Sinut on peruutettu!

Sosiaalinen media muokkaa keskusteluilmapiiriä

Internetin ja sosiaalisen median myötä kulttuurinen keskusteluilmapiiri on muuttunut. Muutos on jatkuvaa ja myös hyvin nopeaa. Teknologian mahdollistaessa välittömän tiedonjakamisen, voidaan mille tahansa asioille saada vaivattomasti julkisuutta. Myös reaktiot ovat nopeita ja siksi usein jopa harkitsemattomia. Teos lytätään, ennen kuin sen merkitystä on ehditty ymmärtämään. Tai ennen kuin sitä on edes nähty. Se miten uudenlaiseen keskusteluun tai kommentointiin osallistutaan, vaatii vielä opettelua.

Huolestuttavaa keskustelukulttuurin kehityksessä on se, että väärässä paikassa sanottu sana tai puolihuolimaton lause voidaan yhtäkkiä levittää suuren yleisön eteen. Asiayhteydestään irrotettu kommentti saa äkkiä uuden merkityksen ja kommentoija välittömän tuomion. Raivostunut yleisö voi kertaantua valtavaksi ihmismassaksi, joka vyöryttää vihansa yhden tahon suuntaan. Pahimmillaan se taho on yksittäinen ihminen, jolle tilanne voi olla kestämätön.

Jos miettii asiaa omalta kohdaltaan, niin harva meistä on koko oman historiansa aikana onnistunut aina lausumaan ääneen ainoastaan harkittuja asioita tai kyennyt onnistumaan kaikissa toimissaan niin mallikkaasti, ettei minkäänlaisia virheitä ole päässyt sattumaan tai kukaan niistä huomauttamaan. Silti jostain syystä sosiaalisessa mediassa ollaan valmiita julkisesti lynkkaamaan mihin tahansa kömmähdykseen, harkitsemattomaan tekoon tai tyhmyyteen syyllistynyt henkilö.

Cancel-kulttuuri

Ihmisen sosiaalista asemaa tai statusta voidaan julkisesti vahingoittaa tai horjuttaa jo yhdenkin väärän kommentin tai ajattelemattoman vitsin vuoksi. Jostain syystä julkinen häpäisy on muodissa ja siitä kärsii eniten demokraattinen, avoin keskustelu. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta on huolestuttavaa, jos asioihin ei uskalleta enää ottaa kantaa, kun rakentavan vuoropuhelun sijaan jaellaan tuomioita ja vainotaan ihmisiä.

Cancel-kulttuurissa mikä tahansa julkisesti sanottu asia voidaan vuosia myöhemmin vielä tonkia esiin ja käyttää kyseisen kommentoijan tuhoamiseen. Vanha twiitti tai päivitys somessa voi johtaa jopa työpaikan menettämiseen tai koko uran tuhoutumiseen. Julkisuudessa esillä olevia henkilöitä nostetaan tikunnokkaan yhden lausahduksen, jopa vääränlaisen vaatteen vuoksi ja ihmisiltä vaaditaan kokonaisvaltaista virheettömyyttä ollakseen kelvollisia.

Cancel-kulttuurin kohdalla tosin kyse on muustakin kuin pelkästä ikävästä kommentoinnista tai julkisesta loukkaamisesta. Henkilö pyritään sulkemaan kokonaan ulkopuolelle; Voidaan puhua potkujen vaatimisesta, kampanjoinnista seminaarissa esiintyvää asiantuntijaa vastaan, vierailevan luennoitsijan estämisestä adressin avulla, virasta erottamisen vaatimisesta tai julkisesta protestista. Miksi? Koska kolmekymmentä vuotta aiemmin hän teki jotain, mikä ei ollut kaikkien mieleen ja nyt hän ei ole kelvollinen pitämään luentoa tai esiintymään tapahtumassa muiden, täydellisten ihmisten kanssa.

Internetin aikakaudella minuutin aikana tapahtunut harkitsematon teko tai tyhmyys voi tallentua pysyvästi ja levitä ympäriinsä. Asiayhteydestään irrotettu sana tai lause, jopa vuosikausia vanha teko siirrettynä nykykontekstiin voi saada aikaiseksi julkisen häpäisyn ja loppuelämän leiman, jolla pyritään pysyvästi viemään henkilöltä saavutettu sosiaalinen asema.

Jos ajatellaan Cancel-kulttuuria suomalaisesta näkökulmasta, on ilmiön perusteita vaikea ymmärtää. Oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen maailmaan pyrittäessä ollaan itse valmiita lynkkaamaan tai tuhoamaan jokin taho jopa yhden teon tai tapahtuman jälkeen. Sataprosenttisen täydellisyyden odottaminen muilta ei tunnu oikeutetulta ja kohtuutonta on se, että ihmistä tai asiaa ei pystytä arvioimaan kokonaisuutena. Kokonaisuutena, jossa on sekä hyvää, että huonoa. Ihmiselle pitäisi antaa mahdollisuus kehittyä yksilönä, oppia teoistaan ja muuttaa ajattelutapaansa. Uudenlaisen suvaitsemattomuuden aikakaudella tuomiot ovat elinikäisiä.

Kun omaa osallistumista julkiseen keskusteluun esimerkiksi jollain taiteenmuodolla joudutaan puntaroimaan seuraavien vuosikymmenten valossa, on todennäköistä, että mistä tahansa tärkeästäkin aiheesta ei uskalleta enää yhtä vapaasti kirjoittaa tai tehdä vaikka kuvataidetta.

Yksittäisen henkilön kohdalla tällaisen maalittamisen kohteeksi joutuminen voi olla kohtalokasta, sillä mahdollisuudet paikata aiheutunutta haittaa ovat vähäiset ja vaikutus voi olla taloudellisesti merkittävä. Luennoitsija, jolla on hyviä ajatuksia niiden huonojen lisäksi, voi antaa paljonkin ajattelemisen aihetta ja näin rikastuttaa keskustelua.

