Oppia ikä kaikki

Miten koulutus kehittää Kulttuurituottajan ammattitaitoa ja onko sillä työllistävä vaikutus? Nouseeko jatkokoulutuksella palkka tai edistääkö se etenemismahdollisuuksia työelämässä? Onko avain onneen työnteossa, kun välillä tuntuu, ettei riitä edes se, että maistereita olisi tuplasti takataskussa.

Kuten tätä blogia kirjoittavat opiskelijakollegani, aloitin tammikuussa Kulttuurituottajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hain kouluun kehittääkseni ammattitaitoani, mutta yksi vahva motivaattori opiskeluihin löytyi myös valmistumisen kautta saavutettavasta tutkintonimikkeestä, maisterin tutkinnosta. Olen haaveillut tästä tutkinnosta jo vuodesta 2012 alkaen, aina siitä asti, kun ensimmäistä kertaa istuin Humanistisen ammattikorkeakoulun pulpettiin Kauniaisten kampuksella. Mutta miksi tällä tutkintonimikkeellä on minulle niin paljon merkitystä? Mitä konkreettista hyötyä opinnot antavat jo alalla työskentelevälle ammattilaiselle, etenkin kun kyseessä on ala, jonka voi ilman koulutusta oppia myös tekemisen kautta.

Minulle maisterintutkinto on päämäärä, jonka jälkeen koen kulttuurituottajan opintoni valmiiksi. Opinnot tai jatko-opiskelu eivät kuitenkaan takaa valmista työpaikkaa, eivät välttämättä edes etenemismahdollisuuksia, ja parempi palkkakin taitaa olla enemmän työllä saavutetusta arvostuksesta ja ammattitaidosta, kuin koulutuksesta kiinni. Sama tietenkin päätee kaikkiin aloihin, mutta minusta tuntuu, että esimerkiksi kauppatieteiden, oikeustieteen tai filosofian maisterin on helpompi perustella osaamistaan, palkkaansa sekä etenemismahdollisuuksiaan tutkinnolla kuin kulttuurituottajan. Ehkä osittain siksi että koko ammattinimike kulttuurituottaja, jolla tarkoitetaan juuri ammattikorkeakoulusta valmistuneita alan ammattilaisia, on muutenkin vielä verrattain tuntematon ammattinimike ja vastaavissa tuotannollisissa tehtävissä työskentelevistä ihmisistä voidaan käyttää ainakin noin kymmentä erilaista vakiintunutta nimikettä (Saksala 2015, 17).

Mutta jos ajattelen näin, niin näenkö tutkinnon vain välineenä, jolla automaattisesti saavutetaan tiettyjä etuuksia, ja missä arvossa silloin pidän opintojen omaa osaamistani kehittävää sekä tulevaisuuden työssä jaksamista edesauttavaa vaikutusta? Ainakin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon jo suorittaneiden keskuudesta kerätyissä uratarinoissa arvokkaimpana antina koulutukselle pidettiin elinikäistä oppimista, mahdollisuutta kehittää omaa osaamista sekä työtä, ja sitä kautta laajemmin koko työyhteisöä. Uuden oppimisen aikaan saamaa innostusta pidettiin niin innostavana, että maisterin tasoisia lisätutkintoja oli voitu tehdä jopa useilla eri aloilla. Tutkintonimikkeen hyödyt tunnustettiin, mutta tässä tapauksessa ne jäivät saavutetun henkisen pääoman varjoon (Komonen, Kopeli, Karlsson & Tuomiokorpi 2012, 78).

Miten tapahtuma-alalla työskentelevät ammattilaiset kokevat koulutuksen tärkeyden?

Ammatillisissa kysymyksissä käännyn usein alalla työskentelevien ystävieni puoleen ja niin tein nytkin. Halusin selvittää yleistä mielipidettä sille, miten kollegani tapahtuma-alalla kokivat koulutuksen hyödyllisyyden kysymällä, kokivatko he, että pidemmällä koulutuksella olisi merkitystä henkilön osaamiselle, menestykselle tai palkkaukseen kulttuurialalla. Koska oman kokemukseni perusteella alalla toimivat naiset ovat yleensä miehiä koulutetumpia, kysyin vielä, oliko heidän mielestään kouluttautuneisuus alalla sukupuolisidonnaista ja jos kyllä niin miten he sen käytännössä kokivat.

