31.12.2020

Fakta homma – mutta kenen




Kanadalainen viestinnän tutkija ja kommunikaatioteoreetikko Marshall McLuhan sanoi kirjassaan, The Medium is the Message (Understanding Media: The Extensions of Man, 1964), viestin sisällön sijaan kiinnostavaa on, kuka viestin tuo tai missä kanavassa viesti kerrotaan.


Koronapandemia muutti viestinnän vuonna 2020. Maaliskuun alusta alkaen päämediat ovat kertoneet yhtä tarinaa. Olkaa ihmisiksi, älkää eläkö kuten ennen. Peskää kädet, yskikää hihaan, pysytelkää kotona – varsinkin nuhaisina. Käyttäkää kasvomaskia.

Viestiä ovat vieneet ihmiset, joiden pääasiallinen tehtävä ei ole kommunikointi, tärkeä kyllä. Virkamiehet, poliitikot, terveydenhuollon ammattilaiset ja nimettömät ihmiset nimimerkkien takana. Asiantuntijoiden lausuntojen ja haastattelujen perään kasaantuu satoja tai tuhansia mielipiteitä. Siis mielipiteitä asiantuntijan käytössä olleisiin tutkimustuloksiin ja parhaaseen tilannekuvaan.

Ihmisiä kuolee ja sairastuu jokaisessa maailman kolkassa. Tutkijoilla on hyvä käsitys, miten tauti leviää ja miten siltä voi suojautua. Positiiviset ajatukset ja raikas syyssää ei estä koronaa tarttumasta on virallinen viesti. Ihmisillä on mielipiteitä asioista, joita ennen kutsuttiin faktoiksi. Ihmiset haluavat kertoa mitä mieltä ovat faktoista. Joku haluaa olla mahdollisimman paljon faktojen puolella. Jotain ei kiinnosta. Joku haluaa esitellä vaihtoehtoisen näkökulman.

Faktoista on tullut poliittisia. Ilmasto, ihmisoikeudet ja maailmanlaajuinen pandemia altistuvat mielipiteille ja retoriikalle. Harvassa pöydässä istuu eri leiristä saapuneita ihmisiä, jotka olisivat valmiita antamaan piiruakaan periksi, vaikka sillä voisi olla tulevaisuutta hyödyttäviä vaikutuksia.

On puhuttu totuuden jälkeisestä ajasta. Ihmisillä on jatkuvasti suurempi vapaus esittää omia mielipiteitä ja uskomuksia totuuksina. Siihen kannustetaan. Sinä ja sinun kokemusmaailmasi olette oikeassa. Sinä saat olla mitä haluat ja muut eivät voi sitä ottaa sinulta pois.

Samalla puhutaan, että tiede on tärkeämmässä roolissa kuin koskaan aiemmin. Meidän pitää erottaa valeuutiset uutisista ja uskoa eniten oikeassaolevaa. Tilanne on mahdollisimman kutkuttava ihmiselle, joka elää konflikteista ja vastapareista. Oikeassaolemisesta on tullut ajanvietettä ja erottautumisen väline. Valitset itsellesi pistämättömän totuuskuplan.

Näin joulun pyhinä Dan Brownin Da Vinci koodista tehdyn elokuvan. Hurjasti etenevässä (juonipaljastus) uskontojännärissä etsitään Graalin maljaa, mutta löydetään Jeesuksen veriperillinen. Tämä olisi kirjan ja elokuvan mukaan iso juttu. Vuonna 2020 väitän muuta. Jos trillerin mukainen juonikuvio kävisi nyt toteen, niin asia väiteltäisiin sosiaalisessa mediassa hengiltä parissa päivässä. Jeesuksen verilinja hukkuisi jonnekin Temptation Islandin ja kattauskuvien väliin.


Koronavuosi on teljennyt ihmiset ja ihmisten ajatukset entistä pienempään tilaan. Aiheita on ollut vähemmän ja ihmiset eivät ole saaneet viettää aikaa keskenään. Varsinkaan toisilleen vieraat ihmiset. Omassa päässä ja seurassa vietetty aika ei aina ole sitä hedelmällisintä.


Katsoin eräänä päivänä Stockmannin vastapäätä sijaitsevan uudehkon ravintolan, jonka nimi on Old Irish Pub, digitaalista mainospintaa. Ihmiset pitivät hauskaa tanssimalla ja nauramalla. Koin itseni täysin vieraantuneeksi kyseisestä toiminnasta. Iälläkin saattaa olla vaikutusta tunteeseeni. Silti pystyn ymmärtämään, että ihmiset eivät voi hyvin jos heiltä ottaa pois yhdessäolon.

Tulevana vuotena toivon, että ihmiset saavat tanssia ja nauraa, olla yhdessä samaa mieltä.
   

26.12.2020

Hyvää Uutta Vuotta 2021 Kulttuurituottajalle, terveisin verottaja!

Kulttuurituottaja on hyvä veronmaksaja

"Pienituloisten 1250 euroa bruttona kuukaudessa tienaavien verotus kiristyy suhteessa eniten ensivuodesta alkaen."

Palkkavertailussa pääkaupunkiseudulla asuva Kulttuurituottaja tienaa, mikäli Takun suosituksiin on uskominen 2235e-4427e. Muun Suomen alueella palkat sijoittuvat 2126e-4008e välimaastoon. Palkan suuruus määräytyy osaamisen ja asiantuntijatason mukaan. Asuit missäpäin Suomea tahansa, jäät silti todennäköisesti vuosituloissasi alle suomalaisen vuotuisen keskipalkan 45 000e ja maksat suhteessa enemmän veroja kuin esimerkiksi ruotsalainen kollegasi. 
 
 

Äänimies työpöytänsä ääressä
 

Kuinka paljon maksan todellisuudessa veroja?

Todellisuudessa verokorttisi ei kerro koko totuutta siitä miten paljon veroja maksat. EVA:n verokone on oiva työkalu tarkistaa omaverosi. Palkansaajana, voit testata todellisen verotuksesi täältä: http://www.totuusveroistasi.fi/ 

Samaan aikaan tuloverotuksen kiristyessä, myös työvoiman palkkauksen verotus kiristyy entisestään. Tämä tarkoittaa entistä suurempaa ahdinkoa niille tapahtuma-alan yrityksille jotka ovat selvinneet hengissä korona-aalloista. Myös arvonlisäverotus nousee terveydelle ja ympäristölle haitallisten hyödykkeiden valmisteverojen osalta. Tällä on iso vaikutus mm. ravintola-alan palveluntarjoajiin. Jo ennestään kallis tuoppi Flowssa maksaa ensikesänä enemmän.









           
                    

 
                                                            Nuorisoa Lepakon puistikossa

Nähdäänkö vielä ensikesänä festareita, vai palaako normaali arki ennalleen vasta 2022 tienoilla? Aika näyttää.

                                                                            Flow-yleisöä

 

Pihla Miettinen

Kirjoittaja on Kulttuurituottaja Yamk-opiskelija Helsingistä


Lähteet:

 https://www.salkunrakentaja.fi/2020/12/tuloverotus-kiristyy-2020/?fbclid=IwAR2dYR1y5SzwH3G-FlqWuJMlz1Br_OtcgZ3LbyeoXGhECFogBWPaKGoVpzw

http://www.taku.fi/oppaat/2018/kulttuurituottaja_palkkasuositus_2018_2020.pdf 

https://www.lonestatistik.se/loner.asp/yrke/Kulturproducent-9521

Kuvat:

https://www.helsinkikuvia.fi/?search=true

24.12.2020

Joulun tuo Coca Cola

 Jouluisen brändimainonnan ehdoton ykkönen Coca Cola ei pettänyt tänäkään vuonna

Kuva STT

Koronan takia Coca Colan joulurekka jäi tänävuonna parkkiin, mutta pitkin kuluvaa viikkoa Helsingin keskustan katukuvasta on voinut bongata Coca Cola-brändättyihin toppatakkeihin sonnustautuneisiin promoottoreihin, jotka ovat jakaneet tuhansia 0,5 l Coca Cola-pulloja joulustressistä kärsiville kaupunkilaisille. 

Tuuloslainen, perinteikäs joulukuusienkasvattaja Teemu Saarinen sai upean päätöksen 50-vuotisyritysjuhlavuodelleen saadessaan tilaisuuden toimittaa 12-metriä korkean luomujoulukuusen Rautatientorille Coca Cola-brändin tilauksesta. Punaiseen tonttulakkiin ja yritykselle tunnusomaiseen Coke Red Pantone #F40009-jouluvaloihin sonnustautunut joulukuusi piristää vielä koko joulukuun ajan  muuten lumetonta ja ankeaa kaupunkikuvaa.

