Kanadalainen viestinnän tutkija ja kommunikaatioteoreetikko Marshall McLuhan sanoi kirjassaan, The Medium is the Message (Understanding Media: The Extensions of Man, 1964), viestin sisällön sijaan kiinnostavaa on, kuka viestin tuo tai missä kanavassa viesti kerrotaan.
Koronapandemia muutti viestinnän vuonna 2020. Maaliskuun alusta alkaen päämediat ovat kertoneet yhtä tarinaa. Olkaa ihmisiksi, älkää eläkö kuten ennen. Peskää kädet, yskikää hihaan, pysytelkää kotona – varsinkin nuhaisina. Käyttäkää kasvomaskia.
Viestiä ovat vieneet ihmiset, joiden pääasiallinen tehtävä ei ole kommunikointi, tärkeä kyllä. Virkamiehet, poliitikot, terveydenhuollon ammattilaiset ja nimettömät ihmiset nimimerkkien takana. Asiantuntijoiden lausuntojen ja haastattelujen perään kasaantuu satoja tai tuhansia mielipiteitä. Siis mielipiteitä asiantuntijan käytössä olleisiin tutkimustuloksiin ja parhaaseen tilannekuvaan.
Ihmisiä kuolee ja sairastuu jokaisessa maailman kolkassa. Tutkijoilla on hyvä käsitys, miten tauti leviää ja miten siltä voi suojautua. Positiiviset ajatukset ja raikas syyssää ei estä koronaa tarttumasta on virallinen viesti. Ihmisillä on mielipiteitä asioista, joita ennen kutsuttiin faktoiksi. Ihmiset haluavat kertoa mitä mieltä ovat faktoista. Joku haluaa olla mahdollisimman paljon faktojen puolella. Jotain ei kiinnosta. Joku haluaa esitellä vaihtoehtoisen näkökulman.
Faktoista on tullut poliittisia. Ilmasto, ihmisoikeudet ja maailmanlaajuinen pandemia altistuvat mielipiteille ja retoriikalle. Harvassa pöydässä istuu eri leiristä saapuneita ihmisiä, jotka olisivat valmiita antamaan piiruakaan periksi, vaikka sillä voisi olla tulevaisuutta hyödyttäviä vaikutuksia.
On puhuttu totuuden jälkeisestä ajasta. Ihmisillä on jatkuvasti suurempi vapaus esittää omia mielipiteitä ja uskomuksia totuuksina. Siihen kannustetaan. Sinä ja sinun kokemusmaailmasi olette oikeassa. Sinä saat olla mitä haluat ja muut eivät voi sitä ottaa sinulta pois.
Samalla puhutaan, että tiede on tärkeämmässä roolissa kuin koskaan aiemmin. Meidän pitää erottaa valeuutiset uutisista ja uskoa eniten oikeassaolevaa. Tilanne on mahdollisimman kutkuttava ihmiselle, joka elää konflikteista ja vastapareista. Oikeassaolemisesta on tullut ajanvietettä ja erottautumisen väline. Valitset itsellesi pistämättömän totuuskuplan.
Näin joulun pyhinä Dan Brownin Da Vinci koodista tehdyn elokuvan. Hurjasti etenevässä (juonipaljastus) uskontojännärissä etsitään Graalin maljaa, mutta löydetään Jeesuksen veriperillinen. Tämä olisi kirjan ja elokuvan mukaan iso juttu. Vuonna 2020 väitän muuta. Jos trillerin mukainen juonikuvio kävisi nyt toteen, niin asia väiteltäisiin sosiaalisessa mediassa hengiltä parissa päivässä. Jeesuksen verilinja hukkuisi jonnekin Temptation Islandin ja kattauskuvien väliin.
Koronavuosi on teljennyt ihmiset ja ihmisten ajatukset entistä pienempään tilaan. Aiheita on ollut vähemmän ja ihmiset eivät ole saaneet viettää aikaa keskenään. Varsinkaan toisilleen vieraat ihmiset. Omassa päässä ja seurassa vietetty aika ei aina ole sitä hedelmällisintä.
Katsoin eräänä päivänä Stockmannin vastapäätä sijaitsevan uudehkon ravintolan, jonka nimi on Old Irish Pub, digitaalista mainospintaa. Ihmiset pitivät hauskaa tanssimalla ja nauramalla. Koin itseni täysin vieraantuneeksi kyseisestä toiminnasta. Iälläkin saattaa olla vaikutusta tunteeseeni. Silti pystyn ymmärtämään, että ihmiset eivät voi hyvin jos heiltä ottaa pois yhdessäolon.
Tulevana vuotena toivon, että ihmiset saavat tanssia ja nauraa, olla yhdessä samaa mieltä.