Aluksi yleinen mielipide tuntui olevan, että koulutuksella ei nähty olevan suurta merkitystä alalla työllistymiselle tai henkilön osaamiselle, eikä sen koettu oikeuttavan parempaan palkkatasoon. Näin vastanneet henkilöt näkivät koulutusta tärkeämmäksi aiemman työuran, siellä kartutetun osaamisen ja henkilökohtaisen soveltuvuuden alalle. Harva myöskään osasi nimetä syitä sille miksi lisäkoulutus alalla kannattaisi.  Ajatus tuntui olevan, että jos koulun penkille vielä pitäisi suunnata, niin kyllä sitten lähdettäisiin opiskelemaan jotakin “oikeaa alaa”, kuten vaikka liiketaloutta, mutta ei ainakaan kulttuurialan opintoja. 

Kyselemällä lisää, vastaukset kuitenkin muuttivat muotoaan ja pinttyneimmätkin kyllä työelämä opettaa mielipiteen kannattajat alkoivat nähdä opiskeluissa hyötyä. Karkeasti voi sanoa, että mitä enemmän tutkintoja henkilöllä oli takana, sen enemmän hyötyjä hän koki opinnoista olevan. Yllättävänä seikkana olin myös tulkitsevinani tietynlaista vastakkainasettelua. Mikäli henkilöllä itsellään ei ollut pitkää koulutustaustaa mutta hyvä asema työelämässä, koulutukseen saatettiin suhtautua jopa jokseenkin negatiivisesti.

Oman tietoisuuden kasvattaminen koettiin ystävieni keskuudessa yhdeksi tärkeäksi syyksi opiskella. Tieto lisää tuskaa sanoo suomalainen pessimistinen sananlasku, mutta onneksi se myös auttaa hahmottamaan maailmaan monipuolisemmin, tulkitsemaan omaa osaamista ja näkemään syyseurauksia asioiden välillä. Opiskelu auttaa meitä kehittämään ajatteluamme ja syventämään osaamistamme eri osa-alueilla. Ei ole siis ihme, että mitä enemmän henkilö on kouluttautunut sitä vahvemmin, hän näkee koulutuksessa hyötyjä, myös aiheesta tehdyt kyselytutkimukset tukevat tätä. Tradenomiliiton vuosina 2010 ja 2012 tekemän, Yamk-tutkinnon suorittaneiden kokemuksia seuranneen tutkimuksen mukaan, jatkokoulutus antaa erityisesti ennestään motivoituneille ja työelämässä menestyneille ihmisille väylän kehittää itseään entisestään. Tutkimuksessa seurattiin myös työantajien suhtautumista ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin ja myös he kokivat jatkotutkintojen kehittäneen työntekijöiden osaamista ja samalla kokonaisia työyhteisöjä (Tuovinen 2012, 323-324).

Opiskelut avaimena pidemmälle työuralle

Ystävieni parissa koulutuksen nähtiin myös selkeyttävän ja kirkastavan omaa paikkaa työelämässä. Sen koettiin helpottavan työelämän tulkintaa ja sen tulevaisuuden ennustettavuutta. Lisäksi ei liene yllättävää, että verkostot ja niiden merkitys korostuivat paitsi syynä hakeutua opintoihin, niiden myös koettiin opettavan ja kehittävän omaa osaamista monilla eri tasoilla. Verkostojen koettiin kasvattavan tietoa ja osaamista alasta ja näyttävän sen monet eri puolet, lisäksi niiden kautta kulkevat työpaikat, uutiset, juorut ja tiedot, ja saapa niiden kautta myös monipuolisen aineiston alaa käsittelevään blogikirjoitukseen. Henkisen pääoman lisäksi yksi keskeinen syy kouluttautumiselle oli tietenkin myös tutkintonimike. Erityisesti maisterin tutkinnon koettiin antavan lisää uskottavuutta ja helpottavan mahdollisuuksia tietynlaisessa asemassa toimimiseen. 