Muuten promootio- ja tapahtuma-alalla on b2c-puolella ollut todella hiljainen loppuvuosi. Face-to-face-promootiot ovat yksi toisensa jälkeen peruuntuneet, ja tapahtuma-alan yritysten katseet ovat kääntyneet jo vahvasti 2021-vuoden puolelle, ja valmistautuminen Q1 on jo käynnissä.

Koronarokotuskamppanjan käynnistyessä jo ensi viikolla, uskallan jo ehkä kohta itsekin kiskaista taas myyntihanskat käteen ja ryhtyä myymään yritykseni kautta promootiopalveluita ensi vuodelle.

Rauhoitutaan nyt kuitenkin ensin hetkeksi joulun viettoon! Rauhallista joulua kaikille! 

 

Stay negative!


Pihla Miettinen,

Yamk Kulttuurituottaja-opiskelija Helsingistä


Lähteet:

https://www.coca-cola.fi/brandien-maailma/juhlakaudet/cocacola-joulukuusi-loistaa

https://www.hameensanomat.fi/kaupunkiuutiset/miten-tuuloslaisesta-luomumetsakuusesta-tuli-coca-colan-koronavuoden-symboli-1706109/

https://www.kuusisaariset.fi/

20.12.2020

Ne nuoret...


Työskentelen kulttuuristen menetelmien nuoriso-ohjaajana. Kulttuurisen nuorisotyön tavoitteena on tarjota nuorelle mahdollisuus osallisuuteen kohtaamalla nuori kulttuurin, taiteen ja median avulla. Kulttuuristen menetelmien avulla teemme ja tuotamme yhdessä nuorten kanssa heidän toivomiaan kulttuurisia toimintoja. Viimeisten kuukausien aikana työni nuoriso-ohjaajana on kuitenkin muuttunut. Kun koronarajoitusten takia kaikki meni kiinni, muuttui myös nuorten kanssa kohtaaminen. Nuorisotilojen ollessa kiinni, me ohjaajat koitamme tavoittaa nuoria ulkona kadulla ja eri alustoilla verkossa. Työaika, joka ilman koronaa käytettäisiin tulevan suunnitteluun yhdessä nuorten kanssa, on nyt nopeaa reagoimista eri ilmiöihin ja tilanteisiin.


Viimeisen puolen vuoden aikana nuorten pahoinvoinnista johtuvat ääri-ilmiöt ovat iskeneet yleiseen tietoisuuteen. On rankkaa lukea nuorten pahoinvoinnista. Nuoret heijastelevat yhteiskunnan tilaa armottoman rehellisesti ja onkin yleisesti arvioitu, että vuoden 2020 tapahtumien jälkimainingit tulevat näkymään yhteiskunnassa pitkään, 90-luvun laman tavoin. Media uutisoi nuorista usein negatiivisten ilmiöiden puitteissa ja huomiotta jäävät ne positiiviset asiat, joita nuorista voisi myös kirjoittaa. 


Nuoret ovat luoneet verkossa kulttuuria jo ennen korona-aikaa. Eri digitaalisten alustojen mahdollistamana nuorilla on maailmanlaajuisia verkostoja ja toimintaa yli fyysisten rajojen ja rajoitusten. Digitaaliset yhteisöt ja virtuaalinen tekeminen ovat tuoneet nuorille yhteisöllisyyttä ja tuoneet myös helpotusta pandemia-ajan tunteiden käsittelyyn. Erityisesti nuorten joustavuus ja sisukkuus, sekä jatkuva luovuus myös kriisien keskellä jää usein huomiotta. Esimerkiksi Unescon mahdollistama ’My Covid-19 Story’-kampanja toi nuorten ääntä esiin kriisin keskellä. Nuorten toiveikkuudesta olisi varmasti monelle hyötyä kun koitamme katsoa ensi vuoteen ja tulevaan avoimin mielin. 


Tätä blogia lukee ainakin parisenkymmentä kulttuurialan ammattilaista. Nyt ensi vuotta suunnitellessamme, haluaisinkin haastaa kaikki pohtimaan miten me kaikki kulttuurituottajina voisimme olla mukana mahdollistamassa nuorille heidän toivomaansa kulttuuria, verkossa tai muualla. Mitä tähän tarvittaisiin? Nuorilla on ideoita, energiaa, ja uudenlaisia ratkaisuja, nyt tarvitaan niitä aikuisia, jotka päästävät nuoret ääneen. Leena Ruotsalainen on kirjoittanut, että nuorten ideoihin tarttuminen vaatii aikuiselta luovaa hulluutta ja hallitun kaaoksen sietämistä. Ripaus luovaa hulluutta ja hallittua kaaosta? Ei kuulosta kovin vaikealta.




LÄHTEET:

Ruotsalainen, Leena. Kulttuurinen nuorisotyö on kamppailulaji. Teoksessa: Aaltonen, Kimmo, Hoikkala, Tommi ja Sell, Anna. Nuorisotyötä on tehtävä : menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet . Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 2007.

 

Thinkhouse: YOUTH CULTURE, CORONAVIRUS & SELF ISOLATION 

 

Unesco: COVID-19 Pandemic: Youth Engaged in the #NextNormal


Youtube: My COVID-19 Story: Young People at the Forefront 

 

18.12.2020

KORVAUS TYÖSTÄ




”Pientä palkkaa ja vähäisempiä veroja ei ole syytä hävetä” Helsingin Sanomien yleisöosaston mielipidekirjoitus ottaa kantaa lehden kolumniin, jossa toimittaja kertoo yli 50 000 euroa vuodessa tienaavan vähemmistön maksavan yli puolet verotuloista. Mielipidekirjoitus muistuttaa, että pienituloiset verotettavat edistävät yhteiskunnan toimintaa myymällä työnsä halvalla. Pienituloisen ei tarvitse hävetä elämäänsä yhteiskunnan tukemana, vaan huomata, että pieni palkka mahdollistaa hyvät tulot jollekin toiselle, jonka työtuloa verotetaan pienipalkkaisen hyväksi. Ja luonnollisesti veroilla Suomessa tuotetaan kaikille hyötyä, palveluja ja toimivaa infrastuktuuria. Näin tuotetaan myös kulttuuria.

 

Toivottavaa on, että teetetystä työstä maksetaan asiallinen korvaus. Aina löytyy töitä, joista tekijä ei saa korvausta. Erityisen paljon korvauksetonta työtä on aliresurssoiduilla kultuurialoilla, jossa ehkä eniten kuvataidekentällä. On tyypillistä tehdä kulttuurialoilla palkkatöissä ylitöitä, joista ei makseta lisiä, ehkä saa vastaavan määrän vapaata. Kun on pieni kulttuuritoimija ja kunnianhimoisesti toteutetaan tapahtumia, ei ylitöitä jäädä laskemaan. Jos työskentelee palkattuna, on aina jokin palkka tiedossa. Ehkä työehtosopimuksen mukainen, mutta ei ammattitaidon tasoinen. Tätä voidaan kuitenkin seurata ja arvioida. 

 

Tunnetteko kuvataidealan käytäntöjä? Mielestäni olisi paikallaan tehdä selvitys taidevälitystoiminnan käytänteistä ja selvittää samalla kuvataidekentän harmaata työtä.

Kun kuvataiteilijan teosvälittäjä pidättää teosmyynnistä 50 prosenttia ja välityksen arvonlisäveron 24 prosenttia päälle, onko myyntiprovisio kohtuullinen? Jos käytäntönä vielä on, että välittäjällä on yksinoikeus teosmyyntiin, eikä taiteilija voi tarjota omistamiaan teoksia edes omassa verkkokaupassaan, onko sopimus kohtuullinen? Sopimus on huono kuvataiteilijalle, mutta edellä mainitunlaisia sopimuksia solmitaan yritysgallerioissa. On syntynyt käytäntö, jossa arvostettu galleria voi asettaa taiteilijalle epäedulliset ehdot, eikä neuvotteluvaraa tarjota. Taidealallakin näkyvyys ja tunnettuus toimii valuuttana, maineikkaassa paikassa esiintyminen luo illuusion toimeentulosta, menestyksestä ja rahasta, mutta todellisuutena esilläolon takaa voi löytyä monimutkaisia riippuvuussuhteita. Milloin työ muuttuu riistotyöksi – tai milloin taiteilija myöntää tulevansa riistetyksi? Kun ei ole rahaa, vaihdetaan palveluja. On vielä melko harmitonta vaihtaa ystävätaiteilijoiden kesken teoksia kotiseinälle. Helpostihan se käy. Tehdään palvelus ja vastapalvelus, jossa raha ei liiku, mutta työ korvataan vastaavalla. Vaihtotaloutta, ei siinä kai mitään, kun huomioi verottajan ohjeet. Mutta jos on tilanne, jossa yrityksien kesken vaihtuu taideteokset, mutta ei raha. Kuuleeko verottaja joka kaupasta? Tavoittaako taiteilija saatavansa?