- Katriina Lappalainen, Kulttuurituotannon YAMK-opiskelija

Lähteet

BBC 2020. Zoe Thomasin artikkeli: “What is the cost of cancel culture?”. BBC News 8.10.2020.

https://www.bbc.com/news/business-54374824/

 

CBS 2020. Christopher Briton artikkeli: “Cancel culture seems to have started as an internet joke. Now it’s anything but”. CBS News 19.8.2020.

https://www.cbsnews.com/news/cancel-culture-internet-joke-anything-but/

 

Iltalehti 2020. Sanna Ukkolan kolumni: ”Yksi virhe menneisyydessä voi johtaa potkuihin – ja se on tiedostavien hyvisten vika” Iltalehti 20.8.2020.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f432494c-aefa-4880-a28b-dd7b044d33a2/ 

 

NY Times 2020. Ross Douthatin kolumni: “10 Theses About Cancel Culture”. The New York Times 14.7.2020.

https://www.nytimes.com/2020/07/14/opinion/cancel-culture-.html/

 

 

MESH 11.11.2020 Culture, Future, Technology - mietteitä moninaisuudesta

Järjestimme Kulttuurituottaja YAMK -opiskelijoiden kanssa MESH - Culture, Future, Technology seminaarin keskiviikkona 11.11.2020, joka streamattiin HAM:n tiloista. Kiitos yhdelle ryhmäläisellemme HAM:n tilan hankkimisesta. Kutsuimme mukaan eri alojen asiantuntijoita pitämään puheenvuoroja ja työpajoja, myös kulttuurialan ulkopuolelta.

Tavoitteena oli järjestää verkostoitumistapahtuma eri alan osaajille ja luoda tila, jossa asiantuntijat voivat kohdata, ja tavata myös ehkä täysin uusia osaajia, joita ei muuten omassa työelämässä tai verkostoissaan helposti kohtaisi. Pelillisyys johdatteli yläteemana ja monialaisuus johtaa usein innovaatioihin. COVID-19 teki kuitenkin osansa, ja toteutimme virtuaalisen verkostoitumistapahtuman, ilman osallistujien live-kontakteja tai HAM:n taidekierrosta. Tapahtuma yhdisti kuitenkin päivän aikana kulttuurialan, tieteen ja teknologian ammmattilaisia keskustelemaan ja ideoimaan yhteistä tulevaisuutta ja viimeistään paneelikeskustelussa lähti sokka irti.

Mutta miksi kirjoitan MESH:istä? En tällä kertaa sen takia, että kertoisin, miten hyvin päivä sujui ulospäin h-hetkellä kaikesta huolimatta tai reflektoida kehityskohtia yksityiskohtaisemmin, ne käydään läpi vielä sisäisessä palautesessiossa joulukuussa. Haluaisin kuitenkin reflektoida yhtä asiaa tuotannon suhteen, kokonaisuuden kannalta ja myös tulevaisuutta ajatellen sekä ylipäänsä asiantuntijaseminaarin järjestämistä koskien Suomessa vuonna 2020. Tässä ensin MESH 2020 ohjelma muistin virkistämiseksi, olin osana sisältö-tiimiä:

9.50-10.00 Tapahtuman avaus
Katri Kaalikoski (koulutuspäällikkö, Humanistinen Ammattikorkeakoulu) 

10.00-10.25 Future – a land to be explored, and a land to be built
Otto Tähkäpää (Lasten ja nuorten säätiön tulevaisuusasiantuntija & Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja) 

10.30-10.50 Art for Landscapes
Bek Berger (Artist and Artistic Director of the New Theatre Institute of Latvia) 

10.55-11.20 Game industry in Finland – thoughts about the future
KooPee Hiltunen (Director, Neogames Finland Association) 

11.25-11.50 Elokuva- ja TV-alan tulevaisuuden näkymät
Riku Riihilahti (Head of Sales, Yellow Film & TV Oy) 

11.50-12.50 Lounastauko    

13.00-15.05 Työpajat  

Valitse ilmoittautumisen yhteydessä ne työpajat, joihin haluat osallistua. Kolme työpajaa käynnistyy klo 13, kaksi klo 14. Osa työpajoista järjestetään suomeksi, osa englanniksi 

• 13.00-14.00 Organisational practice, symbolism & imagination 
  Marcin Poprawski (HUMAK lecturer, PhD)
  Työpaja pidetään englanniksi, kesto 60 min 
• 13.00-14.00  Norms and games – present and possible future 
  Malin Gustavsson (CEO, Ekvalita) & Jana Pejoska (Researcher CICERO Learning research group, University of Helsinki) 
  Työpaja pidetään englanniksi, kesto 60 min 
• 13.00-14.30 You are live – Switcher Studio 
  Kari Keuru (Projektipäällikkö Virtalähde -digitaalisessa tapahtumatuotannossa, projektipäällikkö ja lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu)
  Työpaja pidetään englanniksi, kesto 90 min 

• 14.05-15.05 How to use Diversity & Inclusion as a tool to grow and innovate?
  Priyanka Banerjee (Diversity & Inclusion Coach, Co-founder BusinessWiz Oy)Työpaja pidetään englanniksi, kesto 60 min
• 14.05-15.05 Tulevaisuuden ennakointi kulttuuriorganisaatioiden strategiatyössä 
  Pasi Toivanen (FM, Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtori)
  Työpaja pidetään suomeksi, kesto 60 min 

15.05-15.10 Tauko 

15.10-15.30 Art – Radical transition strategy
Antti Majava (taiteilija, väitöskirjatutkija, BIOS-tutkimusyksikkö, Mustarinda-seura) 

15.35-16.35 Paneelikeskustelu MESH – Culture, Future, Technology
Paneelikeskustelu käydään englanniksi ja sen vetää Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori Marcin Poprawski. Panelisteina Otto Tähkäpää, Bek Berger, Riku Riihilahti, Antti Majava ja Priyanka Banerjee.

