Valkoinen leikkikenttä-kirjoitus Amira Khalifalta on pysäyttävä. Kun Khalifa kysyy puolustaako tai auttaako joku häntä, vai onko hän yksin tehtävässään, tunsin palan kurkussa. Jo kokemus siitä, että on yksin, että ei tule kuulluksi tai huomioiduksi, on karmea. Olen pohtinut kulttuurituottajan roolia yhteiskunnan ajankohtaisten aiheiden ja tapahtumien peilinä, keskustelun avaajana ja tilanteisiin puuttujana. Khalifan kirjoituksesta sain potkua kirjoittaa asiasta: mikä on kulttuurituottajan rooli yhteiskunnan rakenteiden kyseenalaistamisessa, murroksessa, muutoksessa? Tähän kysymykseen ei tule yhden blogipostauksen aikana löytymään vastausta, mutta jos kysymys herättää keskustelua kulttuurialan toimijoissa, ehkä löydämme vastauksia yhdessä etsimällä.
Khalifa kirjoittaa kokemuksistaan suomalaisessa tv- ja elokuvateollisuudessa, ja muun muassa kysyy mistä representaation puute ja eriarvoisuus johtuu. Tämä kysymys voisi hyvin olla osoitettu suoraan kaikille kulttuurikentän tekijöille. Kun mietin tämän hetkistä, kulttuurialan ammattilaisista koostuvaa, kulttuurituottajan maisteriopintojen opiskelija ryhmääni, jään pohtimaan Khalifan sanoja representaation merkityksestä. Kuka päätyy opiskelemaan kulttuurituottamista? Entä kulttuuri, jota tuotamme ja tarinat joita kerromme; mihin pohjaamme valintamme? Kenet kutsumme vierailevaksi taiteilijaksi, asiantuntijaksi? Kenen tarinoille annamme tilaa ja millaista tilaa annamme?
Khalifa on oikeassa painottaessaan kulttuurin tekijöiden vastuuta moninaisemman yhteiskunnan rakentamisessa. Kunnes kulttuurista päättävien ja kulttuuria tuottavien joukko on moninaistunut, jokaisen kulttuurialan toimijan pitäisi tiedostaa se näkymätön valta, joka heidän päätöksissään on. Ainakin osa kulttuurituottajan koulutuksia tarjoavista oppilaitoksista Suomessa määrittelee yhteiskunnallisen vaikuttamisen olevan yksi ammattikorkeakoulusta valmistuvan kulttuurituottajan osaamisala. Tämän perusteella kulttuurituottajilla pitäisi siis olla työkaluja, joilla vaikuttaa. Ehkä enää ei pitäisikään kysyä kuuluuko kulttuurituottajan ottaa kantaa, vaan miten kulttuurituottajana saat ja voit ottaa kantaa, ja miten sen teet.
Vuonna 2020 globaali rasismin vastainen liikehdintä on herättänyt kauan kaivattua keskustelua. Keskellä globaalia pandemiaa nähtiin rakenteellisen rasismin vastaisen liikkeen nousu myös Suomessa. Yhdysvalloista käynnistynyt Black Lives Matter-liike keräsi Helsingissä kesäkuussa 2020 järjestettyyn BLM-liikkeen tukimielenosoitukseen arviolta yli 3000 henkilöä. Termi rakenteellinen rasismi on siirtynyt akatemiasta arkikeskusteluihin. Kuten Khalifakin kirjoittaa, kuuluu yleissivistykseen ymmärtää, mistä oikein on kyse kun keskustellaan ihonväriin liittyvästä eriarvoisuudesta. Ymmärryksen lisäksi tarvitaan tekoja. Ei riitä, että sanomme vastustavamme yhteiskunnan epäkohtia. Tarvitaan arjen tekoja, jotka tukevat muutosta siihen yhteiskuntaan, jossa toivomme elävämme. Komppaan Khalifaa myös siinä, että on kulttuurialan toimijoiden tehtävä luoda ne rakenteet ja mahdollisuudet, johon kaikilla on pääsy. Teoilla pystymme näyttämään, että puolustamme ja autamme rakentamaan moninaisempaa kulttuurialaa. Mitä sinä aiot tehdä tänään, huomenna, ensi viikolla?