Taiteilijalla on oikeus teoksensa jälleenmyyntikorvaukseen, silloin kun teos on kaupan, mutta ei enää taiteilijan omistuksessa ja teoshinta ylittää 280 euroa. Kaikki jälleenmyyntikorvaukset tuskin tavoittavat asianosaisia taiteilijoita tai edunsaajiaan. Taidegrafiikka, monistetavuutensa johdosta, liikkuu vikkelästi myyntipöydältä toiselle. Mutta jos taiteilija ei tiedä kuka jälleenmyyjä lopulta on, ei jälleenmyyntikorvaukseen pääse käsiksi. Kuvantekijöiden tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry, huolehtii taiteilija-asiakkaittensa tekijänoikeuksien valvomisesta taiteilijan puolesta. Kuvasto kyselee jälleenmyntien perään. Kuvaston jäsentaiteilijoiden tekijänoikeuksista neuvotellaan Kuvaston lakimiehen kanssa. Kuvastoon kuulumattomien taiteilijoiden valvonta ja neuvottelu jää taiteilijan tai edunsaajan omalle vastuulle järjestää. Mutta vaikka moni on Kuvaston jäsen, ei joka taiteilija ohjaa neuvottelemaan tekijänoikeuksistaan Kuvaston kanssa, vaan polkee itse oikeuksiaan sopimalla Kuvaston ohjeita vastaan.

Olen kuullut taiteenvälityksen monenlaisista epäkohdista. Olin johtokunnan puheenjohtajana Suomen Taidegraafikot ry:ssä kahdeksan vuotta ja kollegojen yhteydenotoissa tuli esille taiteilijoiden riisto. Oli tapauksia, joissa taiteilija ei aina saa sovittua myyntiprovisiota. Voi myös käydä niin, että myyjä antaa alennusta kysymättä taiteilijalta ja itsestään selvänä pitäen pidättää alennuksen taiteilijan osuudesta. Hyvin hitaasti on saatu liikkeelle käytäntö, jossa välityssopimuksiin kirjataan, ettei myyjällä ole oikeutta antaa alennusta taiteilijan osuudesta, vaan pidättäköön sen omasta provisiostaan. Myyjä voi hinnoitella teoksen kalliimmaksi kuin taiteilijan antama hinta ja pidättää itselleen ylennyksen osuuden. (Näistä taiteilija saattaa yleensä kuulla viiveellä omilta asiakkailtaan.) Tilitykset välittäjältä venyvät, jopa vuosikausiksi, ja tilitysvelkaa on kertynyt yhdelle tekijälle henkilöauton summa. Myöhemmin toisenkin. Lopulta välittäjä toimittaa raportin, josta on epäselvyyksiä. Ei esimerkiksi näy kokonaismyynnin summaa, vaikka taiteilijan kuuluisi vähentää myyntirpovisio kuluissaan ja ilmoittaa kokonaismyynti omassa verotuksessaan. Toisinaan nippu vedoksia saattaa vaihtua johonkin hyödykkeeseen tai palveluun, eikä vedosten kokonaisarvo vastaa palvelua, vaan ylittää sen reilusti. Miten vain, niin taiteilija on kaupassa häviäjä.

Valtakunnalliset kuvataiteilijajärjestöt ajavat näyttelymaksutonta tilaa gallerioihin, joita valtio tukee. Liittojen galleriat Helsingissä laskevat vuokriaan vähin erin ja luopuvat taiteilijoilta perittävistä näyttelymaksuista. Kun meillä kuvataiteilijoilla on maksuttomat näyttelytilat, voimme toivoa parempaa toimeentuloa oman työmme kautta. Yritysgalleriat toisaalta tekevät mitä yritystoiminnassaan päättävät. Kiinnostavaa on, muuttuuvatko niiden sopimusehdot taiteilijoille yhtään edullisimmiksi, vaikuttaako yhdistysten edunvalvontatyö ja taiteilijoiden toimeentulon parantamistavoitteet mitenkään alan epäkohtiin yritysgallerioissa.

Saan itsekin verotuloista osani, olen kuvataiteilija ja työskentelen helmikuun loppuun Taiteen edistämiskeskuksen työskentelyapurahalla. Se ei minua hävetä. Silti hävettää, ja harmittaa, kuvataiteilijoiden pienipalkkaisuuden rakennetta tukeva käytös. Toivoisin taiteilijoista useamman nostavan epäkohtia esiin ja haluaisin nähdä laajemman kuvataiteilijajoukon yrittävän vaikuttavan epäkohtiin. Meitä kuitenkin on joukko, jonka joukkovoima on käytettävissä. Voin vain toivoa, että tulee lisää kertomuksia alan epäkohdista ja parannustyö pääsee käyntiin. Taiteen edistämiskeskuksen Reilun taiteen manifesti on hyvä alku. Perattavaa vielä riittää. 

 


 

 

 

 

 

Viitteet: 


Kuvat Papunet - kuvapankki

Humak Kuvako-hanke

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 31.10.2020

 

Kolumni Helsingin Sanomissa 26.10.2020

 
Reilun taiteen manifesti

 
Kuvasto ry

Talkoo naapuriapu-, ja vaihtotyön verotus


16.12.2020

Rohkeat avaukset - mitä tekisit Koneen Säätiön rahoilla?

 

“Haitko Koneen Säätiöltä?” - yleinen kysymys niin taiteilija-, tutkija-, järjestö- kuin eri yhteiskuntavaikuttajien piireissä. Apurahaa haetaan moninaisin perustein ja päätöksistä riippuu monen seuraavan vuoden tekeminen. Syksyn 2020 apurahapäätökset tulivat joulukuun alussa, melkein 33,5 miljoonaa euroa. Huh! Itse en tänä vuonna ollut hakijoiden joukossa mutta kiinnostuneena seuraan mihin rahaa jaetaan. Nyt rahaa saivat mm. useat hankkeet ja tahot jotka tutkivat ympäristöön, nuorisoon tai digitalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Jokainen apurahan saanut hanke kuulostaa mielenkiintoiselta ja on mahtavaa, että nämä ovat nyt saaneet rahoituksen. Kun apurahaa on hakenut 6310 eri tahoa ja se myönnetään 296:lle, on moni kiinnostava ja rahoituksen ansainnut taho jäänyt listalta pois. 


Tänä syksynä Koneen Säätiö jakoi rahaa myös usealle suomalaista kulttuuriperintöämme tutkivalle taholle. On kiinnostavaa nähdä miten marginaalissa ollut keskustelu yhteiskuntamme moninaisuuden puutteesta ja rakenteellisesta rasismista on nyt noussut tähän pisteeseen; tutkimusten rahoittamiseen. Nyt kun apurahaa on jaettu useammalle tutkimukselle tai hankkeelle, joissa tuetaan dekolonisaatiota ja kyseenalaistetaan epätasa-arvoa ylläpitäviä rakenteita eri kulttuuri-instituutioissa, ehkä myös kulttuurialalla aletaan reagoimaan voimakkaammin tulossa olevaan muutokseen.  Apurahoja jakamalla pystytään vaikuttamaan yhteiskunnassa käytävään keskusteluun ja Koneen Säätiöllä on merkittävä rooli suomalaisessa kulttuurialan keskustelussa ja kehityksessä.


Kenelle sinä haluaisit jakaa rahaa ja miksi? 



Lähteet: 

https://koneensaatio.fi/koneen-saatio-apurahamyonnot-2020/ 


Tapahtumien Tulevaisuus

Osallistuin taannoin Tapahtumien Tulevaisuus - webinaariin, jonka sisältönä oli tarkastella miten korona on käännetty tapahtuma-alalla voitoksi ja millaiseen tulevaisuuteen tapahtumateollisuus valmistautuu. Päivän polttava aihepiiri oli siis käsillä ja webinaarissa olikin todella suuri osallistujamäärä - järjestäjän mukaan yhteensä tuhansia kaikki kanavat mukaan laskettuina.