Ohjelmaan liittyen reflektoin tapahtuman moninaisuutta tässä blogissa.

Markkinoin tapahtumaa omalla Facebook -sivulla marraskuun alussa ja sain kommentin, josta en kuitenkaan ollut yllättynyt:

”Miltei all male panel ja niin valkoinen. Miten en jaksa enää edes yllättyä? Kuuluvatko kulttuuri, tulevaisuus ja teknologia vain tietylle ihmisryhmälle?”

Tämä lause saattaa nyt triggeröidä sinua lukijana, jos olet esimeriksi juuri valkoinen. Tai sitten saatat vain ohittaa kommentin, koska some-kommentointi tulee nyt ylipäänsä korvista ja on kiire ja töitäkin tehtävänä. Tai ajatella, että no, olihan meillä onneksi kuitenkin naisiakin puhumassa (key note, paneeli ja työpajoissa), kahdessa työpajassa käsiteltiin juuri moninaisuuden teemaa, tai että no, jokaisella nyt on oikeus mielipiteeseensä. Seminaari oli myös ”vain” osa opintoja. Tai sitten miettiä, että niin aivan totta.. Jokaisella julkisella tapahtumajärjestäjllä on vastuu ottaa tuotannossa huomioon tasa-arvo ja yhteiskunnan moninaisuus. Ei saisi enää tulla lipsahduksia, koska julkisen tapahtuman markkinoinnissa nämä asiat tuleva kirkkaana esille ja kertovat sen tekijöistä.

Jos tuntuu vaikealta ylipäänsä hahmottaa aihepiiri, että mistä kaikesta oikein on kyse, niin esimerkiksi Kulttuuria Kaikille -sivuilta löytyy paljon materiaalia, esimerkiksi http://www.kulttuuriakaikille.fi/moninaisuus_kuinka_edistaa_moninaisuuden_huomioimista

En halua ottaa besservisserin roolia tai paasata asioista, koska ensinnäkään minulla ei ole siihen oikeutta ja rehellisesti sanoen tuntuu myös hieman tukalalta kirjoittaakaan tästä aiheesta. Mutta jotenkin haluaisin tuoda nämä reflektoimani asiat esille, koska koen, että se on tärkeää. Itsekin harjoittelen aiheen huomoimista paremmin joka päivä ja tiedän toimintani vajavaisuuden monessa kohtaa, olen ko. teeman kanssa tekemisissä Humakin ulkopuolella ja seuraan myös yhteiskunnan keskustelua aiheesta. Tutkin aihetta myös tulevassa opinnäytetyössäni. Kuitenkin jo se, että tiedostaa, on askel eteenpäin. Sekin on hyvä tiedostaa.

Nämä ovat myös haastavia asioita, ihan lähtöisin siitä, kuka puhuu ja kenenkin äänellä. Huomioitavaa on kuitenkin mielestäni, että tämäkin on enemmistön etuoikeus, enemmistö voi puhua moninaisuusasioista helposti sen enempää niitä kohtaamatta arjessaan, ihmetellä, ottaa kantaa, ”auttaa” ja pohtia, mutta vähemmistöön kuuluvat elävät ko. asiaa ja rakenteellista syrjintää läpi joka päivä (ehkä nimi on ei-kantasuomalainen, ulkonäkö ”maahanmuuttaja” ja on vaikeampaa saada töitä ylipäänsä tai asuntoa, ehkä äidinkieli ei ole suomi ja esim. taiteen avustukset tai vaikka viranomaisohjeet eivät saavuta ko. vähemmistökielen edustajaa, ehkä jo kouluajoista lähtien ei ole kannustettu esim. taiteen alalle lainkaan, koska se kuuluu vain toisille ja itselle lähihoitajan tai bussikuskin ura olisi suositeltu, ehkä henkilöllä on fyysisesti jokin vamma, jota yhteiskunta ei osaa ottaa huomioon, esimerkiksi vanhan rakennuksen teatterin backstagelle on hankala mennä ja löytyy vain pieni saniteettitila. Ehkä kyseessä on moniperustaista syrjintää, useampaan eri vähemmistöryhmään kuuluvalla). Ehkä saat kiinni, mitä ajan takaa? 

Kulttuurituottaja vuonna 2020 voi kantaa oman vastuun moninaisuuden huomioimisessa - teoilla. Miten luoda moninaista representaatiota yhteiskunnan näkyvissä toimijoissa?

Olin itse samaa mieltä saamani kommentin kirjoittajan kanssa. Laitoin hänelle yksityisviestin ja keskustelimme asian läpi. Hän pyysi myös vastuullisen opettajani sähköpostiosoitteen. En tiedä laittoiko hän koskaan viestiä Humakiin, mutta sanoi, että voisi laittaa. Kerroin hänelle, että olin yrittänyt tuoda moninaisuus -näkökulmaa enemmän esille ohjelmaan omilla tiedusteluillani, mutta en ollut mm. ajoissa tavoittanut puhujaa Norjan Nordic Black Theatresta, tai tavoittanut Suomesta muutamaa tahoa, mm. Yksittäistapaus/Tuffifilms, ennenkuin osa puhujista oli jo lyöty lukkoon. Toisaalta pitikin myös samalla lyödä puhujat nopeasti lukkoon, koska aikataulu oli tiukka ja etänä työskentely toi omat haasteensa. Kommentin esittäjä sanoi, että häntä itse asiassa riitti jo rauhoittamaan se tieto, että oli yritetty tehdä seminaarista moninaisempi, eli tiedostettu nämä asiat. Kerroin kommentin esittäjälle myös, että koen, että sain muutamasta opiskelijakollegastani reflektointipintaa tälle aiheelle, mutta samalla seminaaria suunniteltaessa tajusin, miten pimennossa moninaisuusasiat ovat kuitenkin vielä usein. Sanon tämän nyt kritisoimatta sen enempää, vain havainnoiden, tarkoituksenani ainoastaan herättää syvemmin aihepiirin äärelle, tai keskustelua, ihan jokapäiväiseen kulttuurituottajan työhön.

