Korona kurittaa kuntataloutta - miten käy kuntien kulttuuritoiminnalle?

Yle uutisoi jo varhain keväällä koronan tyrmäävistä vaikutuksista kuntatalouteen. Epidemia on rokottanut kuntien taloutta rankasti verotulojen laskiessa ja terveydenhuollon menojen kasvaessa. Monet kunnat ovat painiskelleet tiukassa talouskurimuksessa jo ennen epidemiaa.

Korona ja tiukentunut taloustilanne näkyvät myös kuntien kulttuuritoiminnassa. Opetus- ja kulttuuriministeriön toukokuussa kunnille toteuttaman verkkokyselyn tulosten mukaan kuntien kulttuuritoiminta on heikentynyt koronan aikana monin tavoin vaikuttaen kuntalaisten hyvinvointiin, kuntien elinvoimaan ja matkailuun sekä yrittäjien toimeentuloon. Osassa kuntia kulttuuripalveluiden keskeytyminen vaikutti erityisesti riskiryhmiin, jotka käyttävät paljon yleisiä kulttuuripalveluita.
Samaan aikaan korona vahvisti digitaalisten kulttuuripalveluiden tarjontaa kunnissa. Kaikki kunnat eivät kuitenkaan pystyneet tarjoamaan korvaavia palveluita esimerkiksi yksiköiden sulkemisen ja työn keskeytymisen vuoksi.
Kuntien kulttuuritoiminnan muutokset vaikuttavat suoraan myös taiteen ja kulttuurin tekijöihin. OPM:n kyselyn tulosten mukaan kunnista 29 % oli kyselyhetkellä antanut vuokrahelpotuksia kulttuuri- ja taidetoimijoille ja 32 % oli antanut avustuksia tilanteen helpottamiseksi. Vain kuusi prosenttia kunnista ilmoitti perineensä avustuksia takaisin. Henkilöstön kohdalla tilanteeseen oli reagoitu eri tavoin: kunnista 21 % oli lomauttanut tai keskeyttänyt palkanmaksun kulttuuritoiminnan henkilöstön osalta. Muihin tehtäviin oli kulttuuritoiminnan henkilöstöä siirtänyt 29 %.

Photo by Micheile Henderson on Unsplash

Uusi normaali?

Kuntien tuki taidelaitoksille ja paikallisille kulttuuritoimijoille on erityisen tärkeää poikkeusaikana, jotta palvelut ja toimintaedellytykset voidaan turvata myös jatkossa. OPM:n kyselyyn vastanneet esittivät huolta kuntien taloustilanteen vaikutuksista kuntien kulttuuritoimintaan. Vaikutuksia oli jo osin nähtävissä henkilöstön palkkaukseen sekä kulttuuri- ja taidetoimijoiden avustuksiin, mikä voi heijastua erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden toimintaedellytyksiin.
Kulttuuripalvelujen järjestäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Paikallisesti ja alueellisesti tehtävää toteutetaan kuitenkin hyvin erilaisin resurssein. Kun jaettavana on vain niukkuutta ja vaakakupissa painavat samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluiden, perusopetuksen ja kaupunki-infran kustannukset tai kouluinvestoinnit, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut voivat näyttäytyä helppoina säästökohteina. Kuntavaalien alla on hyvä haastaa oman kunnan luottamushenkilöitä keskustelemaan kulttuurin merkityksestä.
Joissakin kunnissa on jo tehty kulttuuriin pitkälle eteenpäin kohdentuvia säästösuunnitelmia, esimerkkinä Kouvola, jossa on kaavailtu mittavia leikkauksia orkesterien, musiikkioppilaitoksen ja teatterien avustuksiin.
Ilahduttavaa on, että valtio tukee koronan runtelemaa kulttuurikenttää. Valtionosuuksilla rahoitetaan myös kuntien kulttuuritoimintaa. Yle kertoo, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa varattavaksi taiteen ja kulttuurin määrärahoihin 594 miljoonaa euroa, joka on peräti 109 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa. Summa sisältää mm. 5,5 miljoonan euron lisämäärärahan kuntien ja alueiden kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Uutisen mukaan on tosin vielä avoinna, miten kurotaan umpeen veikkaustulojen romahtamisesta aiheutunut 60 miljoonan lovi kulttuurin rahoituksessa.
Miten koronan vaikutukset näkyvät sinun kotikuntasi kaikille avoimessa kulttuuritoiminnassa ja tulevan vuoden talousarviosuunnittelussa?
Erika Honkanen, kulttuurikoordinaattori ja kulttuurituotannon YAMK-opiskelija.
Lue lisää:
Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla: Raportti kyselyn vastauksista
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta

On aika katsoa lähelle ja etsiä mahdollisuuksia

 

”Paluuta entiseen normaaliin ei ole.”

Kommentin esittää tulevaisuudentutkija Ilkka Halava Kulttuuritoimituksen blogissa, Sirpa Pääkkösen blogitekstissä 16.8.20.

Sama pohdinta lienee monen muunkin mielessä koronan toisen aallon muuttuessa uhkasta todellisuudeksi. Onko paluuta entiseen? Jos ei, mikä kaikki muuttuu tulevaisuudessa? Muun muassa lomautukset, konkurssit, tapahtuma-, kulttuuri- ja nuorisoalan ahdinko ja uhkakuvat ovat antaneet esimakua tulevasta.

Siihen mitä ei voi estää, on reagoitava ja sopeuduttava. Halava esittää blogissa tulevaisuudennäkymiksi kansainvälisen kilpailun korostumista, itsensätyöllistämisen nousua ja kulttuuritoimijoiden liittoutumista.

Millainen toiminta pitäisi meidät pinnalla ja tekisi näkyväksi osaamisemme?
Suomalainen sisu ja kekseliäisyys ovat näyttäneet toimivuutensa koronankin aikana, kun esimerkiksi ginistä tunnettu Kyrö Distillery Company vältti keväällä lomautukset alkamalla valmistaa käsidesiä. 

Rajojen sulkeutuessa taide ja kotimaanmatkailu ovat kiinnostaneet suomalaisia. Ilkka Halava mainitsee blogissa suomalaisen innovaation, museokortin, jonka myynnin kuukausiennätys tehtiin heinäkuussa 2020. Keravalle valmistui Jouni Väänäsen ideasta Purkutaide -niminen talo, purkukuntoinen kerrostalo, jonka taiteilijat ovat täyttäneet graffiteilla ja kokeellisella taiteella. Vaativasta prosessista huolimatta lopputulos on sellainen, että yleisöä on riittänyt kesän aikana.

Kuvituskuva. Kuvaaja Steve Johnson palvelusta Pexels

Puumalakin on vetänyt väkeä, sillä näyttelijä Ville Haapasalo on paistanut georgialaisia juustoleipiä kirjaimellisesti hiki hatussa. Vieraillessani kioskilla heinäkuun lopulla, tunnin jonotuksen jälkeen tiskille päästyäni kuulin että leipiä oli paistettu siihen mennessä 16 000 kappaletta. Alun tavoite oli noin 5000 leipää.

Kekseliäät ja rohkeat ideat ja yritykset ovat riskinottoa, mutta voivat kantaa hedelmää. Rohkeat yksilöt pystyvät parhaillaan työllistämään ideallaan useita henkilöitä. Kuinka saisimme kokonaiset toimijat liittoutumaan niin, että lopputulos edesauttaisi kaikkien tilannetta poikkeustilan, tai uuden tulevan normaalin, aikana?

Väinö Linnan sanoin: "ei saa jäädä tuleen makaamaan".

Omaa tuottaja minää etsimässä

Photo by Braden Collum on Unsplash

Nykypäivänä tuntuu siltä, että innovaatio ja uuden kehitys on keskiössä lähes

jokaisen tuntemani kulttuurituottajan työssä. Olkoot kyse uusista palveluista,

toiminta menetelmistä tai vaikkapa idean tai asian tuotteistamisesta, on asioiden

laaja ymmärrys ja ikuisten Excel taulukoiden tulkitseminen ja tulevaisuusajattelu

arkipäivää. 

