”Pientä palkkaa ja vähäisempiä veroja ei ole syytä hävetä” Helsingin Sanomien yleisöosaston mielipidekirjoitus ottaa kantaa lehden kolumniin, jossa toimittaja kertoo yli 50 000 euroa vuodessa tienaavan vähemmistön maksavan yli puolet verotuloista. Mielipidekirjoitus muistuttaa, että pienituloiset verotettavat edistävät yhteiskunnan toimintaa myymällä työnsä halvalla. Pienituloisen ei tarvitse hävetä elämäänsä yhteiskunnan tukemana, vaan huomata, että pieni palkka mahdollistaa hyvät tulot jollekin toiselle, jonka työtuloa verotetaan pienipalkkaisen hyväksi. Ja luonnollisesti veroilla Suomessa tuotetaan kaikille hyötyä, palveluja ja toimivaa infrastuktuuria. Näin tuotetaan myös kulttuuria.
Toivottavaa on, että teetetystä työstä maksetaan asiallinen korvaus. Aina löytyy töitä, joista tekijä ei saa korvausta. Erityisen paljon korvauksetonta työtä on aliresurssoiduilla kultuurialoilla, jossa ehkä eniten kuvataidekentällä. On tyypillistä tehdä kulttuurialoilla palkkatöissä ylitöitä, joista ei makseta lisiä, ehkä saa vastaavan määrän vapaata. Kun on pieni kulttuuritoimija ja kunnianhimoisesti toteutetaan tapahtumia, ei ylitöitä jäädä laskemaan. Jos työskentelee palkattuna, on aina jokin palkka tiedossa. Ehkä työehtosopimuksen mukainen, mutta ei ammattitaidon tasoinen. Tätä voidaan kuitenkin seurata ja arvioida.
Tunnetteko kuvataidealan käytäntöjä? Mielestäni olisi paikallaan tehdä selvitys taidevälitystoiminnan käytänteistä ja selvittää samalla kuvataidekentän harmaata työtä.
Kun kuvataiteilijan teosvälittäjä pidättää teosmyynnistä 50 prosenttia ja välityksen arvonlisäveron 24 prosenttia päälle, onko myyntiprovisio kohtuullinen? Jos käytäntönä vielä on, että välittäjällä on yksinoikeus teosmyyntiin, eikä taiteilija voi tarjota omistamiaan teoksia edes omassa verkkokaupassaan, onko sopimus kohtuullinen? Sopimus on huono kuvataiteilijalle, mutta edellä mainitunlaisia sopimuksia solmitaan yritysgallerioissa. On syntynyt käytäntö, jossa arvostettu galleria voi asettaa taiteilijalle epäedulliset ehdot, eikä neuvotteluvaraa tarjota. Taidealallakin näkyvyys ja tunnettuus toimii valuuttana, maineikkaassa paikassa esiintyminen luo illuusion toimeentulosta, menestyksestä ja rahasta, mutta todellisuutena esilläolon takaa voi löytyä monimutkaisia riippuvuussuhteita. Milloin työ muuttuu riistotyöksi – tai milloin taiteilija myöntää tulevansa riistetyksi? Kun ei ole rahaa, vaihdetaan palveluja. On vielä melko harmitonta vaihtaa ystävätaiteilijoiden kesken teoksia kotiseinälle. Helpostihan se käy. Tehdään palvelus ja vastapalvelus, jossa raha ei liiku, mutta työ korvataan vastaavalla. Vaihtotaloutta, ei siinä kai mitään, kun huomioi verottajan ohjeet. Mutta jos on tilanne, jossa yrityksien kesken vaihtuu taideteokset, mutta ei raha. Kuuleeko verottaja joka kaupasta? Tavoittaako taiteilija saatavansa?
Taiteilijalla on oikeus teoksensa jälleenmyyntikorvaukseen, silloin kun teos on kaupan, mutta ei enää taiteilijan omistuksessa ja teoshinta ylittää 280 euroa. Kaikki jälleenmyyntikorvaukset tuskin tavoittavat asianosaisia taiteilijoita tai edunsaajiaan. Taidegrafiikka, monistetavuutensa johdosta, liikkuu vikkelästi myyntipöydältä toiselle. Mutta jos taiteilija ei tiedä kuka jälleenmyyjä lopulta on, ei jälleenmyyntikorvaukseen pääse käsiksi. Kuvantekijöiden tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry, huolehtii taiteilija-asiakkaittensa tekijänoikeuksien valvomisesta taiteilijan puolesta. Kuvasto kyselee jälleenmyntien perään. Kuvaston jäsentaiteilijoiden tekijänoikeuksista neuvotellaan Kuvaston lakimiehen kanssa. Kuvastoon kuulumattomien taiteilijoiden valvonta ja neuvottelu jää taiteilijan tai edunsaajan omalle vastuulle järjestää. Mutta vaikka moni on Kuvaston jäsen, ei joka taiteilija ohjaa neuvottelemaan tekijänoikeuksistaan Kuvaston kanssa, vaan polkee itse oikeuksiaan sopimalla Kuvaston ohjeita vastaan.