Haluan haastaa jokaisen tämän blogin lukijan tutustumaan seuraavaan artikkeliin: Kuinka hyödynnän valkoista etuoikeuttani? Tutustuin itse samaiseen artikkeliin Khalifan jutun kehottamana. Oman etuoikeuden tarkastelu ja tunnistaminen voi olla epämiellyttävää. Uskaltaisin kuitenkin väittää, ettei se ole yhtä epämiellyttävää, kuin eri arvoisessa yhteiskunnassa eläminen. Kyseisen artikkelin pohjalta, ja kun jostain pitää aloittaa, olisiko kulttuurituottajille tarpeen luoda muistilista, joka tukisi moninaisemman kulttuurin toteuttamista?
Loppuun vielä suora lainaus Amira Khalifalta. “Toivon sydämestäni näiden nuorten ja oman sisäisen lapseni puolesta, että tämän valkoisen leikkikentän portinvartijat avaavat portit kaikenlaisille ihmisille, eikä osaa kokonaisuudesta enää jätetä ulkopuolelle.” Toimisiko tämä lause kulttuurituottajien uutena kulmakivenä?
Tärkeä aihe, Mervi! Itse oon esimerkiksi syksyn aikana tarkastellut paljon omaa sisäistettyä naisvihaani, jota on tosi vaikea huomata ja ikävä tarkastella. Olen feministi henkeen ja vereen ja silti huomaan jatkuvasti viitteitä sisäistettyyn naisvihaan, se on niin tiukassa. Sama pätee omiin etuoikeuksiin ja sisäistettyyn rasismiin, niitä on tosi vaikea huomata. Nämä asiat on hyvä tunnistaa ja sanallistaa itselleen, ja aktiivisesti päättää toimia toisin. Ja nimenomaan TOIMIA, ei vain puhua, kuten kirjoititkin.
VastaaPoistaItselläni on työn alla henkilökohtainen manifesti, ja aion ehdottomasti lisätä siihen moninaisuuden puolesta toimimisen ja kulttuurikentän rakenteiden ja sisältöjen avaamisen tasapuolisemmaksi. Huomasin, että mun aiemmassa manifestissa ei ollut sanaakaan tästä :S
Täydelliseen tasa-arvoon on pitkä matka ja tekemistä riittää, mutta meilläkin on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen tuotanto ja projekti kerrallaan! Jonkinlainen Muistilista tasa-arvoisen ja moninaisemman kulttuurin tuotamiseen olis tosiaan kätevä työkalu! Oppariaihetta, jos joltain vielä puuttuu :P
Tärkeä aihe. Omassa työssäni huomaan että rahalla on kuitenkin merkittävä rooli esim. solistien ja kapujen hankinnassa. Harvoin myöskään tyydytään kompromisseihin. Todellisuudessa siis hankalaa tasapainoittelua.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus Mervi! Oma lempiaihe .. koen, että jokaisen valkoisen Suomessa asuvan on hyvä tiedostaa oma etuoikeutensa ja sitten miettiä, miten voisi toimia yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Siis, jos ei ole koskaan joutunut miettimään näitä asioita, niin se olisi ensimmäinen steppi tiedostaa asia, ja sitten ottaa selvää lisää ja miettiä, miten toimia. Nimenomaan, esim. projekti kerrallaan!
VastaaPoistaPetran kommentista tuli mieleen, että tästä on ollut myös puhetta, esim. TE-keskuksen projektissa (en nyt muista minkä nimisessä) mutta että yrityksille voisi/pitäisi maksaa jotain porkkanaa esim. maahanmuuttajataustaisen rekrytoimisesta, vielä tällä hetkellä, kun tilanne on tämä. Voisi auttaa. Myös voisi auttaa, että yhdenvertaisuuslakia alettaisiin oikeasti seuraamaan, tai lainsäädäntö otettaisiin muuten mukaan tiukemmin.
Hyvä että haastat tutustumaan valkoinen etuoikeus -artikkeliin. Haastaminen on monelle tarpeen, sillä asian tarkastelu voi olla epämukavaa ja kivuliastakin, joskin välttämätöntä mikäli haluaa muutosta. Monelle voi olla helpompaa ohittaa ja vaieta, kuin pysähtyä mahdollisesti epämukavuuden äärelle. Se on harmi, sillä juuri näiden tunteiden ja omien (ennakko)asenteiden tarkastelu auttaa muuttamaan omaa toimintatapaa.
VastaaPoista