Kun mietin omaa rooliani kulttuurituottajana nykyisessä työpaikassani on sen

laajuus paperilla hyvinkin suppea. Se ei ota huomioon persoonaani, vahvuuksia

tai heikkouksia vaan nimeää tehtäväni rajoittamatta sitä liikaa. Tunnustan olevani

innovaatio henkinen, usein liian nopea ja joskus toisten odottelu ärsyttää. Olen

erinomainen kehittämään uusia hankkeita, tapahtumia ja palvelumuotoja. Nautin

asioiden yhdistämisestä ja olen huomannut, että näen helpommin asiayhteyksiä ja

mahdollisuuksia, tai ainakin ripeämmin, kun monet kollegoistani. Uusien rakenteiden

luominen, verkostojen, yhteisöjen ja ajatusten "tuotteistaminen tai hankkeistaminen"

on osa jokapäiväistä työelämääni ja vaikka se ei suoranaisesti kuulu työnkuvaani

olen aina valmis painamaan tuhatta ja sataa, perse edellä puuhun,

syteen tai saveen uuden edessä. Onnekseni minulla on myös työnantaja, joka

ymmärtää ja antaa vapautta kehittää uutta.

Kääntöpuoli tulee usein siinä vaiheessa, kun hakemukset on kirjoitettu, tekijät löydetty

ja rahoitus taattu. Huomaan, että vaikka välitän, on draivini lopahtanut enkä enään ole

paras ihminen tuottamaan projektia. Olen viestijuoksun ensimmäinen osa ja se on okei,

mutta jos ei ole viestin seuraavaa juoksijaa tiedossa aiheuttaa tämä stressiä ja kankeaa

puurtamista itselleni, joka on kuitenkin välttämätöntä. Kuten äitini sanoo, “ei niitä lapsia

kannata tehdä jos ei jaksa niitä loppuun asti kasvattaa”.

Täydellisessä maailmassa olisi tässä vaiheessa vuorossa tekijä-tuottaja. Hän on se

super tuottaja, joka on rauhallinen, miettii asiat kaikilta kanteilta ja kuten nimikin jo vihjaa

saa asiat tehtyä. Olen kateellinen tälle keskittymisen osaajalle, joka pystyy pitkäjänteisesti

hoitaa rutiineja ja saada asioita eteenpäin. Hän on se tuottaja, joka on löytää lopullisen

reitin maaliin. Olet sankari ja ilman tekijä-tuottajia harva innovaatio lyötäisi tietään maailmaan.

Todellisuus on, että tarvitsemme useita erilaisia tuottajia ja kulttuurituottajan tittelin alla piileskelee miljoonia erilaisia asiantuntijoita joiden taidot ja intressit ovat yhtä laajat, kuin kulttuurin muodot. Olen mietiskellyt omaa kulttuurituottaja persoonaani ja opin pikkuhiljaa hyväksymään omia vajavaisuuksia ja myös luottamaan vahvuuksiini. En ehkä ikinä ole se maaliviivan ylittävä tuottaja, mutta ehkä on tarpeeksi olla se joka juoksee ensimmäisen osan.

Anna Puhakka - Kulttuurituottaja, taiteilija, kuraattori, YAMK opiskelija

Helpotuksesta kiukun kautta tasapainoon – ihana, kamala lomautus

Maanantai. Kello vähän yli kahdeksan. Olen juuri istunut kahvikuppi kädessä työpöydän ääreen. Uusi työviikko alkamassa. Olen jo mennyt jo laskuissa sekaisin monesko viikko etätöitä. Eikä minua edes oikeastaan kiinnosta. Alan olla tympääntynyt etätöihin. Ennen ne olivat mukavaa vaihtelua ja antoivat liikkumavaraa ja toivat helpotusta lapsiperheen arkeen. Mutta nyt. Jatkuvasti ja pakotettuna. En tykkää. Varsinkin kun lapsi pyörii jaloissa koko ajan ja ruokaa pitää laittaa about 10 kertaa päivässä (siltä se ainakin tuntuu). Ahdistaa.

Puhelin soi. Esimieheni soittaa. Mitähän sillä? Meillähän alkaa kohta toimiston etäpalaveri. ”Hyvää, huomenta, oletko jo työn touhussa… no kuule, nyt olis sitten se tilanne, mistä aiemmin kysyitkin, että onko sellanen mahdollista..” Ei tarvitse sanoa enempää. Tiedän jo. Lomautus. En kovinkaan tarkasti kuuntele,  mitä hän sitten sanoo. Puhelun toisessa päässä vilahtelevat sanat menettely, ennakkoselvitys, kuuleminen. Joo, joo, okei, selvä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin niin ensimmäinen tunne oli helpotus.

Kuva: Unsplash

Miten mä näin reagoin?

Helpotus siitä, että etätyö loppuu. Helpotus siitä, että enää ei tarvitse samaan aikaa yrittää keskittyä töihin ja lapsen hoitamiseen. Helpotus siitä, että ei tarvitse keksimällä yrittää keksiä peruuntuneiden tapahtumien tilalle verkossa toteutettavia tilaisuuksia, joista pitäisi saada vielä tuottoakin. Helpotusta siitä, että mun ei tarvitse enää osallistua yhteenkään ”näin järjestät hyvän webinaarin”-webinaariin.

Helpotusta siitä, että tämä ns. löysässä hirressä roikkuminen loppuu. Jotenkin tiesin, että lomautus tulee. Yhtiön liiketoiminta koostuu pääasiassa tapahtumista ja minä olen tapahtumatuottaja eikä tapahtumia saa järjestää, joten mitä muuta lopputulos voisi olla. Toivoin kyllä, että ei tulisi. Että olisi muita vaihtoehtoja. Ehdotin toimitusjohtajalle koronatuen hakemista, mutta hän ei reagoinut asiaan mitenkään. Se tuntui oudolta. Minusta se asia olisi ollut hyvä selvittää ennen lomauttamista. Puhelun loppupuolella muistutin asiasta ja kommentti oli ”aivan niin joo, se..”

Tunnetila muuttuu

Parin päivää puhelun jälkeen käytiin läpi lain vaatima ennakkoselvitys.  Etänä toki sekin. Jotenkin siinä tunnetila alkoi muuttua. Varmaankin todellisuus alkoi iskeä tajuntaan. Parin viikon päästä mulla alkais siis kesäloma, joka jatkuu suoraan 90 päivän lomautuksena. Mitä hittoo? Oon 16 viikkoa pois töistä ja palaan syyskuussa, kun tapahtumakausi pitäisi olla kuumimmillaan. Mutta eihän sitä tiedä onko edes.

Sain tiedoksi keskustelussa, että työnantajan mielestä on annettu riittävästi aikaa kehittää korvaavaa toimintaa, jolla saadaan tuottoa ja katetaan kevään taloudelliset menetykset. Koronasta johtuvan poikkeustilan alkaessa suurin osa työajastani meni eri tapahtumien peruutuksiin ja siirtoihin liittyviin toimenpiteisiin. Se ei ihan niin helposti käy, kun monta 2-päiväistä seminaaria peruu ja yrittää löytää niille korvaavan ajan. Hoidat jo ilmoittautuneet, puhujat, muut esiintyjät juontajat, tapahtumapaikat, kuljetukset, tarjoilut, somisteet ja monet muut alihankkijat.  Samalla aloin oma-aloitteisesti perehtyä ja opetella, miten järjestetään laadukkaita ja kiinnostavia verkkotapahtumia, koska näistä ei valitettavasti ollut kokemusta oikeastaan ollenkaan eikä niitä oltu aiemmin järjestetty.

Kuva: Pexels

Kiukkua pukkaa

Että kyllä mua sitten alkoi jurppia. Sekin otti päähän, että olin ollut viikon kipeenä, joten käytännössä omasta mielestäni mulla ei ollut juurikaan ollut aikaa miettiä ja luoda uutta liiketoimintaa. Sairaslomani aikana työni eivät edisty  (joitakin asioita hoidin myös sairaana), koska ei ole sijaisia ja palatessani takaisin oli monta kiireellistä käytännön asiaa odottamassa ja ne oli hoidettava heti. Ensimmäiset maksulliset verkkotapahtumat olivat tulossa toukokuun ensimmäisellä viikolla, ja tarkoituksena oli järjestää kevätkaudella vielä 2-3 muutakin, mutta nehän nyt sitten eivät toteutuisi.

Olin jo aiemmin ilmaissut toimitusjohtajalle, että tarvitsisin tukea tässä muutostilanteessa ja uuden liike-toiminnan luomisessa, mutta sitä en mielestäni ollut riittävästi saanut. Koin koko tilanteen ja vastuun kaatuvan pelkästään minun niskaani. Työnantajani ei ollut valmis tilanteen vaatimaan nopeaan muutokseen käytettävissä olevilla pienillä resursseilla. Ja minusta tuntui, että se kaikki oli minun syytäni ja minut jätettiin yksin selviytymään.