Mielestäni tilaisuuden toteutuksessa oli hyviä esimerkkejä alan tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista. Puhujat sijaitsivat eri puolilla maailmaa (UK, Suomi, Singapore, Espanja), tapahtuma oli kasattu kokoon reilussa viikossa, budjettia ei juurikaan tarvittu ja osallistujat oli saatu mahtavasti mukaan. Myös tilaisuuden kesto oli sopiva parituntinen, mielenkiinto ja keskittyminen säilyi koko tilaisuuden ajan, eikä "sijaistekeminen" tullut edes mieleen. Loistava sisältö oli tärkeintä, kuten tietysti myös fyysisissä tapahtumissa. Haasteetkin tietysti tulevat esiin näissä samoissa lauseissa mahdollisuuksien kanssa - vaikka uuden bisneksen löytäminen onkin syntynyt "lähes tyhjästä", koko laajan tekijäkentän valjastaminen on vielä kesken - varmasti myös tekijäkenttä tulee osin uudistumaan pysyvämminkin.

Petri Rajaniemen puheenvuoro webinaarissa jäi hyvin mieleen. Rajaniemi puhui siitä, miten kaikkialla päättäjät ovat samankaltaisessa tilanteessa. Syntipukkien etsiminen on siis turhaa, enemmänkin syyllinen on "pelissä, ei pelaajissa".

Lähteet:
Tapahtumien Tulevaisuus - webinaari 
www.facebook.com/events/794134214500857
Risto Kuulasmaa, Petri Rajaniemi, Virtalähde ym

Petri Rajaniemi, Ponder NOBS, puheenvuoro 1.12.2020 webinaarissa

14.12.2020

Turvallinen ilmapiiri työyhteisössä antaa tilaa olla luova

”Olipa mukava jutella” 


oli erään opiskelijatoverin kommentti, joka jäi mieleeni tämän lukuvuoden viimeisen opintopäivämme pienryhmäkeskustelujen jälkeen. Keskusteluissa painittiin opinnäytetyösuunnitelmien kimpussa ja omassa ryhmässäni jaomme avoimesti ajatuksia siitä miten työ kullakin etenee. Monella se sisälsi sisäistä kamppailua siitä mikä on riittävästi, miten johtaa itseään ja miten tulla toimeen työn tuoman ahdistuksen ja muiden tunteiden kanssa. Se, että ryhmäläisillä oli uskallusta ottaa myös negatiiviset, epävarmat ja hankalat asiat keskusteluun mahdollisti ryhmän tuen ja avoimen keskustelun. Ilmapiiri oli turvallinen ja kannustava.


Tämä ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys nykypäivän työelämässä. Työpaikkojen psykologinen turvallisuus on huomionarvoista, koska turvallisessa ympäristössä ihmiset ovat parhaimmillaan - työnantajan näkökulmasta siis tuottavimpia.


Kulttuurialalla selvitäkseen on oltava luova, kehittämistaitoinen, innovatiivinen ja sisukas. Työn epävarmuus, hanke- ja apurahahakemusten ja -päätösten loputon virta ja muut työn vaatimukset uuvuttavat monen työntekijän. Jotta tässä upottavassa suossa pysyy pinnalla ja pystyy antamaan parastaan, on työn oltava vaativuuden lisäksi mielekästä. Mielekästäkään työtä ei kuitenkaan moni jaksa tehdä, jos ilmapiiri on turvaton.


Kuva: Pixabay.



On suhteellisen helppoa määritellä, millainen työyhteisö ei ole turvallinen. Turvattomuutta voivat aiheuttaa mm. sanallisen, fyysisen tai seksuaalisen häirinnän tai väkivallan uhka työyhteisössä, yhteisöstä poissulkeminen ja työtehtävien epämääräisyys. 


Mikä meille sitten luo turvallisuuden tunnetta? Siihen ei välttämättä riitä väkivallattomuus tai työtehtävien selkeä määrittely, vaan lisäksi tarvitaan myös hienovaraisia ja kohtaamiseen liittyviä vuorovaikutuksen tapoja. 


Turvallisuuden rakentaminen vaatii kuuntelua, keskittymistä keskusteluun, toisen kunnioittamista, läsnäoloa ja vastuullista, työntekijää kunnioittavaa johtamista. Ennen kaikkea turvallisuuteen liittyy psykologista riskinottoa, kuten omien haavoittuvuuksien avaamista muille, ja sitä kautta luottamuksen rakentamista. 


Turvallisuus voi tarkoittaa myös sallivuutta epämukaville keskusteluille ja konflikteille, koska myös konflikteja välttelevä ilmapiiri voi olla turvaton. Johtamisen näkökulmasta turvallisen ilmapiirin rakentaminen vaatii aikaa ja panostusta työntekijöiden kohtaamiseen, eikä sitä tulisi vähätellä. Turvattomassa ilmapiirissä ei viihdytä ja osaava työntekijä vie työpaikasta poistuessaan myös potentiaalin ja osaamisensa mukanaan.


Kohtaamisten ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen merkitys on varmasti kirkastunut monelle meistä erityisesti koronan varjostamana vuonna. Ja jos on ihmisiä, on mahdollista myös löytää itselleen turvaa. 


Lähteet:


Nina Lyytinen. Psykologinen turvallisuus työyhteisössä, podcast 2019. https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/psykologinen-turvallisuus-tyoyhteisossa


Re:work: Foster Psychological Safety. https://rework.withgoogle.com/guides/understanding-team-effectiveness/steps/foster-psychological-safety/


Työterveyslaitos: Psykologinen turvallisuus työyhteisössä -webinaari 24.11.2020. https://www.dreambroker.com/channel/hg7cq37r/021qk6cz?fbclid=IwAR0hmq7gexcLDVzfdk9Wd5M7uxd0sly813bADlyqD8G17TfUnEg5IYg09cg

13.12.2020

MITÄ ODOTAN JUURI NYT

Takana on kiireinen loppuvuosi. Enemmän kuin mitään, olen odottanut sitä hetkeä, että saan isoimmat työt laskettua käsistäni ja pääsen, siis ehdin, jälleen taidemuseoihin, elokuviin ja keikoille. Koska suureksi harmikseni en joulun välipäivinä todennäköisesti pääsekään nuohoamaan erinäisiä julkisia tiloja, päätin kuitenkin iloita etukäteen siitä, mitä toivottavasti heti ensi vuoden alussa on mahdollista tehdä. Joulun, päättyvän vuoden ja uudenlaisen toiveikkuuden nimissä halusin tässä blogissa jakaa jotain kevyttä ja mukavaa tällä kertaa. Tässä muutama nosto jutuista, joita odotan eniten alkuvuodelta!

Egyptin loisto

Ensimmäisenä listalla Amos Rexin ”Egyptin loisto”-näyttely, joka nähtävissä 21.3.2021 asti. Taidemuseo, joka muuten lukeutuu kiinnostavimpiin museoihin Helsingissä tällä hetkellä, on järjestänyt näyttelyn tiimoilta monenlaisia erikoistapahtumia; Pyhäinpäivänä taidemuseoon pääsi katsomaan muumioita keskiyöhön asti, näyttelyn kuraattori on pitänyt aihepiiristä muun muassa kaikille avoimen etäluennon ja hautakammioon pääsee tutustumaan virtuaalisesti maksuttoman sovelluksen kautta. Nyt kun taidemuseot ovat poikkeuksellisesti suljettuina, voi sisäänpääsyä odotellessa kuunnella ”Egyptin loisto”-näyttelyyn liittyvän, älyttömän mielenkiintoisen podcastin, josta on saatavilla jaksoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Nämä ja paljon muuta löytyy taidemuseon osoitteesta: https://amosrex.fi/nayttelyt/egyptin-loisto/ .

Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75

Toisena tällä omalla listallani on Kansallismuseon ”Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75” -näyttely, joka on avoinna 14.3.2021 asti. Tove Janssonia kunnioittava, kaiken ikäisille suunnattu näyttely on kuin sujahtaminen hetkeksi pois aikuisten maailmasta. Hienosti toteutettu, jopa hieman ilkikurinen näyttely on matka muumien, ja rakastettavan Tove Janssonin, mielenmaisemaan. Lapset, ja erityisen rohkeat aikuiset, saavat tästä näyttelystä paljon ajatuksia. Ennen kaikkea se saa kyseenalaistamaan oman roolinsa tylsänä aikuisena, jos ymmärtää antaa siihen tilaisuuden. Lisää tietoa löytyy: https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/rohkeus-rakkaus-vapaus-muumit-75 .