Useamman MESH:n 2020 suunnittelijoista sekä kulttuurialan toimijoista ylipäänsä pitäisi ottaa nämä asiat vakavammin, ja luonnollisesti, huomioon, aina kun voi. Myös jo avauspuheenvuorossa olisi mielestäni voinut painokkaammin mainita jotain diversiteetin tuoman potentiaalin ja mahdollisuuksien hyödyntämisestä kulttuurituotannonkin alalla. Keskustelu on kuitenkin ollut myös globaalia tähän liittyen.

Se, että moninaisuusasioita ei joudu miettimään itse joka päivä, kertoo etuoikeudesta, joka olisi hyvä tiedostaa.

Keskustelumme jatkui, ja kommentin esille tuoja sanoi, että oli laittanut aiemmin Design Foundation, Suomen Muotoilusäätiö 10-vuotta juhlasaminaarin ohjelmasta palautetta, ja sen palautteen jälkeen ohjelma oli muutettu monimuotoisemmaksi.  Ajattelin, että hienoa, ja samalla mietin, että jos hän ottaa yhteyttä Humakiin ja MESH -ohjelma tehtäisiin vielä uusiksi, se aiheuttaisi lisätöitä sekä MESH -ryhmälle että itselle sen mukana, mitä minulla ei siinä vaiheessa enää ollut. Ristiriitaista. Samalla tajusin, että miksi en vain ajanut näitä asioita vieläkin vahvemmin esille heti alussa ja suunnittelupalavereissa, mutta samalla ymmärsin, että en voi yksin kaikkeen vaikuttaa ja vuoden 2020 MESH on ko. vuosikurssin osaamisen näyte tapahtumanjärjestämisestä, jossa olen mukana yhtenä tekijänä. Uskon, että tämä on myös monen organisaation haaste. Vaikka tietämystä ja osaamista on, miten lähteä yksin painokkaammin viemään moninaisuus -asioita eteenpäin, jos enemmistö ei vielä ajattele asioita joka päiväisissä valinnoissaan. Silti pitäisi viedä.

Sain myös toisen kommentin yhdeltä opiskelijakollegaltani ohjelmaa suunniteltaessa, että ”rasismi ja moninaisuus ovat olleet niin paljon esillä viime aikoina, että eikö se ole jo aika kulunut aihe”. Jäin miettimään, että kuulinko oikein ja voiko joku oikeasti ajatella noin. Vaikka MESHissä olisi ollut yksi puheenvuoro omistettuna ainoastaan moninaisuus -teemalle, se olisi toiminut tässä ajankuvassa täydellisesti, ja kertonut vastuullisista tapahtumanjärjestäjistä. Sen sijaan, että aiheesta kuitenkaan kerrottaisiin varsinaisessa puheenvuorossa, ajatuksena oli alusta alkaen, että moninaisuus -näkökulma rakennettaisiin sisälle ohjelmaan puhujien sekä sen kautta, ketä kutsutaan mukaan osallistumaan. Niin sen niin kuin kuuluisi mennä, palatakseni yllä lainaamaani ensimmäiseen kommenttiin.

Oli myös tärkeää saada jotenkin mukaan ympäristöasiat, ja lähdin selvittelmään myös tätä teemaa. Ympäristöasioihin liittyen sain vinkin tutkija Antti Majavasta puhujana Bios-tutkimusyksiköstä ja hän oli hyvä vaihtoehto viimeiseksi puhujaksi, koska planeetan asioista on myös pakko puhua vuonna 2020.

Ajattelin ja ajattelen, kuten ensimmäisen palaute-kommentin esittäjä, että meillä olisi ollut hyvä tilaisuus kulttuurialan toimijoina ottaa kantaa yhteiskunnan moninaisuus -asioihin jykevämmin julkisessa seminaarissa, asiantuntijuuden sisällä. Varsinkin, kun tehdään oppilaitoksen nimissä tapahtumaa kulttuurialalle, representaatioilla on todellista merkitystä. Se on myös oman etuoikeuden tunnistamista, että miettii näitä asioita. Sain onneksi mukaan moninaisuusasiantuntija, konsultti Priyanka Banerjeen, joka tuli pitämään työpajan moninaisuuden ja inkluusion eduista työelämässä ja Ekvalitan, jonka toiminnanjohtaja Malin Gustavsson kertoi, että he voivat vetää herättelevän työpajan yliopistolla toimivan tutkija Jana Pejoskan kanssa esimerkiksi juuri stereotypioista, ja etuoikeuksista, mitkä ovat läsnä myös pelillisyydessä. Kysyin myös Priyankalta hänen mahdollisuuttaan osallistua paneeliin livenä ja hankin hänelle tilan työpajan pitämiselle läheltä HAM:ia, jotta ehdin saattaa hänet ajoissa paneelikeskusteluun mukaan. Jos en olisi tehnyt tätä, olisin henkilökohtaisesti kokenut, että epäonnistuin. Silloin paneelikeskustelu olisi ollut lähes all male panel ja täysin valkoinen. Toisaalta koin myös, rehellisesti sanoen, että en voinut henkilökohtaisesti markkinoida seminaaria täysillä omissa kanavissani, koska en onnistunut luomaan siihen monimuotoisempaa ohjelmaa.