Ymmärrän ja tiedostan varsin hyvin, että henkilöstökulut ovat isoin kuluerä ja melkeinpä ainoa säästökohde. Olisin kuitenkin toivonut inhimillisempää henkilöstöpolitiikkaa ja asioiden selvittämistä ja vaihtoehtojen pohtimista ennen lomautuspäätöksen tekemisistä. Ja kyllä niin mua kiukutti. Oikeastaan kaikki. Tuntui, ettei esimies ymmärrä ollenkaan asioita minun tai minun työni näkökulmasta. Pitäkää tunkkinne. Mä etin uuden paikan. (Toim. huom. vaan mistäpä etsit, kun kaikki muutkin tapahtuma-alalla on lomautettu..)

Nyt tää tilanne on tämä – no can do

Joku jo ehkä arvaa, mitä sitten kävi. Pikkuhiljaa aloin hyväksyä tilanteen. Ei se tulisi muuttumaan, vaikka minä kuinka hannaisin vastaan ja loukkaantuisin lähes joka asiasta, mitä mun pomo sanoo tai tekee. Kiukku laantui, mutta tilalle tuli huolestuminen. Olin omassa työajan suunnittelussa hahmotellut, että teen touko- ja kesäkuussa syksyn tapahtumien suunnittelua ja voin tehdä ne niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista. Lomautuksen kestäessä elokuun loppuun saakka onkin varauduttava siihen, ettei kaikkia syksylle suunniteltuja tapahtumia voida toteuttaa. Joka taas aiheuttaa lisää painetta talouden tasapainottamiseen.

Minulla myös oli oli vähän sellainen tunne, että minun keskeneräisiä työtehtäviäni tullaan siirtämään muille. Näinhän ei voisi toimia, kun lomautukseni perusteena oli se, että työt ovat koronasta johtuen tilapäisesti vähentyneet eikä työnantajalla ole tarjota töitä minulle. Käytännössä kuitenkin kaikenlaista hommaa olisi. Ei ehkä niin paljon kuin normaalisti, mutta olisi kuitenkin. Tein listan kaikista tapahtumista, mitä on tulossa ja mitä toimenpiteitä on niihin liittyen, jotka kuuluvat minun työtehtäviini. Pystyin ihan aistimaan esimieheni hämmennyksen, vaikka etäpalaverissa olimmekin, kun hän tutkaili tekemääni muistiota. Siinä hetkessä hänelle kirkastui, miten paljon vaatii tapahtuman tuottaminen. Että ei se minun homma niin helppoa ja yksinkertaista olekaan ja aika iso lovi tulee, kun minä jään pois. Se oli myös minulle käänteentekevä hetki, kun ymmärsin, mistä kiukkuni johtui. Minulla oli ollut sellainen olo, että olen vain turha kuluerä ja minut on helppo pistää pihalle, kun ei se juurikaan vaikuta mihinkään.

Kuva: Pirve Harakka

Ei aivan zen, mutta ihan jees!

Tuon palaverin jälkeen sekä oma että pomon asenne muuttui ja sitten olinkin jo tiellä kohti sopeutumista. Siiinä kyllä auttoi tosi paljon samassa tilanteessa olevan ystävän tuki. Olemme jo muutenkin kuin sielunsiskoja, joten oli mahtavaa, kun sai jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan sellaisen kanssa, joka ymmärtää minua ja ymmärsi tilanteen. Toinen tärkeä kanava käsitellä asiaa oli tapahtuma-alan ammattilaisille tarkoitetun järjestön MPI Finlandin järjestämät lomautettujen vertaistukikeskustelut, jotka toteutettiin Zoomissa. Huomasi, että muilla on ollut samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Helpotti kuulla, että en se olekaan vain minä. Ja minun pomo. Parasta oli, että opin uuden termin kuvaamaan tilannettani: kesälomaus. Sehän kuulostaa mukavalta! Eräässä tapahtumia järjestävässä organisaatiosas yksi työntekijöistä oli vahingossa kesälomasta ja lomautuksesta puhuessaan sanonut kesälomaus. Termi oli nopeasti vakiintunut työyhteisössä käyttöön tilanteesta, jossa olet määrätty pitämään kertyneet vuosilomat ja se jatkuu sitten suoraan lomautuksena.

Suhtautumiseni tähän lomautukseen noudatti aika tarkkaan sitä, miten on tutkittu ihmisten reagoivan menetykseen tai muutokseen. Heltin työterveyspsykologi Mari Laari kirjoittaa aiheesta blogissaan.  Ensin iskee lamaannus ja itsensä suojaaminen asialta, sen jälkeen kritiikki ja kiukku, jota seuraa todellisuuteen herääminen. Tämän jälkeen alkaa luopuminen ja vähitellen asian hyväksyminen. Sitten alkavat ajatukset siirtyä uusiin asioihin ja pyrkiä löytämään hyviä puolia. Lopulta löytyy tasapaino.

Lähde: https://heltti.fi/lomautus-tuli-kuinka-tasta-selvitaan/

Onhan tässä valtavasti hyviäkin puolia. Varmasti isoimpana se, että olen vihdoin saanut roikkumaan jääneet opintosuoritukset tehtyä ja aion valmistua nyt! Wuhuu! Minulla meni yamkin suorittamiseen kauemman kuin aikoinaan tradenomin tutkintoon. Myös lapsen kanssa tulee touhuttua yhdessä  enemmän, kun hän on nyt koko kesän pois päiväkodista. Normaalisti kun on useasti huono omatunto siitä, ettei ehdi tarpeeksi leikkiä ja viettää aikaa lapsen kanssa. Lisäksi olen päättänyt keskittyä enemmän itseeni ja löytää aikaa liikkumiselle ja kiinnittää huomiota hyvinvointiini.  Näin myös Mari Laari neuvoo tekemään eli käytä vapautunut aika itsellesi tärkeisiin asioihin, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa! Ja hei, mikä ihana aika olla vapaalla – onneksi ei ole marraskuu :D

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? Onko lomautus tai sen uhka iskenyt sinuun? Miltä se tuntuu?

Pirve Harakka

kesälomauksella 8.5 lähtien ollut tapahtumatuottaja

Tapahtuma-ala on kokenut kovia, mutta tästä noustaan vielä!

Olemme eläneet tänä keväänä poikkeuksellisia aikoja. Yhdessä yössä hävisi monelta toimeentulo kokonaan. Mediassa on paljon kirjoitettu ravintola-alan ahdingosta ja matkailubisneksen vaikeuksista, mutta tapahtuma-alaa kohdannutta kriisiä ei ole kovin isosti huomioitu. Ei ainakaan valtion kaavailemien koronatukien osalta. Tapahtuma-ala on kuitenkin yksi eniten koronasta kärsineistä toimialoista, kun kokoontumisrajoitukset ovat iskeneet suoraan alan ytimeen. Kokouksia, konferensseja ja muita tilaisuuksia ei ole voitu järjestää ja tämän on vaikuttanut merkittävästi alan toimintaedellytyksiin.

Kaikki meni tai ainakin melkein

Iltalehden lööppi helmikuu 2012

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara ry tuo esiin tiedotteessaan, että kongressi- ja tapahtumatoimialan yritykset menettivät huhtikuussa yli 90 % liikevaihdostaan ja henkilöstö on suurelta osin ollut lomautettuna. 

Turun Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä kertoo Evento-lehden blogissa, että heiltä hävisi 200 tapahtumapäivää, joka vaikuttaa laajasti sekä eri tapahtumissa käytettäviin ammattilaisten toimeentuloon että Turun kaupunkiin, sillä esimerkiksi kongressivieraat tuovat paljon tapahtuman ulkopuolista tuloa paikkakunnalle. 

Sama näkyy Helsingissä. Helsingin Sanomien jutussa Helsingin kaupungin omistaman markkinointiyhtiö Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto sanoo, että taloudellinen vaikutus on noin 24 miljoonaa euroa maalis-kesäkuussa toteutumattomista tapahtumista. Kaiken kaikkiaan erilaiset tapaamiset, tapahtumat ja kongressit tuovat Helsinkiin vuodessa arviolta noin 400 miljoonaa euroa.

