä vaihtoehtoisena mallina uuden ajan työkulttuuriin.
Hyvä teksti! Itse olen huomannut - vaikka melko introvertti noin lähtökohtaisesti olen muutenkin - tämän poikkeuksellisen ajan herättäneen täysin odottamattoman "fear of missing out" -tunteen. Entä jos ne työkaverit tapaa jossakin omassa teams-kokouksessaan ja juttelevat asioista jotka koskee minuakin? Uskallanko alkaa ideoida kaikessa rauhassa luovuuteni valloilleen päästäen jos samaan aikaan joku jossakin zoomissa käsittelee samaa asiaa ja kaikki onkin turhaa? Työskentelen normaalioloissa avokonttorissa, jossa on niin paljon helpompi varmistella arjen pikku asioita, että harvoin tällaista tunnetta syntyy. Toki avokonttorissa on huomattavasti huonojakin puolia - keskityn esimerkiksi oman keittiön pöydän ääressä paremmin - tämä yksi "fiilis" on sellainen, jota en oikein osannut odottaa. uskon kuitenkin, että koko työyhteisö on ottanut paljonkin asioita onkeensa ja oppinut paljon uutta sekä omista toimintatavoistaan että muualta.
VastaaPoistaKiitos lämminhenkisestä kirjoituksesta, Anni! Korona on mullistanut monen arjen, herättänyt pelkoa ja epävarmuutta sekä pakottanut sopeutumaan uusiin olosuhteisiin.
VastaaPoistaArmollisuus ja myötätunto itseä kohtaan ovat tärkeitä joka päivä, mutta erityisesti silloin, kun kuormitus on jostakin syystä poikkeuksellisen suuri. On hyvä sallia itselleen lepoa ja hyväksyä, että aina ei jaksa suorittaa asioita sata lasissa.
Kiitos hyvästä blogi-kirjoituksesta, hyvin kuvasit tilanteita, muutosta, ja reflektoit omia tuntemuksia ja havaintoja. Itse koen myös, että kaikki turha ikään kuin karsiutuu. Tykkäsin tosta, että "lupa vakiinnuttaa hyvät kokeilut jokapäiväiseksi toiminnaksi" - sitenhän se muutos pikkuhiljaa tapahtuu. :)
VastaaPoistaKiitos Anni kirjoituksestasi. On todella ollut mielenkiintoista tutustua omaan toimintaan lähemmin korona-aikana ja kuvaat hyvin sitä tunnetilaa.
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti on ollut hauska huomata miten paljon pystyn itse vaikuttamaan siihen kuinka hyvin työni sujuvat. Itselleni ja rohkenen sanoa, että koko perheelleni keväällä vietetty karanteeni aika on ollut hyväksi. Se on pakottanut ottamaan taukoja jo ihan siksi että 3 ja 5 vuotiaat eivät vielä itse osaa ruokaa laittaa ja kaipaavat huolta, läsnäoloa ja haasteita, joita yleensä he ovat arkisin saaneet päiväkodin kautta. Välillä tämä on johtanut huvittaviinkin tilanteisiin, joissa olen löytänyt 5-vuotiaan teams kokouksessa pomoni kanssa kun olen itse poistunut hetkeksi hakemaan jotain paperia tai yllättäviin ajatuskatkoihin, kun vaipanvaihto ei odota että kokous tai tehtävä on valmis.
Toisaalta olen huomannut, että perus "linjatyöt" sujuvat paremmin kotosalla ja luonnossa liikkuminen on ihan yhtä hyvä tapa kokoustaa kuin pöydän ääressä istuen. Ihmisillä on myös suurempi kynnys lähestyä ohimennen asioista ja "ihan vaan nopeasti"-pyynnöt ovat häipyneet. Olen jopa laskenut paljonko aikaani menee tällaisten pyyntöjen käsittelyyn ja huomannut että aikaisemmassa työelämässä ennen koronaa on tällaisiin kyselyihin mennyt jopa 30% työajastani. Olen nyt palannut suhteellisen normaaliin työarkeen, jossa vietän osan ajasta kotona, osan läsnä työpaikalla ja lapset ovat päivittäin hoidossa. Korona-ajasta oppineena olen selvästi rajannut ja hiljentänyt työtilaani läsnäolessa. Kotosalla ole myös pyrkinyt siihen että en tee työajan ulkopuolella enään mitään työhön liittyvää. Jos asia ei ole kiireellinen olen pyytänyt, että ensisijaisesti odotetaan että kysymyksiä on kertynyt vaikka kolme. Tätä harjoitan erityisesti harjoittelijoiden kanssa, joilla usein esimmäinen reaktio on ollut juosta kysymään minulta neuvoa. Olemme myös puhuneet tästä yhdessä ja todenneet, että useimmiten se kysymys, jota he olisivat aikaisemmin kysyneet selviää heille itselleen omatoimisesti ja siten myös parantaa heidän omia työskentely taitojaan. Itse haluan ainakin tulevaisuudessakin jatkaa läsnä- ja etätyötä. Molemmissa on puolensa.