TOVE

Listaltani löytyy tietenkin tästä älyttömän taitavasta, inspiroivasta ja ennen kaikkea rohkeasta taiteilijasta tehty elokuva ”TOVE”. Nainen, joka lahjakkuudellaan ja persoonallisuudellaan oli täysin poikkeuksellinen. Hän, muumien luoja, oli myös Suomen koko historian ensimmäinen vieras, joka saapui elämänkumppaninsa kanssa homopariskuntana linnan juhliin. Tämän elokuvan haluan nähdä heti, kun se on mahdollista: https://www.finnkino.fi/event/303489/title/tove/

Cirque du Soleil

Listallani viimeisimpänä on haave nähdä taas esiintyjäryhmä, jota olen vuosikaudet ihaillut ja rakastanut enemmän kuin montaa muuta asiaa. Poikkeusoloista johtuen en ole päässyt tämän ryhmän tuotantoa näkemään hetkeen ja tulevaisuuden osalta on epävarmaa, koska jälleen on mahdollista päästä tämän epätodellisen, maagisen ja äärettömän hienon, joka kerta yllättävän, esityksen ääreen. Ihailen suunnattomasti näiden tuotantojen loputtoman hienoja, vaativia ja yksinkertaisesti monialaisesti lahjakkaita kokonaisuuksia. Nämä esitykset rakentuvat miljoonasta, käsittämättömän hienosta osasesta ja sellaisesta omistautumisesta, jota harvoin löytää mistään. Ne saavat sydämeni pakahtumaan ja mieleni eksymään tiloihin, joista löytää takaisin vasta päivien päästä: https://www.cirquedusoleil.com

Monipuolisesti tapahtumien toteutumisesta en tällä hetkellä uskalla vielä herätellä itselleni toiveita, mutta tämä edellä mainittu, lyhyt lista tuo iloa nyt jo ennakkoon. Uuden vuoden lupaukseni, jos se vain on mahdollista pitää, on käydä entistä ahkerammin kaikissa näyttelyissä, tapahtumissa, konserteissa ja keikoilla. Tuen ja kiinnostuksen näyttäminen on nyt tärkeämpää, kuin koskaan. Koska mehän rakastamme kulttuuria. Ihanaa loppuvuotta, rauhallista joulun odotusta ja toiveikasta uutta vuotta 2021 ihan jokaiselle!! <3


Katriina Lappalainen, Kulttuurituotannon YAMK-opiskelija


Lähteet:

Amos Rex. Egyptin loisto. Viitattu 13.12.2020. https://amosrex.fi/nayttelyt/egyptin-loisto/

Cirque du Soleil. Viitattu 13.12.2020. https://www.cirquedusoleil.com

Finnkino. Tove. Viitattu 13.12.2020. https://www.finnkino.fi/event/303489/title/tove/

Kansallismuseo. Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75. Viitattu 13.12.2020. https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/rohkeus-rakkaus-vapaus-muumit-75

Kuronen, Erkki 2017. Tove Jansson – muutakin kuin muumit. Viitattu 13.12.2020. https://sverigesradio.se/artikel/6752574

 

 

 

 

 

 

Blogi, Anna Luttinen / Nuoret vaikuttajina

Filosofi Sokrates (k.399 eKr.) tuomittiin juomaan myrkkymalja. Yksi syy karuun kohtaloon oli se, että hänen katsottiin ”villitsevän nuoria filosofoimaan, kääntämään mustan valkoiseksi ja vastustamaan isiensä ajatuksia”. Jo antiikin aikaan Kreikassa, huoli nuorista oli ajankohtainen ongelma.Ja vaikka nuoret olivat aktiivisia (yhteiskunnassa vaikuttavia jäseniä), tuon aktiivisuuden muoto oli väärä (aikalaistensa aikuisten mielestä).

Nyt, 2020-luvulla, nuorten osallistuminen koetaan arvokkaaksi ja sen perään kuulutetaan: nuoria toivotaan ilmaisemaan mielipiteensä ja olemaan mukana yhteiskunnassa. Ollaan huolissaan siitä, että nuoret ovat passiivisia eivätkä koe olevansa osana yhteiskuntaa. Onko tällaiseen huoleen aihetta? Jos mittarina nuorten passiivisuuteen tai syrjäytymiseen pidetään aikuisten luomaa toimintakulttuuria, kuten politiikkaan ja erilaisiin harrastuksiin osallistumista, mittarilukema ei voi olla kovin suuri. ”Tunne kuulumisesta yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä on perustavanlaatuinen oikeus ja keskeinen hyvinvoinnin ulottuvuus ”, sanotaan myös Hesarin artikkelissa. Kyllä. Nuorten osallistuminen yhteiskunnan toimijoina ja vaikuttajina on hieno ajatus, mutta ehkä se toimii vain silloin, jos ”annamme siimaa” heille. Toisin sanoen, hyväksymme nuorten omat tavat vaikuttaa.

Ja kun näin tapahtuu, nuoret kyllä vaikuttavat. He vaikuttavat mm. elämäntapavalinnoillaan: Se, millainen ostopäätös on, vaikuttaa. Suveneeri sosiaalisen median käyttö, maailmanlaajuisesti, vaikuttaa. He vaikuttavat myös olemalla mukana järjestöissä, kampanjoissa ja mielenilmauksissa.



 Tämä puoli nuorista kuitenkin usein unohdetaan ja esille pääsevät varsinkin ongelmalliset ilmiöt nuorten elämässä. Viimeaikoina on uutisoitu pääkaupunkiseudun nuorten ongelmakäyttäytymisestä:

mm. Helsingin Sanomissa haastateltiin nuoria, jotka kertoivat, että kalliita kenkiä ei varasteta toisilta ainoastaan rahan takia, vaan oman porukan aseman nostattamiseksi. ”Tunnen monta tällaiseen jengiin kuuluvaa ja olen kysynyt heiltä, että mikä pointti siinä touhussa on. Koskaan en ole saanut järkevää vastausta, vaikka yksittäin ne tyypit ovat ihan normaaleja ja kivoja tyyppejä,” kertoo yksi haastatelluista nuorista.

On ilmaantunut myös vakavampia tapauksia, joissa nuorten väkivalta on johtanut jopa kuolemaan.

Nämä ovat marginaalisia tapauksia, mutta ne on otettava vakavasti. Nuoret tarvitsevat meidän aikuisten tukea, mutta miten se käytännössä voisi onnistua?

                                  

Näyttäisi nimittäin siltä, että me aikuiset olemme unohtaneet sen ajan kun olimme itsekin nuoria ja puhumme helposti nuoruudesta sitä joko romantisoiden tai sitä problematisoiden.

Nuorten kaikenlainen erilaisuus tai keskeneräinen kiinnittyneisyys yhteiskuntaan näyttäytyy varsinkin viranomaisjärjestelmässä uhkaavana ja samalla vastatoimenpiteitä vaativana. Yliherkästä moraalisesta huolesta syntyy nuorten syrjäytymiseen liittyvä yleistävä myytti. Nuoret tulevat helposti ymmärretyiksi yleiskategoriana, jota lähes kaikille yhteiset määreet luonnehtivat. Samalla heistä rakentuu ryhmätasoinen yleistävä kuva, joka lisäksi usein sävyttyy epäluottamusta tuottavan ongelmakielen kautta. Yleistyksen kautta he määrittyvät erilaisten aktivoivien ja uudelleen sosiaalistavien toimintapolitiikkojen kohteiksi. (Anneli Pohjola, Vallattomat marginaalit, Nuorten myyttinen ongelmallisuus)

Me aikuiset yritämme pakottaa nuoret tiettyyn muottiin. Onneksi kuitenkin asiaan on alettu reagoimaan myös yhteiskunnan taholta: on syntynyt mm. valtion rahoittamia nuorisokulttuurihankkeita, joissa nuorten omista lähtökodista kumpuaviin toimintoihin panostetaan. Yhdessä tällaisessa hankkeessa olen itsekin mukana. Hanke on nimeltään Sata salaisuutta(https://www.eskus.fi/103-salaisuutta/), jossa nuoret voivat ilmaista itseään esitystaiteen avulla. Hankkeessa pyritään saamaan mukaan nimenomaan kasvukeskusten ulkopuolella olevien pienien kaupunkien 16-25- vuotiaat nuoret. Jokaisen työpajan teoksista olen aina ollut positiivisesti yllättynyt: nuorten luovuus on ainutlaatuisen tuoretta ja uusia suuntia havannoivaa, silloin kun heidän itsensä annetaan olla äänessä. He näkevät asiat todellakin innovatiivisten vaaleanvihreiden lasien läpi!( ja tämän sanon suurella kunnioituksella)

                                    

Tutkimuksen mukaan aikuisista vanhempi väestönosa eli ikäihmiset, suhtautuu positiivisimmin nuoriin. 