Erilaisiin tapahtumiin, konsertteihin ja festivaaleihin lippuja välittävän Tiketin toimitusjohtajan Mirva Merimaan mukaan heidän myyntinsä on tippunut 95 % koronan takia. Tiketin liikevaihdosta iso osa tulee normaalisti kesän aikana, jolloin järjestetään isoja festivaaleja, mutta tänä vuonna niitä ei ole. Tapahtuma-alan toipuminen kestää pitkään, jopa vuoteen 2023 asti, sanoo Merimaa Suomen Yrittäjien verkkouutisessa toukokuussa. 

Kesän isot tapahtumat ja festivaalit on peruttu. Provinssirock, Ruisrock, Pori Jazz ja Suomi Areena, Savonlinnan Oopperajuhlat, Seinäjoen Tangomarkkinat, Flow-festivaali, Kuhmon Kamarimusiikki ja Sulkavan suursoudut. Mitään näitä järjestetä tänä vuonna. Flow-festivaalin taiteellinen johtaja on syystäkin kauhuissaan YLEn uutisessa.

”Onhan tämä ihan katastrofi. Korona yllätti. Hyvin harva on osannut tällaiseen varautua. Varmasti tullaan näkemään myös konkursseja. On paljon ihmisiä, joilta työt ovat loppuneet kokonaan."

 Tuomas Kallio, Flow-festivaali

Tapahtuma-alan merkitystä ei ole tunnistettu meillä eikä Euroopassa

Koronan vaikutukset tapahtuma-alaan ovat erittäin isot eivätkä kohdistu vain tapahtumanjärjestäjiin, vaan laajasti erilaisiin niihin liittyviin palveluntarjoajiin, alihankkijoihin ja muihin ammattilaisiin. Silti on niin, että päättäjät ja viranomaiset eivät ole osanneet erilaisia tukitoimenpiteitä ja koronasta selviytymistä pohtiessaan miettiä,  mitä erityistoimenpiteitä alalla tarvitaan. Tämä johtuu varmasti osittain alan pirstaleisuudesta sekä siitä, ettei sitä oikeastaan ole tunnistettu omaksi toimialakseen. 

Näin on myös muualla Euroopassa. Osallistuin 8.4.2020 webinaariin, jossa eurooppalaisten tapahtuma-alan medioiden edustajat kokoontuivat pohtimaan koronan vaikutuksia omassa maassaan. Sivuhuomiona täytyy todeta, että teknisesti kyseinen tapahtuma ei ollut ollenkaan onnistunut. Äänet rätisivät, kaikuivat ja kiersivät, kaikkia puhujia ei saatu linjoille, puhujilla oli muita ääniä päällä ja esimerkiksi saapuvien viestien äänet kuuluivat lähetykseen ja erään puhujan kohdalla aina, kun hän sai puheenvuoron, ääni katosi ja sitten hetken päästä hän huuteli muiden päälle, kun ei kuullut heitä. Moneen kertaan mietin, että nyt kyllä lopetan, kun niin kovasti piti pinnistellä, jotta huomio säilyi asiassa. Asia kuitenkin kiinnosti, joten jatkoin, mutta tässä webinaarissa toteutui niin moni negatiivien asia, joka pitäisi olla kunnossa verkkotapahtumissa ja tarkistaa etukäteen sekä ohjeistaa puhujia. Ärsytti kyllä kovasti, niin paljon, että piti vielä tässäkin purnata. Ja tässä kiteytyi yksi syy, miksi en ole webinaarien iso fani. Tai ainakin niiltä nykyään vaatii huomattavasti enemmän, mutta se on jo ihan toisen tarinan paikka ja siitä Karoliina Pirkkanen bloggasikin tänne juuri pari päivää sitten.

No, mutta takaisin asiaan - lähes kaikki puhujat kertoivat, että tapahtuma- ja kokousalaa ei tunnisteta omaksi toimialakseen eikä ymmärretä sen merkitystä tai sitä miten paljon korona on alan toimijoihin vaikuttanut. Ainoastaan Hollannissa on kohdennettu toimenpiteitä suoraan tapahtuma-alalle. Tämän lisäksi webinaarissa mainittiin Tanska, jossa tapahtuman järjestäjät saavat erityistä tukea. Webinaari on kuunneltavissa täällä (esityskieli englanti) : https://www.eventoplus.com/webinar/ (skrollaa sivua alas, sivulla ovat webinaarit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan). 

Tapahtuma-ala on kuitenkin myös Suomessa merkittävä työllistäjä ja sen talousvaikutukset ulottuvat laajalle. Kati Kuusisto New Work Agencystä on tutkinut tapahtuma-alaa ja kuvannut tapahtuma-alan ekosysteemin, joka on esitetty alla olevassa kuvassa. Se tuo hiukan konkretiaa siihen, miten isosta ja vaikuttavasta alasta on kyse. Aina ei edes tiedetä  mistä puhutaan, kun puhutaan tapahtumista ja tapahtuma-alasta. Siihen kuuluvat mm. kokoukset, seminaarit ja kongressit, messut, festivaalit ja kulttuuritapahtumat, yritystapahtumat ja urheilutapahtumat. Kaikkiin näihin liittyy vielä erilaisia palveluntarjoajia, kuten tekniikka ja rakenteet, tapahtumapaikat, logistiikka, turvallisuus, markkinointi, catering ja anniskelupalvelut, puhujat ja esiintyjät, somistus. Eikä tässäkään ole vielä kaikki. Tapahtumien takia yleensä matkustetaan ja käytetään kuljetus- ja majoituspalveluita. Vaikutukset ovat siis varsin laajat sekä talouteen että työllisyyteen.

Lähde: Evento 3/2020

Toivoa ei ole menetetty

Vaikka ala on suurissa vaikeuksissa, ei toivoa ole menetetty. HUMAKin lehtori Sanna Pekkinen kirjoittaa samasta webinaarista omassa blogissaan ja toteaa, että tapahtuma-alan median edustajat eivät ole vaipuneet epätoivoon, vaan heistä ja heidän puheistaan välittyy luottamus tulevaisuuteen. Jaan tämä saman näkemyksen itsekin ja se on itse asiassa yhdistävä tekijä lähes kaikille tässä blogissa mainituille tahoille: vahva usko tapahtuma-alan uuteen nousuun ja vielä parempaan huomiseen. Ihmisten halu kohdata ei ole kadonnut minnekään. Ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja yhteinen kokemus sitouttaa paremmin. Livetilanteessa vuorovaikutus syntyy helpommin ja haluttu viesti jää mieleen paremmin.

”Varmasti meistä jokainen on kyllästynyt koronakriisin jälkeen live striimeihin.

 Inhimillisen kohtaamisen tarve ei tule poistumaan” 

Laura Aalto, Helsinki Marketing

Samanlaiseen maailmaan tuskin palataan ja tapahtuma-alalla tulee miettiä tarkemmin esimerkiksi, miten tapahtumissa ja niiden järjestämisessä huomioidaan vastuullisuus ja ekologisuus. Myös turvallisuus nousee yhä tärkeämmäksi seikaksi tapahtumissa. Digitaalisuus on monessa mielessä ottanut ison loikan ja jatkossa verkossa varmasti toteutetaan enemmän kokouksia ja tapahtumia. Erityisesti jalansijaa tulevat saamaan hybriditapahtumat, joissa yhdistyvät eri tavoin sekä virtuaalinen että paikan päällä osallistuminen. Tapahtuma-ala muuttaa muotoaan, mutta perustarpeet pysyvät: ihminen tarvitsee ruokaa ja juomaa, turvallisen olon sekä yhteyden muihin ihmisiin.

”Uskon, että koronakriisi tuo myös tapahtuma-alalle uusia ja erilaisia tapoja  toimia.  Mutta vaikka tavat toimia ehkä muuttuvat, ihmisten tarve kohtaamisille ei häviä.  Kun koronakriisi on selätetty, tapahtuma-ala nousee jaloilleen.” 

Päivi Rytsä, Logomo

Yhdessä tästä(kin) selvitään!