Mielenkiintoista on, että kukaan kysymyksiini vastanneista kontakteistani ei ollut ajatellut, että koulutuksella olisi suoraan merkitystä heidän palkkaukseensa, vaikka kyselytutkimukset aiheen tiimoilta osoittavat, että erityisesti ylemmän tutkinnon suorittaneilla palkat yleisesti nousevat ja vastuualueet työssä kasvavat tutkinnon suorittamisen jälkeen (Tuovinen 2012, 325-327). Nykyiset työurat ovat sirpaleisia ja lähes kaikki tulevat jossakin kohtaa työuraansa kohtaamaan tilanteen, jossa oma osaaminen ei enää riitä. Silti harva alalla työskentelevä kollegani piti opiskelua tältä kannalta merkityksellisenä. Ehkä tässä ystävieni iällä oli kuitenkin merkitystä, tai sitten sillä että pääosin milleniaaleista koostuva verkostoni on jo niin tottunut työelämän sirpaleisuuteen ja määrä-aikaisuuteen.

Kuitenkin myös haastattelemieni ystävieni mielestä elinikäinen oppiminen kehittää osaamista ja ajattelua tavalla, joka yhdistettynä työelämän kokemukseen tarjoaa loistavat eväät toimia rautaisina työelämän ammattilaisina. Mielestäni tästä hyvä käytännönesimerkki on johtaminen! Työpaikat ovat pullollaan huonoja tai keskinkertaisia esimiehiä, eikö siis johtamisen opiskelun pitäisi kuulua elinikäisinä opintoina osaksi työelämään? Vaikka henkilö ei toimisikaan esimiestehtävissä, voi johtamista opiskelemalla ymmärtää paremmin organisaation toimintaa ja sitä kautta vaikuttaa oman työpaikkansa rakenteisiin, käytäntöihin ja työssä menestymiseen. Näkisin että henkilö, joka osoittautuu hyväksi johtajaksi (paremmaksi johtajaksi voi myös opiskella) on toimijalle kuin toimijalle arvokas työntekijä. Siis palkkansa arvoinen tekijä.

Tasa-arvoisesti kouluttautunut kulttuuriala (?) 

Omien verkostojeni perusteella sukupuolten välisen tasa-arvon koettiin toteutuvan, eikä juuri kukaan kokenut, että alalla menestyvät henkilöt olivat menestyneet tai jättäneet menestymättä sukupuolensa vuoksi. Koin tämän kiinnostavaksi sillä kulttuurialalla ja erityisesti tapahtumatuotannon parissa työskennelleenä olen huomannut, että alalla toimivat naiset ovat yleisesti erittäin hyvin koulutettuja. Perustutkinto on usein vähintään ammattikorkeakoulusta, eikä tuplamaisterikaan ole suinkaan mikään harvinainen näky. Sen sijaan miesten kohdalta löytyy paljon heitä, joilla koulutuksen kohdalta löytyy tieto ammattikoulu, elämänkoulu tai työssä oppinut. Eikä pidä ymmärtää väärin. En suinkaan pidä tätä huonompana vaihtoehtona tai väheksy näin saavutettua osaamista. En kuitenkaan voi olla miettimättä, miksi juuri tapahtuma-alalla toimivat miehet tuntuvat kouluttautuvan naisia vähemmän. Enkä varsinkaan sitä onko koulutuksella näin ollen merkitystä henkilön palkkatasoon tai asemaan tapahtuma-alalla.