Palaan Sokratekseen vielä: Sokrateksen filosofian lähtökohta oli ajatus siitä, että ihmisen todellisen viisauden alku oli se, että ihminen tunnusti oman tietämättömyytensä. Hänen mukaansa vain oman tietämättömyyden huomaaminen voisi johtaa todelliseen tietoon. Sokrates käytti menetelmänään tähän kyselyä, joka johdatti siten ihmiset huomaamaan oman tietämyksen rajoitettuneisuuden. Ja ehkä sitä kautta myös suhtautumaan kanssaihmisiin ymmärtäväisemmin?

Tuossa tietämättömyyden/viisauden teemassa on jotain yhtäläisyyttä nuoruuden kanssa, vai mitä?

Voisiko olla niin, että epävarmuuden ja tietämättömyyden tunteista ei pääse pois muuten kuin kyselemällä itseltään ja muilta, vertailemalla ja kokeilemalla omia rajojaan, peilaamalla itseään muihin - ja löytämään siten ehkä ne sopivimmat tavat elää, itseään ja muita kunnioittaen?

 

 Lähteet:

Kurssi- ja oppimateriaaliplone Koppa, Itä- Suomen yliopisto

Helsingin Sanomat, Minja Rantavaara, ”Nuorilla on toisinaan turvatonta Helsingissä”, A 26, 14.11.2020)

Helsingin Sanomat 30.10 2020, Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus jää usein piiloon,Päivi Honkatukia ja Leena Suurpää (Honkatukia on nuorisotutkimuksen professori Tampereen yliopistossa ja Suurpää Punaisen Ristin nuorten turvatalotoiminnan johtaja.)

Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura: Julkaisuja 20, 2001, Vallattomat marginaalit: Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnanreunoilla, Minna Suutari (toim.)

 Osallisuuskäsityksiä

Osallisuuden edistäminen on osa Suomen hallituksen ja Euroopan unionin tavoitteita. Se on nostettu yhdeksi keskeiseksi keinoksi torjua köyhyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallisuutta edistämällä vähennetään eriarvoisuutta. Perustus-, kunta- ja nuorisolaissa käytetään käsitteitä osallistuminen ja vaikuttaminen, jotka ovat väyliä osallisuuteen. Osallisuus on siis yksi keskeinen käsite, jonka vaikutukset nähdään painavina yhteiskunnan jokaisella sektorilla. Käsitteenä osallisuus on haastava. Osallisuus on ikään kuin kattokäsite, joka yhdistää sekä poliittisia että sosiaalisia ulottuvuuksia, mutta sille ei ole yksiselitteisiä alakäsitteitä, jotka helpottaisivat osallisuustyön tavoitteiden asettamista.

Olen miltei koko työurani ajan, niin helsinkiläisessä nuorisotyön ja sen johtamisen, kuin myös osallistuvan budjetoinnin ja kulttuurin parissa tehnyt töitä osallisuus ja sen edistäminen yhtenä tärkeimmistä lähtökohdistani.  Tätä taustaa vasten on siis loogista, että viimeisimpänä osallisuuden pohdintana tein myös Kulttuurituottaja (YAMK) opinnäytetyöni saman aiheen tiimoilta. Osallisuus on ollut yksi peruskäsitteistä omassa työssäni jo kohta kahden vuosikymmenen ajan. Silti tuntuu, että olen jatkuvasti hiukan hakoteillä, mitä osallisuuden toteutumiseen tulee. Osallisuus on kaiketi yksi näitä arvoja tai tavoitteita, jonka kanssa on todennäköisempää epäonnistua kuin onnistua. Yksi keskeinen syy epäonnistumisen kokemukseen on osallisuuden käsitteen moniuloitteisuus ja toisaalta osallisuuskäsitteen löyhä käyttö.   Perusongelmat osallisuuden kokemuksen aikaansaamisessa julkisia palveluita suunniteltaessa ja toteuttaessa tuntuu olevan hyvin samankaltaiset kaikkialla. Yksi aivan keskeinen ongelma, jonka kanssa jokainen osallisuutta edistäjä varmasti törmää, on kohtaamattomuuden ongelma. Hyvin usein osallisuuden sateenvarjon alla tehdään töitä korkeaotsaiset tavoitteet mielessä, mutta osallisuustoimet eivät meinaa osua heihin, jotka osallisuuden kokemusta kipeimmin kaipaisi.  Missä tahansa kontekstissa, on se nuorisotyötä, kulttuurista tekemistä tai vaikkapa osallistuvaa budjetointia kaikille helsinkiläisille, tuntuu olevan vaikea tavoittaa yhdenvartaisesti erialisia, erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Aktiiviset ja tavoitetut osallistujat ovat hyvin usein aktiivinen keihäänkärki, valmiiksi aktiivinen ja hyvinvoinnin kyllästämä kansalaisaktiivijoukko.

Kalliolan setlementti on joitain vuosia pyörittänyt Helsingissä Hima & Strada kävelytoimintaa, jossa asunnottomuutta kokeneet kaupunkilaiset kertovat kävelykierroksilla omista kokemuksistaan kaupungista.

”Kävelykierroksilla tutustut Hima & Stradan katuoppaiden Helsinkiin. Näet Stadin uusin silmin asunnottomuutta kokeneiden tarinankertojien johdolla.

Jokaiselle ihmiselle kuuluu paikka, jota kutsua kodiksi. Asunto on ihmisoikeus. Siksi kävelemme.”

Hima & Strada on selvästi osallisuuden kentällä siellä kaikista syvimmässä päässä. Miten saada täydellisen hankalassa elämäntilanteessa olevat ihmiset mukaan ja kokemaan olevansa osallisia omaan elämäänsä tai johonkin yhteiseen. Blogissaan ”Osallistumisen esteet” Hima & Stadan   Pauliina Liukkonen ja Vlada Petrovskaja pohtivat ansiokkaasti todella syvää osattomuuden kenttää. Blogissa todetaan, että kolme tyypillisintä osallistumisen estettä Hima & Stradan toimintaan ovat: akuutti asunnottomuus, asunnottomuuden kokemukseen kietoutunut häpeä ja muut kipeät muistot sekä omien kokemusten julkituomisen vaikeus. Tässä valossa omat osallisuuden ponnistelut tuntuvat köykäisiltä. Toki ymmärrän, että osallisuuden tunne on jotain joka voi ehkäistä joutumista Hima & Stradan kävelyoppaiden kokemaan tilanteeseen.

 Yhdenvertaista ja yleistä osallisuutta tavoitteenaan liputtavat toimijat, kuten Helsingin kaupunki on pulassa juuri tämän käsitteellisen hankaluuden kanssa. Esimerkiksi Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa keskeinen tavoite on osallistaa yhdenvertaisesti kaikkia helsinkiläisiä pohtimaan yhteisten rahojen käyttöä. Tässä tavoitteessa ei tulla onnistumaan, jos ei avoimesti hyväksytä esimerkiksi Hima &  Stradan toteamaa tosiasiaa, että ihmisen osallistuminen erilaisiin prosesseihin on toissijaista jos osallistettavan, kaupunkilaisen on suunniteltava ensisijaisesti missä yöpyy, missä valmistaa ruoat, missä siistiytyy ja missä säilyttää henkilökohtaisia tavaroitaan. Kunkin asunnottomuutta kokevan henkilön kohdalla on ensisijaisesti poistettava asunnottomuus ja sen jälkeen voidaan kuvitella, että yhteisiin osallisuusprosesseihin osallistuminen muuttuu mahdolliseksi.