Onneksi saimme seminaariin safe place -ohjeet mukaan, mikä oli todella hieno juttu. Myös tällaisilla pienillä teoilla voi näyttää ulospäin, että on tietoinen asioista ja vallitsevasta yhteiskunnankin keskustelusta. Selvitimme työryhmässä myös tallenteen tekstitys -mahdollisuutta ja tulkkausta jo itse seminaariin. Budjetti tuli kuitenkin vastaan. Ainakin yksi puhujista kertoi oma-aloitteisesti oman vuoronsa alussa, minkä näköinen hän on ja mitä hänellä on päällään, jos seuraamassa oli näkövammaisia osallistuja. Hieno ja asiantunteva aloite! MESH:in nettisivut olivat myös suomen lisäksi englanniksi ja tapahtuman juontaja ryhmästämme juonsi myös hienosti englanniksi. Paneelin vetäjä kaipaili markkinointimateriaalia englanniksi matkan varrella, joten tähän kannattanee kiinnittää jatkossa enemmän huomiota, että on tarpeeksi aikaa kääntää ja tarpeeksi tekijöitä. Englanti on vain yksi kieli, mutta jostain voi aloittaa. 

Oikeastaan nyt tuntuu vaikealta edes summata yhteen blogikirjoitukseen tätä laajaa aihetta, enkä varmaankaan ottanut edes kaikkea aiheeseen liittyvää huomioon, mutta kyse on etuoikeuksista, tiedostamisesta, rakenteellisesta syrjinnästä ja rasismista ja asioille jotain tekemisestä. Jokainen voi ainakin aloittaa tiedon hausta ja asian pohdinnalla siitä, miten itse voi omassa työssään moninaisuus -asioihin vaikuttaa, tai tuoda aihetta esiin. Jokainen voi. Se on myös jokaisen etuoikeutetun velvollisuus. Tästä aiheesta oli myös todella vaikea kirjoittaa, mutta halusin sen tehdä. Toivon, että tämä kirjoitus herättää kuitenkin enemmän positiivisia ahaa-ajatuksia, vaikka onkin haastava aihe, ensi kerralla sitten nämä asiat vain alusta asti enemmän huomioon MESH 2021 suunnitteluryhmälle – toivottavasti myös ilman COVID-19 maustetta! 

--Marjo-Sisko Lindstedt (Kulttuurituottaja, Humak, YAMK)

Photo: From keynote speech by Yacine Samb, Growth Marketing Manager and Diversity, Equity & Inclusion, Google, Northern Europe. Webinar on technology and innovation for gender equality, organised by Ministry of Foreign Affairs in Finland and Generation Equality Forum, 24.11.2020.

LÄHTEET:

Yhteiskunnan keskustelu

Kulttuuria Kaikille tietopankki: 
http://www.kulttuuriakaikille.fi/moninaisuus_kuinka_edistaa_moninaisuuden_huomioimista

MESH 11.11.2020 ohjelma ja työpajojen ohjelma:
http://mesh.humak.fi/tyopajat/ 

Webinar on technology and innovation for gender equality, organised by Ministry of Foreign Affairs in Finland and Generation Equality Forum, 24.11.2020.

Joutilaisuudesta ja sen semmoisesta

Kirjojen lukeminen on jäänyt pitkäksi aikaa. Syytin hektistä elämää, lapsia, vanhuksia, työkiireitä ja kaikesta siitä seurannutta väsymystä, joka laittaa antautumaan suoratoistopalvelujen helppoon viihteeseen sen sijaan, että olisi tarttunut vaikka kirjaan. Jatkuvasti ilmestyvät kiinnostavat kirjauutuudet ja ajatus niiden lukemisesta on seurannut koko ajan takaraivossa kuitenkin ja odottanut hetkeä lukuinnon palaamiselle. Kirjaan sukeltaminen ja sitä myöten saavutetun rentouden tunteen haluan takaisin, sen sijaan että jatkuvasti turrutan oman ytimeni äänen viihteen kohinaan.

Joka torstai-ilta seuraamme mieheni kanssa englantilaisen kirjailijan ja päätoimittajan Tom Hodgkinson luoman Idlerin “pubi-iltaa” Zoomin kautta. Idler on aikakauslehti, joka on rakentunut joutilaisuuden konseptin ympärille. Siinä kiinnitetään huomio yksinkertaiseen, joutilaaseen elämään, eikä itsen sisintä yritetä peittää touhukkuudella. Idler kääntyykin suomen kielellä kuvaavasti joutomieheksi, laiskimukseksi tai sohvaperunaksi. 

Joka viikko Idleriin osallistuu “idlaajia” ympäri maailmaa ja Tom ja hänen vaimonsa Victoria Hull jututtavat viikoittain vaihtuvaa vierasta, sekä vakiokasvoja. Vieraat ovat esim. näyttelijöitä, kirjailijoita, psykologeja tai vaikka mehiläisten kasvattajia. Keskustelun teema on aina, ainakin löyhästi, nykypäivän tehokkuusajattelun vastaisesti joutilaisuus ja huomion kiinnittäminen ympäröivään maailmaan, pieniin asioihin ja niistä nauttimiseen. Lopuksi on mahdollisuus esittää kysymyksiä vieraille tai isännille ja yksi elämäni huippuhetkiä onkin ehdottomasti lyhyt keskustelu Smack the Pony -näyttelijä Sally Phillipsin kanssa hänen kiinnostuksestaan Suomea kohtaan. 