Sitähän sanotaan, että ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Niin tässäkin. Tapahtuma-ala on aktivoitunut ja lähestynyt maan päättäjiä ja viranomaisia omilla lausunnoillaan, kannanotoillaan ja ehdotuksillaan. Lisäksi on huomattu tarve sekä tiiviimpään yhteistyöhön että saada oma ääni paremmin kuuluville. Tapahtuma-alalle onkin syntymässä uusi edunvalvontajärjestö Tapahtumateollisuus ry, jonka tavoitteena on saada tapahtuma-ala yhteiskunnallisesti tunnistetuksi. Tällöin on mahdollista paremmin vaikuttaa alan toimintaedellytyksiin ja arvostukseen.  Ainakin valtion lisätalousarviossa on huomioitu kulttuuritapahtumat ja opetus- ja kulttuuriministeriön momentilta myönnetään 9,6 miljoonalla eurolla avustuksia koronan takia peruuntuneiden tai ennakoitua pienempinä toteutuvien kulttuuritapahtumien tukemiseen. Jää nähtäväksi, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta jotakin helpotusta tukalaan tilanteeseen on tulossa.

Pirve Harakka

Tapahtumatuottaja, joka uskoo aitojen kohtaamisten voimaan.

"People will forget what you said, people will forget what you did,
but people will never forget how you made them feel."
Mary Angelou

Hajatelmia virtuaalitapahtumista

Virtuaalisten kohtaamisten määrä on räjähtänyt käsiin tänä keväänä, senhän me jokainen olemme huomanneet. Kulttuuritapahtumia on kiirehditty järjestämään digitaalisesti, kun live-esitykset on peruttu. Osa - kuten vappuna nähty JVG-yhtyeen virtuaalikeikka Helsinki-kanavalla - keräsi satojatuhansia katsojia. En itse ole järjestänyt vielä ainoatakaan julkista verkkotapahtumaa, joten pohdin aihetta vain omien kokemusteni perusteella.

Osallistujan näkökulmasta virtuaalitapahtumat ovat osoittaneet tarpeellisuutensa muun muassa siksi, että niihin on suhteellisen helppoa hypätä mukaan kotisohvalta, kun tekniset perusteet ovat jotenkuten hyppysissä. Olen tänä keväänä esimerkiksi osallistunut Facebookissa, Zoomissa ja Youtubessa järjestetyille Kansallispukumessuille, kuunnellut kotisohvalta lempiyhtyeeni Rajattoman keikkaa Savoystä, osallistunut koiranomistajana nenätyöskentelyluennolle ja myös ostanut jäljestyksen virtuaalikurssin.

Mitä näistä kaikista sitten irti sai? Mihin kulutin rahaa ja miksi? En suinkaan niihin, joissa osallistujia oli eniten - vappuhulinatkin olivat ilmaisia, vaikka tarjosivat todella korkeatasoisia nimiä. Maksoin pienen osallistumissumman kolmen tunnin koirankoulutusluennosta Youtubessa. Kansallispukumessuilla ohjelma oli ilmainen, mutta messujen tapaan järjestäjiä tuettiin shoppailemalla virtuaalisilla messuosastoilla Facebookin kautta. Jännittävää on, että messuja ei olisi edes järjestetty “livenä”, mutta ne polkaistiin pystyyn erään Facebook-yhteisön perustamisen 10-vuotisjuhlan kunniaksi täysin talkoovoimin muutamassa viikossa. Voi vain ihailla sitä sitoutuneisuutta millä happening toteutettiin - päivän alku- ja loppujuontoineen, työnäytöksineen, zoomkahvihetkineen, graafisine ilmeineen päivineen. Yllätyin, miten “messumeininki” digitaalisestikin koukutti. Mistähän se syntyi - ehkä sitoutumisesta tapahtuman teemaan?

Valitettavasti lienee paljon sellaistakin tarjontaa, joka on toteutettu vain “koska voidaan” tai “koska on pakko jotakin toteuttaa” - miettimättä yleisön taitoja ja tarpeita sen enempää.

Virtuaalitapahtumat (ja ennen kaikkea -tapaamiset) ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Omassa työyhteisössäni tiedän jo, että melko varmasti virtuaalivalikoimaan jäävät yhteiset joka toinen viikko järjestettävät aamukahvit, joille on kevään mittaan kokoontunut usein kerrallaan yli sata kollegaa - se on määrä, jonka saaminen fyysisesti samaan tilaan yhtä aikaa samojen asioiden äärelle on suurin piirtein mahdotonta livenä mutta joka on toiminut Teamsissa erinomaisesti. Olen kuitenkin pohtinut sitä, miten verkkotapahtumat olisivat saavutettavia esimerkiksi vanhemmilleni - miten osallistumiskynnystä voidaan laskea mahdollisimman matalaksi - ajasta, varallisuudesta, taidoista riippumattomaksi? (Virtuaali)kävijälle jo ennalta tuttu ympäristö lienee monessa kohtaa yksi tärkeä menestysseikka; on helpompi klikata “liity” tai “osallistu”, kun ympäristö on sellainen, jossa muutenkin pyörit. Johan sen sanoo maalaisjärkikin; mitä tutumpi miljöö, sitä kotoisampi tunnelma ja matalampi kynnys. Mitä enemmän uutta teknistä opeteltavaa, sitä enemmän epävarmuustekjöitä - ja kynnys vain kohoaa.

Helsinki Method for Meetings and Events
Järjestäjän näkökulmasta virtuaalimaailmaan hyppääminen tietenkin vaatii hiukan monimutkaisempaa prosessia. Työkaluja ja alustoja tähän on. Hiljattain osallistuin mm. Helsingin kaupungin järjestämään webinaariin, jossa esiteltiin virtuaalitapahtumien suunnitteluun tarkoitettu Helsinki Method for Meetings and Events -työkalu. Sitä käyttäen ideoimme seminaarin aikana kaupungille virtuaalilakkiaisia. Periaate oli brainstromata tapahtuman peruselementit yhteisöllisesti, virtuaaliympäristössä, jotta tapahtumaa voidaan joko lähteä itse toteuttamaan tai toteutusta kilpailuttamaan. Aivan ensin pohdittiin juurta jaksaen, miksi tapahtuma järjestetään - sitten kenelle, ja mitä yleisö tapahtumalta oikeasti odottaa tai haluaa, ja hyvin paljon myös sitä miten voidaan ottaa haluttu kohderyhmän mukaan tapahtuman suunnitteluun. Työkalu perustuu yhteisölliseen ideointiin. Sen juuret ovat kaupunkistrategiassa, jonka ytimessä ovat avoimuus, osallistavuus, turvallisuus ja luottamus. Kaikkia näitä heijasti tämä työkalu, joka on siis kenelle tahansa tapahtuman järjestäjälle käytettävissä.

- Fasilitointi ja onnistunut viestintä ovat tärkeitä tekijöitä virtuaalitapahtuman onnistumisessa. “Ihmiset ovat sisältö”, meidän tulee tietää keitä yleisössä on ja miten heitä palvellaan. Mikä on heidän suhteensa toimijaan tai aiheeseen - mikä on heidän intohimonsa, ymmärryksensä tai ennakkotietonsa aiheesta? Paljonko aikaa ja rahaa me heiltä haluamme - entä minkälaiset tekniset taidot heillä on?, kehottivat menetelmää kaupungin kanssa yhteistyössä työstäneet Ghost Companyn edustajat Jussi Tapio ja Miikka Leinonen miettimään - monen muun asian lisäksi.

Kynnys samaan aikaan ylhäällä ja alhaalla

Näinä aikoina kuka tahansa voi perustaa virtuaalitapahtuman, ja skaala ulottuu Instalive- tai Facebook live -esityksistä huikeisiin, monimutkaisin virtuaaliympäristöihin. Sitä mukaa kun tarjonta ja kokemukset lisääntyvät, myös ihmisten odotukset virtuaalitapahtumia kohtaan kasvavat. Toisaalta myös kynnys erilaisiin virtuaalikinkereihin osallistumiseen voi olla nyt alhaisempi kuin koskaan - ja samalla kynnys maksaa mistään etänä tarjottavasta korkealla. Digitaalisen tapahtuman suunnittelu on oma prosessinsa, eikä esimerkiksi konserttia ei voi sellaisenaan ykskaks siirtää verkkoon vaan tietyt reunaehdot on huomioitava - ja myös sisältöä useimmiten miettiä uudesta kulmasta. Tavoitteet - fyysiset tai imagollisetkaan - eivät voi olla samat tavoitteet kuin fyysisesti järjestetyssä tapahtumassa. Hyviä vinkki- ja muistilistoja netistä löytyy, ja myös Haaga-Helia on tarttunut koronahaasteeseen kokoamalla virtuaalitapahtuman järjestämisen oppaan. Siinä esitetään muistilista, jonka teemat nousevat esiin monessa muussakin aihetta liippaavassa kirjoituksessa.