Tässä kärjekkäässä esimerkissä käy hyvin ilmi, että suomen kieleen kaivattaisiin osallisuuden tasoja ja tavoitteita kuvaavat alakäsitteet, jotta tavoitteet ja toimet niiden edistämiseksi olisivat mahdollisia saavuttaa.    

 

Miten meni osallistuva budjetoinnin ensimmäinen kierros Helsingissä?

Helsingin kaupunki selvitti kaupunginvaltuuston demokratiaryhmän aloitteesta osallistuvan budjetoinnin käyttöönottoa jo  vuosina 2011–2012 ja kokeili sitä Helsingin silloisessa  nuorisoasiainkeskuksessa nimellä RuutiBudjetti vuodesta 2013 alkaen. Kokeilusta ilmeisesti viisastuneena, osana johtamisjärjestelmänsä uudistusta Helsingin kaupunki otti vuonna 2018 käyttöön uuden laajamittaisen osallistuvan budjetoinnin, OmaStadin.

Joulukuun 2020 alussa julkaistiin loppuraportti OmaStadin ensimmäisestä kaksivuotiskaudesta. Raportti käsittelee laajasti helsinkiläisen osallistuvan budjetoinnin vaikuttavuutta, sen onnistumista osallisuuden ja kansalaisvaikuttamisen prosessina ja nostaa esiin ansiokkaasti monisyisen prosessin ongelmakohdat ja antaa suosituksia jatkotyöskentelylle.  Loppuraportin toteutti BIBU-hankkeen tutkijat. BIBU-konsortio on Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimushanke, joka tutkii kuinka globalisaatio ja yhteiskunnan rakennemuutos muuttavat kansalaisten osallistumista ja politiikan tekoa Suomessa. BIBU selvittää kokonaisvaltaisella analyysillä kansalaisten ja päätöksentekijöiden toimintakykyä sekä poliittisia intressejä ja tunteita. Raportin toteuttaja vaikuttaa siis sanalla sanoen uskottavalta. Voinemme olettaa siis, että myös loppuraportti on uskottava. Lisäksi omaa henkilökohtaista kiinnostavuutta lisää se, että loppuraportti on hyödyntänyt pieneltä osalta myös kollegani Belinda Barbaton kanssa tekemäämme Kulttuurintuottaja (YAMK) opinnäytetyötä: Osallisuutta parhaimmillaan? Helsingin osallistuvan budjetoinnin tapahtumat osallisuuden kokemuksen vahvistajana   

Ensimmäisellä kaudella osallistuvan budjetoinnin prosessi saatiin vietyä ensimmäisen kerran läpi kokonaisuudessaan. Helsinkiläiset siis olivat ideoimassa, kehittelemässä ja päättämässä ensimmäistä kertaa siitä miten Helsingin kaupungin tulisi käyttää tähän varatut 4,4 miljoonaa euroa.  Yhteen lauseeseen tiivistettynä osallistuvan budjetoinnin prosessi kuulostaa hyvin yksinkertaiselta. On kuitenkin harhaista kuvitella minkään osallisuuteen liittyvän olevan yksinkertaista ja ripeää. Omasta kokemukseeni perustaen voin todeta, että yksinkertaisuus oli kaikkea muuta kuin läsnä OmaStadin läpiviennissä. Aikajana kaupunkilaisten ideoista toteutukseen on myös ajallisesti pitkä; reilusti yli kaksi vuotta aloituksen jälkeen kaikkia päätettyjä toimenpiteitä ei ole vielä toteutettu. Helsinki on suuri toimia, jonka ohjaaminen tekemiseen on hidasta. Olin itse mukana kehittämässä ja jalkauttamassa stadiluotsina, Helsingin kaupunginkansliasta käsin tätä osallistuvan budjetoinnin eli OmaStadin ensimmäistä kierrosta. Monet hiet sain myös itse pintaan.  

Osallisuutta kehitettäessä, maailman muuttuessa on haettavasti jatkuvasti uusia kanavia perinteisten vaihtoehtojen rinnalle. Osallistuva budjetointi on vielä suomalaisesta vinkkelistä uunituore tapa edistää osallisuutta.  BIBU-hankkeen tutkijoiden arvio osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hankkeen ensimmäisestä kierroksesta (2018-2020) on varovaisen positiivinen. Tutkijat seurasivat OmaStadia yli kahden vuoden ajan ja hyödynsivät kerättyä aineistoa laajasti eri menetelmiä yhdistellen. Ensimmäisen kierroksen perusteella OmaStadi-hankkeessa on kuitenkin myös haasteita. BIBUN arviointiraportti on helppolukuinen paketti ja se sisältää suosituksia osallistuvan budjetoinnin menetelmän parantamiseksi tulevaisuudessa Helsingissä. Uusi OmaStadi kierros on jo käynnissä ja joitain uudistuksia on jo seuraavalla kierroksella. On erityisen kiinnostavaa, onnistuuko Helsinki seuraavalla kaksivuotiskaudella vastaamaan haasteisiin, jotka nousevat niin BIBUN arvioinnissa kuin myös lehtien palstoilla ja aktiivikaupunkilaisten huulilla.  Lista prosessin kehittämisen haasteista nostaa kenties vielä enemmän hikikarpaloita sen kehittäjille Helsingissä.

1.   OmaStadia tulee kehittää osana lähidemokratiaa, jotta yhteys pitkäjänteiseen aluekehitykseen                 vahvistuu.

2.    Yhdenvertaisuuden edistäminen on säilytettävä keskeisenä tavoitteena.

3.    Huomiota tulee siirtää äänestyksestä ehdotuksia koskevaan julkiseen keskusteluun.

4.    OmaStadin tavoitteet tulee kertoa selkeämmin

5.    Tutkimuksen ja arvioinnin tulee tukea OmaStadin kehittämistä myös jatkossa

6.    Tulokset ja vaikuttavuus tulee tehdä paremmin näkyviksi.

7.    Kansalaisjärjestöt, yritykset ja tutkimus olisi hyvä saada mukaan entistä tiiviimmin OmaStadiin

Tekemistä osallistuvan budjetoinnin sujuvoittamiseksi siis riittää vielä todennäköisesti vuosiksi. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Helsinki jatkaa toimintamallin kehittämistä täydellä höyryllä. Nyt jo toisella kierroksella panokset on tuplattu. Kaupunkilaisten ideoille on jaossa jo 8,8 miljoonaa. Se on jo 2 promillea Helsingin kaupungin budjetista. Tsemppiä Helsingille!

11.12.2020

Johtaja, joka ei ole johtaja

 Koin pari viikkoa sitten omassa henkilökohtaisessa työnohjauksessani yhden suurimmista ahaa-elämyksistä hetkeen. Joku on varmasti yrittänyt iskostaa tätä päähäni jo aiemmin, mutta vasta nyt ymmärsin sen:  työntekijän tittelin ei tarvitse olla johtaja, jotta hän voi johtaa ihmisiä. Ihmisellä ei tarvitse olla alaisia, jotta hän voi olla johtaja. Voi olla johtaja, joka ei ole johtaja. 
Sen sijaan olen jo kauan sitten ymmärtänyt sen, että johtajan titteli ei automaattisesti tarkoita sitä, että osaa johtaa. Johtajalla voi olla useita alaisia ja paljon päätäntävaltaa, mutta häneltä puuttuu taidot, joiden avulla hän suoriutuu työtehtävistään. Jälleen voi olla johtaja, joka ei ole johtaja.

“Johtava alainen” ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän jyräisi oman johtajansa. Se ei tarkoita (aina) sitä, että se on jonkinlainen pakon edessä tapahtunut tila, kun varsinainen johtaja on epäonnistunut tehtävässään. Se ei edes tarkoita vain itsensä johtamista. Ajattelen sen enemmänkin niin, että kun ei-johtajan asemassa oleva henkilö kertoo selkeästi omat tarpeensa johdon tai kollegojensa suuntaan, hän ohjailee oman tonttinsa kautta muiden toimintaa, johtaa. 

Kun työntekijä, joka ei ole johtaja, johtaa omalla toiminnallaan muita, hän oikeastaan tukee muiden työtä. Varsinainen johtaja pystyy paremmin auttamaan ja luotsaamaan alaisiaan onnistumiseen, kun nämä ovat selkeästi ilmaisseet tarpeensa. Työntekijöillä on aina selkeämpi kuva työtehtävistään ja niiden suorittamiseen tarvittavista asioista, kuin johtajilla.
Pitää osata myös erottaa “johtava alainen” päsmäröinnistä ja pätemisestä. Hyvä johtaja ei kaipaa ketään ottamaan ohjia ja astumaan varpailleen. Hyvä johtaja kuuntelee alaisiaan ja ottaa huomioon tarpeet, ja hoitaa oman tonttinsa niin, että alaiset pystyvät tekemään omat tehtävänsä. 