Eilistä Idleria seurasin vain ohimennen sivusta (koska seurasin samalla viihdeohjelmaa tv:sta…). Vieraana oli englantilainen psykologi ja kirjailija Claudia Hammond, joka on palkittu tv- ja radiotoimittaja, kirjailija, psykologi ja luennoitsija. Hän jakaa työssään tapoja, miten erilaisista psykologisista ja lääketieteellisistä tutkimuksista saatu tieto voi auttaa jokapäiväisessä elämässä, konkreettisesti. Uusimmassa kirjassaan, The Art of Rest, hän kertoo englantilaisesta, hyviä rentoutumis- ja lepokeinoja kartoittaneesta kyselytutkimuksesta. Ainakaan itselleni testin tulos ei ollut suuri yllätys, kun lukeminen rankattiin parhaaksi keinoksi rentoutua. 

Olen ihastunut ajatukseen joutilaisuudesta. Se sotii vahvasti vastaan sitä sisään rakennettua tehokkuusajattelun ääntä, joka vaatii nostamaan hanurin ylös penkistä ja käärimään hihat. Miksi? Eikö vähemmälläkin pärjää ja eikö makaaminen ja vaikka se lukeminen juurikin edesauta hyvinvointia ja pidä mielen virkeänä? Kyllä, ainakin jos Tom Hodgkinsonilta kysytään. Hänen ja Matthew De Abaituan toimittaman Matkaopas joutilaisuuteen -kirjan takakannessa kerrotaan "maailmankirjallisuuden klassikoista löytyvän erilaisia näkemyksiä laiskottelun tärkeydestä ja työnteon turhuudesta," kuten tämä ote James Hiltonin teoksesta Lost Horizon vuodelta 1933:

“Eikö maailmassa olekin nykyisin liikaa kiirettä ja eikö oisi parempi, jos lorvailijoita olisi enemmän?”

 

Tom Hodgkinson ja hänen filosofiansa on tullut tutuksi minulle kirjoistaan Joutilaisuuden ylistys, Joutilaita iloja, Joutilaat vanhemmat, Vapauden ylistys, Matkaopas joutilaisuuteen ja Business for Bohemians. Suosittelen lämpimästi tutustumaan!

Meillä on kaikkea henkemme pitimiksi, olkaamme siis välillä jouten!

Riikka

Jk. Jos minä olen ihastunut ajatukseen joutilaisuudesta, niin on myös mieheni. Hän oli järjestänyt viime huhtikuuksi Tom Hodgkinsonin vierailulle kotikaupunkiimme Lappeenrantaan, mutta kaikki tietävätkin mitä viime keväänä tapahtui, tai ei tapahtunut. Ehkä vielä jonain päivänä saamme kuitenkin kuulla joutilaisuuden sanansaattajaa livenä kotimaassamme!

Lähteet:

https://www.idler.co.uk/

https://claudiahammond.com/

Tom Hodgkinson & Matthew De Abaitua: Matkaopas joutilaisuuteen

KOTIKAUPUNKIA KEHITTÄMÄSSÄ

Hämeensilta marraskuun sumussa 2020.

 

 

Olen ollut tamperelainen yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan kaupunki on kehittynyt valtavasti edukseen: puistot kaunistuneet, kevyen liikenteen väylät parantuneet, kiinteistöt siistiytyneet kauttaaltaan läpi keskustan ja ohikin. Ja yhä vaan kohenee.

        Tampereen väestökasvu on hipoo jo 4000 asukasta kuluvalle vuodelle. Kaupunki panostaa kaupunginosiinsa ja liikenteensä kehittämiseen. Lähiöiden tasa-arvoisuutta parannetaan eriytymisen ehkäisemikseksi. Rantatunneli ohjaa läpiajoliikenteen pois keskustan kapeikoista ja odotettu raitiotie vähentää lisää liikennettä siirtäen bussilinjoja syöttöreiteille ja kieltäen yksityisautoilun Hämeenkadulla. Samalla esiin pääsee taide.

        Nuorena kuvataiteilijana koin Tampereen lähestyttävämpänä ja parempia etuja tarjoavana kuin Helsinki, vakava vaihtoehto, oli. Asumisen ja työhuoneitten hintataso on täällä edelleen huokeampi kuin pääkaupungissa. Minulle Tampere on tarjonnut myös läheisen taiteilijayhteisön ja paljon työmahdollisuuksia. Nyt työtilaisuuksia on vielä entistä enemmän, kun kaupunki satsaa julkisen taiteen tuottamiseen.

        Olen päässyt kehittämistyöhön mukaan. Aloitin elokuussa Tampereen Julkisen taiteen ohjausryhmän, Jury:n, kuvataiteilijajäsenenä. Tampereen Taiteilijaseura esitti minut tehtävään edeltäjäni Vesa Varrelan jättäytyessä pois. Olen nyt yhtenä jäsenenä Jury:ssä päättämässä kaupungin julkisten teosten hankinnoista niin lähiöihin, uudisrakennuksiin kuin ratikan reiteille. Olen nöyränä luottamuksesta ja innokkaana oppimaan uutta ja vielä jännittyneenäkin siitä, mitä kaikkea uutta on mahdollista tulla. Kokous toisensa jälkeen on avannut tehtävän laajuutta.

       Tampereen kaupungin julkisen taiteen ohjausryhmän toiminnasta päätettiin vuonna
2016. Juryn tehtävä on olla asiantuntijana kaupunginhallituksen ja Kaupunkikuvatoimikunnan päätöksenteossa ja esittää taideohjelma ja taiteen paikka kaavasuunnitelmiin. Ohjausryhmä valitsee myös taiteilijoita toteuttamaan teoksia ja vastuuhenkilöitä toteuttamaan taidehankkeita sekä päättää järjestettävistä taidekilpailuista. Hankittavat teokset tulevat Tampereen taidemuseon huoltovastuulle ja ohjausryhmä pyrkii huolehtimaan kaupungin budjettiin myös huoltovarojen varauksesta.