Halusin saada aiheesta tarkempaa faktaa, joten lähestyin Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestöä TAKU Ry: tä kysymällä onko Takussa tehty tutkimusta, joka käsittelisi naisten ja miesten välisiä palkka- ja koulutuseroja, tai löytyisikö heiltä muuta kautta tietoa siitä, onko koulutustaustalla vaikutusta henkilöiden työllistymiseen tai palkkaukseen alalla. Valitettavasti järjestöltä ei löytynyt tarkempaa tutkimustietoa aiheesta. Kuitenkin jäsenistön perusteella tehtävät olettamat tukivat vahvasti minulle jo ennestään alasta syntynyttä mututuntumaa siitä, että naiset todella olivat alalla koulutetumpia kuin miespuoliset kollegansa. Sen sijaan tapahtuma-alan organisaatioita selaamalla johtoasemissa toimivat henkilöt tuntuivat jakautuvan tasapuolisesti molempien sukupuolten välille. Sisäinen tasa-arvovaltuutettuni jäi kuitenkin kaipaamaan tietoa palkoista ja toivonkin, että Taku Ry kuten moni muukin alan ammattijärjestö tekisi tulevaisuudessa asiasta tutkimusta. Vain tekemällä asioista läpinäkyviä voidaan mahdollisiin epäkohtiin puuttua.

Lopuksi

Koska olen aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta, jouduin odottamaan kolme vuotta päästäkseni vihdoin suorittamaan maisteriopintoja. Minun piti osoittaa olleeni aktiivisesti alalla työelämässä viimeiset kolme kulunutta vuotta, minkä takia olin välissä turhautunut ja harmissani. Aloitin ammattikorkeakouluopintoni iässä, jossa minulla oli jo täysipäiväistä työkokemusta, ja olin toiminut ammattituottajana jo pitkään. Siksi koin, että työkokemukseni kyllä olisi riittänyt ilman “tätä täysin turhaa” karenssiakin. Ovet auki ja nyt sitä maisterin paperia tänne! Koulutus itsessään oli siis mielestäni toisarvoinen, mutta lopputuloksena saavutettava tutkinto houkutti. 

Jo ensimmäisen lähiopetusjakson jälkeen huomasin kuitenkin, että olin ollut väärässä. Olin uponnut omaan työkuplaani ja unohtanut, miten merkityksellisestä on itsensä jatkuva kehittäminen. Työelämässä ammattitaitoa entisestään syventäneenä saan koulutuksesta vielä paljon enemmän irti kuin kuvittelin. Vaikka teen näitä asioita työkseni päivittäin, en kylliksi pysähdy miettimään niiden syvempää merkitystä työelämässä. Kun joku pakottaa minut ajattelemaan näitä asioita teorian kautta ja hankkimaan lisää tietoa aiheesta, se avaa silmäni ja antaa minulle täysin uusia näkökulmia työn entistä parempaan suorittamiseen. Päämääräni ei siis enää olekaan vain tutkintotodistus, vaan se on tässä ja nyt. Itseni ja sitä kautta oman työni kehittäminen. Aion opintojeni kautta kehittää myös omaa jaksamistani ja viihtymistäni työssä. Kun koen itseni itsevarmaksi työssä, olen motivoitunut sen kehittämiseen ja näen sen monipuolisesti eri kulmien kautta, näin olen varmasti myös arvokkaampi ja halutumpi työntekijä tulevaisuuden työmarkkinoilla. 

Loppupeleissä näyttää siis siltä, että täytän vielä opinnoillani niin henkiset kuin materiaaliset tavoitteeni. Niitä ja maisterin papereita kohti!

 Isabella Rossi

Tuotantopäällikkö, Kulttuurituottaja ja Kulttuurituottaja YAMK-tutkinnon opiskelija

Lähteet:

Saksala, Elina. Tuottajan Käsikirja 2015, Like Kustannus Oy, Helsinki. 

Komonen, Katja & Kopeli, Marja & Karlsson, Aliisa & Tuomikorpi, Sinikka 2012. YAMK-tutkinnon suorittaneiden menestystarinat. Teoksessa Aija Tötäri (toim.) Kehittyvä YAMK – työelämää uudistavaa osaamista. Tampere: Tammerprint Oy, 77–89.

Tuovinen, Johanna 2012.Ylempi ammattikorkeakoulututkinto edistää urakehitystä. Teoksessa Aija Tötäri (toim.) Kehittyvä YAMK – työelämää uudistavaa osaamista. Tampere: Tammerprint Oy, 325–328.