• Mieti ensin, miksi
• Älä replikoi livetapahtumaa - suunnittele virtuaalitapahtuma erikseen juuri sellaiseksi.
• Kaikkea ei tarvitse osata itse - ulkoista tekniikka, isännät ja emännät jne.
• Kartoita ja suunnittele kokemus ja kanavat sekä vuorovaikutteisuus osallistujan kannalta
• Ei kannata innostua “tekniikasta tekniikan vuoksi” vaan suunnitella ensin sisältö huolella ja sitten valita siihen sopivimmat digitaaliset vaihtoehdot

Ethän aliarvioi?

Virtuaalitapahtuma vaatii henkilöstöltä - ja tietenkin taiteilijalta - uudenlaisia taitoja. Esiintyjältä virtuaali”shown” vetäminen on kuin soittaisi tyhjälle katsomolle; on opeteltava olemaan läsnä jollekulle, jota et näe. Tämä ei tulle kaikille luonnostaan vaan sitäkin pitää erikseen harjoitella: miten puhua kameralle koukuttavasti tai tiivistää sanoma yleisölle, joka ei jaksa istua ruutunsa ääressä yhtä kauaa kuin teatterikatsomossa?

Virtuaalitapahtuma on eri juttu kuin webcast - katsojan kutsuminen tallennetta tuijottamaan ei ole virtuaalitapahtuma, toteaa tapahtumatoimisto Tapauksen toimitusjohtaja Timo Aalto Markkinointi & Mainonta- lehden haastattelussa.

Tallenne tulisi erottaakin tapahtumasta, ja Aalto vertaa onnistunutta virtuaalitapahtumaa telkkariohjelmaan; ammattimainen isännöinti tai emännöinti on tärkeää. Lisäksi tulisi muistaa keskustelun moderointi ja tekninen tuki ja huomioida ne monen monituiset tilanteet, joissa yleisö on; osallistuminen (ja keskittyminen) voi olla kotikatsomossa huomattavasti katkonaisempaa kuin yleisöllä, joka on vaikkapa intiimissä konserttisalissa kuuntelemassa sooloartistin esitystä. (montakohan kertaa olen itsekin hypännyt verkkokokouksesta tai -luennolta kesken nappaamaan viereeni kupin kahvia, samalla päästänyt koiran ulos ja nostanut pari lasten rojua lattialta talteen lattialta).

Tilanteessa, jossa livetapahtumia ei yksinkertaisesti ole ollut, toisaalta myös tarve mille tahansa sosiaaliselle kohtaamiselle on monella introvertimmallakin kulttuurin kuluttajalla suuri ja voi ehkä olla, että tapahtuman sisällöllä ei niin edes ole väliä - pääasia, että pääsee tapaamaan muita. Näin toteaa myös monelle kevään aikana tutuksi tulleen Karanteeniklubi-sivuston perustaja Kristian Schmidt.

– Ei ihmisen tarve olla sosiaalinen katoa minnekään, hän toteaa.

Jännittäväksi nähtäväksi jää, minkälaisella aikataululla ns “normaali” kulttuurin livekulutus palautuu ennalleen - ja palautuuko. Vai jääkö osa kulttuurin kulutuksesta joka tapauksessa digimaailmaan, muun muassa sen helppouden vuoksi? Entä minkälaisia ansaintalogiikoita kulttuurin tuottajat tässä tilanteessa keksivät?

Kirjoituksia:

Virtuaalitapahtumien kysyntä harppasi kasvuun – ”Osallistujat pitää oikeasti ottaa mukaan eikä vain seuraamaan videota” (Tapahtumatoimisto Tapauksen toimitusjohtaja Timo Aalto Maarit Alkulan haastateltavana. Markkinointi & Mainonta, verkkoartikkeli 18.3.2020, luettu 10.5.2020)

Haaga-Helian kokoama opas virtuaalitapahtuman järjestämiseen

Helsinki Method for Meetings Howspace-alustalla

DJ-vetoisia bileitä, synkkää tanssimusiikkia ja esitelmiä ydinvoimasta: Virtuaalitapahtumia järjestetään nyt tiuhaan tahtiin (Jussi Mankkinen, Yle Uutiset 21.3., luettu 16.4.2020)

Wolttigoup.fi: Vinkit onnistuneen online-tapahtuman järjestämiseen (luettu 3.5.2020)

Mitkä heimot

Ihmisellä on tarve kuulua johonkin. Ryhmään, sukuun, perheeseen, työyhteisöön, harrastusporukkaan tai sellaiseen ryhmään, jossa kuvitellaan, että ei kuuluta mihinkään ryhmään. On mikroryhmiä ja vellovia mitalijuhlia.

Perustan tämän kirjoituksen omiin havaintoihini ja empiriaan. Menen siis metsään. Ihmisellä, kun on tapana tehdä olettamuksia, jotka hyvin usein ovat väärässä. Luon ohikiitävässä hetkessä ympärilleni tarinoita. Viestivän ihmisen ammattitauti, uskoisin.

Otetaan esimerkki. Pelaan brändibingoa. Saatan yhdistää tennishallin, suurella painetun logon, laatuauton ja ilmansuunnan. Mielessäni punon kokonaisen elämäkerran. Tiedän, mistä saunassa jutellaan. After skii ja minttukaakao. Lomalennot ja rapujuhlat. Toisessa tarinassa seikkailee polkupyörä ja kestokassi.

Todellisuus on toinen. Minä en tiedä ihmisistä mitään. En historiasta, toiveista enkä edes puoluekantaa. Uskallan silti väittää, että ihminen on tehnyt valintoja habituksen, kulkuneuvon ja harrastusten kanssa. Näitä valintoja tehdään huomaamatta ja täydessä ymmärryksessä. 

Olen käyttänyt luvattoman paljon aikaa pohtiessani urbaaneja heimoja ja heimojen käyttäytymiseen liittyviä riittejä. Kaikki kliseet on kirjoitettu useaan kertaa luovan luokan vinyylilevyistä ja makuoluthempeilystä. Jääkiekosta ja jalkapallosta. Joita ei koskaan saisi laittaa samaan lauseeseen.

Jalkapallo on erittäin herkullinen yksityiskohta. Jalkapallosta sopii ja pitää tietää. Varsinkin jos kuuluu tiede- tai taideyhteisöön. Jalkapallo on fiksua. Olen itsekin opetellut teoreettiset alkeet, jotta voin nolostumatta seurata ottelun ystävieni seurassa. Samalla voin tutustua pienipanimotuotteisiin.

Meistä kerätään jatkuvasti tolkuton määrä dataa. Viestien ja mainonnan kohdistaminen pitäisi olla nyt oikein helppoa. Hei sinä lähiössä asuva keski-ikäinen mies. Saattaisit pitää juuri näistä asioista. Silti kuvittelen, että olen yksilö ja minuun ei voi vaikuttaa.

Rohkein uskaltautuu brändibingoon itsensä kanssa. Omien valintojen tutkiminen voi olla yllättävän antoisaa. Missä ovat kuluttamani taiteen juuret. Minkälaisen matkan olen kulkenut minuksi. Mihin ryhmään identifioin itseni. Onko identiteetti sama kuin arki? 

Onko kökkötaiteelle oma paikkansa?

Tarvitsemme korkeatasoista, kyseenalaistavaa, ihmisiä haastavaa sekä opettavaa taidetta ja  kulttuuria. Mutta onko kökkötaiteelle oma paikkansa? 

Onko ihmisten tärkeää välillä kokea myös tunne “olisin tehnyt tuon paremmin” tai nauraa vaan sille että missään ei ole mitään järkeä? Mahdollistaako tälläinen taide aivan erillaisen vapautuneen kokemisen ilman suurempia analyysejä ? JA voiko olla, että se on joissakin tapauksissa ohjaajan/ kurssin vetäjän tarkoitus? JA jos se on tarkoitus, voiko se olla hyvä idea? 

Muistan omista teatteriopinnoista päivän jolloin olimme uiskennelleet todella syvissä vesissä, käyneet läpi ryhmämme kaikki henkilökohtaiset sattumukset omaisten kuolemasta koulukiusaamiseen. Tunti painosti kaikkia ja lopuksi esitimme aikaisempana päivänä tekemämme sketsit. 