       Jury:n nimeää kaupungin pormestari. Ohjausryhmässä on Sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, Lautakunnan kulttuuriasioista vastaava valmistelija, edustajat Tampereen Tilakeskukselta, Kaupunki- ja infrasuunnittelusta, Tampereen taiteilijaseurasta, Tampereen taidemuseosta, Sara Hildénin taidemuseosta ja Sosiaali- ja terveyspalveluista. Julkisen taiteen ohjausryhmän kautta Tampereen kaupunki on saanut arvovaltaisen toimijan kuvataiteen puolustamiseen, kuvataiteilijoiden työllistämiseen ja kuvataiteen saavutettavampaan esittämiseen.

        Kun kaupunki satsaa, niin tekevät myös yksityiset. Julkisen taiteen noustessa keskusteluun on myös taloyhtiöissä herännyt kiinnostusta kohentaa asumismiljöötä taidehankinnoilla. On yhä enemmmän rakennusyhtiöitä, jotka ilman rakennuskaavan taideasetustakin tuottavat teoksia asuintaloihin rakenushankkeissaan. Tällä työmaalla riittää töitä myös tuottajille, taidekoordinaattoreille, jotka laajasti ymmärtävät taiteen mahdollisuuksia, sopimuskäytäntöjä, rakennushankkeitten vaatimuksia ja hallitsevat monet aikataulut.

        Kaupungin kehityksen varjopuoli on asumisen- ja työtilakulujen nousu. Taiteilijakuntaa hakeutuu nyt naapurikuntiin, kun työtilakeskittymien tehdasalueet muuttuvat loft-asunnoiksi ja toimitiloiksi. Koskenrannan Finlayson oli vielä 90-luvulla työhuonekeskittymä, mutta enää siellä pärjäävät vain kaupalliset toimijat kun kiinteistöt on remontoitu toimitiloiksi. 20 taiteentekijää muutti keväällä Pyynikin Trikoolta Nokialle avattuun Nansotalon työtilakeskittymään. Onkiniemen Trikoo Särkänniemen kupeessa kumisee paikoin tyhjyyttään, koska tilankäytölle ei saada rahoitusta kaupungilta, vaan siellä odotetaan halukasta rahoittajaa. Kaupunki on kuitenkin nyt viimein päättänyt vastata työtilaongelmaan selvittämällä perusteellisesti, millaisia tiloja kulttuurialan väki tarvitsee. Kysely on parhaillaan käynnissä.

        Samaan aikaan taidehankkeet etenevät. Työtilaisuuksia tulee hakuun: lähiöiden kaavoituksien tarpeita selvitellään ja ratikan kakkosvaihekin pääsee käynnistymään. Nyt tamperelaiset kuvataiteilijat kilpailevat myös aikaa vastaan. Toivottavasti kulttuuriväen tilaongelmista päästään pian, jottei työnteko pahasti keskeydy. Halu Euroopan Kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026 on potkaissut vauhtia Tampereen kaupungin ratkaisuhakuun. Pitkään tilaratkaisuja toivoneet taidekentän toimijat odottavat nyt nopeita päätöksiä edukseen. Kun töitäkin on tarjolla.

 

 

Linkit:

Tampereen kaupungin julkisen taiteen periaatteet

Tampereen raitiotientaiteen yleissuunnitelma, Frei Zimmer 2017, pdf

Ratikan taide

Tampereen kaupunkiseudun väestönkasvu

 

 

            Blogi: Kyläyhteisön herääminen/ Anna Luttinen

Olipa kerran pieni kylä.

Kylä oli rakennettu suuren järven rannalle ja keskeltä tuota kylää, kohosi pitkä piippu. Se oli sahan piippu ja saha oli kylän sydän. Kun sahan pilli aamulla soi, perheen vanhemmat lähtivät töihin, lapset kylän kouluun ja isovanhemmat puuhastelivat mitä milloinkin, voimiensa mukaan.

Kylässä oli sahan omistajan rakennuttamat koulu, neuvola, urheilukenttä, seuraintalo ja muutama kauppa. Oli kyläpoliisi, joka pyöräillen kierteli kylässä varmistamassa, ettei mitään pahempia konnuuksia tehty. Naapurien luona käytiin vaihtamassa kuulumisia ilman sen kummempia sopimisia ja jos jossakin perheessä oli radio, sittemmin mustavalkoinen televisio, sitä seurattiin yhdessä naapureiden kesken. Talkootöitä tehtiin: oli katon korjaamista, heinätöitä tai seuraintalon kunnostamista. Sinne myös mentiin. Olihan se kaikkien hyödyksi eikä yksin tarvinnut selvitä. Työviikon päätteeksi, lauantai-iltaisin, järjestettiin seuraintalolla tanssit. Vaikka elämä oli työteliästä, oli se ihmisten mielestä hyvää. Sen pituinen se

     
                     

Sadussa on sen verran perää, että tuollainen kylä on ollut oikeasti olemassa ja on edelleen! Saimaan rannoilla sijaitseva kylä nimeltä Putikko. Tosiasiassa kylän idyllisyydestä ja elämän harmoniasta en ole voinut kuin arvailla, mutta haluaisin silti uskoa tuohon sadun sanomaan: vaikka maallista mammonaa ei ollutkaan paljon, niin se ei ollut hyvinvoinnin este - tuota todellista hyvinvointia edesauttoi kylän yhteisöllinen toiminta. Ja sitäpaitsi - näin olen kuullut kerrottavan.