Mietin myös, mikä on itsensä johtamisen ja tämän “johtava alainen” -homman ero. Samalla aloin miettimään mahdollistamista; johtajan rooli on olla mahdollistaja, mutta samoin alainen mahdollistaa johtajan työtä. Etsin ensin tietoa aiheesta aivan väärillä hakusanoilla; hyvästä/huonosta johtamisesta ja itsensä johtamisesta löytyy mielinmäärin materiaalia. Lopulta löysin termit alaistaidot ja työntekijätaidot. Ne molemmat pitävät sisällään myös johtamistaitoja, mutta eivät kuitenkaan löytämäni perusteella kuvaa täysin omaa ajatustani. Alaistaidot pitävät sisällään oman roolinsa ymmärtämistä, soveltamista, palautteen antamista ja vastaanottamista, vastuunkantoa ja luottamusta. 


Itselleni suurin välähdys oli se, että voin järjestellä omaa tonttiani loputtomiin ja johtaa itseäni, mutta jos en vie sitä pidemmälle, johtajani ei välttämättä osaa auttaa minua. Voin oman tonttini kautta vaikuttaa muiden toimintaan. Voin antaa deadlinet, kertoa tarpeeni, vaatia tietoja ja kertoa selkästi, mitä tarvitsen, miten ja milloin, jotta voin tehdä omat työni parhaalla mahdollisella tavalla. Voin toimia samalla tavalla kuin johtaja toimii, olematta varsinainen johtaja.


Lähteet:


Alaistaidot tarkoittavat myös vertais- ja johtamistaitoja
http://duunitori.fi/tyoelama/alaistaidot-vertais-ja-johtamistaitoja

Alaistaidot

https://johtajuus.info/johtajuus-ilmiona/esimiehen-rooli-ja-tehtavat/alaistaidot/

7.12.2020

Kulttuuripääkaupunki 2026 - kisa on käynnissä!


Suomi saa seuraavan Euroopan kulttuuripääkaupungin vuonna 2026 yhdessä Slovakian kanssa. Vuodesta 1985 alkaen on nimetty Euroopan kulttuuripääkaupunkeja ja Suomeen tuo kunnia on osunut kahdesti, vuonna 2000 Helsingille ja 2011 Turkuun. Vuoden 2026 kisassa on vielä kolme kaupunkia mukana, Tampere, Oulu ja Savonlinna yhdessä muiden Saimaan alueen suurimpien kaupunkien, Mikkelin, Kuopion, Joensuun ja Lappeenrannan kanssa. Näistä kolmesta valinta tehdään keväällä 2021.


Euroopan kulttuuripääkaupunkeja (European Capitals of Culture, ECOC) rahoittaa EU:n Luova Eurooppa -ohjelma. Kulttuuripääkaupunkien tarkoituksena on “korostaa Euroopan kulttuurien moninaisuutta, lisätä kulttuurivaihtoa Euroopassa ja vahvistaa kansalaisten tunnetta kuulumisesta yhteen kulttuurialueeseen”.  1900-luvun puolella kulttuuripääkaupunkien merkitys oli erilainen kuin nykypäivänä. Aiemmin tittelin sai kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet, kuten Ateena tai Rooma, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen pienemmätkin kohteet ovat kisanneet tittelistä. Jos aiemmin nimitys oli statussymbolista, nyt se on väline kulttuuripääkaupungin identiteetin kehittämiseen.


Kulttuuripääkaupunki 2026 -hankkeen Suomen hakijoista Tampereen pääteemana on yhdenvertaisuus ja alateemoina “Enemmän saunaa! Enemmän rosoa! Enemmän kylähyppelyä! Enemmän leikkiä!” Oulun teemoina ovat “Rohkeasti reunalla, Vastakohtien voima ja Villisti kaupunki.” Molemmilla kaupungeilla on mukana pienemmät ympäryskuntansa. Savonlinnan kulttuuripääkaupunkihanke kantaa nimeä Saimaa-ilmiö 2026 ja päähakija Savonlinnan lisäksi mukana on muita Saimaan kaupunkeja. Teemoina Saimaa-ilmiöllä ovat “Veden voimalla, yhdistävillä silloilla ja itäisellä ilolla”.


Ideat ovat hyviä, mutta päästäkseen homman juonesta kiinni kannattaa ehkä tutustua tarkemmin kaikkien kolmen hakijan nettisivuihin. Jos aihe kiinnostaa enemmän, nettisivuilla on linkit myös ensimmäisen kierroksen hakukirjoihin. Linkit sivuille löydät tekstin lopusta.


Luonnollisesti itse lappeenrantalaisena liputan Saimaa-ilmiön puolesta ja olen päässyt keskustelemaan Saimaa-ilmiön Etelä-Karjalan aluekoordinaattori Mona Taipaleen kanssa hankkeesta. Hänen mielestään Savonlinnan ja Saimaa-ilmiön vahvuuksia ovat mm. se, että kulttuuripääkaupunkiutta haetaan alueena. Hanke on alueiden, kaupunkien ja maakuntien yhteistyön tiivistämistä. Pienet kunnat eivät pärjää kuin yhdessä tekemällä, eikä se ole eurooppalaisittain mitenkään ainutlaatuista, väestön siirtymistä suuriin kaupunkeihin on muuallakin. Saimaa-ilmiö tavoitteena on saada kaikilta kunnilta keskuskaupunkien lisäksi sitoumus olla mukana, silloin Saimaa-ilmiö kattaisi 53 kuntaa ja se olisi iso merkki alueellisesta halusta voittaa titteli.


Kesäillan näkymä Lappeenrannan Halkosaaresta sataman,
linnoituksen ja vähän keskustankin suuntaan.

Vahvuutena on myös keskuskaupunkeja yhdistävä, Euroopan kolmanneksi suurin järvi, Saimaa. Sen järviluonto on suomalaisittainkin ainutkertaista ja vesistöä pitkin pääsee seilaamaan koko Saimaa-ilmiön alueet, kaikki keskuskaupungit ovat Saimaan rannalla. Lappeenrannan titteli Euroopan vihreimpänä pienenä kaupunkina nähdään myös vahvuutena. Taipale mainitsee myös venäjän läheisyyden hankealueen yli 600 kilometrin rajaviivallaan yhdeksi vahvuudeksi. Luonteva kanssakäyminen yli rajan kertoo monella tavalla rinnakkaiselosta, esimerkkinä kristinuskojen rauhanomainen kanssakäyminen ja ekumeeninen toiminta.


Ja tietenkin, kun karjalaisista ja savolaisista puhutaan, nähdään tietynlainen välittömyys, lupsakkuus ja itäinen ilo vahvuutena. Alueella on paljon taiteen ja kulttuurin tekijöitä ja täällä olisi paljon Euroopalle näytettävää. Luonto, hyvä hengitysilma ja Saimaan puhtaus ovat jotain, mitä monissa paikoissa ei ole.


Miksi Saimaa-ilmiön sitten pitäisi voittaa? Tämä alue tarvitsee titteliä eniten alueen kehittymisen kannalta. Tutkitusti kulttuuripääkaupungin alueelle tulee investointeja, luovien alojen yrityksiä ja se on aluekehityksen kannalta merkittävää. Ylimaakunnallinen yhteistyö vahvistaa verkostoja, syntyy hankkeita, näyttelyitä jne.

Myös paljon kaivattu alueellinen vetovoima ja pitovoima lisääntyvät.


Tampereen ja Oulun valteiksi mainittakoon volyymi, kaikkea on enemmän. Budjetti on isompi, kaupungit ovat isompia, väkeä on enemmän. Joka tapauksessa, tulipa mikä tahansa kaupunki voittajaksi, kohdistuu Euroopan kulttuurikentän valokeila Suomeen vuonna 2026 ja se on aina hieno asia syrjäiselle ja vähäväkiselle maalle.



Lähteet

https://www.oph.fi/fi/ohjelmat/euroopan-kulttuuripaakaupungit

https://www.saimaailmio2026.fi/

https://tampereregion2026.fi/

https://www.oulu2026.eu/

https://yle.fi/uutiset/3-10794797

Keskustelu Mona Taipaleen kanssa 7.12.2020