Meidän ryhmän sketsit perustui sarjakuvataiteilija hugleikur daksonin töihin (töiden kuvia ohessa).

Aloitimme hiukan hillitysti, koska paikka oli hankala. Huumoria kaiken aikaisemmin puhutun jälkeen. Saammeko nyt näyttää nämä sketsit? Saako nyt vitsailla ? 

Otimme riskimme ja tämä tunteisiin väsytetty yleisömme alkoi pikkuhiljaa hihitellä yleisössä. Jatkoimme ja jatkoimme, kunnes lopuksi tulimme sketsiin, jossa oli todella mustaa huumoria, siis niin mustaa että teki pahaa esittää sitä. Koko huone oli  hysteerisen naurun vallassa. 

Mikä naurun aiheutti? Oliko se Defenssin tuotos? 

Oliko ihanaa kun sai vain nauraa? Tarvitseeko minun tietää mikä sen aiheutti?

Haluan ajatella, että sen aiheutti kökkötaide. Ihana hiomaton ja rehellinen ilmaisu.

Se kökkötaiteesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen.. suunnittelematon ja hiomaton taide, joka voi kaikessa keskeneräisyydessään olla myös hulvattoman hyvä. Esimerkiksi Teak piti "Virhe"-produktion 2010, missä koko tarkoitus oli keskeneräisyys ja sen tutkiminen. Ja toki esimerkkejä on monia muitakin.

Minusta tällaiselle on selkeä paikka. (Ja en tarkoita, että alkuperäinen tekijä ei suunnittelisi töitään, meidänkin sketsit oli tarkoituksella treenattu vain kerran.)

Mitä kökkötaide on sinulle?  Onko sille mielestäsi paikka? Jos on mikä se on?

Maiju Nousiainen
Tuotantopäällikkö, 2.apulaisohjaaja Yellow Film & TV.
Teatteri näyttelijä/ohjaaja (Teatteri-ilmaisun ohjaaja, Centria AMK.)
Lähihoitaja (Savon Ammatti-ja Aikuisopisto.) Ylioppilas

Lähteet:

https://dagsson.com

https://old.uniarts.fi/taiteellis-pedagoginen-tapahtuma

Ajatuksia työelämän eroista moniammatilliselta Savolaismuijalta

Ajatuksia työelämän eroista moniammatilliselta Savolaismuijalta

Olen Maiju Nousiainen, toiminut sosiaali-alalla omasta tahdostani nyt kun hoitajista on pula ja koronan vuoksi sekä teatteri-tiimimme, että kuvaus-tiimimme oli liian suuri ollakseen samassa tilassa yhtäaikaa, joten ne hommat tauolla.

Jatkuvasti huomaan, että herään ajatukseen 
"miten tämä asia menisi toisessa työssäni ja miksi"
Alla vertailen tv-kuvauksia ja hoitoalaa. Ohessa esittelen itseni.

Työpäivät

-Kun menen osastolle, olen siellä välin 7-15, tai 13:45-22. Päivän ohjelma on jokseenkin rutinoitunut. Kun poistun, tiedän, että toiset henkilöt ottavat kopin ja jatkavat raporttini pohjalta ihmisten hoitamista. Minun ei edes haluta soittelevan ja kyselevän miten menee. Se olisi jopa loukkaavaa. (Poikkeuksena tietysti jos olisin vaikkapa unohtanut poistaa Nitrolaastarin illalla iholta.)

-Kun menen tv-sarja/ elokuvan kuvauksiin, siellä työnkuvani on määritelty, mutta pitää sisällään paljon silppua erilaisista tehtävistä. Kun poistun kuvauksista, menen yleensä valmistelemaan seuraavan päivän, koska siihen liittyy uudet aikataulut ja uudet materiaalit jotka saavat usein viimehetken muutoksia jo vaikkapa säästä riippuen. Saatan jäädä lähettämään näyttelijöiden palkat, aikataulut, kuljetukset tms. Ja soittelen varmasti asioiden perään, varsinkin jos niitä ei kuvausten ohessa ole ehditty sopia. Päiväni on jotakin väliltä 8-15 tuntia.

Tämä on kinkkinen pulma, koska koen kulttuurin vahvuudeksi sen, että sen "oleminen elää".
Voin vaikuttaa asioihin ja opetella myös tietysti omalla kohdallani parempaa aikataulutusta ja en ole niin kiinni siinä, että olen todellakin melkein robotin lailla tietyn ajan ja tietyssä paikassa kiinni. Samalla olen jotenkin todella onnellinen ja helpottunut tällä hetkellä, koska minulla on selkeämpi päivittäinen työ ja työaika.

Alla Temen sivuilta löytyvä pätkä koskien työaikalain-muutosta, 6.12.2019.
"LAKI TUO JOUSTAVUUTTA TYÖAIKOIHIN JA 
YLITÖITÄ VOI TEHDÄ NYKYISTÄ ENEMMÄN"  

Uuden lain mukaan työpaikalla voidaan sopia kolmesta joustomahdollisuudesta ja lisäksi etätyön työaikamääräyksiä on täsmennetty:

1. 1. joustotyöaika
   2. liukuva työaika
   3. työaikapankki
   4. etätyö

En nyt avaa näitä erilaisia työaikoja tässä sen enempää, mutta otsikko kuulostaa minusta aika karmivalle. "Nyt voit käyttää lopunkin surkeasta elämästäsi töissä" (ottakaa tämä huumorilla.)
Työaikalaki puhuu myös tottakai tekijän puolesta, koska se mahdollistaa erilaiset työtavat, jolloin työntekijä voi vaikkapa helpommin hoitaa perheen ja esimerkiksi harrastaa työn ohessa.

Työtehtävät

-Osastolla aamu klo 6 alkaa suihkuilla ja muilla pesuilla. Syömme aamupalaa klo 8, katsomme asiakkaiden lääkehoidon kuntoon sekä hoidamme tarvittaessa kotiutuksia, lääkärin kierrolla olevia asioita, lääkkeiden jakoa sekä tarvikkeiden ja tekstiilien tilauksia. Lounas on noin klo 12, sen jälkeen kierrämme koko osaston, että kaikilla on kaikki hyvin, kuivittelemme, pesemme, lääkitsemme, vaihdamme tarvittaessa. Klo 16 on päivällinen jonka jälkeen kierrämme kaikki huoneet, alamme mennä kohti iltatoimia ja rauhoitamme huoneita, annamme asiakkaille tilaa tv:lle / ulkoilulle/ ikkunan takaisille omaisille tms, kunnes iltapala tarjoillaan noin klo 19, josta uuden kierron kautta osasto hiljenee nukkumaan. Kirjaus on tärkeä osa päivää, se tapahtuu jokaisen vuoron jälkeen ja kattaa kaikki tehdyt hoitotyöt ja henkilön kohdalla olleet mahdolliset muutokset. Yöhoitajalle annetaan kattava raportti jotta hän voi jatkaa klo 22-06 välisen ajan. Alla Superin sivu, josta näette mitä lähihoitaja yleensä tekee:

https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/lahihoitajan-tyo/

Kuvassa minä töissä lähihoitajana Lyhytaikaisen hoidon sekä Tehostetun palveluasumisen osastolla. 

-Tv-sarjan/ elokuvan kuvauksissa aamuni alkaa yleensä sillä, että menen Call Sheetin pohjalta määrättyyn osoitteeseen, määrättyyn aikaan (jotka molemmat paikka ja aika vaihtuvat riippuen siitä mitä milloinkin kuvataan ja paljonko vaikkapa kellon tulee olla sarjassa, eli onko pimeää tms..) Kuvauksissa ollessani päällikkönä, olen kuvausten lähiesimies, eli läsnä kaikille. Vastaan siitä että saamme kaiken kuvattua hyvin ja turvallisesti. Samalla teen aikataulun kaikille, etsin työryhmän ja esiintyjät, joissakin tapauksissa kuvauspaikan sekä vastaan siitä että koordinaattori ja assistentti löytävät tarvittavat välineet kuvauksiin. 2.apulaisohjaajana toimiessa vastaan osittain roolituksesta, näyttelijöistä, avustajista, heidän saapumisestaan. Kuvauspaikalla kulusta, myös siitä mitä tekevät kuvassa ja heidän palkoistaan. Lasten kanssa toimiessa opetan repliikkejä ja toimintoja. Työtehtäviä on siis ripotellen pitkin päivää, ja ne ovat todella erilaisia. 