Kylän idylliseen elämäntahtiin alkoi kuitenkin kertyä tummanpuhuvia pilviä, sillä 1970-luvun murroksessa kylän saha, joka pyöritti kylän taloudellista elämää, lakkautettiin ja puunjalostusteollisuus siirtyi kunnan toiseen laitaan, Punkasalmelle. Suuri osa ihmisistä siirtyi tekemään töitä Punkasalmelle ja tamä tarkoitti myös muuttamista sinne. Vaikka välimatka ei ollut pitkä nykymittakaavassa, oli se silloin pitkä. Autoa ei siihen aikaan monikaan omistanut. Uusi koulu ja myöhemmin terveyskeskus siirtyivät Punkasalmelle ja kun viimeinenkin elintarvikekauppa lopetti toimintansa kylässä, oli se sen viimeinen niitti. Hyörivä elämän tahti Putikon raitilla alkoi hiipumaan ja kylä alkoi autioitumaan.

  

Eikä siinä kaikki. 80-luvulla tehtiin kuntaan uudet kaavoitukset, joiden tähtäimissä oli muuttaa Putikko mahtavan lomakylpylän takapihaksi. Tämä sai aikaan eloa kylän asukkaisiin. Oli tehtävä jotain! Oli lähdettävä barrikadeille ja järjestettävä mielenosoituksia! Olen kuullut, että osa mielenosoittajista jopa makasi raivaustraktoreiden edessä. Eikä ihmekään: suunnitelmat olivat järjettömiä. Niistä yksi olisi ollut vanhan ja idyllisen Kalliotien muuttaminen seitsemän metriä leveäksi asfaltoiduksi valtatieksi. Tien varrella olevat vanhat sahatyöläisten talot purettaisiin tieltä jotta valtaväylä kohti rantaa olisi avoin. Voin vain kuvitella, millaisen särön itse kylpylärakennus olisi aiheuttanut luonnonkauniiseen rantaviivaan.

Tästä kaikesta olen jälkeenpäin saanut kuulla silloisia nuoria aktivisteja, nyttemmin jo keski-ikäisiä kyläläisiä. Barrikadit olisivat ehkä lopulta kaatuneet, mutta kaikeksi onneksi, alkoi lama. Rahojen loppuminen lopetti kulttuuriperintökohteen tuhoamissuunnitelmat kertaheitolla. (Asioilla näyttää aina olevan kaksi puolta, tässäkin.) Kesti kuitenkin aikansa, ennenkun uusi kaavoitus saatiin aikaiseksi. Se tapahtui vuonna 2016, jolloin mm. itse Kalliotiestä (nykyinen Kyläsepäntie) on tullut suojelukohde niin tien kuin sen varrella olevien rakennusten osalta.

Kaikeksi onneksi, kuin uusien tuulien myötä, tulivat mökkiläiset. He saattoivat olla entisten putikkolaisten jälkeläisiä, yleensä ruuhka-Suomessa asuvia kesälomalaisia. Tai sitten niinkuin minä, kylän ajattomuuden hengestä ihastuneita tulokkaita. Joka tapauksessa, Putikon autioituminen päättyi.

Olen samaa mieltä Aki Asolan kanssa, joka kirjoittaa : ”Vain kansalaisten aktiivinen mukana olo julkisessa päätöksenteossa pitää demokratian elävänä… kansalaiset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita, joten he tuovat päätöksentekoon tietoa ja näkökulmia, jotka muuten jäävät syrjään ja kokonaan huomioitta. Kansalaisten avulla saadaan parempia päätöksiä kuin ilman heitä. Lisäksi osallistumisella julkiseen elämään nähdään olevan ihmiselämää rikastuttava ja kasvattava kokemus.(Ville Ylikahri (toim.), Kuinka maailma muutetaan, s.9, 2007)

Joskus kansalaisaktivismi voi olla ainut keino aloittaa tai pysäyttää jokin muutos. 

 

Mutta mitä kuuluu Putikkoon vuonna 2020?

Helmikuussa perustettu Putikon kyläyhdistys ry on aloittanut toimintansa innostunein mielin. Ensimmäinen kyläkokous veti porukkaa paljon ja tunnelma oli katossa. Puheenvuoroja jaettiin uusille ehdotuksille kylätoiminnan herättelemiseen, ideoita lenteli ja ilmassa oli jälleenrakentamisen tunnelmaa: näyttää siis siltä, että vuorovaikutteinen yhteisö halutaan saada takaisin. Hyvä niin, sillä

juuri tässä ajassa, kun vastakkainasettelua tapahtuu paljon, yhteistoimiminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Se voisi vähentää vaarallista me ja ne -ajattelua. Ajoittain itsekin siihen sortuneena ja siitä säikähtäneenä, (minähän olen suvaitsevainen, olenhan?) mietin, kuinka tältä vastakkainasettelulta välttyisin.

Yksi hyvä keino siihen voisi olla yhteisöllisyys ja sen vahvistaminen. Yksinkertaisuudessaan se voisi olla tutustumista muihin ja kaikenlaisiin ihmisiin esim. yhteisen toiminnan merkeissä.

Putikkoa ajatellen toiminta voisi olla vaikka nurmettuneen urheilukentän kunnostaminen yhteisvoimin. Perennakasvien vaihtopäivät? Popup-kahviloita tyyliin: minä pidän tämän viikon, pidätkö sinä seuraavan? Yhteinen elokuvailtama kesäyössä? Lavatanssit rannalla? Kylän nuorten pitämä kesäkahvila? Kalamaistiaiset notskilla? Mahdollisuuksia on monia. 

 

Itse olen lupautunut tuollaisen pikku lettukahvilan pitäjäksi ensi kesäksi. En pitkäksi aikaa, vain siksi aikaa kun tuntuu hyvältä. Minulle tärkeää on se, että olen mukana muiden kanssa, edes pikkuisen, kylän elävöittämistalkoissa. Loppu hoituu itsestään.