Olen kuullut taiteenvälityksen monenlaisista epäkohdista. Olin johtokunnan puheenjohtajana Suomen Taidegraafikot ry:ssä kahdeksan vuotta ja kollegojen yhteydenotoissa tuli esille taiteilijoiden riisto. Oli tapauksia, joissa taiteilija ei aina saa sovittua myyntiprovisiota. Voi myös käydä niin, että myyjä antaa alennusta kysymättä taiteilijalta ja itsestään selvänä pitäen pidättää alennuksen taiteilijan osuudesta. Hyvin hitaasti on saatu liikkeelle käytäntö, jossa välityssopimuksiin kirjataan, ettei myyjällä ole oikeutta antaa alennusta taiteilijan osuudesta, vaan pidättäköön sen omasta provisiostaan. Myyjä voi hinnoitella teoksen kalliimmaksi kuin taiteilijan antama hinta ja pidättää itselleen ylennyksen osuuden. (Näistä taiteilija saattaa yleensä kuulla viiveellä omilta asiakkailtaan.) Tilitykset välittäjältä venyvät, jopa vuosikausiksi, ja tilitysvelkaa on kertynyt yhdelle tekijälle henkilöauton summa. Myöhemmin toisenkin. Lopulta välittäjä toimittaa raportin, josta on epäselvyyksiä. Ei esimerkiksi näy kokonaismyynnin summaa, vaikka taiteilijan kuuluisi vähentää myyntirpovisio kuluissaan ja ilmoittaa kokonaismyynti omassa verotuksessaan. Toisinaan nippu vedoksia saattaa vaihtua johonkin hyödykkeeseen tai palveluun, eikä vedosten kokonaisarvo vastaa palvelua, vaan ylittää sen reilusti. Miten vain, niin taiteilija on kaupassa häviäjä.
Valtakunnalliset kuvataiteilijajärjestöt ajavat näyttelymaksutonta tilaa gallerioihin, joita valtio tukee. Liittojen galleriat Helsingissä laskevat vuokriaan vähin erin ja luopuvat taiteilijoilta perittävistä näyttelymaksuista. Kun meillä kuvataiteilijoilla on maksuttomat näyttelytilat, voimme toivoa parempaa toimeentuloa oman työmme kautta. Yritysgalleriat toisaalta tekevät mitä yritystoiminnassaan päättävät. Kiinnostavaa on, muuttuuvatko niiden sopimusehdot taiteilijoille yhtään edullisimmiksi, vaikuttaako yhdistysten edunvalvontatyö ja taiteilijoiden toimeentulon parantamistavoitteet mitenkään alan epäkohtiin yritysgallerioissa.
Saan itsekin verotuloista osani, olen kuvataiteilija ja työskentelen helmikuun loppuun Taiteen edistämiskeskuksen työskentelyapurahalla. Se ei minua hävetä. Silti hävettää, ja harmittaa, kuvataiteilijoiden pienipalkkaisuuden rakennetta tukeva käytös. Toivoisin taiteilijoista useamman nostavan epäkohtia esiin ja haluaisin nähdä laajemman kuvataiteilijajoukon yrittävän vaikuttavan epäkohtiin. Meitä kuitenkin on joukko, jonka joukkovoima on käytettävissä. Voin vain toivoa, että tulee lisää kertomuksia alan epäkohdista ja parannustyö pääsee käyntiin. Taiteen edistämiskeskuksen Reilun taiteen manifesti on hyvä alku. Perattavaa vielä riittää.
Viitteet:
Kuvat Papunet - kuvapankki
Humak Kuvako-hanke
Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 31.10.2020
Kolumni Helsingin Sanomissa 26.10.2020
Talkoo naapuriapu-, ja vaihtotyön verotus
Hyvä kirjoitus! Ja informatiivinen. En ollut perillä näistä asioista itse! Tärkeän aiheen olet valinnut opinytetyöksi myös, tähän liittyen. Vakiintuneet käytännöt /rakenteet on haastavia, mutta juuri tuo, että tuo vaan asioita esille, niin pikku hiljaa aivan varmasti vie asioita oikeaan suuntaan ja eteenpäin. T. Marjo-Sisko
VastaaPoistaHyvä kirjoitus! Ja informatiivinen. En ollut perillä näistä asioista itse! Tärkeän aiheen olet valinnut opinytetyöksi myös, tähän liittyen. Vakiintuneet käytännöt /rakenteet on haastavia, mutta juuri tuo, että tuo vaan asioita esille, niin pikku hiljaa aivan varmasti vie asioita oikeaan suuntaan ja eteenpäin. T. Marjo-Sisko
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Marjo-Sisko!
VastaaPoistaTäytyy täsmentää, ettei tekstistä synny väärää käsitystä Kuvasto ry:n oikeuksien valvonnasta, koska siihen ei kuulu taiteen välitystoiminta, se on taiteiijan vastuulla.
Suomen Taiteilijaseuralta saa kyllä ohjeita ja lakineuvontaa sopimuksiin liittyen.
Kuvasto vastaa tekijönoikeuksista, kuten jälleenmyyntikorvauksista, kuvajulkaisukorvauksista ja tekijänoikeuskorvausiin kuuluvasta näyttelykorvauksesta. Johanna