Alla vasemmalla kuva hyvin normaalista tilanteesta "matkatoimistossani" sekä oikealla kuva Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen elokuvan setistä. Vierelläni ohjaaja Lenka Hellstedt sekä Vilttitossu Matilda Pirttikangas. 

"Virhe on lahja"

-Osastolla emme voi tai saa tehdä sellaisissa asioissa virheitä jotka vaarantaisi ihmishengen.

-Tv-alalla koen, että virhe on lahja. Niistä opitaan, niitä kaivataan ja ne auttavat tulevissa haasteissa. 

Asia ei ole näin mustavalkoinen, koen vain selkeäksi lähteä jostakin esimerkistä liikkeelle. Tottakai opimme virheistä ja tietyissä asioissa niihin kannustamme myös osastolla. Samoin tv-alalla vaikkapa rahan ja turvallisuuden kanssa tulee olla aivan yhtä tarkka. 

Korvaus 

Kasvaa molemmilla aloilla vastuun mukana.

Palkka kuukaudessa jokseenkin sama, kuitenkin sillä erotuksella, että: 

-Hoitoalalla ilta,-vklp ja yölisät tuovat palkkaan aina lisäkorvauksen, mitä ei saa tv-kuvauksissa.

Voisin jatkaa tätä pohdintaa loputtomiin joten kommentoikaa jos jokin asia kiinnostaa ! 

Jospa kaikkien Vappu oli hurja ja tavataan pian Seminaarin merkeissä ! 


Maiju Nousiainen
Tuotantopäällikkö, 2.apulaisohjaaja Yellow Film & TV.
Teatteri näyttelijä/ohjaaja (Teatteri-ilmaisun ohjaaja, Centria AMK.)
Lähihoitaja (Savon Ammatti-ja Aikuisopisto.)
Ylioppilas


Lähteet: 
https://www.teme.fi/fi/temen-ohjeistus-uutta-tyoaikalakia-koskien/
https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/lahihoitajan-tyo/

Pakko on paras muusa 

Siinä vasta ikävä otsikko. Mutta tottahan se on. Pakko ajaa meitä arkielämässä paremmin kuin mitkään muut bonukset ja porkkanat, ja se saa meidät suoriutumaan vaikeistakin asioista. Eikä pakko ole pelkästään huono asia, sillä usein kun se ajaa meidät työn pariin, niin loppu sujuukin kuin itsestään. Kaupassa on käytävä, koska muuten ei saa ruokaa, blogikirjoitus on kirjoitettava koska deadline on nyt, tapahtumat on vietävä verkkoon, koska muuten minulla ei ehkä enää ole työpaikkaa, eikä rahaa käydä siellä kaupassa.

  

Pakon edessä meillä on kuitenkin myös mahdollisuus uudistua ja kehittyä. Mietitäänpä vaikka tapahtuma-alaa. Kuinka pitkään meillä onkaan ollut käsissämme kaikki mahdollisuudet virtuaalisten tapahtumien ja elämysten kehittämiseen? Vastaus on vuosia. Tapahtuma-alalla on mennyt pitkään hyvin, eikä siten ole ollut pakkoa miettiä miten alasta voisi tehdä vielä monimuotoisempaa liiketoimintaa. Alkoholinmyynti on jo pitkään ollut tapahtumien parasta tulovirtaa. Kaikesta huolimatta koko ajan on tiedetty, että niin hyvin kuin sillä tienaa, niin yhtä epävarmaa sen jatkuvuus on.

  

Nyt pakko on iskenyt tapahtuma-alalle ja tapahtumat siirtyneet verkkoon. Se ei ollut vaikeaa, sillä sen mahdollistama teknologia ja välineet olivat jo kaikkien ulottuvilla. Nyt kuitenkin on löytynyt uusi ongelma. Osallistavia, virtuaalisia tapahtumia osataan kyllä järjestää, mutta miten niillä tehtäisiin rahaa? Luovat alat, luovat ratkaisut. Nyt kun pakko on ajanut meidät toimimaan ei auta kuin kokeilla. Kokeilukulttuuri kukoistaa, kun uusia ratkaisuja ja tapoja keksitään pää märkänä, ja samalla mietitään mistä ja mitä ihmiset ovat verkossa valmiita maksamaan. Jokohan on keksitty tapahtumien Netflix? Suoratoistopalvelu, jossa virtuaalisiin tapahtumiin voi osallistua kuukausimaksun hinnalla?  

Katse kohti tulevaa 

Millaisia muutoksia korona sitten tuo tulessaan vaikkapa tapahtuma-alalle? Voisiko se auttaa vaikkapa kulujen karsimisessa? Kun vuokrat ja tekniikka ovat suurimmalle osalle toimijoista yksi kalleimpia kustannuksia, voisiko tulevaisuudessa tapahtumia toteuttaa sekä fyysisesti että verkossa yhteisille alustoilla muiden toimijoiden kanssa? Jos esim. Fyysiset esitykset pidettäisiin useamman muun toimijan kanssa yhteisessä tilassa vuorotellen ja sitten välipäivät myytäisiin verkkoesityksiä? Olisipa kiinnostavaa katsoa mitä lipunmyynnille kävisi, jos voisi valita live-esityksen lipun 23€, tai seuraavana päivänä virtuaaliesityksen 10€ lippujen välillä. En tiedä kumman itse valitsisin, en ole koskaan kokenut tätä mahdollisuutta, mutta näen kyllä monta tilannetta missä myös virtuaalilippu voisi kiinnostaa. 

Näitä asioita on pysähdytty aikaisemmin ajattelemaan, mutta pakko ei ole ajanut muutokseen, eikä ole uskallettu tai viitsitty kokeilla. Siksi meiltä menee tällä hetkellä paljon aikaa ja energiaa perustoimintojen pyörittämiseen, silti samanaikaisesti pitäisi jaksaa ajatella jo tulevaa. Kun korona vihdoin laantuu ja kulttuurielämä alkaa uudelleen, miten tämä ala elää ajassa? Saisimmeko otettua tästä virtuaalipakosta jotakin hyvää ja pysyvää osaksi toimintaa myös jatkossa? Jos nyt keksimme hyviä tapoja toimia ja mahdollisesti myös tienata, niin emmehän hautaa niitä pöytälaatikkoon, vain siksi että meidän ei ole enää pakko hyödyntää niitä. Emmehän, opimmehan tästä jotakin, jonka muistamme myös jatkossa. 

Historia on niin moneen kertaan todistanut, että ihmismuisti on lyhyt, joten siihen ei kannatta luottaa. Sen sijaan siihen kannattaa, että tämä myös kehittää meitä ihmisiä. Me kokeilemme, kehitämme ja opimme uutta. Ammatillista kehitystä tapahtuu varmasti monella saralla. Esimerkiksi kaikki se puhe siitä, että jotkut ovat huonoja tekniikan kanssa. Ne jotkut ovat nyt pakostakin kehittyneet aiheen parissa. Itsensä johtaminen ja priorisointi voi olla joillekin vaikeaa, nyt siinäkin on ollut pakko kehittyä. Ja luovuus, sen on nyt pakko kukkia, jotta tämä ala olisi jatkossakin hengissä. 

Enkä tällä kirjoituksella tahdo nyt viisastella vierestä. Olen itse samassa veneessä, ja saman ammatillisen ongelman edessä. Ystäväni pakko se ajaa minuakin, ja deadlinen hoputtamana istun viimeinkin aurinkoisena sunnuntai päivänä koneella naputtelemassa blogikirjoitusta, joka kyllä vain syntyi pakon aikaan saamasta ideasta.  

Lopuksi on vielä pakko myöntää, että vain pakon edessä aloin ajatella näin, ja että vielä hetki sitten olin sokea. Niin sokea, että en nähnyt tällaista muutosta tulevan vain muutamassa viikossa. Elämässä kaikesta pitää kuitenkin oppia ja kehittyä, ja mitä tästä nyt taskuun jää, niin aikakin verkkokalvoille tatuoitu, hehkuvin neonkirjaimin välkkyvä teksti.  

MUISTA! MIKÄÄN EI OLE VARMAA! 

Isabella Rossi,

Kulttuuri- ja tapahtumatuottaja, jonka mielestä pakko on ajoittain enemmän kuin jees!